Oma hyöty ja etu vs. Oikein toimiminen Narsistit kokevat olevansa rikollisia vasta jäätyään kiinni asiassa, ja jotkut eivät edes sen jälkeen

Oikein toimiminen on etiikan peruskysymys. Miten voidaan määritellä se, mikä on parhain toimintapa ja miten se voidaan erilaisissa tilanteissa tunnistaa. Mielestäni on selvä, että jonkinlainen hyvyyden ihanne on sellainen ominaisuus, joka voidaan saada ihmisistä esiin johdattamalla heitä oikein toimimiseen. Kuitenkin kansan syvistä riveistä nouseva moraali ei ole tavanomaisesti kovin pitkälle kehittynyttä etiikkaa. On siis selvä, että oikeudenmukaisuutta pitää harkita niissä tilanteissa kun verrataan ihmisten toimintaa keskenään ja mahdollisesti toiminnan yhteydessä tulevissa ristiriidoissa. Suomessa oikeudellista toteutusvaltaa pitävät käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus. Ajatellaan, että näissä oikeusasteissa toimivat ihmiset pystyvät erottamaan sen, mikä on oikeudenmukaista lainmukaisuuden nimessä. Monesti matalemmassa oikeusasteessa annettu tuomio kumoutuu ylemmillä oikeuden tasoilla. Mielestäni on olemassa objektiivisia arvoja, ja näin ollen oikeudenmukaisuus ja lainmukaisuus tapahtuu monesti samassa yhteydessä. Voidaan sanoa, että epäoikeudenmukaisuus tavallisesti liittyy tilanteisiin, jossa on rikottu oikeusnormeja oman hyödyn ja edun takia – nämä ovat tietynlaisia kolloosiotilanteita, jossa ihminen on rikoksen tekemisellä päättänyt asettua lakia ja oikeudenmukaisuutta vastaan. Nimenomaan on selvää, että rikollisissa piireissä vallitseva käsitys laista ja oikeudenmukaisuudesta – eli sen suhteellisena käsittämisestä – aiheuttaa valheellisen käsityspinnan laista, jonka mukaan se on aina tekijästä ja hänen kiinnisaamisestaan kiinni. Mielestäni voidaan sanoa, että oikeudenmukaisuus ei toteudu silloin, jos yksilö on rikkonut lakia sillä tavalla, että rikoksessa voidaan tunnistaa jonkinlainen uhri. Lainmukaisuus on silloin ihmisten oikeudenmukaisuudesta ja osittain lakiin perustuvasta oikeudenmukaisuudesta annettava rangaistus siinä tapauksessa, jos oikeudenmukaisuus on jäänyt toteamatta. Ihminen päättää siis lainmukaisuutensa sillä, miten laaja ja kehittynyt käsitys hänellä on oikeudenmukaisuudesta. Mielestäni on selvää, ettei epäoikeudenmukaisia lakipykälöitä ei ole olemassa, koska laki vaatii aina pohjakseen jonkinlaisen eettisen maailmankäsityksen. Narsisti on ihminen, joka loukkaa toistuvasti toisten ihmisten rajoja ja käyttäytyy tunteettomasti. Narsistit, vaikka jokainen ei ole lakia rikkova, niin heillä toiminta oikeutetaan monesti sillä, jos itse sen tekee. Eli toisin sanoen näillä ihmisillä ei ole minkäänlaisia oikeudenmukaisuuden ideaaleja, vaan toiminta on oikeudenmukaista, jos sen itse sattuu tekemään. Narsisti toimii koko ajan epäeettisyyden ja lainvastaisuuden viitekehyksessä, eikä välitä kummastakaan suuremmin mitään. Talousrikollisissa on uskoakseni suuri enemmistö narsisteja. Oman hyödyn ja edun ajaminen perustuu siihen, että näiden ihmisten pitää jatkuvasti kilpailla toisia ihmisiä vastaan. Joillekin näistä mikään ei riitä, ja aina on jotain haluttua saamatta. Sillä tietäähän sen jokainen, rahan määrällä ei ole rajaa, jos sitä alkaa aktiivisesti hamuamaan. Nämä ihmiset siis haluavat saada itsensä toisia ihmisiä parempaan asemaan, jossa heillä on enemmän vapauksia. Bile-elämäänsä pääministerin elämästä visusti kaukana pitävä Marin on esimerkki tällaisesta ontokratian edustajasta, joka voi tehdä mitä hyvänsä huolimatta siitä, mikä hänen julkinen asemansa on. Ja eikö nuo Almat ja muut ole kuitenkin ainakin kymmenen vuotta pääministeriämme nuorempia? Oikein toimiminen siis alkaa mielestäni omien ja toisten ihmisten rajojen tunnistamisesta, sillä esimerkiksi silloin ihminen tunnistaa narsistin loukkaavuuden ja parhaassa tapauksessa lopettaa tekemisissä olemisensa tällaisen ihmisen kanssa. Rajojen tunnistaminen on olennaista kaikilla työnteon asteilla, koska silloin työntekijöitä yms. ihmisiä ei manipuloida toimimaan eri tavalla kuin mikä on sopivaa ja luontaista. Mielenkiintoinen on Hans Kelseniltä tuleva käsite perusnormi, joka on hänen oikeustieteellisen pyramidinsa korkeimmalla tasolla. Minun mielestäni se tarkoittaa myös sitä, että ihmisillä on kyky havaita pysyvä ja perustava objektiivisuuden mielessä myös arvoista ja laista. Perusnormi tarkoittaa tässä mielessä objektiivisinta tapaa toimia lainmukaisesti. Tunnustushierarkiassa oikeuslaitos on erillään kulttuuri-instituutioita, vaikka voidaan sanoa, että esimerkiksi metafysiikka tavoittaa joskus sellaisia asioita, jotka koetaan pysyviksi, ja Carl Schmitt on kuvannut sitä, miten oikeusnormit syntyvät teologisista termeistä ja periaatteista. Eli voidaan sanoa Kelsenin tapaan, että perusnormi liittyy etenkin sellaisiin tunnustushierarkian tasoihin, jotka ovat vähiten pyyteellisiä eli jotka kaikkein vähiten pyrkivät toiminnassa omaan etuun ja hyötymiseen.