Ketkä arvostavat ja ylistävät rahaa

Olen huomannut silloin, kun olen ollut tekemisissä keskiluokkaisten ystävieni kanssa (joita niitäkin joitakin on, vaikkei uskoisi), että he kiinnittävät huomionsa toisten ihmisten omaisuuteen ja sen suuruuteen ja pyrkivät vertailemaan sitä suhteellisesti omiin kuvitelmiinsa esimerkiksi rahallisesta ja omistuksellisesta rikkaudesta. Minä kävin kerran Blenheimin palatsissa, Marlboroughn herttuoiden kotikartanossa Woodstockissa Englannissa. Kirjoitin siellä vieraskirjaan, ettei tönö kuitenkaan ole yhtä suuri kuin meidän suvun kartanot Suomessa. Ja voin sanoa suoraan, ettei tuo pieni tiedon vääristäminen vaikuttanut minuun millään tavalla huonoa mieltä tuottavasti. Mielestäni ihminen voi olla tyytyväinen omaan tai sukunsa rahallisiin ja niin eteenpäin materiaalisiin ominaisuuksiin, kun on mahdollista tulla toimeen ja kun esim. rahaa on aina tarpeeksi. Pröystäily on kuitenkin nousukkaiden harrastusta. Siis se, että rahaa käytetään sen takia, jos sitä on jossain tilanteessa käytettäväksi. Monessa mielessä sukulaisissani on vallinnut ajattelutapa, jossa ei pidetä suuria tuloja yhtä tärkeänä kuin pieniä menoja. En ole koskaan pyrkinyt minkäänlaiseen yläluokan elämäntapaan vaan toimin ja teen jotain täysin oman tahtoni mukaisesti. Minulla ei ole alun keskiluokkaiset ystävät huomioiden minkäänlaista tarvetta korostaa oman rahani määrää. Toisaalta minulla ei myöskään ole tarvetta vinkua sen vähäisyydestä silloin, kun sitä on vähemmän. Ajattelin lapsen hankkimista yhden mukavan ja huippuälykkään naisen kanssa yli kymmenen vuotta sitten, mutta sen jälkeen elettyäni selibaatissa, on tuntunut paremmalta, ettei lapsia ole. Mielestäni sellainen tienaaminen on jaloa ja arvostettavaa, jos sillä tarjotaan mahdollisuuksia esimerkiksi omien lasten kasvatukseen ja opettamiseen. Kuitenkin minä en tykkää sellaisista ihmisistä, jotka ovat sukunsa toisen sukupolven yliopistossa koulutettuja, joiden matalasta alkuperästä tuleva pää on paisunut, kun isukki on päässyt isovanhempia korkeampaan asemaan. Keskiluokkainenkin älykäs ihminen on helpommin siedettävä kuin pikku nousukas, jonka ominaisuudet johtuvat suoranaisesti äidistä ja isästä, eikä koko suvusta ja lukuisista sukupolvista koulutettuja ja vastuuta kantaneita ihmisiä. Nousukas puhuu rahasta ja kerskailee sillä, ja nämä ihmiset todellakin suhtautuvat kaikkeen suhteellisesti, eli korostavat omaa paremmuuttaan jokaisessa tilanteessa esimerkiksi oman tilinsä kautta. Monessa mielessä nousukkaat eivät ole omaperäisiä ja karismaattisia ihmisiä, koska he tottelevat kuin spanielit omia vanhempiaan, koska kapinoinnin perinnettä ei suvun pieni-ikäisyyden takia ole koskaan tuollaisissa linjoissa ilmennyt. Nämä ihmiset istuvat vielä vaille keski-ikäänsä isukin ja mamman pöydässä kuuntelemassa rahan tienaamisen moraalisaarnaa. Tässä yhteydessä tulee esiin käsite ”karismaton ja ajattelematon (epäpoliittinen) kirjailija tai taiteilija". Tämän ryhmän jäsenet, jotka kuvittelevat tekevänsä jotain luovaa, eivät todelllisuudessa pysty ottamaan kantaa perustaviin ja tärkeisiin asioihin, koska isältään tullut ylempien totteleminen ja suhteellinen vertailu on estänyt sen. Minä olen käyttänyt muutamia kavereitani Virrantalossa ja Virranportissa, ja he ovat varmaan kuvitelleet kyseessä olevan valtavan linnan ja sen jälkeen miettineet asiaa. Minulla on aivan samantekevää jos jollakin toisella kulttuuri- tai aatelissuvusta tulevalla ihmisellä on enemmän huoneita omalla kotitilallaan. On ehkä niin, että maa-aatelin piirissä ei lasketa kartanon huoneen määriä. Onhan tyypillistä, että niitten sukujen edustajat, joilla vielä on Suomessa merkittävän isoja tiloja ja niiden päärakennuksia, sanovat, että eivät tiedä tai eivät ole koskaan laskeneet huoneiden määrää. Tähän perustuu maa-aatelin tapa arvostaa omaa liitettään paikalliseen maahan ja ihmisiin, eikä aatelinen ihminen todellakaan vertaile suhteellisesti oman varakkuutensa määrää muihin tai oman tilansa suuruutta suhteessa muiden aatelisten tiloihin. Minä sanoisin, että tässä kuvailtu asenne perustuu jonkinlaiseen uniikkisuuteen, joka on varmasti tyypillistä etenkin vanhojen aatelissukujen ihmisille, koska todellisiin asioihin perustuva itsetunto on monella näihin piireihin kuuluvilla ihmisillä kehittynyt niin pitkän ajan kuluessa, ettei tarvitse ajatella sitä, kuinka paljon rahaa on kullakin hetkellä. Kuten monet aatelissukuiset sanovat, siitä ei puhuta silloin kun sitä on vähän, eikä silloin kun sitä on paljon. Rahan ja huoneiden määrän kautta arvioiminen perustuu todellakin sekä keskiluokkaisiin ihmisiin sekä nousukkaisiin, joihin ryhmiin minä en kuulu. Tämän asenteen omaaville ihmisille on tyypillistä ajatella, ettei kaikkea tarvitse vertailla toisiin. Nousukkaat ja keskiluokat kamppailevat historiansa ja verilinjansa VARHAISESSA vaiheessa niin verenmaku suussa, että on miltei parempi eristää itsensä noihin luokkiin kuuluvista ihmisistä.