Merkitysvalta, merkitysasema ja miksi näihin sekoitetaan ”sosiaalista”

Merkitys tarkoittaa instrumentaalista käsitystä siitä, miten jokin asia tai käsite nähdään. Käsitys on instrumentaalinen sen takia, koska merkityksellä ja sen muuntelulla harrastetaan valtatasapainon muuntelua yhteiskunnassa, jonka tarkoituksena on mukauttaa ontokratian käsitys asioiden tilasta koko yhteiskunnassa vallitsevaksi autoritaariseksi käsitykseksi. Merkitys voi parhaimmassa tapauksessa perustua objektiivisiin periaatteisiin. Nämä objektiiviset periaatteet tavoitetaan yksilön kautta, kun tämä mukautuu elämässään suosiota, profittia ja pintapuolisia hedonistisia nautintoja korkeampiin periaatteisiin. Nautintoja voi tietysti ihmisten keskellä olla, mutta niihin tulee vain suhtautua eri tavalla kuin miten esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa väitetään. Oleminen ja ajattelu ei voi perustua nautinnon saamiseen pintapuolisessa mielessä, kuten ontokratia kommentaariaatin ja vaikutteellisuuden kautta näyttää. Nykyaikainen ontokratia Suomessa korostaa pelkästään nautinnon, olemisen ja ajattelun pintapuolista osaa. Nykyään siis kaiken ”sosiaalistamisen” takia ei voida enää saavuttaa niin merkityksellistä asioiden tasoa, jonka takia ihmisille tarjotaan mielummin leipää ja sirkushuveja. Minä tiedän mitä mieltä Sanna Marin on asioista, kun katson hänen kuviaan instagramista! Polittiikka etenkin on pintapuolistunut ja haperoitunut merkitykseltään. Mielestäni poliitikkojen tulisi ensisijaisesti ilmaista periaatteita, ja se ei mene yksiin sen käsityksen kanssa, jos tarkoitus on pelkästään näkyä sosiaalisessa mediassa tämän pintapuolisen julkisuuden käsittämän nuorten aikuisten, jotka ovat saaneet pintapuolista ”suosiota” itsensä kaltaisten ihmisten, kanssa. Voidaan miettiä, mitä tarkoittaa käsite ideologinen nautinto. Se tarkoittaa etenkin sitä, että siinä periaatteista luovutaan oman vallan huuman ansiosta. Nämä poliitikot kunnioittavat ja arvostavat ja ovat mieltyneet enemmän omaan valta-asemaansa kuin kansan etuun. Instagram-kulttuuri on etenkin asioiden pintapuolistamisen taso. Sosiaalinen ei liity monesti muunkaltaisten ihmisten sanavarastoon, kuin niiden, jotka haluavat viedä merkityksen yksilön käsitteeltä. Olen jo teini-ikäisenä ensimmäistä kertaa korostanut vahvan yksilön merkitystä. Jotkut pintapuoliset ihmiset tietysti liittivät sen tuolloin Aatuun, mutta varmaan sen jälkeiset kirjoitukseni ovat osoittaneet sen, ettei asia ihan niin kuitenkaan ole. Mitä tapahtuu jos yksilö korvataan jollain sosiaalisen käsitteellä. Silloin ensinnäkin poistuu järkevyys, omatunto ja vastuu. Voidaan sanoa, ettei nykyaikaisessa kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme paljon näitä ilmene. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis nautinnon yksityistymistä politiikan tekijöiden keskuudessa, jolloin esimerkiksi äänestäjät eivät lainkaan tiedä, mitä tällainen poliitikko ajattelee asioista. Ontokratialle ja kommentaariaatille kaikkine pintapuolisin natkuttajineen tämä on loistava asiantila. Etenkin vastuun ja omatunnon puuttuminen aiheuttaa sen, ettei banaaliin pahaan puututa, annetaan asioiden tapahtua, tehdään niin kuin muut tekevät – ts. ei uskalleta/haluta/osata ottaa vastuuta hyvin toimimisesta etenkin filosofisen etiikan määrittelemin termein. Mitä siis itsessään tarkoittaa merkitysvalta. Se tarkoittaa sitä valtaa, mitä tavoitellaan kokemuksen politiikassa. Merkitysvalta on etenkin riippuvaista siitä, miltä asiat saadaan näyttämään. Siinä mielessä siihen liittyy jonkinlainen sosiaalisen elementti. Kuitenkin niillä käsitteillä ja asioilla, joihin merkitysvalta kehittymättömämpien ihmisten mielestä kuuluu, on olemassa syvempi merkitys – filosofinen merkitys, josta ovat jauhaneet tuhansia vuosia sitten jo esimerkiksi Sokrates, Platon ja Aristoteles. Mielestäni syvempi merkitys ja syväsymbolit tavoittuvat ajattelulla ja oikeisiin asioihin suuntautumisellla ja paluulla ytimeen. On mielestäni niin, että koko akateeminen filosofia on pintapuolistunut ja pikkuporvarisoitunut, ja samalla sitä tekevät ihmiset ovat muuttuneet. Tähän uuteen kuvaan filosofiasta liittyy etenkin kommentaarit ja tulkinnat. Tämän myötä voidaan havaita se, että ontokratia ja kommentaariaatti on päässyt vaikutteellistamaan jopa filosofian tutkijat, ja aiempi filosofian yhteydessä tunnettu merkitys on hävinnyt ja haalistunut. Mielestäni filosofiaa opiskelevia tulisi opettaa ajattelemaan itse, eikä briljeerata omilla aikaisemmin eläneiden filosofien ajatusten tulkinnalla ja kommentoimalla. Mielestäni filosofia on nykypäivänä pelkkää aiemmin eläneiden ihmisten kommentointia ja tulkintaa. Millä saataisiin oppilaat tuntemaan ajattelu? Se voisi olla etenkin mietiskelyä, hiljaisuutta ja joidenkin pysyväksi kutsumien ajatusten kritisoimiseen ja uudenlaisten näkökulmien tarjoamista – ei siis näkökulmia aiemmin eläneiden kirjoittajien ajatuksiin vaan kokonaisuudessaan kohti ajattelua ja perustavampien asioiden pohtimista. Sosiaaliset ihmiset nimenomaan pyrkivät hankkimaan itselleen merkitysvaltaa, koska he haluavat manipuloida ihmisiä ja muodostaa ”sosiaalisen todellisuuden”, jonka johtajiksi he itsensä asettavat. Merkitysasema on sellainen nimensä mukainen potero, josta käsin käydään kamppailua merkitysvallasta. Ontokratia pyrkii kommentaariaatin välityksellä muodostamaan näitä asemia sillä tavalla, että se pyrkii vähentämään syväsymbolien merkitystä siinä, miten ihmiset käsitteen tai asian näkevät. Se siis pyrkii tekemään ihmisistä relatiivisia, reaktiivisia, itsekkäitä ja pyyteellisiä. Ontokratia käy valtaa siis etenkin asettumalla negaatioksi jotain vastaan, vaikka se ei tajua sitä, että vastaan kimputtaminen tuo samalla myös huomiota sellaisille ihmisille, joiden negaatioksi se tahtoo asettua. Tämän negaatioaseman tunteellisen luonteen perusteella negaatioksi asettuminen on aina jonkun asian korostamista omien pintapuolisten emootioiden takia. Sosiaalista toitottavat nykyaikana etenkin poliittinen vasemmisto ja uudempien keveitten tieteiden harjoittelijat esim. vaikka sosiologiassa tai sosiaalipolitiikassa tekevät. Sosiaalisen voidaan siis tulkita olevan esimerkiksi fysiikan, teoreeettisen filosofia tai matematiikan vastaisen keveämmän tiedon vallitsevaksi tulemista uudenkaltaisten arvoinstituutioiden kautta ja avulla. Onko siis olemassa yleistä ja objektiiviseksi katsottavaa tietoa? Mielestäni etenkin tieteenlajit, jotka kertovat olemassaolosta ja sen pohtimisesta voivat olla tietoa, jota voidaan kutsua objektiiviseksi. Subjektiivisuus arvojen mielessä on aina etenkin laiskuutta ja pintapuolisten pinnallisimpien halujen nostamista korkeamman arvoista ylemmälle. Subjektiivisuus tarkoittaa siis sitä, kun ihminen seuraa oman viettitoimintansa käskyjä eikä pyri yleistämään niitä millekään korkeammalle asteelle. Subjektiivisuus arvoissa tarkoittaa siis etenkin todellisten arvojen puuttumista ja tämä jos mikä on omiaan tekemään ihmisistä opportunisteja, jotka hyödyntävät jotain tilaisuutta saadakseen itselleen joko materiaalista tai henkistä glooriaa. Subjektiivisuuden yhteydessä muodostetaan sosiaalinen jota toitotetaan jokaisessa yhteydessä etenkin sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät jonkun ryhmäliitteensä takia voi tulla toimeen yksin. Ja tähän ryhmään kuuluvat etenkin nuoret naiset ja poikapuoliset average Joet. Sen takia he varmaan mieluiten muodostavat keskenään relaatioia, kun molemmat voivat jatkaa siinä omia subjektiivisia pyyteitään. On monesti niin, että samankaltaiset ihmiset kokevat vetoa toisiinsa, vaikka koin jossain mielessä etenkin lukiossa loukkaavaksi sen, että kaikkeen koulunkäyntiin nähden passiivisimmalla tavalla suuntautuneet bimbot hakivat huomiotani. Objektiiviset arvot siis tavoittuvat oikeanlaisesta ajattelusta. Tämän takia esimerkiksi ala-asteet ja ylä-asteet tulisi yksityistämisen yhteydessä velvoittaa ottamaan tietyn erityisalan oppilaita kouluihinsa, ja jos otettaisiin käyttöön filosofiaa korostavat koulut, tulisi siihen teoreettisen filosofian, matematiikan ja teoreettisen fysiikan opintoihin otettava vain älykkäimpiä oppilaita. Olen kuitenkin sitä mieltä että kansalaisten tulisi kasvaa jo koulussa sellaiselle tasolle, jonka kautta he itse voisivat tulkita tapahtumien ja asioiden moraalista ja henkistä merkitystä. Nykyäänhän vieläkin poliitikoilla on selkärangassa sellainen ajatus, jonka mukaan heidän pitää väliajoin tehdä seremoniallisia ilmoituksia tapahtumien ja juhlapäivien osalla. Mielestäni, vaikka onkin niin että Suomen historia on hyvin lyhyt ja sen takia ihmiset ovat monesti auktoriteettiuskovaisia ja kuuntelevat tarkasti mitä heitä ”ylemmässä asemassa” olevat ihmiset sanovat lausunnoissaan asioista. Sosiaalinen ei siis tarkoita mitään ja sen merkitys on pyrkiä hallitsemaan merkitysvaltaa, jonka kautta se pyrkii muodostamaan yhteiskuntaa oman keveän mielensä alaiseksi. Rahvas tykkää etenkin kuvista ja mielikuvista. Tämän takia Suomessakin poliitikot korostavat asemaansa kopeudella ja vallan symbolien tavoittelulla. Vertailukohdallinen symboli on sellainen symboli, joka perustuu ontokratian asettaman kommentariaatin vaikutteellisuudella haltuunsa saamaan arvoon tai symboliin, joka pyrkii viemään syvemmän merkityksen omaavan syväsymbolin vallan tai ainakin väittämään, ettei sen ilmaisemat arvostukset, arvot ja totuudet pidä paikkaansa. Voidaan tästä havaita, että taustalla on relativismi, johon olin itsekin joskus kallistunut. Kuitenkin relativismi etenkin ajatuksien ja arvostusten mielessä tarkoittaa sitä, että totuuden ja todellisuuden voidaan väittää olevan minkälainen hyvänsä. Episteemisillä tiedon reiteillä ei mielestäni ole yhtä suurta merkitystä kuin sillä millaiseksi totuutta sen jälkeen väitetään. Esimerkiksi itseironia ja ironia voidaan laskea kannanotoksi todellisuutta koskien vaikka niiden väitteet ilmaistaan vain epäsuorasti ja joskus jonkinlaisen scornin mukaisesti. Ontokratia, kommentaariaatti ja vaikutteellisuus pyrkivät estämään erilaiset tiedon saannin menetelmät, koska se muodostaan tunnustushierarkiaan omia instuutioitaan, joita voidaan kutsua arvo- ja tuki-instituutioiksi. Arvoinstituutiot edustavat monesti jotain inhimillistä tarvetta, jota väitetään arvoksi. Tuki-instituutiot pitävät huolta siitä, ettei erilaisia reittejä totuuteen hyväksytä. Se siis totaalistaa vallankäytön ja havainnoinnin vaikka tämä tapahtuisi länsimaisessa demokratiassa. Mikä siis voisi olla ratkaisu siihen, että ihmiset voisivat olla vapaita/riippumattomia eikä epävapaita/manipuloijia? Manipulointi tulisi purkaa yhteiskunnassa, koska nykyään sitä harrastavat huvikseen jopa byrokraatit/pikkuvirkamiehet, jotka monesti ovat vähintään epävapaiden kategoriassa. On siis mielestäni niin, että arvo/totuus on objektiivista, mutta on enemmän samantekevää, mitä kautta arvoon tai totuuteen on tultu. Vasta arvon tai totuuden tavoitettuaan ihminen voi olla objektiivinen ja löytäneensä arvot ja totuuden sekä ihmisten intersubjektiivisuuden.