Kategorioista ja yksilöstä

On olennaista käsitellä kategorian käsitettä myös politiikan mielessä, koska monessa tapauksessa selkeitä kategorioita käytetään politiikan teon ja poliittisten kysymyksien yhteydessä. Kategoria siis tarkoittaa jollain tavalla samankaltaisista ominaisuuksista muodostuneita yksikköjä, joita voi luonnehtia myös samanlainen tapa olla ja elää. Vasemmistolaiset ovat tunnetusti korostuneen materialistisia ja he ovat valmiita laskemaan muka samanlaisissa materiaalisissa olosuhteissa toimivia ihmisiä kategorioihin ja monesti välittämättä siitä, haluavatko nämä ihmiset tulla ensi- tai toissijaisesti lasketuksi tällaiseen kategoriaan. He katsovat, että kaikki onnellisuus ja keskittyminen elämään on kuitenkin aina riippuvaista siitä, mitä ihminen tienaa ja millaisissa elämänolosuhteissa hän elää. Tämä taas aiheuttaa sen, että monet hakevat vasemmistosta omien asemiensa parantamista pelkästään tällaisen oman edun tavoittamisen takia, eikä esimerkiksi sen takia, että muodostettaisiin ideaalisin ideologisesti kaikille yhtä hyvin jakautuva yhteiskunta. Vasemmistolaiset siis tyytyvät siihen, jos heidän kategorioihinsa alistuneet ihmisparat äänestävät heitä ja mahdollistavat sen myötä tämän kateellisen ja itseriittoisen kimputtamisensa. Mielestäni kategorioita voidaan käsitellä etenkin kahdessa muodossa. Yksityishenkilöillä on oikeus vedota kategoriaansa ainakin siinä mielessä, jos hän esittää ajatuksia yhteiskunnan parantamiseksi. Kuitenkin silloin, jos ihminen ei esimerkiksi ole poliittisessa asemassa, saa hän säilyttää oman yhteytensä yhteiskuntaan tällaisen kategorian olemassaolon myötä. Kuitenkin mielestäni ihmisen kategoria, jos se lasketaan esimerkiksi rahallisten tulojen myötä, ei ole oikeanlaisiin asioihin perustuva, jos se esimerkiksi määrittelee jonkin ihmisen pysyvästi jonkin tietyn puolueen kannattajaksi ja olemassaolon varmistajaksi. Aivan kuten Kokoomusta saa äänestää pienituloinenkin, niin ei ole niin, että joidenkin pitäisi ja heillä olisi oikeus vedota jonkinlaiseen vasemmistolaisuuteen ja politrukkeihin ja työehtosopimuksiin, jos heillä on kapasiteettia toimia perusteellisesti ja ilman taulukkopalkkoja. On täysin selvää, että vasemmisto pyrkii hyötymään siitä, kun se jatkuvasti toitottaa tietyille ihmisten ryhmille sitä, että heidän olisi jotenkin oikeus olla hyötymässä suhteellisesti vähälaatuisesta työstä luottamusmiespolitrukkien ja taulukkopalkkojen takia. Olen jo pitkään kirjoittanut tietynlaisesta helppousarvoista muotoutuvasta helppousindeksistä, jonka avulla voitaisiin määritellä sitä, mihin työn laatuun ja määrään ihmisten tulisi pyrkiä yhteiskunnassa sen eteen, että yhteiskunnassa ei vallitsisi riippuvaisuus ja tällaistenkin ihmisten manipulointi. Mielestäni ontokratia, joka tarkoittaa olemisen valtaa ja sitä, miten oleminen määritellään tarkoittaa sellaista järjestelmää, jossa muunlaiselle yhteiskunnalliselle olemiselle ei anneta tilaa. Mielestäni millään taholla yhteiskunnassa ei ole oikeutta pakottaa toisia samanlaiseen olemiseen ja sen pakotettuun valta-asemaan. Sosialistit tuhoavat työn merkityksen, koska he rajoittavat ne ihmiset, jotka saavat hyötyä heidän vallassa olostaan, niihin, jotka ne laskevat omiin kategorioihinsa, ja jotka eivät näihin kategorioihin laskemisen takia pysty vastustamaan sitä, että vasemmistolaiset imaisevat nämä ihmiset omaksi vaalikarjakseen. Voidaan kysyä, minkä takia esimerkiksi Saksan talous on aina ollut niin vahva suomalaiseen nähden? Kyse on siitä, että työetiikka on aina ollut saksalaisilla aivan eri tasoa kuin mitä se on ollut Suomessa. Saksassa ei ole mafiatoimintaan verrattavissa olevaa ammattiyhdistysliikettä, koska he ovat aina katsoneet että jos halutaan ylläpitää ja säilyttää samanlaista yhteiskuntajärjestelmää, niin silloin ei voida aina vaan ”relata” ja vähentää työnteon määrää. Nämä vihjailut kuusituntisesta työpäivästä ovat aivan kuin jonnekin Kuubaan haikailua, joka toteutuessaan aiheuttaisi koko nykymuotoisen talousjärjestelmän romahtamisen. Sosialistit haluavat lähes kaikessa pakottaa, ja se on kaikkein parasta, jos tämä tarkoittaa isoja ihmisten ryhmiä tai kategorioita. Vasemmistolaisia ei tarvittaisi ollenkaan, mikäli ihmiset pyrkisivät tekemään enemmän ja parempaa. Vasemmistolaisten Kokoomusta vastaan kimputtaminen kertoo heidän tosi asiassa olevan vain nalkuttavia ämmiä, jotka eivät siedä rahaa kotiin tuovien ja työtä ahkerasti tekevien elättäjien maneereita ja tapoja. Minä en ole koskaan arvostanut suuresti rahaa – sitä on vain aina ollut tarpeeksi. Kategorisoiminen voidaan suorittaa paljon paremmissa kategorioissa kuin iän tai taloudellisen tilanteen mukaan. Voidaan katsoa pärjäämistä, henkistä tasoa, älyllistä tasoa ja koulutustasoa. Vasemmisto on aikansa elänyt, koska varallisuuserot ovat kaventuneet kaikkialla. Amartya Sen ja Martha C. Nussbaum ovat tuoneet esiin käsitteen toimintamahdollisuudet vastapainona tavalliselle BKT:n kautta arvottamiselle. He siis ajattelevat, että absoluuttisessa ja suhteellisessa köyhyydessä ihmisten olemassaoloa voidaan parhaiten tukea antamalla ihmisille mahdollisuuksia itse parantaa omaa asemaansa rahan syytämisen sijaan. Ja Suomessa tätä on jo edistetty varsin paljon, jos ajatellaan vaikka pääsylippujen hintoja kaikenlaisiin virkistyspaikkoihin. Toisaalta myös vammaisia tai oppimishäiriöisiä tai mielenterveysongelmaisia tulisi tukea vähentämällä tietynlaisia portaita erilaisiin työ- ja opiskelumahdollisuuksiin. Olen sitä mieltä, että yksilö voi omilla voimavaroillaan päättää mihin hän pystyy ja paljollako hän tulee toimeen. Monessa tapauksessa sellaiset ihmiset vaahtoavat eniten omasta kurjuudestaan, jonka he itse ovat elämänvalinnoillaan aiheuttaneet. Minun mielestäni ei ole millään tavalla väärin tai epäoikeutuksellista sanoa, että jos lasta ei voi pitää yllä ja edistää sen menestystä, ei silloin sitä tulisi mennä hankkimaan. Olen myös sitä mieltä, että omia vaikeuksiaan voi ylittää, jos kyse on oman jälkeläisen kukoistamisen mahdollisuudesta. Mielestäni kouluissakin tulisi korostaa itsenäistä työskentelyä ja vahvaa yksilöä, eikä voivotella sitä, että kaikilla ei mene yhtä hyvin.