Nykypäivänä yhteiskunnassamme ihmiset välittävät enemmän toisten mielipiteistä, kuin omistaan. Tämä ilmenee monella tasolla yhteiskunnassamme. Esimerkiksi vaikka siinä, kuinka Suomen politiikassa monet kansanedustajat saavat äänestäjien typeryyden takia istua eduskunnassa kymmeniä vuosia. Myös on ihmeellistä, että samat puolueet saavat Suomessa aikaisemmin tekemistään virheistä huolimatta jatkaa viimeistään yhden oppositiokauden jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yhteiskunnassa säilyy riippuvainen ja konsensusta korostava suuntaus, elleivät poliittisessa asemassa olevat ihmiset ja puolueet vaihdu ja kehity. Yliopistossa mutta etenkin filosofian oppiaineessa nykyaikainen kommentointisuuntaus ilmenee siinä, ettei yliopistossakaan enää pyritä luomaan omaa filosofiaa vaan keskitytään katsomaan mitä muut ihmiset ajattelevat jostain filosofista ja hänen ajattelustaan. Derrida kirjoitti ja puhui joskus siitä, että esimerkiksi Aristoteleesta voidaan sanoa, että hän syntyi eräänä vuonna, filosofoi ja kuoli, ja kaikki loppu on pelkkää anekdoottia. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että vaikka filosofian historiaa tulisi jossain mielessä arvostaa, niin siitä ei kuitenkaan ole siihen, että sen avulla voitaisin toteuttaa filosofian opintoja ja tutkijan uria. Totuus ei ole realistinen, normatiivinen ja postmoderni. Se on pikemminkin nominalistinen, soveltava ja ajaton. Nominalismi tarkoittaa sitä, että totuus niin sanotusti toimitaan ja niillä on vain välineellinen tarkoitus. Soveltava tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ikivanhojen eettisten ohjeiden tulkinnan sijaan voitaisiin yksilöllisesti asennoitua tiettyihin eettisiin periaatteisiin ja pyrkiä koko ajan muotoilemaan niitä uudelleen, ja etiikallakin tulisi olla vain välineellinen tarkoitus – kaikki asiat eivät liity moraaliin ja etiikkaan. Eli samalla kun historiaa vaalitaan, ei toisessa tilanteessa syntyneitä käsitteitä tarvisisi olla tunkemassa etiikkaan siinä mielessä, että ne esimerkiksi hyve-eetikkojejn tyyliin voisivat itsessään olla selittämässä etiikaa, Ajattelun ajattomuus tarkoittaa sitä, että siinä pitäisi pyrkiä löytämään pysyviä totuuksia tai universaaleja, jotka sisältyvät niin sanottuihin syväsymboleihin. Eli syväsymboleihin tulee suuntautua nominalistisesti ja soveltaen. Tässä mielessä filosofia muistuttaa oikeustieteen ja oikeusfilsofian periaatteita, eli tietyistä oikeusnormeista poimitaan pätevin ja sen jälkeen pyritään yleistämään jonkinlaisia käyttäytymisen tai käyttäytymisenpuutteen periaatteita. Lapsia ja nuoria tulisi varhaisemmalta iältä kannustaa ottamaan vastuuta, ja ei esimerkiksi syytellä huonosta toiminnasta tai käytöksestä toisia ihmisiä tai opettajia. Vastuun kantaminen sisällyttää sen, että opettajien ei tulisi liikaa paapoa oppilaita heidän nuoruutensa takia. Onhan tästä paljon esimerkkejä, että riittävällä kotoa tulevalla motivaatiolla, jota kouluissa tulisi vielä enemmän kannustaa, lapset voivat oppia mullistavia asioita jo lapsena.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti