Nykypäivänä myös Suomessamme niin sanottu Akatemian filosofia on omaksunut uudenlaisen tavan tehdä filosofiaa. Se on etenkin sellainen tapa, joka tukeutuu aikaisemmin todellisten filosofien ilmaisemiin ajatuksiin. Postmodernismi tarkoittaa modernin jälkeen tullutta, ja modernius taas tarkoittaa todellisten uudistajien aikaansaamia muutoksia ja kehityksen askeleita. Postmodernit ajattelijat siis ajattelevat, että uusia muutoksia ei enää voida saada aikaan, vaan kaikki on relatiivista ja reaktiivista toisten aikakausien ja niissä eläneiden ihmisten aiemmin ilmaisemien ajatuksien kommentointia ja tulkintaa. Mielestäni kommentointi ja tulkinta ei ole minkäänlaista todellista filosofiaa, vaikka suurin osa nykypäivän suomalaisistakin filosofeista näin omilla lippusillaan ja lappusillaan pyrkii ilmeisesti osoittamaan. Voidaan kysyä sitä, mitä filosofian tulisi todella olla? Mielestäni sen tulisi olla omaperäisten ja uudenlaisten ajatuksien julkaisemista ilman todella pysyviä liitteitä menneisiin aikoihin tai niissä eläneiden taatojen ajatuksiiin. Monet keskinkertaiset filosofit ovat omaksuneet työtavakseen sen, että he eivät todellisuudessa edes filosofian tutkijan toimissaan pyri ilmaisemaan mitään uutta, paitsi vain uudenlaisten tulkintojen ja kommentaarien muodossa. Ajattelijuus vaatii paljon enemmän kuin nykyaikaisen akateemisen filosofin omaksuttuun työtehtävään kuuluu. Mielestäni realismi ja normatiivisuus ovat aina estämässä sitä, että uudenlaisia ajatuksia voitaisiin ilmaista. Sen takia periaatteiksi tulisi realismin ja normatiivisuuden sijasta ottaa nominalismi ja soveltavuus. Nominalismi erooa realismista siten, että siinä katsotaan, että ajattelija ei valmiiksi ole jonkinlaisen perinteen suoranaisesti vaikutettavissa, vaan nominalismissa katsotaan, että ajatuksia poimitaan sellaisesta rekisteristä, joka on vielä nimeämätön. Normatiivisuus eroaa soveltavuudesta siten, että siinä ajatellaan kaikkien periaatteiden olevan valmiina ja myöhemmin tulevien ihmisten on vain mukauduttava ajattelussaan ja toiminnassaan tällaisten normien alaiseksi. Soveltaminen tarkoittaa periaatteiden tulkintaa ja siinä ajatellaan, että jotkin normit eivät ole suoranaisesti heti käytettävissä, vaan niitä pitää soveltaa erilaisissa tilanteissa ja nominalistisen periaatteen myötä niitä pitää poimia silloin, kun ne ovat omiaan tuomaan esiin jotain yksilölähtöisistä periaatteista. Onhan selvää, että eivät kovinkaan monet vakavasti otettavat filosofit väitä, että nykypäivänä olisi jonkinlaisia suoranaisesti ilman kyseenalaistamista julkituotavia ajatuksia tai eettisiä normeja. Kaikessa on pyrittävä uudelleenmuotoiluun, ja etiikassakin tulisi siinä monesti vaikuttavien hyve-eettisten normien sijaan kysyä sitä, millaisia käsitteitä voidaan käyttää kussakin etiikassa. Mielestäni maailmassa tai menneessä ajattelussa ei ole sellaisia normeja tai käsitteitä, joiden alaisuuteen kaikkien tulisi ehdottomasti mukautua. Käsitteet eivät ole pysyviä vaan niissä on etenkin käytännöllinen merkityksensä. Postmodernin kommentointifilosofian sijasta tulisi alkaa tehdä omaperäisiä ajatusrakennelmia asioista.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti