Minuus tarkoittaa sitä, mikä tavallisesti erotetaan ulkoisesta ja negaatiosta. Tämä on kuitenkin kehittymätön tapa suhtautua siihen. Minuuden rakennuksen ei tule tapahtua vastakohtiin reaktiivisesti ja relatiivisesti suhtautumalla. Kun ihminen rakentaa minuutensa vastakohtiin ja binaarisuuksiin, on silloin tuollainen minuus täysin savijalalla ja heikolla pohjalla. Esimerkiksi kun puhutaan häviäjistä ja voittajista, voidaan silloin havaita tuollainen epäaito tapa suhtautua minuuteen, koska mielestäni minuus on jossain mielessä kietoutunut ympäristöön ja toisiin ihmisiin, eli toisin sanoen kaikilla ihmisillä on totaalinen vastuu kaikista muista eli totaalinen vastuu kaikista – yhdestä ja erikseen. Totaalinen vastuu tulee suuressa määrin Levinaan ajattelusta, joka ei tosin saanut johdettua tätä ajatelmaa riittävän merkittävälle tasolle. Mielestäni kaikilla ihmisillä on totaalinen vastuu vastata kaikesta maailmassa tehtävästä pahasta, vaikka tällainen ihminen ei itsessään olisi ollut aiheuttamassa tuota pahaa. Me olemme kaikki velkaa sellaisille ihmisille, joita on jossain vaiheessa kohdeltu väärin. On mielestäni selvää, että jokaisessa kilpailussa voi olla useampia voittajia ja häviäjiä kuin vain yksi, minkälaiseen ajatteluun suomalaisessa kulttuurissa ollaan suuntauduttu. Pentti Linkola ajatteli, että Suomessa ja maailmassa olevista ajattelijoista vain murto-osa pystyy etenemään ajattelussa riittävän pitkälle. Sen takia minuutta tulisi käyttää etenkin maailman kokonaisuuksien ja yksityiskohtien havainnoimiseen eikä kuluttaa sitä leipään ja sirkushuveihin – kauniilta näyttämiseen ja pullisteluun. Postmoderni ”ajattelu” esittää, että kaikki ajattelu ja todellisuus on jo valmista, ja sen takia nykyisin yliopistoissa vallitsee tapa tehdä vain tulkintojan ja filosofiassa tarjota älyvapaata kommentointi- ja tulkintafilosofiaa, joka ei ole filosofiaa ollenkaan, ja onhan niin, että monet tällaisista asioista kirjoittavat tutkijat sanovat monesti tärkeimmäksi asiaksi elämässä joko omat kakaransa tai vaihtoehtoisesti oman eukkonsa/miehensä. Peliteoriaa voidaan hyvin hyödyntää minuuden ja esimerkiksi kilpailun yhteydessä, ja se näyttää, että voittaminen ei ole totaalista, vaan se katsotaan uudelleen jokaisessa tilanteessa. Minuuden tehtävä on siis ajattelussa. Ajattelussa tarvitaan myös arvoja, jotka aiheutuvat arvotunteista. Arvot ovat parhaimmassa tapauksessa objektiivisia, johon niiden tulee ohjautua subjektiivisista arvoista, eli vain minuudelle läsnäolevista arvoista. Tätä kehitystä on estämässä ontokratia, joka edustaa kaikkein turhanpäiväisintä ja materiaalisesti täyteläisintä elämäntapaa, se on siis etenkin sosialisteista muodostunut eliittiryhmittymä, sanoihan esimerkiksi Loka Laitinenkin, että kaikki hänen tuntemansa demaripoliitikot ovat ammattidemareita, eli heidänkään edustuksensa ei varmasti saa kaikissa kannattajissa vastakaikua. Ontokratian alla toimii kommentaariaatti, eli kommentointiin keskittynyt ihmisryhmä, joka pyrkii vaikutteellisuudella ohjaamaan ihmisten objektiiviseksi tulevia arvoja subjektiivisiksi mielipiteiksi, eli esimerkiksi leiväksi ja sirkushuviksi, jonka myötä yksilöiden ja instituutioiden vapaus yhteiskunnassa vähenee. Instituutiot ovat vapaita silloin, kun ne voivat olla itseriippuvaisia, eikä niiden olemassaolo liity mihinkään ulkopuoliseen vaikuttajaan. Ontokratia kommentaariaatin, vaikutteellisuuden ja merkitysvallan lisäämisen kautta pyrkii vähentämään yksilöiden vapautta ja manipuloimaan heitä tunnustamaan sellaisia arvoja, jotka perustuvat subjektiivisiin mielipiteisiin. On siis tässä huomattava, että arvo syntyessään arvotunteesta, on aina suuntautunut tulemaan objektiiviseksi, eli toisin sanoen sosialistit ja kommunistit eivät edusta minkäänlaisia ihmisluontoon perustuvia arvoja, vaan he ovat aina suhtautuneet keskustaoikeiston todellisuuteen asettamalla negaation, tekemällä reaktiivisia ja relatiivisia arvioita sekä olemaan jatkuvasti itseoletuksellisessa kiistassa omien ristiriitaisuuksiensa tähden. Minuus voi siis olla vaikutteellista minutta mutta toisaalta myös vapaata minuutta. Ensimmäinen perustuu siihen, että ulkoinen on löytänyt tällaisesta minuudesta reikiä ja on voinut vallata insituutiolta tai yksilöltä merkitysvaltaa ja siten on saanut tällaisen tahon uskomaan kommentaariaatin ja ontokratian arvoihin. On varmaan niin, että kommentaariaatin ja ontokratian tuottamaa vaikutusta voidaan kuvata allegorialla siitä, kuinka vastakuoriutuneet kilpikonnan poikaset ryntäävät rannalta mereen väistellen niitä metsästäviä lintuja. Minä ei voi siis olla vaikutteellinen, koska siinä tapauksessa kommentaariaatti imee siitä merkitysvaltaa pois ja lopulta aiheuttaa sen tilanteen, ettei tällainen yksilö tai instituutio voi itse olla määrittämässä arvojaan. Tähän arvojen valtaukseen liittyvät myös syväsymbolit ja vertailukohdalliset symbolit. Kun ontokratia pyrkii tekemään todellisuudesta ja maailmasta postmodernista relaatiotodellisuutta, voivat syväsymbolit olla näyttämässä jotain pysyvää maailmasta. Ontokratia ja kommentaariaatti eivät todellakaan tajua historiaa, ovathan sosialistiset puolueetkin vasta noin sadan vuoden ikäisiä. Vertailukohdalliset ovat siis niitä symboleita, jotka pyrkivät korjaamaan syväsymbolien jättämän paikan ja ohjaamaan kaikkea todellisuutta kohti relatiivisuutta, reaktiivisuutta, ristiriitaisuutta ja epävapautta. Voidaan sanoa, että minuuden tihentymiä esiintyy etenkin siinä, miten ihminen voi tunnistaa omat arvonsa ja suuntautua tekemään niiden pohjalta valintoja. Minuuden johdannaiset taas ilmentyvät arvotyöskentelyssä ja siinä, kuinka hyvin jokainen yksilöllinen ihminen voi luoda itselleen objaktiivisen maailmankuvan ilman postmodernista huuhaata siitä, että maailma olisi jo valmiina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti