Sukukokous – Näytelmä

Näytelmä 7. kohtauksessa

1.       Kohtaus, kutsu

On kesäkuu ja nuori mies saa viestin sukulaisiltaan


28-vuotias Uno von Dorfhund, filosofi, kielitieteilijä ja itseoppinut genealogi on vastaanottanut kirjeen, jonka hän avaa erään keskisuuren suomalaisen kaupungin asunnossaan.

Uno avaa kirjeen ja lukee siitä:


Hyvät von Dorfhund-Mäentalo-suvun jäsenet: Järjestämme sukumme ensimmäisen sukukokouksen 11.7.2019 Laavin kunnassa kansanopistolla, mistä kokouksen virallisen osan jälkeen siirrymme juhlistamaan sukukokousta Mäentalon kartanoon Pelttosvirralle, sukumme pitkäaikaiseen kotikartanoon. Kokous alkaa kansanopistolla klo 10, jonka jälkeen virallisessa osassa käymme läpi sukumme historiaa ja sukumme tutkija Armi von Dorfhund esittää oman pitkäaikaisen tutkimuksensa tulokset sukukokoukselle. Tilaisuudessa jaamme monisteina sukutaulut osanottajille. Kuitenkin kannattaa varata mukaan omat muistiinpanovälineet. Ruokailu tapahtuu sukukokouksessa Mäentalon kartanossa noin klo 14 alkaen. Syömme illallisen klo 20 ja kokous päättyy sen jälkeen.


Tervetuloa kokoukseen.
Armi von Dorfhund, Ari Mäentalo


Ahaa, eli nyt he aikovat lopultakin esiin tuoda sen antiikkisen sepustuksensa. Ei isotädillä ja serkulla voi olla minkäänlaista käsitystä asioiden tilasta tai edes suvun arvokkuuden säilyttämisestä, jos he tosiaan aikovat satuilla tästä asiasta aikaisempaan malliin. Minun on siis varattava tätä varten totuus – totuus tästä suvun historiasta, koska muussa tapauksessa tämä vääryys jatkuu ja jatkuu aina uudelleen jatkumistaan. On se hyvä, jos kerran keskustelullekin on varattu tässä hulluudessa aikansa. Minun tulee haastaa riitaa ja opponoida siihen asti, kunnes nämä harhautetut ihmiset lopultakin ymmärtäisivät sen, miten asia on. Minun on tehtävä vielä tarkempi tutkimus tästä historiallisesta harhautuksesta. On muuten mielenkiintoista nähdä kuinka moni näistä degeneroituneista hedelmäkakuista todellisuudessa haluaa tulla tähän kokoukseen. On tämän suvun historia niin täynnä hulluutta, viinaa ja uhkapeliä ettei sitä kovin helposti voida peittää. On onni, että kuitenkin Armi ja Ari ovat vastuussa tästä, ettei kokous mene samanlaiseksi kaaokseksi, kuin suurin osa Mäentalossa pidetyistä sukutapaamisista. Kuitenkin näitä on pidettävä erossa viinasta, vaikka luulisi että suurimmalla osalla on jo valmiiksi omat viinat mukana. Minun on saatava lähempi kuva tästä, mitä he yrittävät näille rappion uhreille esittää.

2.       Kohtaus, veljekset

Otto von Dorfhund on saanut kirjeen ja on yhteydessä veljeensä Olofiin


Otto: Minä en välttämättä haluaisi olla sinuun yhteydessä, etenkin koska sinä veit sen talon siellä Saimaan rannalla, mutta en voi tehdä muutakaan, koska yksinkertaisesti vain minä tiedän sen, missä olet. Kukaan ei ole kertonut muille sukulaisille siitä, että olet hoidossa, aivan kuten pyysit minua olemaan kertomatta. En kuitenkaan tajua, miksi häpeät noin paljon tuota sairauttasi, koska suurin osa Dorfhundeista on ollut muutaman sataa vuotta vähintäänkin yhtä hulluja kuin sinä olet. Eikä tuo skitsotyyppinen häiriö edes ole niin kummallinen, voisit olla todella tyytyväinen siihen, ettei sinua suinkaan toimitettu Niuvanniemeen ja ettei omaisuuttasi otettu huostaan. Olit niin paljon lahjakkaampi kuin minä jo silloin, vaikka et saanut kaikkea potentiaaliasi käyttöön noiden mielisairauden oireiden takia. Kuitenkin en haluaisi olla sinun kanssasi tekemisissä, huomioiden sen, miten sinä aiheutit sen, että Mäenportti tyhjeni taide-esineistä ja tauluista, puhumattakaan siitä talosta. Mutta en voi tehdä muutakaan, kyllä sinunkin pitää tulla siihen kokoukseen.

Olof: Minua ahdistaa nykyisin niin paljon, vaikka lääkitys on rankka. En tiedä, miten saattaisin haluta tavata tätä porukkaa, jolta olen perinyt nämä ongelmat. Sinäkin olet menestynyt aina niin paljon paremmin, vaikka minulla oli nuoruudessa paljon paremmat koulunumerot kuin sinulla, saati sitten yliopistoaikaan! Et sinäkään ymmärtänyt vanhempien ohessa minun ongelmiani, olisin silloin tarvinnut niin paljon enemmän aikaa ja vaivannäköä. En minä ole voinut sille mitään, että olen juristi ja että pystyin tulkitsemaan perintökaarta paljon paremmin kuin sinä ja Sarah. En koe, että olisin huiputtanut siinä kumpaakaan teistä, ja et ainakaan sinä muistaakseni koskaan suuremmin nauttinut siellä saaressa olemista. Sinä olet aina viihtynyt minua paremmin kaupungissa ja palveluiden lähellä. Kuitenkaan en voi unohtaa sitä, kun hoidit minut ensimmäistä kertaa hoitoon isäukon kanssa. Mielestäni minua ei vaivannut mitään ennen sitä, kuin te hoiditte ja passititte minut hoitoon, en minä ollut silloin mielisairas.

Otto: Se talo siellä saaressa maksoi paljon vanhemmille ja se oli alusta asti tarkoitettu meille molemmille, mutta sinä varmasti menit oikikseenkin sen takia että saisit keploteltua vanhempien omaisuuden itsellesi. Minä epäilin jo silloin vahvasti, etteivät vanhemmat saattaneet kirjoittaa niitä lappusia, joita sinä toit jälkikäteen kaikkien tietoon. Mielestäni sinä myös jätit täysin huomiotta Sarahin, joka kuitenkin hoiti mammaa monta vuotta hänen kuolemaansa asti. Vaikka minut olisikin voinut jättää huomiotta olisi sinun tullut kuitenkin ajatella sisartamme, koska hän olisi eniten ansainnut sen talon. Ja vaikka koko ajan syytät minua ja ukkoa hoitoon joutumisestasi, olit sinä kuitenkin silloin niin sekaisin, että joku muu olisi silloin hoitanut sinne hoitoon ellemme me olisi olleet niitä.

Olof: Ainahan sinä olet puolustanut ukkoa, vaikka minä ja hän olemme aina muistuttaneet toisiamme enemmän kuin sinä. Et varmaan muistakaan sitä, kun ukko itse minun yo-juhlissani sanoi sen, ja hän se halusi minut oikikseen, koska hän ei itse ollut sinne monella yrittämälläkään päässyt. Eli mielestäni voidaan sanoa, että se oli todellisuudessa hän, joka halusi minun saavan arvokkaimman osan perinnöstä. Ja olet väärässä, jos sinä kuvittelet että perinnön arvioimisessa olisi joku kommervenkki tai virhe. Itse olit läsnä silloin ja se oli mamman hankkima lakimies, joka sen teki. Jos se teki virheen, ei siinä minun mielestäni tarvitsisi olla minkäänlaista nokankoputtamista.

Otto: No toivon mukaan ne laskevat sinut sieltä kokoukseen, koska olithan sinäkin Unon kanssa tutkimassa sukua, ja johditte suvun jopa Rooman keisareihin asti. Kuitenkin en tiedä mitä Uno on nyt löytänyt koska hän soitti minulle äskettäin ja sanoi odottavansa kokousta, että pääsee kertomaan oman mielipiteensä suvun alkuperästä ja sukujohdosta. Näkemiin, Olof.

3.       Kohtaus, rakkautta suvun kesken

Väinö Mäentalo on kotonaan ja miettii omaa rakastaan.


Miksi se Aina oli niin kielteinen silloin kun kerroin hänelle omista tunteistani, olihan hän itsekin jo silloin tajunnut sen, ettei meidän suhteemme ollut tavallisen serkussuhteen oloinen. Minun äitini ja hänen isänsä olivat aina olleet kärttyisiä toisiansa kohtaan, ja senkin takia meidän tulisi miettiä sitä voisimmeko lähentää omia sukupiirejämme. Se hänen luovuutensa, herkkyytensä ja hauskuutensa on jotain, mitä en ollut koskaan aikaisemmin tuntenut kenessäkään muussa naisessa. Minä en kuitenkaan tiedä, mitä äitini ja eno sanoisivat, jos he saisivat tietää tästä. Luultavasti en kuitenkaan välitä siitä, mitä he sanoisivat, olihan jo isoisän isovanhemmat serkusavioliiton tuloksia. Hänen kanssaan voisin hyvin jopa tyytyä platoniseen suhteeseen, sillä on ehkä parasta, ettei tämän suvun degeneraatiota enää jatketa yhteenkään uuteen sukupolveen. Hänessä on jotain sellaista samaa, mitä meissä kaikissa suvun jäsenissä on, ja toivon ettei tämäkään viittaisi minkäänlaiseen sukurutsaan. Hänen takapuolensa näyttää niin runsaalta ja juuri sopivalta, ei liian pieneltä eikä liian isolta. Hän on niin herkkä ja luova, jossa hän päihittää minutkin, vaikka vain minä olen päässyt Atskiin ja taideteolliseen korkeakouluun. Hänessä on kaikkea sitä, mitä naiselta voisi toivoa, ja on sen takia ihmeellistä, minkä takia hän on raahannut mukanaan niitä kaikella tavalla järjettömämpiä ja saamattomia heilojaan. Kuitenkin minä en ilmaise minkäänlaista mustasukkaisuutta, sillä hän itse huomaa minut, jos on siihen kyvyllinen.


Väinö istuu kirjoituspöytänsä ääressä, sytyttää savukkeen ja lukee loppuosaa Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksistä. Hän ajattelee: Kyllä minäkin voisin antaa henkeni Ainan takia, luulen, ettei maailmassa ole ketään muuta, jolla olisi yhtä hyvää kykyä tajuta minut sellaisena kuin minä olen.



Samaan aikaan Aina von Dorfhund on töissään ja miettii omaa parisuhdettaan nykyiseen mieheensä.


Aina: Tästä miehestä on mennyt kaikki puhti, hän ei tajua omaa minäänsä enkä minäkään tajua sitä. Miksi yleensäkään aloin suhteeseen tämän pienen matelijan kanssa. Väinö kävi täällä viime kuussa, on mukavaa tavata hänet taas sukukokouksessa. En kuitenkaan luule että voisi ryhtyä hänen kanssaan mihinkään muuhun kuin täysin platoniseen ja kumppanilliseen siteeseen. Toivottavasti hänkin tajuaa sen, en nimittäin voisi olla sillä tavalla näin läheisen sukulaisen kanssa, olkoonkin vaikka se olisi laillista, niin onhan siinäkin jo mukana jonkinlainen Westermarck-efekti – olemme leikkineet toistemme kanssa liian varhaisesta iästä alkaen.

4.       Kohtaus, Sairaus

Sarah von Dorfhund on juuri tullut sairaalasta tiedot mukanaan.


Hän soittaa veljelleen Otolle.


Sarah: Nyt se on sitten selvää, lääkäri antoi minulle vain 50 prosentin mahdollisuuden parantumiseen, eli se on nyt fifty fifty. Minulla on keuhkosyöpä ja se on jo levinnyt etäpesäkkeinä. En ainakaan voi ottaa suurempaa vastuuta Olofista huolehtimisestä, koska voi olla, että olen pian vainaa. Voiko tämä olla sattumaa, vai haluaako äiti minut niin nopeasti luokseen taivaaseen?

Otto: Hyvä sisko, sinun tulee nyt olla rauhallinen ja luottaa siihen, että terveydenhoito saa sinut jälleen kuntoon, onhan mahdollista toisen keuhkon poistokin, ellei siihen löydetä muuta vaihtoehtoa.

Sarah: Sinun on oltava kertomatta tästä Olofille, koska en tiedä miten hän kestäisi, jos hän kuulisi tämän, minusta on niin sanotusti tullut hänelle keinoäiti mamman poismenon jälkeen. Vaikka hän onkin juristi, ei hänestä ole tässä tilanteessa edes kaupan kassaksi. Hän ei pysty keskittymään, ja oli ehkä vanhemmilta oikein, että he edes testamentin kautta yrittivät auttaa häntä. Hänhän sai arvossa paljon enemmän kuin mitä me kaksi saimme. Se oli oikein vanhemmilta.

Otto: Minun ei ehkä pitäisi kertoa tätä, mutta tosiasia on että Olofilla oli näppinsä pelissä, kun hän sai esimerkiksi sen saaren talon. Hän aiheutti sen, että hänen osuutensa arvioitiin halvemmaksi kuin mitä se tosiasiassa oli. Hän sai paljon enemmän ja suuremmasta arvosta, kuin mitä me kaksi saimme.

Sarah: Sinun täytyy olla väärässä. Eihän sieltä saaresta sentään mitään timantteja tai öljyä ole löydetty. En voi uskoa, että Olof olisi ainakaan tietoisesti huijannut meitä tai johtanut meitä harhaan, en usko että hän pystyisi henkisesti siihen, kyllähän sinäkin tunnet hänet aivan yhtä hyvin.

Otto: On ehkä parasta, ettet vaivaa mieltäsi nyt tällä, koska sinun on keskityttävä nyt parantumiseesi. Voimme hoitaa tämän keskustelun Olofin kanssa sitten kun hän pääsee mielisairaalasta. Mutta en usko sen tapahtuvan pian, hänellä on niin paljon niitä päänsisäisiä harhoja.

Sarah: Tärkeintä on että hän saa hyvää hoitoa ja lääkitystä siellä, muistat varmaan sen minkälainen huippujuristi hänestä oli tarkoitus tulla, ja on se vieläkin mahdollista, onhan hän sentään niin paljon lahjakkaampi kuin mitä me kaksi olemme koskaan olleet.

Otto: Sinun on tultava kuntoon ensin. Kyllä meillä on sitten aikaa Olofin kuntouttamiseen.

5.       Kohtaus, Armi-tädin kotona

Armi von Dorfhund miettii suvun historiaa ja omaa pääesitelmäänsä tulevaan sukukokoukseen.

Armi ajatteli sitä, miten näkemykset suvun alkuperästä olivat muuttuneet ainakin ritarihuoneen tulkinnoissa. Dorfhundit olivat tulleet maahan Ruotsista, missä suvun päämies oli ollut vapaaherra kenraaliluutnantti Carl Wilhelm von Dorfhund, jonka poika Axim oli tullut Suomeen 1700-luvun alussa. Armi luotti tässä tulkinnassa 1800-luvulla eläneeseen sukulaiseen, satukirjoja kirjoittaneeseen Carl Hugo von Dorfhundiin, joka oli tehnyt laajoja tutkimuksia etenkin baltiansaksalaisten keskuudessa Tallinnassa ja Riiassa, missä sukulaisia myös oli pitkään ja useaan otteeseen asunut. Axim von Dorfhundilla oli ollut kaksitoista lasta Joachim von der Pulenin tyttären Marinnan kanssa, ja von der Pulenin suvun kautta Dorfhundit olivat saaneet Suomessa maita ja kartanoita haltuunsa, koska Pulenit olivat omistaneet noin 80 000 hehtaaria Savossa, ja olivat pitäneet alustalaisiaan ja torppareitaan suurin piirtein maaorjina, koska hekin olivat tulleet Suomeen Baltiasta. Ruotsin kuningas oli palkinnut sukua laajasti läänityksillä heidän Baltiassa Ruotsin kruunun eteen tekemistään urotöistä. Suku oli muotoutunut yläluokaksi Suomessa ja etabloitunut parin sukupolven sisällä kulttuurieliitiksi. Kuitenkin suku oli mennyt serkusavioliittojen kautta kohti mielisairautta, alkoholismia, uhkapelaamista ja yleistä tyhjäntoimittamista. Kuitenkin vielä Armin sukupolvessa suvun jäsenet olivat säilyttäneet jalon ulkomuotonsa. Armi ja hänen veljensä ja sisarensa olivat pitkiä, kiharahiuksisia ja tummahiuksisia, heillä oli isot aatelisnenät ja elegantit pitkäsormiset kädet.

Armi mietti veljiään ja sisariaan, joista jo kaikki olivat kalmistossa. Miksi minä jäin viimeiseksi, ehkä sen takia, että minun pitää vielä kertoa suvun tarinaa eteenpäin. Mitä se Uno oli sanonut suvun historiasta oli disinformaatiota, hän ei nuoruutensa takia ymmärrä, että Carl Hugon kertoma versio suvun historiasta oli ehdottomasti pätevä ja riittävän hyvä siihen, että sukulaiset voisivat siihen luottaa. Ja onhan se parempaa, jos suku polveutuu paronista, joka oli kenraali, kuin jostain pienestä peasantti maanviljelijästä.


Armi oli omaksunut suvun ylpeyttä isältään, ja jokainen olisi varmasti voinut myöntää, että Armissa oli vielä jotain jaloa aatelisveren piirrettä, joka sai hänet näyttämään joka hetkessä herraskaiselta ja ylevältä. Unon äiti oli nuorena naisena asunut pitkään Armin luona opiskellessaan. Armi oli ammatiltaan kotitalousopettaja, ja Unon äiti Katriina oli Unon ohessa löytänyt hänestä jotain samantyyppistä kuin mitä oli ykkösen tv-sarjassa Keeping up appearancessa ja sen päähenkilössä Patricia Routledgen esittämässä Hyacinth Bukeessa. Armilla oli pieni bulldoggi, niitä, jotka näyttävät siltä kuin ne olisivat juosseet päin seinää, eli olivat ruttunaamaisia. Bulldogin nimi oli Baronetti, ja Armi oli aina kiinnostunut kotinsa hygieniasta niin paljon, että hän aina pesi Baronetin jalat, kun hän tuli ulkoa ulkoilettamasta sitä.


Armi piti Unosta, veljentyttären pojasta, vaikka hän olikin sitä vastaan, kun Unon vanhemmat päättivät nimetä hänet Unoksi. Armissa oli varmasti joidenkin mielestä teeskentelevyyttä, mutta jotain tuosta vanhan aatelisveren vaikutuksesta hänkin oli päässyt vaikuttumaan ja hänessä oli paljon jaloja ominaisuuksia. Lisäksi hän näytti vielä ulkoisesti aateliselta, toisin kuin talonpoikien naisten kanssa avioituneet suvun myöhemmät jäsenet.


Yhtä äkkiä puhelin alkoi soimaan, ja Armi laski paperinipun alas.


Soittaja esitteli itsensä Wenceslav von Dorhundiksi ja sanoi edistävänsä suvun toista Etelä-Amerikkaan kadonnutta sukuhaaraa.


Wenceslav: Emme ole tavanneet aikaisemmin tai keskustelleet toistemme kanssa aikaisemmin, mutta voin sanoa edustavani von Dorfhund-suvun nuorempaa Anders Hansson Dorfhundista alkanutta sukuhaaraa.

Armi: Anders Hansson? Uskotteko tekin todella siihen taruun, ei hänellä pitäisi olla mitään tekemistä tämän suvun kanssa. Tämä suku polveutuu Carl Wilhelm von Dorfhundista.

Wenceslav: On ihmeellistä, jos te todellakin vielä tänä päivänä uskotte tuohon satuun. Johan ritarihuoneen genealogi Thor Marseman kielsi tuon teorian jo 40-luvun lopulla. Voisinko minä tulla sukukokoukseen kertomaan asiasta, koska otan teihin yhteyttä varsinaisesti sen perusteella, kun kuulin teidän järjestävän sukukokouksen?

Armi: Teitä ei ole kutsuttu! Te ette ole tervetullut tähän tapahtumaan! Hyvästi!


Armi mäiskäisee puhelimen kiinni, ja ottaa kiinni sydänalastaan. Minä en voi antaa tuollaisen tarun tulla julki ja kuka tämä Wenceslav kuvittelee olevansa, jos hän kuvittelee voivansa ilman täysin minkäänlaista esittelyä tulla minulle soittelemaan. Minun on varottava, ettei tällainen harhakuvitelma pääse valtaan. Toivottavasti Uno tajuaa pitää suunsa kiinni tässä kokouksessa.

6.       Kohtaus, sukukokouksen alku

Kokous: Paikalle on saapunut viitisenkymmentä sukulaista, aina Keski-Euroopasta asti. Päivä on aurinkoinen, kun osanottajat seurustelevat vapaamukaisesti kansanopiston pihassa. Armi kulkee vieraiden keskellä Arin kanssa ja toivottavat heitä tervetulleiksi. Otto ja Olofkin ovat tulleet paikalle, ja keskustelevat leppoisesti toistensa kanssa. Olof on kalpea, koska hän ei ole nähnyt juuri yhtään ulkoilmaa muutamaan kuukauteen.


Olof: En olisi odottanut, että täällä on tosiaan näin paljon väkeä. Olen aina maininnut sen, etten minä nautin suurissa ihmisjoukoissa olemisesta. Toivottavasti nämä lääkkeet alkavat toimia jossain vaiheessa. Minä en ole varma olisiko minun tarvinnut tänne tulla.

Otto: Ole rauhassa hyvä veli, ei sinun tarvitse kuitenkaan täällä puhua, jos et halua. On täällä muitakin ihmisiä puhumassa. Oletko sinä saanut edes kirjoitettua tai maalattua viime aikoina. Se olisi Sarahin ja minun toiveena, jos saisit tehdä isopapasta ja isoisopapasta ne muotokuvat, sinähän olet puhunut niistä jo niin kauan.

Olof: Olen kyllä aloitellut niitä muotokuvia. EI siitä näytä vielä tulevan riittävän hyvää, pitäisi varmaan yrittää ennen öljyvärejä hiilellä tai lyijykynällä. Kyllä minä pystyn vielä sen maalaamaan. Olen kirjoitellut viime aikoina enemmän ja enemmän, onneksi keskittyminen onnistuu, kun ei ole koko ajan krapula tai humala. Olen kirjoittanut kuukauden sisällä kaksi näytelmää, libreton ja kaksi kuunnelmaa. Ja tektsti on hyvää ja entistä kehityskelpoisempaa. Mielestäni mielisairaudelle altistuminen aiheuttaa sen, että ihminen voi tavoittaa silloin tavallista suuremman herkkyyden, sillä herkkyyden kautta kaikki luovuus aukeaa. Sanoivathan antiikin Kreikassakin jo että hullut ovat ihmiskunnan omatunto, johon suhtautumisessaan ihmiset voivat itse saada armon tai Jumalten vihan omakseen.

Otto: Sinä olet aina ollut herkempi ja luovempi kuin minä, ei tässä insinöörin ammatissa tarvita paljon herkkyyttä. Oletko kuullut Uno-serkusta, sehän kertoi minulle, että hänellä on jotain kerrottavaa yhteydessä Armi-isotädin ja Ari serkun esitykseen täällä. Toivottavasti hän ei kuitenkaan ala paasaamaan ja pilkkaamaan koko tilaisuutta, niin kuin niin monessa muussa sukukokouksessa. Tuollahan se Unokin jo on! Tuli taksilla tapansa mukaan.


Uno tulee paikalle itsevarman näköisenä.


Uno: Päivää serkut, mitä kuuluu?

Olof: Samaa kuin jo pitkän aikaa? Etkös sinäkin ollut aikanaan hoidossa. Oliko se sen maanisuuden takia.

Uno: Se on totta. Minulta haluttiin pöpilässä saada pois se luovuus, mikä syntyy maanisuudesta ja herkkyydestä. Jos olisin jatkanut niiden pillereiden syöntiä, olisi minulta viety pois koko luomiskyky! Mutta miten sinä Olof olet pystynyt jatkamaan kirjoittamista ja piirtämistä. Eikö pillerit vie pois luovuuden ja panohalut – ensin se nostaa halun, sitten se kaataa kalun.

Otto: Olof on vaan jotenkin niin vahva, sen luovuus tulee läpi kaikesta. Ja ei se jokainen kuitenkaan lue itseään oikeustieteen tohtoriksi kolmessa vuodessa.

Olof: Kalu ei ole kyllä ollut kunnossa pitkään aikaan, ainakaan se ei seiso entiseen tapaan. Ennen pystyin kantamaan sangollisen vettä pelkällä stondiksella. Mutta nykyään tositilanteet pysyvät etäällä ja raain dp-porno, jossa ämmän sisällä on ainakin kolme värkkiä ei herätä minkäänlaista kiinnostusta. Kyllä ne lääkkeet ovat aika vahvoja, kun kerrankin laitoin kahviossa erään hoitajan kahvikuppiin pari pilleriä sen huomaamatta, nukahti se lattialle ja siitä ne toiset hoitajat aamulla sen herättivät.

Uno: Se on kyllä ikävää, jos ei seiso. Toisaalta seksuaalisen kiinnostuksen puuttuminen tai vähäisyys antaa sen mahdollisuuden, että voi muodostaa helpommin puhtaan platonisia ja ammatillisia vuorovaikutuskontakteja. Eikös sulla ole se väitöskirjaprojektikin työn alla? Mistä aiheesta sä olit sitä kirjoittamassa?

Olof: Psykologian alalta, tutkin mielisairauden yhteyttä luovuuteen. Aiheen omakohtaisuuden takia olen saanut kirjoitettua sitä täysin itsenäisesti jo pitkän matkaa, ilman ohjaajan väliin tulevaa sekoittelua.

Otto: Mutta nyt pojat, siellä viitotaan jo sillä tavalla, että meidän on varmaan mentävä sisään.

Otto, Olof ja Uno liittyvät sukulaisten virtaan, joka johtaa kansanopiston isompaan luentosaliin. Siellä Uno asettautuu korkeimmalle paikalle takariviin ja läväisee paperinipun taskustaan luentopöydän päälle.

7.      Kohtaus, luento ja luennon loppu

Ari Mäentalo aloittaa tilaisuuden esittelemällä Armin sukulaisille suvun vanhimpana elossaolevana jäsenenä ja tilaisuuden primusmotorina. Hän kertoo joitain piirteitä suvun historiasta ja antaa puheenvuoron hyvin nukkuneelle ja tarmokkaan oloiselle Armi von Dorfhundille.

Armi: Meidän sukumme jäseniä on mieslinjaisesti elossa tänä päivänä noin kolmekymmentä ja naisenlinjaiset sukulaiset huomioiden varmaan toistasataa, onneksi näiden molempien ryhmien edustajia on täällä runsain joukoin paikalla. Dorfhund-suku sai alkunsa Tanskalle kuuluneessa Hallandian maakunnassa nykyisessä Ruotsissa, ja sukulaiset olivat pääasiassa ritareita ja raatiherroja 1600-luvun alkuun tullessa. Sen jälkeen he olivat kartanonherroja ja taistelivat pääasiassa Ruotsin armeijassa upseereina. Suomeen tulleen Axim von Dorfhundin isä oli vapaaherra, kenraaliluutnantti Carl Wilhelm von Dorfhund, joka polveutui baltialaissaksalaisesta 1600-luvulla aateloidusta Dorfhund-suvusta.


Uno nostaa kätensä takarivissä ja Armi antaa vastentahtoisesti puheenvuoron hänelle.

Uno: Minulla on tässä kädessäni Venceslav von Dorfhundin kirjoittama sukuselvitys ja Sysmän kirkkoherran ja Suomen ritarihuoneen vahvistama selvitys suvun alkuperästä, sekä isoisäni, sinun Armin veljen ja Venceslav von Dorfhundin vertaileva dna-tutkimus, jossa todistetaan suvun polveutuvan sysmäläisestä korpraalista Anders Hansson Dorfhundista, ja että isoisäni ja Venceslav ovat sukua. Eli Carl Wilhelm von Dorfhund kuului täysin toiseen sukuun ja ei meidän sukuumme.


Osanottajat kääntävät päänsä jyrkästi kohti takarivissä istuvaa ja leveästi hymyilevää Unoa, ja Armi painaa päänsä alas ja huokaisee pitkän häpeän huokaisun.


Loppu