Herkkyys on yksi taiteen ja kirjallisuuden merkittävimmistä alkukohdista. Tutkimuksissa on huomattu yhteys taiteellisen luovuuden ja erityisherkän persoonallisuuden välillä. On arvioitu, että erityisherkiksi ihmisiksi voidaan koko populaatiosta laskea noin kaksikymmentä prosenttia. Herkät ihmiset kokevat vahvasti ja esimerkiksi altistuminen epäoikeudenmukaisuuksille tuntuu tällaisissa ihmisissä suuremmalta väärältä, kuin banaaliin ja arkipäiväiseen pahaan tottuneelta valtaväestöltä. Pieni kosketuskin voi tuntua kuin nyrkinisku, ja pieni epäonnistuminen voi tuntua kuin pahimmalta painajaiselta. Tämän takia ihmettelen niitä miehiä, jotka voivat baarissa kulkea iskemässä montaa naista peräkkäin, vaikka kohtelu aikaisempien taholta on saattanut olla julmaa. Tämän takia erityisherkät ihmiset jäävät monesti lopulta yksin, koska valtavirtakulttuuri korostaa uusia yrittämisiä ja puheisiin suhtautuvaa välinpitämättömyyttä.
Minun lapsuudenkodissani herkkyyttä ei ole
arvostettu, ja minua onkin moitittu ja häpäisty sen ilmentämisen ja julkituomisen
takia. Joskus olen miettinyt olisiko helpompaa, jos olisi vain tavallinen
ihminen, joka ei ole herkkä ja joka runnoo kovuudellaan herkät ihmiset allensa.
Silloin ei tarvitsisi ainakaan ajatella liian paljon. Jos olisi tavallinen
maatiainen, voisi sanoa, että silloin ei tarvitsisi vaivata mieltään millään ja
ei olla niin kiinnostunut omista ajatuksistaan.
Herkkyys altistaa ihmisen havaitsemaan yksityiskohdat ja olemaan altis tunnistamaan pahuuden ja välinpitämättömyyden. On selvää, että jos herkkää ihmistä rankaistaan esimerkiksi vääränlaisilla vanhemmilla tai sukulaisten piirillä, aiheuttaa tämä ainakin myöhemmin tämänkaltaisen ihmisen kehityksessä vaikutuksia ja monesti tällaiset ihmiset voivat jäädä paikoilleen, lamaantuneena. Pahimmassa tapauksessa tällainen ihminen saattaa olla rikkilyöty koko loppuelämänsä ajan. Herkkyys mahdollistaa yksilöllisyyden ja esimerkiksi uniikin huumorintajun, sillä kaikki tavanomaiset kovat ihmiset nauravat aina samoille asioille, ja toistavat omia reaktioitaan joka tilanteessa. Ei sellainen ihminen, jonka asioille on naurettu jo satoja kertoja, välttämättä tarvitsisi enää todistaa samaa uudestaan. Tavanomaiset ihmiset eivät siis ole kovinkaan omaperäisiä, ja heidän ajatuksensa ja inspiraatiot kulkevat samoja teitä – sellaisia teitä, jotka on päätetty etukäteen ja konsensusreaktion eli massojen ajattelemattomuuden näyttämällä tavalla.
Millaisia sitten ovat tavalliset ihmiset? He ovat tottuneet ihmisten ajattelemattomuuteen ja välinpitämättömyyteen, eivätkä he itsenäisesti edes pyri siihen, että lähipiirissä ajateltaisiin enemmän. Tavalliset ihmiset ovat tottuneet siihen totuuteen, jonka mukaan tavallinen rahvas ei ajattele eikä heidän tule myöskään koskaan mihinkään sellaiseen pyrkiäkään. Monesti tällaiset ihmiset, joita on toki naisissa, että miehissä, ovat tavanomaisesti tavallisimman aivorakenteen omaavia miehiä ja naisia, jossa nainen pitää miehen brutaalisuudesta, ja mies naisen alistumisesta brutaalisuutensa edessä.
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti