Runo

Et saa minua kiinni
olen sinua nopeampi
olen parhain, olen fiini
sinua paljon kapeampi
ovat liikkeeni solakat -
niin nopeat
irralliset riippumattomat
minun kulkuni ovat kaikille -
täysin sopivat
ovat käskysi aina minulle -
liikkumattomat
kun annat minulle ruokaa
rapsutat välillä leukaa
niin silloin isännällekin jotain -
kerran suokaa
antakaa hänellekin välillä -
vaikka peuraa

Kissa

On hän hiljainen ja salainen
joka mies on hänen alainen
kulkee pitkin kotiaan arvokkaasti
ei koskaan näy isännälleen irvokkaasti
alaiset kaikki väistykööt silloin tieltä
tulkoot vasta sitten kun haluan sieltä
kun minä heitä tarvitsen
mielipiteeni heihin naulitsen
on minun maailmani oma tää
ovat turhia ne jotka eivät tätä nää
Minua ovat kaikki palvoneet aina
myös joka ikisenä maanantaina
On minun figuurini jalo ja plastinen
on haluni minun kiivas ja drastinen
koiria näpäytän nenään
eivät ne lähde minun perään
minä ajan ne aina pois
aivan kuin minä en älykkäämpi ois

Runo Peter von Beckerin kirjasta Päätön meduusa suomennettuna

Toinen kuva


Se lähtee

hotellista maailmaan

askeleen ulkopuolelle

se on

Calibanin tunti



nyt pysyy se paikoillaan

tummissa katseissa

maaperällä



sokaistunut puhui

häntä ihmisten ajatuksissa

kaivan ylös

kelloa joka ajat sitten

minun sydämeni oli



Elektran maisema ja sen loistava

Avaus – kyllä siirrä se

tästä suusta

hiljaisista kyhmyistä

suoniseen hiljaisuuteen



ja pitää käsissään

hänen aivojaan



Nyt se on kevyt

päässä

pelkästään ihmettelyä

pilvettömässä tuulessa



joten nainen maalaa

näyttelijälle kuvan



toinen kuva

vapaus

Sukukokous – Näytelmä

Näytelmä 7. kohtauksessa

1.       Kohtaus, kutsu

On kesäkuu ja nuori mies saa viestin sukulaisiltaan


28-vuotias Uno von Dorfhund, filosofi, kielitieteilijä ja itseoppinut genealogi on vastaanottanut kirjeen, jonka hän avaa erään keskisuuren suomalaisen kaupungin asunnossaan.

Uno avaa kirjeen ja lukee siitä:


Hyvät von Dorfhund-Mäentalo-suvun jäsenet: Järjestämme sukumme ensimmäisen sukukokouksen 11.7.2019 Laavin kunnassa kansanopistolla, mistä kokouksen virallisen osan jälkeen siirrymme juhlistamaan sukukokousta Mäentalon kartanoon Pelttosvirralle, sukumme pitkäaikaiseen kotikartanoon. Kokous alkaa kansanopistolla klo 10, jonka jälkeen virallisessa osassa käymme läpi sukumme historiaa ja sukumme tutkija Armi von Dorfhund esittää oman pitkäaikaisen tutkimuksensa tulokset sukukokoukselle. Tilaisuudessa jaamme monisteina sukutaulut osanottajille. Kuitenkin kannattaa varata mukaan omat muistiinpanovälineet. Ruokailu tapahtuu sukukokouksessa Mäentalon kartanossa noin klo 14 alkaen. Syömme illallisen klo 20 ja kokous päättyy sen jälkeen.


Tervetuloa kokoukseen.
Armi von Dorfhund, Ari Mäentalo


Ahaa, eli nyt he aikovat lopultakin esiin tuoda sen antiikkisen sepustuksensa. Ei isotädillä ja serkulla voi olla minkäänlaista käsitystä asioiden tilasta tai edes suvun arvokkuuden säilyttämisestä, jos he tosiaan aikovat satuilla tästä asiasta aikaisempaan malliin. Minun on siis varattava tätä varten totuus – totuus tästä suvun historiasta, koska muussa tapauksessa tämä vääryys jatkuu ja jatkuu aina uudelleen jatkumistaan. On se hyvä, jos kerran keskustelullekin on varattu tässä hulluudessa aikansa. Minun tulee haastaa riitaa ja opponoida siihen asti, kunnes nämä harhautetut ihmiset lopultakin ymmärtäisivät sen, miten asia on. Minun on tehtävä vielä tarkempi tutkimus tästä historiallisesta harhautuksesta. On muuten mielenkiintoista nähdä kuinka moni näistä degeneroituneista hedelmäkakuista todellisuudessa haluaa tulla tähän kokoukseen. On tämän suvun historia niin täynnä hulluutta, viinaa ja uhkapeliä ettei sitä kovin helposti voida peittää. On onni, että kuitenkin Armi ja Ari ovat vastuussa tästä, ettei kokous mene samanlaiseksi kaaokseksi, kuin suurin osa Mäentalossa pidetyistä sukutapaamisista. Kuitenkin näitä on pidettävä erossa viinasta, vaikka luulisi että suurimmalla osalla on jo valmiiksi omat viinat mukana. Minun on saatava lähempi kuva tästä, mitä he yrittävät näille rappion uhreille esittää.

2.       Kohtaus, veljekset

Otto von Dorfhund on saanut kirjeen ja on yhteydessä veljeensä Olofiin


Otto: Minä en välttämättä haluaisi olla sinuun yhteydessä, etenkin koska sinä veit sen talon siellä Saimaan rannalla, mutta en voi tehdä muutakaan, koska yksinkertaisesti vain minä tiedän sen, missä olet. Kukaan ei ole kertonut muille sukulaisille siitä, että olet hoidossa, aivan kuten pyysit minua olemaan kertomatta. En kuitenkaan tajua, miksi häpeät noin paljon tuota sairauttasi, koska suurin osa Dorfhundeista on ollut muutaman sataa vuotta vähintäänkin yhtä hulluja kuin sinä olet. Eikä tuo skitsotyyppinen häiriö edes ole niin kummallinen, voisit olla todella tyytyväinen siihen, ettei sinua suinkaan toimitettu Niuvanniemeen ja ettei omaisuuttasi otettu huostaan. Olit niin paljon lahjakkaampi kuin minä jo silloin, vaikka et saanut kaikkea potentiaaliasi käyttöön noiden mielisairauden oireiden takia. Kuitenkin en haluaisi olla sinun kanssasi tekemisissä, huomioiden sen, miten sinä aiheutit sen, että Mäenportti tyhjeni taide-esineistä ja tauluista, puhumattakaan siitä talosta. Mutta en voi tehdä muutakaan, kyllä sinunkin pitää tulla siihen kokoukseen.

Olof: Minua ahdistaa nykyisin niin paljon, vaikka lääkitys on rankka. En tiedä, miten saattaisin haluta tavata tätä porukkaa, jolta olen perinyt nämä ongelmat. Sinäkin olet menestynyt aina niin paljon paremmin, vaikka minulla oli nuoruudessa paljon paremmat koulunumerot kuin sinulla, saati sitten yliopistoaikaan! Et sinäkään ymmärtänyt vanhempien ohessa minun ongelmiani, olisin silloin tarvinnut niin paljon enemmän aikaa ja vaivannäköä. En minä ole voinut sille mitään, että olen juristi ja että pystyin tulkitsemaan perintökaarta paljon paremmin kuin sinä ja Sarah. En koe, että olisin huiputtanut siinä kumpaakaan teistä, ja et ainakaan sinä muistaakseni koskaan suuremmin nauttinut siellä saaressa olemista. Sinä olet aina viihtynyt minua paremmin kaupungissa ja palveluiden lähellä. Kuitenkaan en voi unohtaa sitä, kun hoidit minut ensimmäistä kertaa hoitoon isäukon kanssa. Mielestäni minua ei vaivannut mitään ennen sitä, kuin te hoiditte ja passititte minut hoitoon, en minä ollut silloin mielisairas.

Otto: Se talo siellä saaressa maksoi paljon vanhemmille ja se oli alusta asti tarkoitettu meille molemmille, mutta sinä varmasti menit oikikseenkin sen takia että saisit keploteltua vanhempien omaisuuden itsellesi. Minä epäilin jo silloin vahvasti, etteivät vanhemmat saattaneet kirjoittaa niitä lappusia, joita sinä toit jälkikäteen kaikkien tietoon. Mielestäni sinä myös jätit täysin huomiotta Sarahin, joka kuitenkin hoiti mammaa monta vuotta hänen kuolemaansa asti. Vaikka minut olisikin voinut jättää huomiotta olisi sinun tullut kuitenkin ajatella sisartamme, koska hän olisi eniten ansainnut sen talon. Ja vaikka koko ajan syytät minua ja ukkoa hoitoon joutumisestasi, olit sinä kuitenkin silloin niin sekaisin, että joku muu olisi silloin hoitanut sinne hoitoon ellemme me olisi olleet niitä.

Olof: Ainahan sinä olet puolustanut ukkoa, vaikka minä ja hän olemme aina muistuttaneet toisiamme enemmän kuin sinä. Et varmaan muistakaan sitä, kun ukko itse minun yo-juhlissani sanoi sen, ja hän se halusi minut oikikseen, koska hän ei itse ollut sinne monella yrittämälläkään päässyt. Eli mielestäni voidaan sanoa, että se oli todellisuudessa hän, joka halusi minun saavan arvokkaimman osan perinnöstä. Ja olet väärässä, jos sinä kuvittelet että perinnön arvioimisessa olisi joku kommervenkki tai virhe. Itse olit läsnä silloin ja se oli mamman hankkima lakimies, joka sen teki. Jos se teki virheen, ei siinä minun mielestäni tarvitsisi olla minkäänlaista nokankoputtamista.

Otto: No toivon mukaan ne laskevat sinut sieltä kokoukseen, koska olithan sinäkin Unon kanssa tutkimassa sukua, ja johditte suvun jopa Rooman keisareihin asti. Kuitenkin en tiedä mitä Uno on nyt löytänyt koska hän soitti minulle äskettäin ja sanoi odottavansa kokousta, että pääsee kertomaan oman mielipiteensä suvun alkuperästä ja sukujohdosta. Näkemiin, Olof.

3.       Kohtaus, rakkautta suvun kesken

Väinö Mäentalo on kotonaan ja miettii omaa rakastaan.


Miksi se Aina oli niin kielteinen silloin kun kerroin hänelle omista tunteistani, olihan hän itsekin jo silloin tajunnut sen, ettei meidän suhteemme ollut tavallisen serkussuhteen oloinen. Minun äitini ja hänen isänsä olivat aina olleet kärttyisiä toisiansa kohtaan, ja senkin takia meidän tulisi miettiä sitä voisimmeko lähentää omia sukupiirejämme. Se hänen luovuutensa, herkkyytensä ja hauskuutensa on jotain, mitä en ollut koskaan aikaisemmin tuntenut kenessäkään muussa naisessa. Minä en kuitenkaan tiedä, mitä äitini ja eno sanoisivat, jos he saisivat tietää tästä. Luultavasti en kuitenkaan välitä siitä, mitä he sanoisivat, olihan jo isoisän isovanhemmat serkusavioliiton tuloksia. Hänen kanssaan voisin hyvin jopa tyytyä platoniseen suhteeseen, sillä on ehkä parasta, ettei tämän suvun degeneraatiota enää jatketa yhteenkään uuteen sukupolveen. Hänessä on jotain sellaista samaa, mitä meissä kaikissa suvun jäsenissä on, ja toivon ettei tämäkään viittaisi minkäänlaiseen sukurutsaan. Hänen takapuolensa näyttää niin runsaalta ja juuri sopivalta, ei liian pieneltä eikä liian isolta. Hän on niin herkkä ja luova, jossa hän päihittää minutkin, vaikka vain minä olen päässyt Atskiin ja taideteolliseen korkeakouluun. Hänessä on kaikkea sitä, mitä naiselta voisi toivoa, ja on sen takia ihmeellistä, minkä takia hän on raahannut mukanaan niitä kaikella tavalla järjettömämpiä ja saamattomia heilojaan. Kuitenkin minä en ilmaise minkäänlaista mustasukkaisuutta, sillä hän itse huomaa minut, jos on siihen kyvyllinen.


Väinö istuu kirjoituspöytänsä ääressä, sytyttää savukkeen ja lukee loppuosaa Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksistä. Hän ajattelee: Kyllä minäkin voisin antaa henkeni Ainan takia, luulen, ettei maailmassa ole ketään muuta, jolla olisi yhtä hyvää kykyä tajuta minut sellaisena kuin minä olen.



Samaan aikaan Aina von Dorfhund on töissään ja miettii omaa parisuhdettaan nykyiseen mieheensä.


Aina: Tästä miehestä on mennyt kaikki puhti, hän ei tajua omaa minäänsä enkä minäkään tajua sitä. Miksi yleensäkään aloin suhteeseen tämän pienen matelijan kanssa. Väinö kävi täällä viime kuussa, on mukavaa tavata hänet taas sukukokouksessa. En kuitenkaan luule että voisi ryhtyä hänen kanssaan mihinkään muuhun kuin täysin platoniseen ja kumppanilliseen siteeseen. Toivottavasti hänkin tajuaa sen, en nimittäin voisi olla sillä tavalla näin läheisen sukulaisen kanssa, olkoonkin vaikka se olisi laillista, niin onhan siinäkin jo mukana jonkinlainen Westermarck-efekti – olemme leikkineet toistemme kanssa liian varhaisesta iästä alkaen.

4.       Kohtaus, Sairaus

Sarah von Dorfhund on juuri tullut sairaalasta tiedot mukanaan.


Hän soittaa veljelleen Otolle.


Sarah: Nyt se on sitten selvää, lääkäri antoi minulle vain 50 prosentin mahdollisuuden parantumiseen, eli se on nyt fifty fifty. Minulla on keuhkosyöpä ja se on jo levinnyt etäpesäkkeinä. En ainakaan voi ottaa suurempaa vastuuta Olofista huolehtimisestä, koska voi olla, että olen pian vainaa. Voiko tämä olla sattumaa, vai haluaako äiti minut niin nopeasti luokseen taivaaseen?

Otto: Hyvä sisko, sinun tulee nyt olla rauhallinen ja luottaa siihen, että terveydenhoito saa sinut jälleen kuntoon, onhan mahdollista toisen keuhkon poistokin, ellei siihen löydetä muuta vaihtoehtoa.

Sarah: Sinun on oltava kertomatta tästä Olofille, koska en tiedä miten hän kestäisi, jos hän kuulisi tämän, minusta on niin sanotusti tullut hänelle keinoäiti mamman poismenon jälkeen. Vaikka hän onkin juristi, ei hänestä ole tässä tilanteessa edes kaupan kassaksi. Hän ei pysty keskittymään, ja oli ehkä vanhemmilta oikein, että he edes testamentin kautta yrittivät auttaa häntä. Hänhän sai arvossa paljon enemmän kuin mitä me kaksi saimme. Se oli oikein vanhemmilta.

Otto: Minun ei ehkä pitäisi kertoa tätä, mutta tosiasia on että Olofilla oli näppinsä pelissä, kun hän sai esimerkiksi sen saaren talon. Hän aiheutti sen, että hänen osuutensa arvioitiin halvemmaksi kuin mitä se tosiasiassa oli. Hän sai paljon enemmän ja suuremmasta arvosta, kuin mitä me kaksi saimme.

Sarah: Sinun täytyy olla väärässä. Eihän sieltä saaresta sentään mitään timantteja tai öljyä ole löydetty. En voi uskoa, että Olof olisi ainakaan tietoisesti huijannut meitä tai johtanut meitä harhaan, en usko että hän pystyisi henkisesti siihen, kyllähän sinäkin tunnet hänet aivan yhtä hyvin.

Otto: On ehkä parasta, ettet vaivaa mieltäsi nyt tällä, koska sinun on keskityttävä nyt parantumiseesi. Voimme hoitaa tämän keskustelun Olofin kanssa sitten kun hän pääsee mielisairaalasta. Mutta en usko sen tapahtuvan pian, hänellä on niin paljon niitä päänsisäisiä harhoja.

Sarah: Tärkeintä on että hän saa hyvää hoitoa ja lääkitystä siellä, muistat varmaan sen minkälainen huippujuristi hänestä oli tarkoitus tulla, ja on se vieläkin mahdollista, onhan hän sentään niin paljon lahjakkaampi kuin mitä me kaksi olemme koskaan olleet.

Otto: Sinun on tultava kuntoon ensin. Kyllä meillä on sitten aikaa Olofin kuntouttamiseen.

5.       Kohtaus, Armi-tädin kotona

Armi von Dorfhund miettii suvun historiaa ja omaa pääesitelmäänsä tulevaan sukukokoukseen.

Armi ajatteli sitä, miten näkemykset suvun alkuperästä olivat muuttuneet ainakin ritarihuoneen tulkinnoissa. Dorfhundit olivat tulleet maahan Ruotsista, missä suvun päämies oli ollut vapaaherra kenraaliluutnantti Carl Wilhelm von Dorfhund, jonka poika Axim oli tullut Suomeen 1700-luvun alussa. Armi luotti tässä tulkinnassa 1800-luvulla eläneeseen sukulaiseen, satukirjoja kirjoittaneeseen Carl Hugo von Dorfhundiin, joka oli tehnyt laajoja tutkimuksia etenkin baltiansaksalaisten keskuudessa Tallinnassa ja Riiassa, missä sukulaisia myös oli pitkään ja useaan otteeseen asunut. Axim von Dorfhundilla oli ollut kaksitoista lasta Joachim von der Pulenin tyttären Marinnan kanssa, ja von der Pulenin suvun kautta Dorfhundit olivat saaneet Suomessa maita ja kartanoita haltuunsa, koska Pulenit olivat omistaneet noin 80 000 hehtaaria Savossa, ja olivat pitäneet alustalaisiaan ja torppareitaan suurin piirtein maaorjina, koska hekin olivat tulleet Suomeen Baltiasta. Ruotsin kuningas oli palkinnut sukua laajasti läänityksillä heidän Baltiassa Ruotsin kruunun eteen tekemistään urotöistä. Suku oli muotoutunut yläluokaksi Suomessa ja etabloitunut parin sukupolven sisällä kulttuurieliitiksi. Kuitenkin suku oli mennyt serkusavioliittojen kautta kohti mielisairautta, alkoholismia, uhkapelaamista ja yleistä tyhjäntoimittamista. Kuitenkin vielä Armin sukupolvessa suvun jäsenet olivat säilyttäneet jalon ulkomuotonsa. Armi ja hänen veljensä ja sisarensa olivat pitkiä, kiharahiuksisia ja tummahiuksisia, heillä oli isot aatelisnenät ja elegantit pitkäsormiset kädet.

Armi mietti veljiään ja sisariaan, joista jo kaikki olivat kalmistossa. Miksi minä jäin viimeiseksi, ehkä sen takia, että minun pitää vielä kertoa suvun tarinaa eteenpäin. Mitä se Uno oli sanonut suvun historiasta oli disinformaatiota, hän ei nuoruutensa takia ymmärrä, että Carl Hugon kertoma versio suvun historiasta oli ehdottomasti pätevä ja riittävän hyvä siihen, että sukulaiset voisivat siihen luottaa. Ja onhan se parempaa, jos suku polveutuu paronista, joka oli kenraali, kuin jostain pienestä peasantti maanviljelijästä.


Armi oli omaksunut suvun ylpeyttä isältään, ja jokainen olisi varmasti voinut myöntää, että Armissa oli vielä jotain jaloa aatelisveren piirrettä, joka sai hänet näyttämään joka hetkessä herraskaiselta ja ylevältä. Unon äiti oli nuorena naisena asunut pitkään Armin luona opiskellessaan. Armi oli ammatiltaan kotitalousopettaja, ja Unon äiti Katriina oli Unon ohessa löytänyt hänestä jotain samantyyppistä kuin mitä oli ykkösen tv-sarjassa Keeping up appearancessa ja sen päähenkilössä Patricia Routledgen esittämässä Hyacinth Bukeessa. Armilla oli pieni bulldoggi, niitä, jotka näyttävät siltä kuin ne olisivat juosseet päin seinää, eli olivat ruttunaamaisia. Bulldogin nimi oli Baronetti, ja Armi oli aina kiinnostunut kotinsa hygieniasta niin paljon, että hän aina pesi Baronetin jalat, kun hän tuli ulkoa ulkoilettamasta sitä.


Armi piti Unosta, veljentyttären pojasta, vaikka hän olikin sitä vastaan, kun Unon vanhemmat päättivät nimetä hänet Unoksi. Armissa oli varmasti joidenkin mielestä teeskentelevyyttä, mutta jotain tuosta vanhan aatelisveren vaikutuksesta hänkin oli päässyt vaikuttumaan ja hänessä oli paljon jaloja ominaisuuksia. Lisäksi hän näytti vielä ulkoisesti aateliselta, toisin kuin talonpoikien naisten kanssa avioituneet suvun myöhemmät jäsenet.


Yhtä äkkiä puhelin alkoi soimaan, ja Armi laski paperinipun alas.


Soittaja esitteli itsensä Wenceslav von Dorhundiksi ja sanoi edistävänsä suvun toista Etelä-Amerikkaan kadonnutta sukuhaaraa.


Wenceslav: Emme ole tavanneet aikaisemmin tai keskustelleet toistemme kanssa aikaisemmin, mutta voin sanoa edustavani von Dorfhund-suvun nuorempaa Anders Hansson Dorfhundista alkanutta sukuhaaraa.

Armi: Anders Hansson? Uskotteko tekin todella siihen taruun, ei hänellä pitäisi olla mitään tekemistä tämän suvun kanssa. Tämä suku polveutuu Carl Wilhelm von Dorfhundista.

Wenceslav: On ihmeellistä, jos te todellakin vielä tänä päivänä uskotte tuohon satuun. Johan ritarihuoneen genealogi Thor Marseman kielsi tuon teorian jo 40-luvun lopulla. Voisinko minä tulla sukukokoukseen kertomaan asiasta, koska otan teihin yhteyttä varsinaisesti sen perusteella, kun kuulin teidän järjestävän sukukokouksen?

Armi: Teitä ei ole kutsuttu! Te ette ole tervetullut tähän tapahtumaan! Hyvästi!


Armi mäiskäisee puhelimen kiinni, ja ottaa kiinni sydänalastaan. Minä en voi antaa tuollaisen tarun tulla julki ja kuka tämä Wenceslav kuvittelee olevansa, jos hän kuvittelee voivansa ilman täysin minkäänlaista esittelyä tulla minulle soittelemaan. Minun on varottava, ettei tällainen harhakuvitelma pääse valtaan. Toivottavasti Uno tajuaa pitää suunsa kiinni tässä kokouksessa.

6.       Kohtaus, sukukokouksen alku

Kokous: Paikalle on saapunut viitisenkymmentä sukulaista, aina Keski-Euroopasta asti. Päivä on aurinkoinen, kun osanottajat seurustelevat vapaamukaisesti kansanopiston pihassa. Armi kulkee vieraiden keskellä Arin kanssa ja toivottavat heitä tervetulleiksi. Otto ja Olofkin ovat tulleet paikalle, ja keskustelevat leppoisesti toistensa kanssa. Olof on kalpea, koska hän ei ole nähnyt juuri yhtään ulkoilmaa muutamaan kuukauteen.


Olof: En olisi odottanut, että täällä on tosiaan näin paljon väkeä. Olen aina maininnut sen, etten minä nautin suurissa ihmisjoukoissa olemisesta. Toivottavasti nämä lääkkeet alkavat toimia jossain vaiheessa. Minä en ole varma olisiko minun tarvinnut tänne tulla.

Otto: Ole rauhassa hyvä veli, ei sinun tarvitse kuitenkaan täällä puhua, jos et halua. On täällä muitakin ihmisiä puhumassa. Oletko sinä saanut edes kirjoitettua tai maalattua viime aikoina. Se olisi Sarahin ja minun toiveena, jos saisit tehdä isopapasta ja isoisopapasta ne muotokuvat, sinähän olet puhunut niistä jo niin kauan.

Olof: Olen kyllä aloitellut niitä muotokuvia. EI siitä näytä vielä tulevan riittävän hyvää, pitäisi varmaan yrittää ennen öljyvärejä hiilellä tai lyijykynällä. Kyllä minä pystyn vielä sen maalaamaan. Olen kirjoitellut viime aikoina enemmän ja enemmän, onneksi keskittyminen onnistuu, kun ei ole koko ajan krapula tai humala. Olen kirjoittanut kuukauden sisällä kaksi näytelmää, libreton ja kaksi kuunnelmaa. Ja tektsti on hyvää ja entistä kehityskelpoisempaa. Mielestäni mielisairaudelle altistuminen aiheuttaa sen, että ihminen voi tavoittaa silloin tavallista suuremman herkkyyden, sillä herkkyyden kautta kaikki luovuus aukeaa. Sanoivathan antiikin Kreikassakin jo että hullut ovat ihmiskunnan omatunto, johon suhtautumisessaan ihmiset voivat itse saada armon tai Jumalten vihan omakseen.

Otto: Sinä olet aina ollut herkempi ja luovempi kuin minä, ei tässä insinöörin ammatissa tarvita paljon herkkyyttä. Oletko kuullut Uno-serkusta, sehän kertoi minulle, että hänellä on jotain kerrottavaa yhteydessä Armi-isotädin ja Ari serkun esitykseen täällä. Toivottavasti hän ei kuitenkaan ala paasaamaan ja pilkkaamaan koko tilaisuutta, niin kuin niin monessa muussa sukukokouksessa. Tuollahan se Unokin jo on! Tuli taksilla tapansa mukaan.


Uno tulee paikalle itsevarman näköisenä.


Uno: Päivää serkut, mitä kuuluu?

Olof: Samaa kuin jo pitkän aikaa? Etkös sinäkin ollut aikanaan hoidossa. Oliko se sen maanisuuden takia.

Uno: Se on totta. Minulta haluttiin pöpilässä saada pois se luovuus, mikä syntyy maanisuudesta ja herkkyydestä. Jos olisin jatkanut niiden pillereiden syöntiä, olisi minulta viety pois koko luomiskyky! Mutta miten sinä Olof olet pystynyt jatkamaan kirjoittamista ja piirtämistä. Eikö pillerit vie pois luovuuden ja panohalut – ensin se nostaa halun, sitten se kaataa kalun.

Otto: Olof on vaan jotenkin niin vahva, sen luovuus tulee läpi kaikesta. Ja ei se jokainen kuitenkaan lue itseään oikeustieteen tohtoriksi kolmessa vuodessa.

Olof: Kalu ei ole kyllä ollut kunnossa pitkään aikaan, ainakaan se ei seiso entiseen tapaan. Ennen pystyin kantamaan sangollisen vettä pelkällä stondiksella. Mutta nykyään tositilanteet pysyvät etäällä ja raain dp-porno, jossa ämmän sisällä on ainakin kolme värkkiä ei herätä minkäänlaista kiinnostusta. Kyllä ne lääkkeet ovat aika vahvoja, kun kerrankin laitoin kahviossa erään hoitajan kahvikuppiin pari pilleriä sen huomaamatta, nukahti se lattialle ja siitä ne toiset hoitajat aamulla sen herättivät.

Uno: Se on kyllä ikävää, jos ei seiso. Toisaalta seksuaalisen kiinnostuksen puuttuminen tai vähäisyys antaa sen mahdollisuuden, että voi muodostaa helpommin puhtaan platonisia ja ammatillisia vuorovaikutuskontakteja. Eikös sulla ole se väitöskirjaprojektikin työn alla? Mistä aiheesta sä olit sitä kirjoittamassa?

Olof: Psykologian alalta, tutkin mielisairauden yhteyttä luovuuteen. Aiheen omakohtaisuuden takia olen saanut kirjoitettua sitä täysin itsenäisesti jo pitkän matkaa, ilman ohjaajan väliin tulevaa sekoittelua.

Otto: Mutta nyt pojat, siellä viitotaan jo sillä tavalla, että meidän on varmaan mentävä sisään.

Otto, Olof ja Uno liittyvät sukulaisten virtaan, joka johtaa kansanopiston isompaan luentosaliin. Siellä Uno asettautuu korkeimmalle paikalle takariviin ja läväisee paperinipun taskustaan luentopöydän päälle.

7.      Kohtaus, luento ja luennon loppu

Ari Mäentalo aloittaa tilaisuuden esittelemällä Armin sukulaisille suvun vanhimpana elossaolevana jäsenenä ja tilaisuuden primusmotorina. Hän kertoo joitain piirteitä suvun historiasta ja antaa puheenvuoron hyvin nukkuneelle ja tarmokkaan oloiselle Armi von Dorfhundille.

Armi: Meidän sukumme jäseniä on mieslinjaisesti elossa tänä päivänä noin kolmekymmentä ja naisenlinjaiset sukulaiset huomioiden varmaan toistasataa, onneksi näiden molempien ryhmien edustajia on täällä runsain joukoin paikalla. Dorfhund-suku sai alkunsa Tanskalle kuuluneessa Hallandian maakunnassa nykyisessä Ruotsissa, ja sukulaiset olivat pääasiassa ritareita ja raatiherroja 1600-luvun alkuun tullessa. Sen jälkeen he olivat kartanonherroja ja taistelivat pääasiassa Ruotsin armeijassa upseereina. Suomeen tulleen Axim von Dorfhundin isä oli vapaaherra, kenraaliluutnantti Carl Wilhelm von Dorfhund, joka polveutui baltialaissaksalaisesta 1600-luvulla aateloidusta Dorfhund-suvusta.


Uno nostaa kätensä takarivissä ja Armi antaa vastentahtoisesti puheenvuoron hänelle.

Uno: Minulla on tässä kädessäni Venceslav von Dorfhundin kirjoittama sukuselvitys ja Sysmän kirkkoherran ja Suomen ritarihuoneen vahvistama selvitys suvun alkuperästä, sekä isoisäni, sinun Armin veljen ja Venceslav von Dorfhundin vertaileva dna-tutkimus, jossa todistetaan suvun polveutuvan sysmäläisestä korpraalista Anders Hansson Dorfhundista, ja että isoisäni ja Venceslav ovat sukua. Eli Carl Wilhelm von Dorfhund kuului täysin toiseen sukuun ja ei meidän sukuumme.


Osanottajat kääntävät päänsä jyrkästi kohti takarivissä istuvaa ja leveästi hymyilevää Unoa, ja Armi painaa päänsä alas ja huokaisee pitkän häpeän huokaisun.


Loppu

Setä siementää

Setä laittaa siemenet jakoon

lasti lentää auenneeseen väljään vakoon

hänelle on alapää tärkeä ja hyvä

pippeli käytetty, niin kovin tyvä

neidot siemennyskontaktit, hellut

siinä heidän kanssaan jälkilibidossa kellut

pimppikarvojen väri jää mieleen

kuten antamaton oven pieleen

on siemennettävien ikä noussut

metsätaivalten reitit vaolle toussut

ei oma vaimo enää antanut

oli oman vakonsa väljän pantannut

pitihän se silloin päästää pakoon

ei lasti enää levinnyt samaan rakoon

naisten vieraiden ikä kiinnostaa

siemenet suuret pitäisi jonnekin piilottaa

tältä sedältä saa aina jokainen

oli takkutukka miten hyvänsä okainen

Yksinolosta voimana

Monet ihmiset nykypäivänä aliarvioivat yksin olon arvoa ihmiselämän täydentäjänä. Mitä nykyihmiset sitten tekevät? Heidän tulee olla joka ikisenä hetkenä yhteydessä toisiin joko internetin tai puhelimen välityksellä. Ja mitä sitten tavanomaisesti tapahtuu ihmisten pintapuolisessa mutuvuorovaikutuksessa? He vaihtavat siinä ajatuksia ja juoruja hyvin pinnallisella tasolla, eivät suurin osa ihmisistä puhu mistään kirjallisuudesta tai filosofiasta.

Jotkut ihmiset kokevat pinnallisen sosiaalisen vuorovaikutuksen pakollisena sosiaalisena obligaationa, vaikka siihenkin ei tavallisesti kysellä tai anneta syytä. Monet ihmiset vaihtavat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa mielteitä etenkin tunteista, eli miten on kokenut jonkin arjessa tapahtuneen asian. Luovuus vaatii herkkyyttä ja avoimuutta, mutta tavanomainen herkistyminen toisille ihmisille, mitä tapahtuu etenkin naissukupuolessa, ei ole sitä herkkyyttä mitä tarvitaan luovuudessa. Taiteilijan tulee voida unohtaa kaikki muut itseään määrittävät kategoriat, jos hän haluaa olla taiteilija.

Olen huomannut, että minä saan monesti ideoita kirjoittamiseen sitä myötä, jos minä puhuessani muotoilen suunnitelmaa jostain kirjoituksesta. Kuitenkin tämä ei ole tavanomaista pinnallista vuorovaikutusta, jossa vaihdetaan mielipiteitä ja juoruja toisista ihmisistä. Iltapäivälehdet perustuvat ihmisten uteliaisuudelle ja haluun kuulla asioita sellaisista ihmisistä, joita tällaiset ihmiset pitävät julkisuuden harhauttavan illusorisuuden takia itseään parempina, kauniimpina, suurempina. Ihmisillä on siis paljon uteliaisuutta, ja kaikkien muiden ihmisten katsotaan joutuvan altistumaan samanlaiselle sosiaaliturhanpäiväisyydelle.

On monesti niin etenkin nuorten ihmisten piirissä, että he haluavat kokea itsensä viiteryhmässä, jonka kautta voidaan ilmaista alentavia kommentteja toisista ihmisistä, tässä kateuteen perustuvassa kulttuurissa toisen ylevä ominaisuus alennetaan. Monesti etenkin nuoret ihmiset arvostavat sosiaalisuutta itseisarvona, ja yksinäisiä ihmisiä pidetään matalempiarvoisina reppanoina. Kuitenkin olen itsekin mieluummin yksinäinen kuin sosiaalinen. Kaikki se, mitä olen ajattelemisen ja kirjoittamisen saralla saanut aikaan, on syytä siitä, että olen viettänyt aikaa yksinäni ja arvostanut yksinäisyyttä.

On monesti sanottu, että henkinen kasvu mahdollistuu vain yksinololla. Koska suurin osa, etenkin nuorista ihmisistä kaikkoaa henkisen kasvun prospektin osalla, on se syy siihen, minkä takia nuoret ihmiset ovat monesti kehittymättömiä. Yksin ollessa voi pohtia, kirjoittaa rauhassa, soittaa instrumenttia, lukea, syödä mitä haluaa ja rapsutella kissaa. Monesti sosiaalisissa ympyröissä ollessaan joutuu mukautumaan sosiopaattien ja muiden laumanjohtajien monkey business-älyttömyyksiin. Sosiaaliset ihmiset eivät muutu, koska he nauttivat turhanpäiväisestä pälätyksestä. Mutta jo pelkästään sen takia, jos ei koe sosiaalista pälätystä omakseen, tulisi pyrkiä hakemaan vastavoimaa meditaatiosta ja yksin olemisesta, sillä yksin olon kautta ihminen voi olla paljon hyödyllisempi toisille sosiaalisessa elämässäkin.



Olli von Becker

YTM

R. R. Eklundin runoja suomennettuna

Alkukesän sade



Pyhät vadelmavirrat

suojaava rauha

Korkealla asunnossaan istuu Jumala

avoimella ikkunalla, pitäen keveillä käsillä

iso hieno siivilä maailman päällä

ajatteliaana hän kastelee yrttimaataan

kyyhkyt peseytyvät, väristen onnesta

hänen sileä ihonsa, ja mustasta maasta

juovat janoisina suinaan

Väsyneenä tuuli on hiipinyt pesään

ja balsamihöyryt

virtaa kuin pehmeä lämmin pilvi

onnenautuaiden hiljaisten puiden välillä



Alastomana haluan valua tuonne ulos

lehti, kivi, maan kolo

turvallinen ja lepotilassa

joka valuu ulos ylitäysistä isänsilmistä

tippuu sade hiljaa ylleni

ja olin matalan ruohon veli

autuas itku vahvuudesta

suojaava rauha



Tuuli jahtaa valoa

pyhässä aamussaan

Sitten vanha nainen kompastuu mökissään

Sokeriruohot kasvavat jatkuvasti

Riianin rinteelle

vapiseva käsi lyö kangasta korvasta



Tuolla seisoo nainen mäellä

mummon ikäinen

epäonnistunut kasa mätää lihaa

hehkuvassa avaruudessa

Mutta nainen ei ole yksin



uskollinen etäisyydessä

vaeltaa terveyden nitomana

puhuu tunnetulla murteella

lohduttaja heittää parannuksensa pois

särkyneet tulevat tuulessa

rakkaat menneisyyden käskyt



Hengityksessä ja nykäyksissä

hakkaa joulukellojen hopeisia viisareita

konfirmaatiopäivän kaakatukset

seitsemänkymmenen orjuusvuoden jälkeen

kauniit korvalehtien jäännökset

Häiden yhteensitovuudet laihat hautajaiset

suurien tapahtumien esinähty todellisuus

elää rikkonaisessa äänessä

Kurja vastaanottaja on ottanut sisään

rakennuksen suuren lähetinkeskuksen



Hauras ääni

heität silmukoitasi,

kasvaa renkaat uniseen maaseutuun,

kiinni samaan verkkoon,

tänään verinen taistelija,

ja kuudes sukupolvi,

Ääntävän kellotornin juurella,

tungosta maaperään valkaisevia luuputkia,

Siellä äänisävyt ovat lähimmät ja voimakkaimmat



Hännän heiluttajasta

Ahdistuneisuus, näin sinut kirkkaana kesäaamuna,

naulattu onnelliseen valoon,

Sinulla oli korvan muoto,

Luonnon sydän olit sinä,

Kohti nostettua kättä, räystäiden alla olevaan turvalliseen pesään

Paholainen toi sen esiin, vanha ystävällinen opettaja,

Hän vain halusi näyttää kuinka pelko puolustamattomasta näytti,

Joulukuusi piti henkensä, aamu taivas tuijotti kauhua

yli kauhistuneita kenttiä. Ja kukista,

joen rannan ruokoista ja metsien piilossa olevista hyönteisistä

syöksi verta sykkyyn,

äidille, räpyttelee

ahdistuneena kättäni vastaan.



Sitten paholainen veti alas käteni.

Hän oli juuri halunnut näyttää, kuinka peloton puolustamaton tuli ulos.

Hän oli vanha ystävällinen opettaja



Ur ungsmun

Päädyin kuumaan ja tuoksuvaan

Äitipuoli käsivarren alla.

Syvästi, se kuljettaa nyt kylään.

Kuinka se tikittää kalliisti neuleen läpi

kuka syytti pomppivan lapsen,

lapsi, jota vaadin tietämättään.

Mutta selässäni

ratisevat vihaiset rakeet räystästä vasten..



Nyt olemme todennäköisesti ohittamassa tietä,

maaperälevy, josta olen kotoisin,

koti, jossa kultapukujen perässä jyvät kerättiin

riisua

murskattu

ja vaivautui tähän surullisen syntiruumiiseeni.



Talisilmä vilkkuu hiukan murteessa:

huoneessa kynttilä roikkuu pöydän yli

- Mietin onko tämä minun uhrauspaikkani.

Kun tavoitan

usko, että on kiittää

tai sovittaa

tai mainosta iltapituista litaniaa

johtavasta naapurista

kuka on hänen rinnassaan äitihyvän vieressä?



Tavallinen taivas





Unohdan helposti henkeäsalpaavista valon laajuuksista,

risteilee lukemattomissa kaarin väreissä auringon imeytyneiden pilvi-atollien välillä,

tai tulee kuin kaatunut kivi, joka on kadonnut houkuttelevaan pohjattomuuteen.

Ja erilaisissa olosuhteissa olevissa autuaissa asunnoissa tallennan

Eri lajeille ja asteille levittämäsi selkeys on:

ohut ja viileä, antaa vastasyntyneiden enkeleiden kellua,

sydän selkeyttä oikeudenmukaisuudesta ja hellä vakavuus

kuninkaallisten kylpytakkien

lakaisu keuhkoahtaisten profeettojen sielujen ympärillä,

ja niin selkeä kuin hieno sinisellä maalattu rituaali-ovi,

puhdista se myös äärettömästi

mutta vain yksi suljettu ovi sininen.

Mutta mitään ei verrata sinisen autuuden syvyyteen

putoavien pilvirannikkojen välillä aurinkoisen lohkon yli.

Kuten valittujen ylistys valtaistuimen edessä,

se menee hyvin maalliseen sydämeen.



Ja kaikki oli likaa



Ja kaikki oli likaa, syyliä ja haavaumia

ja salainen häpeä, joka syöpyi hitaasti.

Vain silmä, raitista kuin aurinko,

ahdistuneena etsinyt jotain.

Kuinka suvaitsin itseäni ihmiskunnassa?

Ja jumala, kuinka hän sieti minua?



Rauha



Nyt päivä on selkeä ja aurinko paistaa

kultaisen verkon avulla kalastaa minut pimeydestä.

Ja mikään ei ole vienyt yötä minulta.

Minulla on kaikki jäljellä. Sitten pelastettu käsivarsi,

kaksi valonsilmää ja kammion suojaus muun ympärillä.

Leirin nurkassa kainalosauvat, uskolliset,

nukutettu bidee nykyinen löytömatka:

kaksi kuihtunutta jalkaa polulla terveiden ihmeiden joukossa.



Mikä on minun satoni tänään? Ehkä silmäyksellä

kasteterveellinen ja kevyt aamuhali mielen kannalta.

Ehkäpä raakakehdossa voin nukkua

auringon äitiydestä tai seuraa

tuulen pyhittämät turvalliset valkoiset pilvialukset,

ohitit minua lähettämättä näkymättömälle rannikolle

hänen kuormansa koskematon, pullistuma visioista.



Mahdollisuuksista tulvii päivä yli.

Sen ensimmäinen ujo valo osoittaa minulle selvästi

mitä mahtavia yksinkertaisia ​​asioita sain pitää:

melko yksinkertaisia ​​kiviä, joista tuli arvoesineitä.

Ei, rikkaampi kuin minä en ole kuolevainen.

En voi kiittää tarpeeksi Jumalaa, joka löi minua.

Horatiuksen oodeja suomennettuna Osa I

Ensimmäinen kirja

I

Maecenas, ikivanhan kuninkaallisen juurta

oi, suoja ja ihana ornamentti minulle:

Ihmiset, jotka elävät Olympian pölyn kanssa,

ilo sekoittaa sen, jonka käännekohta hehkuu,

Pyöritetty kunnian palmun ympärille,

taivaallisille vuokranantajille, jumalille asti,

yksi tykkää, kun heikko roomalainen parvi,

pyrkii korottamaan hänet korkeimman konsulaatin kolminkertaiseksi kunniaksi,

toinen, jos se piilottaa oman kulumisensa,

kaikki mitä Libyan puinti pyyhkäisee

Kuka mielellään urheilee kotona laakion kanssa,

sen alue - jopa Attalon lahjoilla

et koskaan siirrä häntä purjehtimaan kyproslaisten haukkuessa

ravistelevana merimiehenä myrtoslaisen meren läpi.

 Jos Ikaros-tulva kärsii afrikkalaisesta myrskystä, kauppias epäröi pelolla:

hän ylistää rauhallisuutta ja kotikaupunkinsa puutarhakäytävää –

mutta pian hän rakentaa laivan uudelleen,

rikki; hän ei koskaan oppi kärsimään köyhyydestä.

Monesti ottaa kupillisen viiniä, ei vanhaa, eikä arvokasta,

joka on irrotettava päivän kiinteästä järjestyksestä,

raajat venyivät toisinaan vihreiden mansikoiden puun alla,

joskus veden ääressä, pyhää keväällä muistaen.

Monia houkuttelee myös leiri, kidutuspiikit

ja sekoitettujen äänien ja sotien trumpetti,

jota äidit vihaavat. Metsästäjä kestää Jupiterin pakkasen

taivaan alla huomioimatta herkän vaimon.

Olkoon niin, että polttarilehmä osoitti suunnan uskollisille koirille,

olkoot tiukasti kiertyneet verkot, jotka repivät marsilaisen villin.

Minua johtaa muratti, tietoisen runoilijan otsa jumalille, korkealle:

viileä lehto ja nymfit pitävät kelluvan tanssin

satyreiden kanssa kaukana ihmisistä

 - jos vain huilut eivät estä Euterpea,

tai Polyhymnia kieltäytyy venyttämästä lesbon lyyraa

niin sinäkin tulet minut lyyristen laulajien joukkoon;

Kosketan tähtiä korotetulla jaolla.

Ystävyydelle

Oi hyvä rakas veli, pysyköön yhteytemme

aivan kuin pysyy keskinen armastuksemme

tahdon jälleen nousta kanssasi Parnassoa jyrkkää

ei kumpikaan meistä toista sieltä alas tyrkkää

hengen nousu kautta Nietzschen, Horatiuksen ja muun

on meille tie loistava tiedon leveän puun

voisin jälleen ylistää kaunopuheisesti ystävyyden ylintä

johtaa siihen lopulta kaikki inhimillinen pyrintä

Nostakaamme uudestaan ystävyyden maljamme

samalla kun alhaista henkistä mieltä parjaamme

ei ystävyyttä löydä hevin mieli alhainen

tooga henkisen mataluuden vuoren tahrainen

säilyköön ikuisesti meidän yhteytemme arvokas

hengen paahden kirskunta tarmokas

Carl Johan von Beckerin runoja suomennettuna - Hyväntekeväisyys 1. jae

Hyväntekeväisyys


Tee hyvää, ole hyödyllinen, elä äitisi muistissa.

1.



Veren värjätyillä aloilla, joilla sodan ukkoset nousevat.

Se oli neron oikeus laulaa sankarin pihalla.

Seppeleen jakaminen riittää hänen rohkeuteensa.

Kuolematon itsesi hänen kunniakseen.

Mutta minä, jonka tunne johtaa vain runoilijan ammatteihin,

Pidän sydämen rauhaa makeampana kuin varaston kunniaa,

Ja maan rauhan ystävä, varjo minun laaksossani.

Kappaleeni aihe on toinen valinta

Laulan siitä hyveestä, jonka tunne herättää jo varhain.

Kun lapsen nuori käsi tasavertaiseen apuun ulottuu.

Joka kehitti sielunsa, kehitti sen.

Korottaa pölyn pojan taivaan yhteyteen.

Hyödylliset! kuvanne näissä ominaisuuksissa paljastuu.

Kuka on kuolevainen, jonka näkö ei ole miellyttävä?

Minä, sinä ilahdut minusta ja etsit muotiasi.

Haluan laulaa sinulle ja pystyä seuraamaan sitä.

Annoit ilon auringon näkyä laakson yli.

Missä ihmiset asuvat, sumujen ja ahdistuksen keskuudessa.

Siellä kaikki oli itsensä kiinnostavan valtameren sulkemaa.

Jos sinä olit vasten sen tietä, suojaseinä ei antanut.

Laajennat hoitoasi kaikilla maapallon vyöhykkeillä

Ja hyödyt myös kylmässä ja vielä maailman valtaistuimilla.

Tuhannella eri tavalla teet perheelleni hyvää.

Voit lieventää ihmiskunnan rikosten seurauksia.

Tuet heikkoutta; sillä viattomuudella, jota vartioit.

Kevennät pojan kuormaa: rangaistusrajaan asetettua.

Jaat veroja; pyyhi kyyneleet.

Onko lapsen hoitaja ja vanhuuden henkilökunta.

Silti kuin jumala taivaalla. auringon säteilyllä loistat.

Ennen kuin silmä piiloutui, hyödytön apu antaa.

Ja kalkki elämästä ja lohdutuksesta riittää hänen huulilleen.

Jopa lahjasi lahjalla ja jopa huolellisesti ja mukavasti

Joten vuorotellen hyötyvät mantereelle ja majalle

Tosi ja taru – yksilö ja yhteisö tasapainopyrkimyksessä

Dichtung und Wahrheit oli Johann Wolfgang von Goethen muistelmateoksen alkuperäinen saksankielinen nimi, joka kääntyi suomeksi myöhemmin nimellä Tarua ja totta. Yksilö tarkoittaa alkuperäisintä ihmisen olemassaolon muotoa. Yhteisö tarkoittaa sitä kokoelmaa, kun monta yksilöä kokoontuu yhteen jonkin faktuaalisperäisen pyrkimyksen takia. Tosi tarkoittaa jotain mikä voidaan varmentaa sillä, kun sitä vertaillaan todellisuuden piirteisiin. Taru taas on enemmänkin jonkinlaista kehiteltyä tarinaa siitä, miten jokin asia on haluttu esittää. Voidaan esimerkiksi sanoa, että suurin osa kaunokirjallisuudesta on tarua, sillä se on kehiteltyä, eikä läheskään aina perustu todellisuuteen. Ihmisellä on siis Goethenkin mukaisesti taito esittää asioita, jotka eivät ole tosia, vaan ne perustuvat taruihin eli muunneltuun todellisuuteen. Voidaan siis sanoa, että ihmiset kehittelevät joskus taruun perustuvaa todellisuutta ja siitä voi tulla myös toden eri todellisuuden osa. Miten sitten yksilö ja yhteisö suhtautuvat toteen ja taruun. Monet ihmiset kertovat tarinoita silloin, kun on tarve kertoa omista ominaisuuksistaan tai historiastaan. Miten yksilö ja yhteisö voisivat toimia silloin, kun ne tahtovat päästä tasapainoon? Miksi yleensäkin tulisi tavoitella tasapainoa yksilön ja yhteisön välillä. Nykypäivänä kaikkien ihmisten täytyy osallistua yhteisöelämään, vaikka monesti nykyään töitä voi tehdä kotoa käsin näkemättä ollenkaan esimerkiksi työkavereitaan. Myöskin henkiset yhteisöt ovat yhteisöjä, joissa yksilön täytyy jossain määrin mukautua yhteisön sääntöihin. Miten yksilö sitten mukautuu yhteisöön ja miten hänen tulisi siihen suhtautua. Mielestäni on niin, että yhteisöt kehittävät samalla tavalla taruihin pohjautuvia todellisuuskäsityksiä, aivan kuten yksilötkin sitä tekevät. Kuitenkin tulisi olla tarkkana niiden vaarojen kannalta, jotka liittyvät yhteisöjen perustamiseen ja niiden ylläpitämiseen, on siis selvää, että esimerkiksi kuvitelmat ihmisten suurista eroista toisiinsa nähden ovat pääasiassa kuviteltuja eli siis tarua. On selvää, ettei nykyaikainen yhteiskunta ja sen sisältämät yhteisöt toimi niin tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti yksilöihin nähden, että niiden antamaa todellisuuskäsitystä voitaisiin nimittää pelkästään ja erityisesti todeksi. On siis selvää, että lopullinen käsitys siitä, mikä on totta, perustuu yksilölliseen päättelyyn ja järjenkäyttöön, mitä vasten yhteisössä tapahtuva toiminta voi hyvinkin rikkoa. Olisiko siis mahdollista kehittää sellaisia yhteisöjä, joiden toiminta ei perustuisi taruihin. Eli esimerkiksi sellainen kuvitteleminen, jossa ajatellaan että esimerkiksi jonkin yrityksen johto olisi täysin ylivoimainen ominaisuuksiltaan muihin työntekijöihin nähden, on valheellista ja se lopulta, vaikka siinä olisi jonkinlaisia faktuaalisia viitteellisyyksiä, perustuu taruun, koska etenkin joillakin ihmisillä on korostunut tarve ihailla ja samanaikaisesti vihata joitakin sellaisia tahoja, jotka voivat toimia heitä korkeammalla taholla. Voidaan miettiä myös sitä, miten ihmisistä voitaisiin saada pois liian suuri alentuvaisuuden tunne suhteessa ihmisiin, jotka on varustettu ennalta joillakin näennäisesti paremmilla ominaisuuksilla. Loppujen lopuksi liiallinen alentuvaisuus aiheuttaa sen, että ihmisten epätasa-arvoisuus ja kilpailu jatkuu joka hetkessä, ja kaikki yhteisön toiminta perustuu koko ajan siihen, että sen viralliset tai epäviralliset johtajat saavat jatkuvasti alistaa muita yhteisön jäseniä sillä, kun heidän muka paremmat ominaisuudet asettuvat aina tarkastelun alle. Kun perustetaan toteen perustuvia yhteisöjä, tulisi siinä aina muistaa ensisijaisena yksilön asema, eli se, että kaikki yhteisön jäsenet ovat samanarvoisia, eikä minkäänlaisia vanhanaikaisia ja heikkojen ihmisten ylläpitämiä hierarkiarakenteita enää pystytettäisi. Eli jos halutaan ylläpitää toden ja tarun välistä tasapainoa, tulisi varoa sitä, että epätodellisuudesta peräisin olevat ylhäisökorostuneisuudet eivät enää tulisi yhteisöjen tasolle, sillä ihminen on heikko. ja kuvitelmat siitä, että joku yksilö olisi korostuneisesti jotakin toista yksilöä parempia, ovat tarua ja ne kuuluvat sen takia kaunokirjallisuuteen ja toissijaiseen maailmaan. Olisi siis asetettava tietyt tasa-arvoisuuden ideaalit korkeimmalle tasolle, kun jaetaan asioita kahteen maailmaan, eli ensisijaiseen toden maailmaan, ja toissijaiseen toisen potenssin maailmaan, eli taiteen ja kirjallisuuden maailmaan. Kuitenkin yksilöille tulisi antaa vapaa pääsy tähän toiseen maailmaan, ja antaa mahdollisuuksia tuoda jotain uutta tähän maailmaan, mutta yksilöiden tasolla tulisi aina toimia tasa-arvoisesti ja yksilön autonomian muistavasti. Esimerkiksi minkäänlaisia taiteen nerokuvitelmia ja supertähtikuvitelmia ei tulisi pitää yllä, sillä ne johtavat kaikenlaiseen epätasa-arvoisuuteen. Kuitenkaan tässä ei tarkoiteta minkäänlaisten feministien hassahtaneita pyrkimyksiä, sillä tässä näkemyksessä kaikki ihmiset ovat etenkin yksilöitä eivätkä esimerkiksi naisia tai miehiä, sillä tällaisten binaaristen kategorioiden tuominen tähän maailmaan ei edistä kenenkään ihmisen tasapainopyrkimystä. Myöskin preferenssiautonomian käsite on tärkeä tässä, ja on päätettävä se kuinka paljon ihminen satsaa omiin vastuihinsa ja vapauteensa. Koska voidaan sanoa, että yhteisöjä ei koskaan voida saada täysin tasa-arvoisiksi ja oikeudenmukaisiksi, koska jonkinlainen epätasa-arvo säilyy, koska johdon on toimittava jotenkin autonomisesti, olisi vastuu sisällytettävä siihen, kuinka paljon tarua ihmisen tulee kestää yhteisössä toimiessaan. Eli epätasa-arvo on tarua ja liittyy tiettyjen instituutioiden muuttamattomasta muodosta tulevaan vastuuseen. Yksilöille on myös annettava vapautta ja siinä heille on annettava oikeus toimia toden mukaisesti, mikä tarkoittaa kaikkien yksilöiden rikkumatonta tasa-arvoisuutta.

Luovuudesta ja mielenterveydestä

Luovuus tarkoittaa etenkin kykyä luoda tai luovia uutta. Käsitellä uudenlaisella tavalla ennallaan olevaa materiaalia ja luoda siitä uudennäköistä. Luovat ihmiset eivät siis tuo materiaalia maailmaan, vaan he käsittelevät uudenlaisella tavalla sellaista, mikä on kaikkien ihmisten tavoitettavissa. Ihmiset eivät siis luo maailmaan omaa yksityistä käsitystään siitä, vaan he ottavat osaa kaikkien ihmisten tavoitettavissa olevan maailman luomiseen. Ihmiset osallistuvat saman maailman rakentamiseen, ja parhaimmassa tapauksessa luova henkilö voi tuoda siihen merkittävän oman panoksensa.

Luovuuden ja mielisairauden välistä yhteyttä on tuotu esiin monissa yhteyksissä. Ruotsalaisen Karoliinisen instituutin tekemässä tutkimuksessa, jossa käsiteltiin kolmeasataa tuhatta ihmistä, huomattiin, että mielisairauksista kärsivien ihmisten lähipiirissä ja suvuissa havaittiin selkeästi enemmän luovien alojen työntekijöitä kuin niin sanottujen terveiden ihmisten lähipiirissä. Etenkin voidaan havaita yhteys masennuksen, bipolaarisen mielialahäiriön ja skitsotyyppisen persoonallisuuden ja luovuuden välillä.                                                                                                     
On siis selvää, että mielisairaudesta kärsiminen voi parantaa ihmisen työpanosta tietyillä luovuutta tai taiteellisuutta vaativilla työskentelyn osa-alueilla. On esimerkiksi havaittu se, että skitsotyyppisen persoonallisuuden, joka kuuluu skitsofrenian kirjoon, omaavilla henkilöillä on ominaista luoda uusia neologismeja eli uudissanoja, josta voi olla hyötyä esimerkiksi kirjallisuuden luomisessa ja kirjallisuuden kääntämisessä.                                                                                                                                                            
Merkittävä suomen kielen hallitsija ja myös jossain mielessä kehittäjä, kirjailija ja runoilija Lauri Viita kärsi oman aikansa psykiatrisen instituution mukaan skitsofreniasta, ja hän etenkin oli tunnettu uudissanojen luomisesta. Nykyaikainen psykiatria on pitänyt Viitaa enemmänkin bipolaarisena. Taiteilijat ovat herkkiä ja avoimia, ja ne altistavat ihmiset tavallisesti mielisairauksille, koska taiteelliseen työskentelyyn ja palautteen saamiseen liittyy aina jonkinlainen potentiaalinen aversio silloin kun taiteilijan työtä ei ymmärretä eikä se saa hyväksyntää. Näin ollen taiteilijat ovat myös alttiimpia alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytölle, koska luova työskentely vaatii ajoittain irtaantumista päivittäisestä elämästä, esimerkiksi Mika Waltari puhui luovuusjärjestyksestä, johon kuului kiivas työskentely, masennus, alkoholi jne.                                                                                                                                                                                
Herkkyys on tärkein asia luovalle ihmiselle, koska se luo mahdollisuuden taiteen luomiselle. Luovan ihmisen ei tulisi minkään tekosyyn takia turruttaa herkkyyttään, koska loppujen lopuksi, kun tietty asioiden hallitsemisen taso on ylitetty, on taiteilijan luovuudesta hyötyä myös kaikille muille ihmisille. Taiteilijoista tulisi kuitenkin pitää enemmän huolta, koska myös on todettu, että esimerkiksi itsemurha on noin kaksi kertaa todennäköisempää ihmiselle, jolla on merkittäviä taiteellisia, kirjallisia tai tieteellisiä aktiviteetteja. Lapsia ja nuoria tulisi tukea jo koulussa etsimään omaa herkkyyttään ja luovuuttaan, vaikka kaikille se ei olekaan koskaan mahdollista. Koulujärjestelmän ei tulisi nujertaa luovimpia meistä.



Olli von Becker

YTM

Suomennos Hugo von Hofmannsthalin runosta

Psyyke – Suomennos Hugo von Hofmannsthalin runosta



Psyyke, sieluni, katsoi kohti minua

Kalpea ja vavahteleva pakahdetusta itkemisestä

Ja sanoi keveästi: ”Herra, haluan kuolla”.

Olen kyllästynyt kuolemaan ja palelemaan.



Oi Psyyke, Psyyke, minun pieni sieluni

Pysy aloillasi, haluan valmistaa sinulle trinkin

Lämmennyt elämä pursuilee kaikkien kerroksien läpi

Lämpimällä hyvällä viinillä juotan sinut

Valuvalla, pursuilevalla elämisen mehulla

Kimalteleva, tummuva, ruoskiva ylivoimainen

Turvotus, turvotus, hymyilevä elämä

Humalassa järistyksen väreillä ja teloilla

Kun kaipaa sielua itkevien kappaleiden kohdalla,

Pallopelillä ja tanssivien raajojen armoilla,

Aurinkoisen olennon kauneimmalla kauneudella,

Salama ja myrskyt mustanvihreillä järvillä,

Puutarhoissa, joissa ruusut ja muratti ovat kasvaneet

Vaaleat naiset ja kirkkaat kuvat

Muiden maiden kanssa, purppura,

Hehkuvia pilviä ja ruusupeitteitä,

Kuumilla rubiineilla, vihreistä kultarenkaista,

Ja kaikki upeat tuoksuvat asiat

Ja Psyyke, sieluni, katsoi minua kohti

Ja sanoi murheellisena: ”kaikki nämä asiat

ovat kiedottuja, kypsiä ja kuolleita. Elämällä ei ole

loistetta ja ruusuntuoksua. Olen siitä surullinen, hyvä Herra.

Minä sanoin: vielä tunnen hyvin erään maailman,

Jos et pidä elävästä,

Ihanissa, koskaan kuullut sanoissa,

Repi teitä unelmaporteille,

Kultaisen hehkuva, makea haalea

Kuten tuoksuva tanssi nauravien naisten toimesta

Kuun imevän yön kudosten myötä

Kuinka kuumeiset kukkakupit järistyvät,

Vihreällä, houkuttelevalla, viileällä, kostealla,

Kuin virtaava vihreä merihehku

Humalassa, tumma, upea

Kuten tummat hehkuva viuluhaut,

Villi heiluttaen, vaeltelemassa ja vaeltelemassa,

Kuinka suuret öiset linnut pyörivät,

Nopea ja hoikka, kuuma ja häikäisevä,

Kuten metalliset joet, vilkkuvat aallot,

Monissa sellaisissa lumotuissa sanoissa

Heitän portteja unelmiin

Kultainen puutarha tuoksuvilla niityillä,

Uinti auringonlaskussa nauravien naisten kanssa,

Kiireinen violetti tumma,

Kalkittujen puiden ja tähden tuike

Kuiskaava, ruskea, unohdettu lampi,

Vaaleita kiertäviä joutsenia ja sumua,

Pimeässä gondolit oudoilla valoilla,

Tuoksuneet kukat ja vaaleat kasvot,

Tuulen koti, joka puhaltaa villinä yöllä

Valtaisilla varjoilla surullisissa järvissä,

Ja metallin maa, hiljaisessa hiillossa,

Lepää rautaharmaan taivaan alla

Heinäkuu 1892

Runo

Yksinäinen mies istuu ja kirjoittaa
näyistä jotka ovat häneltä kätkeytyneet
sulkeutuneet pilven sisään
piiloutuneet ison sammaleisen kiven alle
mies on kieltäytynyt nautinnoista
ja jäänyt yhä useammin riviensä väliin
niiden rivien jotka ylevyydentunne on luonut
Hyvä mies! Ei maailma ole sellainen
täällä hyvä ja ylevä alennetaan
ja rikoksentekijät saavat teoistaan palkinnon
täällä joutsen ei edusta kauneutta
vaan näädät ovat omineet sen paikan

Sisu is coming home (Huuhkajat EM-turnauksessa 2021)

Now we believe

At last we believe

It's coming home

It's coming home

It's coming

Sisu is coming home

Sisu and football are coming to new home

We are not afraid

We are not afraid

Of England, Germany or Sweden

We are not afraid

Of Italy, Russia or France

We are not afraid

It's coming home

It's coming home

It's coming

Sisu is coming home

Sisu and football are coming new home

Show us the green fields of glory

Show us the better side of story

And we still believe

We still believe

It's coming home

It's coming home

It's coming

Sisu and football are coming to new home

Hradecky keeps our net clear

Arajuuri and Toivio keep enemy forwards near

Sparv and Schüller will carry our torch ahead

And Pukki will tap with his goals on enemys head

This team is ready and clear

They are the top of Europe near

We are not afraid

We are not afraid

Whole Finland is behind us and you

Eagle owls will show it to you too

We believe

We Still believe

It's coming home

It's coming home

It's coming

Sisu is coming home

At last...

Herkkyydestä voimana

Herkkyys on yksi taiteen ja kirjallisuuden merkittävimmistä alkukohdista. Tutkimuksissa on huomattu yhteys taiteellisen luovuuden ja erityisherkän persoonallisuuden välillä. On arvioitu, että erityisherkiksi ihmisiksi voidaan koko populaatiosta laskea noin kaksikymmentä prosenttia. Herkät ihmiset kokevat vahvasti ja esimerkiksi altistuminen epäoikeudenmukaisuuksille tuntuu tällaisissa ihmisissä suuremmalta väärältä, kuin banaaliin ja arkipäiväiseen pahaan tottuneelta valtaväestöltä. Pieni kosketuskin voi tuntua kuin nyrkinisku, ja pieni epäonnistuminen voi tuntua kuin pahimmalta painajaiselta. Tämän takia ihmettelen niitä miehiä, jotka voivat baarissa kulkea iskemässä montaa naista peräkkäin, vaikka kohtelu aikaisempien taholta on saattanut olla julmaa. Tämän takia erityisherkät ihmiset jäävät monesti lopulta yksin, koska valtavirtakulttuuri korostaa uusia yrittämisiä ja puheisiin suhtautuvaa välinpitämättömyyttä.

 Minun lapsuudenkodissani herkkyyttä ei ole arvostettu, ja minua onkin moitittu ja häpäisty sen ilmentämisen ja julkituomisen takia. Joskus olen miettinyt olisiko helpompaa, jos olisi vain tavallinen ihminen, joka ei ole herkkä ja joka runnoo kovuudellaan herkät ihmiset allensa. Silloin ei tarvitsisi ainakaan ajatella liian paljon. Jos olisi tavallinen maatiainen, voisi sanoa, että silloin ei tarvitsisi vaivata mieltään millään ja ei olla niin kiinnostunut omista ajatuksistaan.

                          Herkkyys altistaa ihmisen havaitsemaan yksityiskohdat ja olemaan altis tunnistamaan pahuuden ja välinpitämättömyyden. On selvää, että jos herkkää ihmistä rankaistaan esimerkiksi vääränlaisilla vanhemmilla tai sukulaisten piirillä, aiheuttaa tämä ainakin myöhemmin tämänkaltaisen ihmisen kehityksessä vaikutuksia ja monesti tällaiset ihmiset voivat jäädä paikoilleen, lamaantuneena. Pahimmassa tapauksessa tällainen ihminen saattaa olla rikkilyöty koko loppuelämänsä ajan. Herkkyys mahdollistaa yksilöllisyyden ja esimerkiksi uniikin huumorintajun, sillä kaikki tavanomaiset kovat ihmiset nauravat aina samoille asioille, ja toistavat omia reaktioitaan joka tilanteessa. Ei sellainen ihminen, jonka asioille on naurettu jo satoja kertoja, välttämättä tarvitsisi enää todistaa samaa uudestaan. Tavanomaiset ihmiset eivät siis ole kovinkaan omaperäisiä, ja heidän ajatuksensa ja inspiraatiot kulkevat samoja teitä – sellaisia teitä, jotka on päätetty etukäteen ja konsensusreaktion eli massojen ajattelemattomuuden näyttämällä tavalla.

                          Millaisia sitten ovat tavalliset ihmiset? He ovat tottuneet ihmisten ajattelemattomuuteen ja välinpitämättömyyteen, eivätkä he itsenäisesti edes pyri siihen, että lähipiirissä ajateltaisiin enemmän. Tavalliset ihmiset ovat tottuneet siihen totuuteen, jonka mukaan tavallinen rahvas ei ajattele eikä heidän tule myöskään koskaan mihinkään sellaiseen pyrkiäkään. Monesti tällaiset ihmiset, joita on toki naisissa, että miehissä, ovat tavanomaisesti tavallisimman aivorakenteen omaavia miehiä ja naisia, jossa nainen pitää miehen brutaalisuudesta, ja mies naisen alistumisesta brutaalisuutensa edessä.



Olli von Becker

YTM

Luonnosta, todellisuudesta ja tribalismista

Minä olen kasvanut perheessä, jossa isä ei ole sanottavasti välittänyt jälkikasvustaan, hän on pikemminkin aina liittoutunut sellaisten sukulaisten ja kavereiden ja tuttavien kanssa, jotka ovat pyrkineet asettamaan minut huonoon valoon ja aiheuttamaan minulle pahaa ja harmia. Tällainen asenne siis kertoo välinpitämättömyydestä, ja siinä se on luonnonvastainen tendenssi. Onhan tavallista niin ihmisten kuin eläinlajienkin piirissä, että molemmat vanhemmat ovat kiinnostuneita omien lastensa menestyksestä ja vaiheista. Äitini on aina tavanmukaisesti hyväksynyt isäni toiminnan, mutta on hän toisaalta auttanut minua enemmän kuin isäni. Voin luulla, että isäni isä, joka oli lehtolapsi on vaikuttanut siihen, että tiettyjä käyttäytymisen piirteitä ja ominaisuuksia on siirtynyt tästä kokemuksesta isääni, joka on mm. monta kertaa todennut minulle, että: ”Elä tie niin kun minä tien, vuan tie niin ku minä sanon!”. Hän ei siis koskaan ole pyrkinyt tai osannut antaa esimerkkiä. Kun minä olen aina odottanut esimerkkiä ja velvollisuudentuntoa vanhemmiltani, niin he ovat sanoneet ja olettaneet aina, että minun velvollisuuteni on toimia niin kuin he sanovat, ja velvoite on etenkin, ettei heitä saateta minkäänlaiseen häpeään tai suuttumukseen minun takiani. Eli heidän mielestään heillä ei ole mitään velvoitetta esimerkin antamiseen, voi luulla, että jos olisin omaksunut elämänasenteeni heiltä, ei minusta olisi tullut minkäänlaista ajattelijaa. Tämän yksinjättämisen ja hylkäämiskokemusten takia olen aina järkyttynyt syvästi tilanteissa, joissa esimerkiksi sukulaiset tai muut läheiset ovat puolustaneet omia lapsiaan minun etujani vastaan. Isäni ei ole koskaan, ei kertaakaan puolustanut minua siten, että olisin itse ollut tilanteissa läsnä. Varmaankin tämä puoli hänessä johtuu äpäryydestä mutta olen myös miettinyt aspergerin syndroomaa ja jonkinlaista rajatilapersoonallisuutta. Tavallisesti molemmat vanhemmat tukevat jälkikasvuaan hänen omien lahjakkuuksiensa kautta, esimerkkejä löytyy lähisuvusta vaikka minkälaisesta mäestäputoamisesta. Mutta pointti on se, että lapsien lahjakkuuksia tulisi tukea. Minun voimakkuuksiani on aina ollut kirjoittaminen, lukeminen ja klassinen musiikki. Isäni on mm. todennut kirjoistani, että ”aapisia ja lorukirjoja”. Ja klassisesta musiikista hän on sanonut, että ”Minä piän kaikesta muusta musiikista kuin klassisesta musiikista. Ja minun kiinnostuksenkohteistani hän on yleensä todennut, että ”sinä et ou ollu koskaan kiinnostunut samoista aiheista ku minä!”. Ikään kuin elettäisiin jonkinlaista feodalismiaikaa, jolloin mielenkiinnonkohteetkin olisi tullut valita vanhempien mukaan. Vanhemmat monesti voivat itsekin kiinnostua samoista aiheista, joista lapset ovat kiinnostuneet mutta tämän lievästi autistisen ihmisen kanssa on toisin. Tätä todellisuutta vastaan on tässä kohtaa nimettävä antiteesi ja se on tribalismi. Se siis tarkoittaa tietynlaista heimoajattelua, jossa omalle heimolle annetaan suurempi arvo kuin toisten jälkikasvulle. Kun ei ole koskaan kokenut tällaista puolustamista tai rohkaisua vanhempien puolelta järkyttää se syvästi mieltä, kun joku toinen ihminen osoittaa erilaista asennetta omaa jälkikasvuaan kohtaan. Toisaalta mielestäni kokemassani kasvatuksessa on myös hyviä puolia, sillä se muistuttaa kaukaisesti Platonin yhteiskuntamallia. Olen aina ollut hyvin kiintynyt vanhempiini ja lapsuudenkotiini. Kuitenkin tällainen vierauttaminen, jota olen toistuvasti kohdannut isäni taholta, on saanut minut tekemään ratkaisuja, jotka ovat muuttaneet elämäni kulkua. Yksi tällainen asia on ollut äitini suvun nimen omaksuminen. Vaikka ihminen saisikin välinpitämättömän kasvatuksen, on selvää, että siinäkin tilanteessa ihminen haluaa kuulua johonkin joukkoon. Ja ottamalla äitini nimen käyttöön olen sittemmin voinut kokea kuuluvani joukkoon, vaikka tässä tapauksessa se onkin jonkinlaista ancestor worshipia, eikä tekemisissä oloa suvun nykyisten elävien jäsenten kanssa. On kuitenkin sanottava, että esimerkki tästä tribalismista löytyy lähisuvustani – tässä haarassa ollaan niin viriileitä, että panemisen halua riittää samalla innolla pikkupojasta vanhaksi papparaiseksi  asti, ja tämä on sairasta. Ja tietysti tämän perheen isä puolustaa urheilujonnejensa oikeuksia ja hyötyä, ikään kuin he olisivat jonkinlaisia superihmisiä. Ja tietysti lasten morsiamet ja sulhaset ovat automaattisesti parempia ihmisiä – minulle ei tarvitse tulla kehumaan naurettavien vävyjensä ja miniöidensä naurettavilla saavutuksilla. Luonto tarkoittaa niitä ihmiselämässä olevia piirteitä, joiden päälle kulttuuri ei yllä. Mielestäni kulttuuri on etenkin objektiivista, kun taas luonnon tuomat vietit ja pyrkimyksen tarpeet ovat etenkin subjektiivisia mielipiteitä, koska ne eivät ole uniikkeja eivätkä ne poikkea toisistaan. Näin ollen viriilit nussijat ovat aina subjektiivisia eivätkä he kykene nousemaan objektiivisten arvojen ja totuuksien tasolle. Tällaisten ihmisten huomio on aina alapäässä ja he eivät pysty tavallisesti edes käsittämään objektiivisia arvoja ja totuuksia. Todellisuus siis tarkoittaa luonnon ja kulttuurin yhtymää. Kuitenkin kulttuuri käsittää suurimman osan todellisuuden alasta ja asian tulisi myös aina olla niin. Eihän jatkuvuus ja lisääntyminen millään tavalla liity kulttuuriin jota tulisi ylläpitää koko ajan, häiriintymättä subjektiivisista mielipiteistä kuten sukuvietistä,

Asenteiden tutkimuksesta ja esittämisestä

Asenne tarkoittaa tapaa suhtautua johonkin asiaan tai asioiden joukkoon. Esimerkiksi voidaan ajatella, vaikka rasismin tai sovinismin tai vaikkapa ihannoivan asenteen suhteessa rikkaisiin tai kuuluisiin ihmisiin. Voidaan esimerkiksi mainita myös suomalaisen tv-sarjan Rikkaat ja rahattomat, jossa köyhemmät ihmiset ovat aina viikon päätteeksi kiekuneet kehuja varakkaammille heidän elämäntyylistään ja köyhempien halusta joskus ylläpitää rikkaampien ihmisten esittämää elämän tyyliä – ”me ollaan kuitenkin niin samanlaisia”. On sanottava, että koska asenteet määrittyvät tavallisesti lähes alimman rahvaan omista mielipiteistä ja arvojen aluista, niin on selvää, että tavanomaisimpiin asenteisiin tulisi suhtautua kielteisesti ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan rikkomaan asenteita ja tuomaan niiden piiriin ristiriitaisuuksia. Monesti jos tällainen asenteiden murskaaja saa näkyvyyttä esimerkiksi medioissa, niin silloin hän saa varmasti huomiota ihmisiltä, koska ihmiset eivät ole tottuneet siihen, että tavanomaisimpia asenteita kyseenalaistettaisiin niin näkyvällä tavalla. Tästä voidaan havaita se, että ihmiset tavallisesti niin sanotusti suojautuvat omiin asenteisiinsa, koska sillä tavalla heidän ei tarvitse olla koko ajan tietoinen ihmisten ja ryhmien muuttuvista luonteista. Eli voidaan sanoa, vaikka mustasta ihmisestä että se on tyhmä neekeri ja kaikki muut selitystavat jäävät tällaisen totaalisen kuvauksen varjoon. Voidaan myös sanoa esimerkiksi naisista, että he ovat tunnekimppuja ja oikuttelevia tyttöjä, jotka vuotavat säännöllisesti verta alapäästään, minkä takia tällaisen hormoonilatauksen vuoksi he eivät ole kyvyllisiä hallitsemaan johtavia asemia, vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa. Mottoni on: uskalla tehdä poikkeus, ja sen takia valtavirran asenteita tulisi voida murtaa ainakin mikrotasolla ja näyttää sitä kautta ihmisille, etteivät kaikkien ihmisten mielipiteet, arvot ja nauramisen kohteet ole kaikilla samanlaisia. Nimenomaan olisi ihmisten piirissä tärkeää, ettei heitä aina arvioitaisi samanlaisten premissien kautta, vaan olisi todella hauskaa seurata sitä, jos ihmiset joskus pääsisivät nousemaan omasta pieru- ja kakkahuumoristaan ja voisivat sitä kautta kehittää erilaisia tapoja suhtautua vaikka huumoriin siitäkin huolimatta vaikka ihmisten huumorintaju muistuttaa keskiverroilla ihmisillä poikkeuksetta aina samaa, joten on esimerkiksi oltava syvempää älykkyyttä, mustaa huumorintajua ja kulttuurista tietämystä siihen, että voisi olla mahdollista, että kaikki ihmiset eivät höröttäisi samoissa tilanteissa toistensa kanssa. Voidaan huomata tätä kautta, että ihmiset, joiden huumorintaju on eroava ja poikkeuksellinen, eivät voi ottaa osaa yleisimpään huumoriohjelmien tarjontaan Suomessa, vaan heidän huumorinsa ja nauramisensa on eksklusiivisempaa. Voidaan sanoa, että sellaisesta asenteesta tulisi päästä eroon, jossa kaikki ihmiset pyrkivät nolaamaan jonkun julkisesti häpäistyn ihmisen uudelleen, vaikka hän olisi kohdannut samanlaisia tilanteita jo kymmeniä tai satoja kertoja. On siis sanottava että asenteiden korjaamisessa armeliaisuuden tulisi olla tärkeässä roolissa, ja yläluokkaisuutta osoittaa se, jos tajuaa sen, ettei ihmisen tule ilahtua näkyvästi ja omahyväisesti julkisesti nöyryytetyn ihmisen näkemisestä. Aiemmin mainitussa sarjassa tapahtuu aivan selkeästi jonkinlaista bondingia rikkaiden ja rahattomien välillä, mikä on monesti havaittavissa etenkin köyhempien ihmisten tasolla. Mielestäni olisi miellyttävää, jos ohjelmaan tulisi itseriittoinen rahaton ihminen, joka ei millään tavalla suhtautuisi rahakkaampien elämäntyyliin ihannoivasti ja kävisi esimerkiksi ostamassa saamillaan rahoilla kymmenkunta pullollista Dom Perignonia ja jotain 300 euroa arvoista viskiä tai konjakkia. Asenteet ovat siis monesti riippuvaista etenkin omasta päänsisäisyydestä, joka siis määrittyy karkeimmista ihmisen olemuksen määrittelykriteereistä, voidaan sanoa, että esimerkiksi naisilla ja miehillä on erilaisia asenteita ja se tässä tapauksessa määrittyy suuresti siitä, mitä ihminen determinististen perusluonteensa kautta on. Ja koska nämä asenteet muodostuvat monesti deterministisesti, tulisi niitä etenkin tämän perusluonteen takia vastustaa, sillä ei voida sanoa, että ihmiset tavoittaisivat oikeimmat asenteet asioita ja ihmisiä kohtaan jo ollessaan äitinsä kohdussa. Asenteiden tulisi siis voida muuttua asioiden muuttuessa, eikä niitä tulisi pitää synnynnäisinä riippakivinä, sillä niitä tulisi voida vaihtaa sen mukaan, jos asiat ihmisissä muuttuvat. Ei pidä sanoa, että selkeinä asenteina olisivat esimerkiksi naisten heikkous, neekereiden tyhmyys, rikkaiden ja heidän elämäntyylinsä hyvyys ja paremmuus. Olisi voitava nähdä poikkeukset ja tehdä tarvittaessa itsekin poikkeus asioiden ja ihmisten suhteen.

A Poem

State of Bohemia

Money is a usual state of mine

Just for finding a right rhyme

I cannot live without you, I can’t

Eventhough this is for me so usual rant

Will I ever find you again

like every summer ends with autumn rain

I take a trip or two just to relax

Then I will not touch to my axe

It could be so dangerous

You know it you old girl’s blouse

State of Bohemia is State of Decadence

For culture I use a troublefull, not viable lense

Morals are not keen for to praise

Breaking against them is not a vice

Alcohol is my favourite toy

absolutely greatest and the biggest possible joy

I so much prefer to penetrate you woman

I though love you so much o man

Two bottles whisky for one day

That’s what I always to you say

State of Bohemia is State of Decadence

Even though just then your shoulders could be tense

Liquour always and every time goes over girls

It always flies over air, it firls

Ylevästä ja alhaisesta

Ylevä tai korkeasta tyylistä - peri Hypsous - tarkoittaa sellaista korkeampaa ihannetta, jossa vastakohtana pidetään alhaista, eli tavanomaista, banaalia ja ihmisen heikkouksiin tuijottavaa ajattelua. Ylevä ottaa huomioon etenkin yksilöllisen, spontaanin ja poikkeuksellisen. Alhainen pyrkii pitämään ihmistä maan tasolla, koska ihmiset haluavat joskus alentaa ihmisen, jossa on yleviä ominaisuuksia. Näin he saavat ihmisen näyttämään heiltä itseltään. Ylevää on pidetty etenkin estetiikan kategoriana, vaikka se voidaan tuoda kaikkeen eettiseen ja yhteiskuntaelämään liittyvään ajatteluun, vaikka voidaan sanoa, että ylevyys liittyy kaikenlaiseen itsenäiseen ja valintaan liittyvään päätöksentekoon. Ylevässä kuvailussa korostuu aina luottamus ihmiselämän korkeimpiin periaatteisiin, ja monesti sanotaankin, että korkeasti sivistyneiden tulisi aina pyrkiä ja nähdä ylevyys oman toimintansa periaatteina. Mikä sitten on alhaista, joka on ihmisten toimintaan liittyvä piirre, jossa toimitaan alhaisella ja ihmisten enemmistölle tyypillisillä tavoilla. Se on etenkin omien pyrkimysten asettamista toisten ihmisten pyrkimyksien yläpuolelle, koska ylevä tarkoittaa aina myös sitä, että sen alaisuudessa voidaan toimia myös altruistisesti eli ottamaan huomioon toisten ihmisten pyrkimykset, jotka voivat ylevyyden tasossaan olla omia pyrkimyksiä korkeammalla ja välineiltään poiketa alhaisempien ihmisten pyrkimyksistä. Yksi tapa erottaa alhainen ja ylevä, on katsoa sitä, miten historiaa tulkitaan ja miten otetaan huomioon koko universaali ihmisluonto siinä kun määritellään ihmisille arvoja ja toiminnan ohjeita erilaisen päättelyn ja ajattelun ja toiminnan välineiksi. Estetiikassa ylevällä tarkoitetaan etenkin korkeimman ihmisluonnon hyveiden ja ihanteiden arvostamista. Voidaan sanoa, että jos ihminen esimerkiksi on toisten ihmisten kanssa jatkuvasti kännissä, tai jos hän pyrkii jatkuvasti karkealla tavalla vuorovaikutukseen vastakkaisen sukupuolen kanssa, tai jos hän käyttää karkeaa kieltä ja karkeita välineitä omien pyrkimystensä ajamiseksi, ei hän ota huomioon ylevää, ja voidaan sanoa, että hän käyttää toiminnassaan alhaisia premissejä. Estetiikassa otetaan huomioon etenkin ylevän tuova vaikutus siihen, miten hän tekee taidettaan. On tapa olla ylevä taiteessa ja on myös sellaista taidetta, jota ei voida kuvata yleväksi, jossa esimerkeiksi voitaisiin helposti mainita esimerkiksi, vaikka Kalervo Palsa tai Charles Bukowski. Kuitenkin ylevää ei voida käyttää periaatteena siihen, että jokin karkeita piirteitä omaava ajattelu tai taide olisi auttamatta tuomittavaa ja taiteen kaanonin ulkopuolista. Sen on oltava etenkin sellainen kategoria, joka kuvaisi sitä millaisia päämääriä varten taidetta tehdään. Ihmisen alhaisen ja likaisen puolen paljastaminen taiteen keinoin ei välttämättä suoranaisesti ole ”alhaista”. Vain jos ihminen on itsekin alhainen, eli haluaa nolata ja alentaa ihmisiä, voidaan hänen pyrkimyksiään ja ihanteitaan kuvata alhaisiksi. Ylevä on periaate, joka tarkoittaa sitä, minkälaisia asioita ja arvoja arvostaa, ja minkä asian laittaa elämässään korkealle sijalle. Etiikassa ylevä tarkoittaa etenkin sitä, miten ihminen toimii toisten ihmisten parissa ja minkälaisten motiivien kautta ihminen tapaa arvioida toisia ihmisiä ja millaisten periaatteiden hän katsoo ohjaavan toisten ihmisten toimintaa, eli se tarkoittaa sitä, antaako ihminen toisille ihmisille korkeammat periaatteet toimintaansa kuin itselle. Eli ei voida sanoa, että ihminen voisi päättää sen, onko hän itse ylevä, vaan hänen tulee tajuta se, että tavanomaisin ihmisluonto on alhainen ja muut häpäisevä, ja vain käyttämällä korkeampia periaatteita itsensä ohjaamiseksi, hän voi irtaantua alhaisuudesta, - ihmisten tavallisesta toiminnasta – ja lähestyä korkeampia periaatteita ja ylevyyttä. Yhteiskuntafilosofiassa ylevä tarkoittaa sitä, ettei rahvaan instituutioiden tulisi puuttua sellaisiin yhteisöihin ja instituutioihin, jotka ovat ylevämpiä kuin massojen ja lauman runnova ja väkivaltainen voima. Ylevyys yhteiskunnan kontekstissa tarkoittaa siis etenkin sitä, että yhteiskunnassa on suhtauduttava liberaalisesti, suvaitsevaisesti ja arvostavasti toisen kaltaisten, eri taustoista tulevien ihmisten kulttuureita ja niiden näille ihmisille antamien periaatteiden mukaisesti.

Christer Kihlmanin runoja suomennettuna

Hitaasti yö yön perään

heräämme me tietoisuuteen

katso, pienistä kaukaisista kuunvaloista valaistuna

pahan ja vallattomuuden kenttä

muuttumattomasta kauneudesta

ja meidän omien käsiemme outo

leikki yli ikkunalasin, yli lehden

pöydän kolhujen myötä

selvennettynä, nousee hiljaisuudesta

vasaroiva vihellys

pidättämättömään

lauluun tulevaisuudesta



Pehmeät munankuoret täyttävät ruskeat tiet

Linnut unelmoivat sinisessä yössä

alangolla kukkivat omenapuut, rauhassa

on veden muutunta lumen ja ruohon välillä

Pian kurottuu kuu idässä, Tähtinen taivas

sen jälkeen sulje sydämesi, rakennat vieläkin

taloja kädessäsi olevasta saippuasta!



Älkää kävelkö ilman kenkiä ruohikolla, lapset

kaste on laennut

nyt liputetaan syntymäpäivää kuudella valolla

Tule päivä kehään, pojat ja tytöt

juhannussalko on nostettu likaisilla käsillä



Lehdet kuultelevat, äiti, pian on sota

ilma poreilee ja päivä menee

peitä ikkunat mustilla levyillä

kukaan ei kuule heidän kuiskaavan siellä



Katso jo kukkii omenapuu

kuulit hiilin rysähdyksen

mutta villiviini jäätyy talvella

Gösta meni pois, nyt nousee savu kivisestä rististä

Poikien puu on loppunut, leikkaa minut



Äiti on väsynyt, hiljainen

Miksi kaikki on nyt näin hiljaista

Ja sinä, voitko tavata katseeni

Vaellat yksin vuorelle

koira piilottaa nenänsä käteesi



Ajattele, vuosi menee, takka syttyy syksyllä

yksinäiset purjehtijat panevat maaten

piippu loistaa pimeydessä

sitten tulee sota, juo maitosi

talo narisee tuulessa



Auringonlasku, puut kasvavat hitaasti

niiden omassa muodossa. Taivaan lasi

löyhyää kuin vesi. Lyhty

reikkuu väsyneenä kultaisen lumen päällä

Joku on noussut. Joku ei ole koskaan nukkunut

kiusaavasti mölisevät lehmät navetassa



Kappaleen loppu

Valtavien välillä

talojen perillä

loistaa itseään laulun loppu

huutaa sokaistuneena

jatkuvat nousumot

ihmisistä jotka liikkuvat

kuin ruispelto

sade loistaa

myöhemmissä lätäköissä

kadut hiljenevät

lauantai lankeaa

juutalainen sulkeutuu

afääriin, laulun lopun

imeytyy vedessä ryöpytettyyn kiveen.



Kyläläiselle

Suurelle kyläläiselle

missä on hänen kotipaikkansa

jos ei sinun ympärilläsi, läpisuljettu

asioissa ja vartaloissa

sinä tunnet hänen hengityksensä

kun sielut leiskuvat

kun vuodenajat pysyvät kukassaan

hän on vain vierailulla

sanot sinä

kun aika punastuu

tappiota vasten

tai kun sinun tännetulosi palaa

hän on vieläkin vain vierailulla

hänen sydämensä on kaksi kertaa kaksitoista

ja ripaus yöstä

ja vain laitettu maailmanosa

puusi alapuolella

ja myös köyhyydessä

ketä ovat lähellä olevat

rukoilit ja ajoit takaa

ja kuka on lähellä oleva

sinä hedelmällisesti uudelleen löydät

kyläläisten

nouset sänkyyn

Näkymättömät huulet ovat koskettaneet sydäntäsi

Vaikutteellisuus ja reaktiivisuus

Vaikutteellisuus tarkoittaa taipumus toimia ulkoisten ja itseen vaikuttavien suuntautumispäämäärien mukaisella ja näyttämällä tavalla. Toisin sanoen, vaikutteellisella ihmisellä ei ole autonomiaa oman toimintansa ja ajattelunsa ohjaamiseksi. Ketkä sitten ovat sellaisia tahoja, jotka pyrkivät vaikuttamaan ihmisten toimintaan ja tekemään heistä vaikutteellisia. Näitä tahoja kuvaavaksi määreeksi voidaan valita kommentaariaatti, joka tarkoittaa kaikkeen tekemiseen, toimimiseen ja ajattelemiseen marginaalin luovaa ryhmittymä, jonka ideologisten päämäärien keskeisenä tavoitteena on ihmisten ohjaileminen omien tarkoitusperien edistämiseksi ja ohjaamiseksi. Kommentaariaatti siis pyrkii hakemaan valtaa ja tavoittelemaan omia päämääriään toisten ihmisten ohjailemisen kautta. Mitä kommentaariaatti siis haluaa. Se pyrkii vaikutteellistamaan eli tekemään ihmisten toiminnasta ja ajattelusta omien vaikutteidensa tuloksia ja sellaisia, jotka keskittyvät pyrkimään niihin päämääriin, jotka kommentaariaatti kokee itsensä kautta tärkeimmiksi. Kommentaariaatti pyrkii etenkin muuttamaan inhimillisen yhteisöelämän instituutioita oman toimintansa ja rakenteensa mukaiseksi. Se pyrkii luomaan ristiriitoja instituutioiden välille siten että niistä tulee toisiinsa nähden riippuvaisia eivätkä ne lopulta enää itse pysty autonomiseen ja riippumattomaan toimintaan. Kommentaariaatti siis pyrkii tekemään ihmisten yhteisöelämästä erimuotoista kuin millaista se on tavallisesti vapaassa ja autonomisessa yhteiskunnassa. Voidaan esimerkiksi ajatella, että tällainen instituutioiden rakentaminen muuttaa tunnustushierarkian järjestystä. Tunnustushierarkia tarkoittaa sitä järjestystä, johon instituutiot mukautuvat silloin, kun niiden arvo määrittyy niiden pyyteettömyyden takia, eli toisin sanoen arvokkaimmat instituutiot ovat niitä, jotka ovat kaikkein riippumattomimpia ja autonomisia. Kommentaariaatti ei anna arvoa pyyteettömyydelle, sillä sen idea yhteiskunnan, instituutioiden ja yksilöiden vaikutteellistamisesta perustuu ajatukselle siitä, että ihmiset toimivat egoistisesti ja vain oman palkkionsa kaikista tehdyistä asioista ottavasti. Kommentaariaatti siis perustuu pyyteellisyyteen ja se pyrkii sen takia tekemään kaikesta toiminnasta ja instituutioiden järjestämisestä pyyteellistä, eli se alkaa luomaan ristiriitoja instituutioiden välille ja kyseenalaistaa moraalisten instituutioiden moraalia, hyveellisyyttä ja pyyteettömyyttä. Toisaalta vaikka tällainen järjestys korostaa etenkin korkeakulttuuristen ja henkisten instituutioiden korvaamista matala-arvoisimmilla, on myös mahdollista tietynlainen teokratia, jossa esimerkiksi kirkolliset instituutiot voivat alkaa perustelemaan toimintaansa ylettömällä pyyteettömyydellä ja silloin esimerkiksi ravintoon, hyvinvointiin ja ehkäisyyn liittyvät arvot voivat olla sellaisia, ettei niille anneta tämänkaltaisessa järjestelmässä valtaa ja roolia. Kuitenkin aina on kyseessä jokin sellainen ristiriita, joka asetetaan joidenkin instituutioiden ruvetessa kilpailemaan toistensa kanssa vaikutusvallasta yhteiskunnassa. Instituutioiden vaikutteellistaminen tapahtuu aina yksilöiden kautta, jotka alkavat toteuttaa tietynlaisia käytänteitä ja toimia yhteiskunnan ja instituutioiden sisällä, jolloin niistä tulee epävapaita, eivätkä he voi valita preferenssiautonomian näyttämän vapauden ja vastuun vaihtoehtojen väliltä. Vaikutteellinen yhteiskunta pyrkii järjestämään instituutiot kahteen ryhmään: arvoinstituutioihin, jotka hallussapitävät yhteiskunnan manipuloimia ja ohjailemia arvoja; ja tuki-instituutioihin, joiden tehtävä on poliisimaisella tavalla ohjailla yhteiskunnassa olevia suuntautumisdirektiivejä. Vaikutteellisuus ja kommentaariaatti pyrkivät korvaamaan vapaiden ihmisten todellisuuden taustana olevan syväsymboleista koostuvan symboliverkoston ja korvaamaan ne omilla keinotekoisilla symbolit. Nämä symbolit ovat vertailukohdallisia symboleita, eli ne kertovat vain keinotekoisesta kulttuurin ja yhteiskunnan pinnasta, joka voidaan korvata aina uusilla symboleilla. Syväsymbolisuus ja symbolit kertovat syvimmästä yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta tiedosta, ja ne eivät ole vertailukohdallisia, koska niiden kertoma tieto on universaalista, objektiivista ja leimallista. Eli toisin sanoen vertailukohdallisten symbolien antama tieto on subjektiivista, pintapuolista ja reaktiivista. Ne eivät pysty objektiivisuuteen ja vain kommentaariaatin poliisijärjestelmä voi pitää näitä sisäisesti ristiriitaisia arvoja ja symboleita voimassa. Eli vertailukohdallisten symbolien ristiriitaisuus on se asia, minkä takia ne eivät voi olla objektiivisia ja tärkeitä. Maksimointiavaruudessa, jossa voidaan määrittää se, onko arvo ja sen taustalla oleva symboli erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono, voidaan näyttää, että vertailukohdalliset symbolit ovat todellisuudessa relatiivisia ja suhteellisia, eikä niistä voida löytää pysyvää määrettä objektiivisuuden määrittelemiseksi. Ne voivat olla hyviä tai erittäin hyviä vain erittäin pienen ihmisistä koostuvan vertailujoukon piirissä. Eli syväsymbolit ovat ristiriidattomia kun taas vertailukohdalliset symbolit kohtaavat aina objektiivisuuden määrittelyn yhteydessä ristiriitaisia. Vaikutteellisuus siis poistaa ihmisiltä heidän kykynsä määrittää ja arvioida arvoja ja symboleita. Vertailukohdallisten symboleiden joukko on siis se pintapuolinen kuva, joka sisältyy aina jokaiseen kulttuuriin ja monet pintapuoliset ja vaikutteille alttiit ihmiset voivat sortua katsomaan koko yhteiskuntaa tämän pintapuolisen varjotodellisuuden tasolta.

Reaktiivisuus tarkoittaa arvojen määrittämistä vastauksen eli reagoimisen kautta. Kun ajatellaan sitä, miten arvojen tulisi tulla yhteiskuntaan, voidaan huomata, ettei reaktiivisuus ole oikea tapa siihen. Reaktiivisuudessa ajaudutaan käyttämään epäautenttista puhetapaa ja arvojen määrittämistä, kun kaikki ottavat tapaa yhteen arvojen realisoimisen aktiin, jonka on luonut joku virkamies tai yksittäinen poliitikko. Vaikka on kuitenkin selvää, että lakien luominen vaatii tällaista toimintaa, tulisi kuitenkin arvojen edistämistä ja omaleimaisen politiikan ylläpitoa varten löytää tapoja, jossa arvot ovat avoimia eivätkä reaktiivisia. On mielenkiintoista pohtia sitä, miten arvot syntyvät, onko esimerkiksi niin, että kaikki ihmiset eivät tule arvoihinsa samanlaista tietä, jolloin esimerkiksi ei voitaisi välttämättä sanoa, että jokin tietty tapan tavoittaa arvot olisi jossakin tilanteessa toista tilannetta parempi. Arvojen määrittäminen tapahtuu mielestäni seuraavanlaista tietä. Ihminen tunnistaa arvonsa, kun hän saa selville käsitteellistä riippumattomuutta toteuttavia asioita, jolloin hän voi nähdä sen, millaiset käsitteet ovat onttoja ja mitkä ovat sellaisia että niitä voitaisiin käyttää määrittämään jotain syvällistä periaatteista ja ihanteista. Eli ei voida sanoa, että etenkin suustaan hyvien nuorisopoliitikkojen latelemat listat tietyistä heidän mielestään arvoja sisältävistä sanoista, olisi kovinkaan hyvä tapa lähestyä tällaista arvojen tunnistamista. On siis suuntauduttava asioista konsepteihin eikä toista tietä. Reaktiivisuudessa siis reagoidaan toisten muotoilemiin asioihin ja monesti aletaan mukailemaan jotain tiettyä tahoa, joka ottaa osaa päätöksentekemiseen. Olisi siis pyrittävä siihen, että omia arvoja voitaisiin soveltaa erilaisiin kysymyksiin harjoittelemalla näitä asioita itsenäisesti. Reaktiivisuus on heikkoutta ja kyvyttömyyttä luoda omia arvoja kaikkien entisten arvojen uudelleenarvioimisessa. Monesti on taipumuksellista, että tietyt lakialoitteet menevät läpi sen takia, koska kysymykseen liittyviä arvollisia premissejä ei osata käsitellä eikä niiden merkitystä havaita. Mielestäni lakialoitteiden käsittelyä tulisi muuttaa siten, että niiden kohdalla tulisi harkita erilaisista arvoista tulevia vaihtoehtoisia aloitteita nykyistä enemmän. Mielestäni reaktiivisuutta tulisi vähentää arvoja ja niiden sovellutuksia tutkimalla, ja vastakkaisten poliitttisten puolueiden välistä kamppailua tulisi vähentää, ja antaa vallassa oleville puolueille/puolueelle enemmän valtaa lainsäädännössä. Sen takia Suomessa tulisi ottaa käyttöön kaksipuoluejärjestelmä, joka perustuu vahvaan hallitukseen ja oppositioon.