Altruismiääliöt

Tällaista termiä käytti eräs tietämäni keskinkertainen ihminen joitain vuosia sitten, kun tuli puheeksi ne motiivit joiden varassa ihmiset toimivat, ja millä tavalla he omaa toimintaansa ohjaavat. Mielestäni vain psykopaattiset tai narsistiset ihmiset voivat kieltää täysin sen, että joku toiminta voi olla täysin pyyteetöntä ja siinä nautintoa saadaan vain toisen kokemasta nautinnosta.
Yleensäkin ahneet ja rahan perässä juoksevat ihmiset ovat mielestäni sellaisia, jotka voivat kokemattomuuden tai tyhmyyden takia kieltää pyyteettömän toiminnan merkityksen. Sanoihan merkittävin oikeistolaisen taloustieteen isä Friedrich von Hayekin, että altruismia ei ole laskettu mukaan hänen teorioissaan. Ja tuo voidaan johtaa myös Adam Smithin teoriaan näkymättömästä kädestä, sekä John Nashin kehittelemään peliteoriaan, joka ei myöskään edustanut altruistisia näkökulmia ihmisten välisessä toiminnassa, vaan se oletti pohjaavimmaksi aatteeksi oman edun edistämisen mukaisen toiminnan.
Altruistinen toiminta siis on sellaista toimintaa, jolla pyritään etenkin jonkun muun kuin oman tahon hyvään ja sillä ei odoteta toiselta osapuolelta minkäänlaista vastapalvelusta toiminnan muodossa. Esimerkiksi vieraanvaraisuus on yleensä nähty tällaiseksi altruismia vaativaksi toiminnaksi. Jotkut voivat esittää altruistista käytöstä muille ilmaisematta sitä, että heillä on jonkinlainen oma motiivinsa, joka voi olla esimerkiksi käsitys pitkän ajan välisestä hyödystä.
Näin filosofiaa opiskelleena ja etiikkaan suuntautuneena ihmisenä on sanottava, että mielestäni jotain olennaista katoaa maailmasta, jos asenteet, joissa altruisteja kutsutaan ääliöiksi yleistyvät maapallolla. Ja sekin on vaarallista, jos hyväksytään altruistinen toimintatapa esimerkiksi perheen piirissä, mutta kielletään se kaikilta toisilta. Tuo kasvatusmenetelmä nimittäin tekee lapsista kusipäitä, jotka kuvittelevat kaiken olevan sallittua heille ja samalla tekevät eron ja ylläpitävät eroa parempien ja huonompien ihmisten välillä.
Minua on kasvatettu vanhanaikaisella menetelmällä, jossa vanhemmat eivät ole nostaneet omia lapsiaan toisten lasten yläpuolelle, vaan toisia on mahdollisesti jopa erinäisissä tilanteissa kohdeltu suuremmin silkkihansikkain kuin omia lapsia. Ja vaikka se joskus tuntui epäoikeudenmukaiselta on minun sanottava, että nykyään pidän kasvatustapaa hyvänä, sillä se on opettanut nöyryyttä ja vaatimattomuutta, minkä lisäksi tuo epäoikeudenmukaisuuden elementti on tuonut minulle vahvemman oikeudenmukaisuuden tunnon.
Palaten aiheeseen, eli onko altruistinen toiminta järkevää? Mielestäni se on, koska se edustaa valinnan kautta syntynyttä toimintaa, ja mikä voisikaan olla parempi pyrkimys toiminnalla kuin yleisen hyvän lisääminen ja luottamuksen luominen muille ihmisille toiminnan kautta, sillä pelkästään narsistiset ja psykopaattiset ihmiset voivat olla käyttämässä hyväkseen sen kaltaista toimintaa, jolla toiset eivät pyri etenkin kilpailemaan näiden kilpailuhaluisten luonnevikaisten kanssa.

Hemkomst

Talven viima puhaltaa viimeisiä henkäyksiään.
Ottaako kevät siitä puolinelsonin,
 vai kuten tavallisesti
hiljaisen lasketuksen,
jolle eurooppalaiset nauravat omahyväisesti
ja ihmettelevät
kuin jotain G8:aan soluttautunutta joulupukkia
Aivan kuin maan ikirouta olisi osa meitä
se tulee auttamatta meidän osaksemme
vaikkemme olisi kokonaan sieltä.
Kuitenkin miehisyys löytyy tähdistä
kuinka ne jaksavat paikallaan, ainiaasti.
Ja vaikka Narkissos ei vieläkään lopettaisi
lähteensä katselua - ja
että Echo ei kyllästyisi huutamaan,
tulisi meidän katsella kasvojemme syvimpiä vajoutumia
ja toistaa toisillemme vakuutus siitä
että olemme aina tulevassa läsnäolevia,
vaikka toisaalta ihmisen yksinäisyys on kirjoitettu vuoriin,
ja sekään joka joskus sinne yltää
ei saa matkastaan kuin osallisen palautteen: et riitä.

Käännös Stefan Georgen runosta "Geheimes Deutschland"

Salainen Saksa

Tartu minusta rajallasi
Olet lähde - mutta et erehtynyt
Missä kyltymätön ahneus
Navalta asti samaan yltää
On jo rangaistu jokaisen sentin leveydeltä
Armottoman säihkeen kanssa
Ilman häpeää päällepommitettu
Kaikki maailman huokoset
Missä kohtuuttomien muurien takana
Rumat hulluuden solut
Arvo kehitti sen mitä huominen
myrkytti kauimmaisilta leveyksiltään
Aavikolle asti ratsastava mestari
Jurttiin asti menee peseytymään
Missä ei enää - rumassa hallussapidossaan
hörppäilee metsän kivipohjaisesta lähteestä
Kaksoslapsi susitar
Missä eivät - suuresti syötettyinä
Villit saaristot, enemmän vihreinä
Vielä kuitenkin nuorineiti-maa
Koska äärimmäisissä vaikeuksissa
Täysipäinen joka alla täynnä tuskaa
Hakien taivaallista anteeksiantoa
Hänen viimeinen salaisuutensa - he kääntyivät
Asian lait ja loi
Uuden tilan entiseen tilaan
Kerran olin etelämerellä
Syvästi huolehdittuna kuin esi-isä
Helläksi hiotun kiven päällä
Kuten minua järkytti lounasjärkytys
Murtautuen läpi öljypensaasta
Tönäisi eläimen jalkaa
Palaa pyhään kotimaahan
Löytäen alkuperäisen maaperän
Teroitetulla silmällä
Rikkaudet nukkuvat sylissäsi
Ja niin maaperä jolle ei ole astuttu
Kuten pimein sysimetsä
Auringon siipi, unelma
Kepposia nyt lähellä maaperää!
Silloin kuulin heistä jyrkänteen reunalla
Mulkoileva taivas aamunsarastuksessa
Nyt kauan ovat etsineet Olympiaa
Jossa kauheus löi häntä
Jonka takia hän ei enää tullut ystävyyden maljalle
Ja hyppäsi pulppuilevaan virtaan
Kaupungissa missä sitä kohtaan toimet ja toimijat
Josta ei välitä, kun jotain on kaikkialla
EI ollut koskaan kiinnostunut suurista tapahtumista
Kuinka uhkasi pinnoituksia ja rakennuksia
Demonin epätavallista näkymättömyyttä
Siellä hän seisoi talven valaisemassa salissa
Varjostettu säteilevä olkapää leipäkivestä
Sidontanauhan tuli pensaikkoisessa seppeleessä
Siitä asti kun oli mennyt hakemaan tyhmiä nautintoja
Lämpimässä kevyesti tuoksuvassa kevättuulessa
Kukkaisten teiden Jumala
Kaiken tietäjän kuuntelija
Pallon heittäjä tähtien kanssa pyllähtelyssä ja tanssissa
Vangitsematon koppari - täällä oli kuiskannut
Tunnistaen suun maitoisen lasin alla
Luoti torjui apostolikuvan
Tästä en tiedä enää ja vaikenen
Rauhallisen järjestyksen alue
Irtaantui yön fosforipilvistä
Kuin savuinen maa perikadossaan
Täysiääninen taisteluiden seppelöimä murahdus
Se ryntäsi läpi pölyisien ja roskaisien raunioiden
Hopeahuppuinen ruusu
Pian tapasin hänet, hiukset ovat typerän keltaiset
Jakoi hymyään minne tahansa meni
Täyttymyksellisin rauha - meidän kaikkien kertomana
Onnen kultamuruna pitkään asti seisoi
Kumppaneidensa toivosta tuli hän ahmituksi
Hänen koko täällä olonsa uhrina
Siinä rakastan sitä - minun ominta vertani
Paras laulaja laulaa parhainta laulua
Koska kerran kallis hyödyke pakeni häntä
Hän rikkoi tyyneytensä kovaäänisen pelin takia
Kyyristeli lahden loppuun määrätietoisena
Paikallaan vaeltelee ihmisten välillä
Markkinoiden ja kujien kautta rennossa maassa
Siellä missä seisoin aina vartiossa - pyysin maltillisuutta
Satasilmäinen kaikkialle leviävä tuoksu
Onko se samanlaista kun sinut kohtaan? Mistä käsin
Vastaus tuli haluttoman hämmästyneenä
Kaikki - kuitenkin sellaista vielä koskaan
Nosta minut sinun korkeudellesi
Kokous - älä kuitenkaan pudota minua!
Kuka silloin - Kuka teidän veljiänne
Ihmettelee - Ei irvistele komennon kohdalla
Se mikä eniten sinua nostattaa
Se mikä eniten tänään teidän arvoanne ajattelee
Syystuuli kuljettaa mätiä lehtiä
Lopun- ja kuolemanvalmis
Vain se mikä on rauhoittavassa unessa
Missä yksikään maistaja ei voi tuntea sitä
Pitkään syvällämakaavassa lähteessä
Pehmeämpi maa yhä silti vallitsee
Ihme jota ei voi tänään lukea
Taito on tulevassa päivässä

Ehdollisesta (ärsykkeeseen perustuvasta) ja ehdottomasta (ilman ärsykettä motivoituvasta) käyttäytymisestä

Toiminnan ja ihmisen käyttäytymisen voi jakaa kahteen osaan: ehdolliseen ja ehdottomaan sen mukaan minkälainen motivoiva pohja toiminnan taustalla voi olla. Käyttäytymisen yleensä voi jakaa esimerkiksi reaaliseen ja symboliseen käyttäytymiseen. Reaalisessa eli käytännönmukaisessa käyttäytymisessä yleensä pyritään johonkin näkyvään raadolliseen asiaan, se voi olla esimerkiksi syömistä kylläisyyden tilan tuottamiseksi tai vessassa käymistä suolen toiminnan edistämiseksi. Symbolisessa käyttäytymisessä ei yleensä pyritä mihinkään näkyvään ja esimerkiksi ylioppilaslakin laittaminen päähän vappuna voi olla esimerkki tämänkaltaisesta toiminnasta, minkä lisäksi esimerkiksi maan lipun nostaminen salkoon tiettyinä päivinä on osoitus tämänkaltaisesta toiminnasta, kuten myös esimerkiksi syntymäpäivien tai nimipäivien muistaminen. Sen lisäksi käyttäytymistä yleensä voidaan kuvata myös tavanomaisella jaolla itseisarvoiseen ja välinearvoiseen käyttäytymiseen, siinä tavanomaiset päivittäiset toimet voidaan varmaankin lisätä välinearvoisen käyttäytymisen alle, koska ne ovat tiiviissä verkostossa toisiinsa nähden, ja voi sanoa, että jos osakin noista päivittäisistä toimista jää joskus jonkin syyn vuoksi pois, vaikuttaa se varmaankin normaalilla länsimaisessa yhteiskunnassa elävällä ihmisellä kaikkiin muihin toiminnan ja käyttäytymisen osa-alueisiin. Monille esimerkiksi aiemmin enemmänkin symbolista käyttäytymistä muistuttaneelle netin facebook-palvelussa käymisestä on tullut välinearvoista ja reaalisia päämääriä omaavaa käyttäytymistä, mikä monesti riippuvaiseksi jo tulleelle ihmiselle on monesti tärkein päivittäinen tehtävä. Facebookissa kerrottiin aiemmin vain tarinoita sen takia, että ihminen sai siinä hyvän olon tunteen vähän samalla tavalla kuin mitä on päiväkirjaan kirjoittaminen. Nykyään kuitenkin koska lähes kaikki ihmiset ovat siellä, on siitä tullut tärkeä verkostoitumisen kanava ja tunnetut ihmiset saavat siellä tiedottaa mielipiteistään ja asioistaan aivan kuin he puhuisivat suoraan jollekin maan suurimmista sanomalehdistä. Facebookissa oleminen ei siis ole vain joko reaalista tai symbolista toimintaa vaan siitä on tullut molempia yhdistävä maailma pienoiskoossa. Käyttäytymisen kuvailun jälkeen on tärkeää katsoa sitä, mikä on käyttäytymisen negaatio, sen käsitteellistodellinen vastakohta. Voidaan esimerkiksi ensin sanoa, että ruumiintoiminnot eivät ole toimintaa tai käyttäytymistä sanan varsinaisessa mielessä. Kuitenkin toiminnan vastakohdaksi voidaan helposti katsoa toiminnan ja käyttäytymisen puuttuminen. Toiminnasta ja siitä seuraavasta käyttäytymisestä poisjättäytyvät ovat usein toimintarajoitteellisia ja joskus myös esimerkiksi kehitysvammaisia ihmisiä. Toiminnan puuttuminen ei ole itseisarvoista eikä välinearvoista, ja voidaan sanoa, että toiminnan puuttuminen ei ole edes yksittäistapausten kohdalla sellaista, että se sisältäisi jonkinasteisen arvovalinnan. Käyttäytymisen negaatio eli sen puuttuminen ei edistä minkäänlaisella tavalla yleiskäsitteellisen toiminnan laatua, sen takia, koska kaikkeen toimintaan liittyvät päämäärät eivät paikallaan pysyttäytyessä kehity millään tavalla. Voikin olla niin, että toiminta ja käyttäytyminen vaativat toimintaan totuttautumista, jotta tulevan toiminnan preferoimisen kanssa voisi tehdä valintavaihtoehtojen välisiä ratkaisuja. Ehdollisessa käyttäytymisessä tavoitellaan tavallisesti jotain, ja sen toimintarakenteeseen kuuluu ärsyke, joka voi olla niin välillinen kuin välitön. Ehdollinen toiminta siis vaatii olennaisesti jonkin tietyn havaintolaitteiston ulottuvilla olevan ärsykkeen rekisteröimistä. Näin ollen ehdollinen käyttäytyminen perustuu seuraussuhteeseen, jossa tiettyä ärsykettä, joka monesti voi kertoa toiminnasta odotettua palkintoa, joka voi olla esimerkiksi pimppa, asema, kikkeli tai raha, seuraa toimintaa siinä suhteessa minkälaisen toiminnan tuossa yhteydessä voidaan katsoa olevan samassa suhteessa saadun palkkion kanssa. Ehdollisen käyttäytymisen tutkija tieteellisen psykologian piirissä on ollut etenkin edesmennyt B.F. Skinner, jonka julkaisuissa se esiintyi behaviorismin nimellä. Ehdollinen käyttäytyminen on siis etenkin egoistista palkintotyydytykseen pyrkivää toimintaa, jonka perusta ei ole altruistisessa symbolistisessa toiminnassa. Huumorin lajeista, jotka riippuvat ehdollisuudesta voidaan mainita ainakin slapstick-huumori, jossa tehdään pilkkaa ihmisestä tai ihmisten ryhmistä ja sarkasmi, joka ei kehittyneempien veljiensä ironian ja itseironian tavalla suuntaudu suurempiin kokonaisuuksiin, vaan tekee slapstickin ohella pilkkaa yleensä pelkästään yhdestä henkilöstä, joka tavallisesti vielä on huumoritapahtuman aikana läsnä. Slapstick ja sarkasmi siis perustuvat ehdollisuuteen sen takia, koska niissä pyritään asettamaan oma persoona parempaan valoon toisten ihmisten kustannuksella. Ehdollisessa toiminnassa ja käyttäytymisessä toimintaa ohjaa valmis merkitys, ehdottomassa toiminnassa merkitys konstruoidaan. Ehdottomassa toiminnassa ei ainakaan haeta materiaalista hyötyä, eikä siinä laskelmoida samalla tavalla pyrkimysten eteen kuin ehdollisessa. Ehdottomassa toiminnassa ei myöskään ole minkäänlaista välitöntä tai välillistä ärsykettä minkä perusteella toimitaan, vaan siinä toiminta on enemmän symboliseen ja itseisarvoiseen viittaavaa. Ehdoton käyttäytyminen on siis siltä osin ystävällisyyteen, altruismiin ja yhteistyöhön viittaavaa käyttäytymistä siinä mitassa kuin mitä noita voidaan pitää pyyteettömän toiminnan lajeina. Ehdotonta käyttäytymistä voidaan myös pitää ironiaan ja itseironiaan liittyvinä, koska noissa huumorin ja olemisen lajeissa ei humoristista kommenttia ohjaa pyrkyrimäisyys ja halu näyttää oma minä parempana toisiin nähden. Symbolistisen runouden harrastajana voin sanoa, että monet ihmiset ovat pyrkineet siihen, että kaikki oleminen ja ilmaiseminen maailmassa voisi jonain päivänä olla täysin ehdotonta ja symbolistista ja että tavoitteellinen ehdollinen toiminta voitaisiin rajoittaa maailmassa todella pienen alan sisään. Voi kuitenkin olla niin, että esimerkiksi menestyminen liike-elämässä vaatii varmasti jossain mitassa ehdollisen toiminnan periaatteita, samalla kun ehdoton toiminta sen alueella vaatisi yhteiskunnan näkemisen samanlaisena ja samanlaisia symboleita sisältävänä. Kuitenkin voi sanoa, ettei asia ole täysin niin, koska samalla kun ehdottomassa toiminnassa merkitys konstruoidaan sen takia, koska ehdoton käyttäytyminen ei ole impulssista seuraavaa, vaan siinä toimintaa ja siitä seuraavaa käyttäytymistä tarkastellaan koko ajan uudelleen ja symboleita tulkitaan uudelleen.

Kohti itsenäisen ajattelun, yksilöllisyyden ja eksentrisyyden hyväksyvää kulttuuria Osa I

Suomessa on monia erinäisiä instituutioita ja instituutioihin perustuvia käytäntöjä, jotka vievät ihmisiltä vapauden. Yksi näistä on mielenterveysinstituutio ja psykiatrit. Psykiatria perustuu ajatukseen, jonka mukaan ihmisen käyttäytymisestä ja puheesta voidaan päätellä ja tehdä erinäisiä tulkintoja ihmisen mielentilasta ja hänen tulevasta toiminnastaan.
Psykiatria Suomessa perustuu mielenterveysinstituutioihin, jotka perustuvat suljettuihin ja avoimiin osastoihin, joissa hoitajat ja lääkärit kaitsevat ja ainakin kuvittelevat parantavansa näitä onnettomia hoitoon joutuneita epäonnistumistapauksia. Psykiatria perustuu jo satojen vuosien ajan sovellettuun ajatukseen, jonka mukaan riittävällä tavalla toisista poikkeavasta olemisesta syytettyä ihmistä rankaistaan vapauden viemisellä. Tämä perustuu ajatukseen, jonka mukaan poikkeavalla tavalla oleva ja toisella tavalla ajatteleva ihminen ansaitsee rangaistuksensa sen takia, koska hän mahdollisesti tuottaisi toisille ihmisille tai itselleen pysyvänlaatuista haittaa.
Monet psykiatrian kriitikot ovat ajatelleet, ettei ihmisen käyttäytymisestä voida päätellä sitä, onko ihminen sekopäinen vai ei. Kaiken tulisi perustua biologiseen arviointiin, eikä siihen miten ihmiset käyttäytyvät. Esimerkiksi manian sanotaan olevan hyväksi kaikelle luovalle toiminnalle, koska siinä aivojen reseptorit eivät tuki omaperäisten ajatusten virtaa aivoissa sijaitsevan talamuksen läpi. Jotkut tutkijat ovat kirjoittaneet, että Suomessa käytössä oleva tapa rajoittaa mielenterveyspotilaiden liikkumisen ja yhteydenpidonvapauttaan on vastoin YK:ssä määriteltyjä jokaisen ihmisen perusoikeuksia. Mielenterveysinstituutiot siis perustuvat vieläkin Suomessa siihen muinaiseen ajatukseen, jonka mukaan mielenterveysongelmaiset ihmiset on saatava piiloon muilta ihmisiltä, jotteivat he aiheuta heille mielipahaa tai moraalista närkästystä, sillä on mielestäni täysin väärin väittää että kaikki tahdonvastaisessa hoidossa olevat ihmiset olisi vaarallisia itselleen tai toisille ihmisille.
Olen havainnut että jotkut entiset kaverini ovat ottaneet mielenterveysongelmaisista ihmisistä kantaa sanomalla esimerkiksi jotain epäsovinnaisella tavalla käyttäytyvää ihmistä "avohoitotapaukseksi", jonka jälkeen heistä on tullut entisiä kavereitani. On mielestäni todella alentavaa puhua tästä ehkä oikeuksiltaan heikoimmasta yhteiskunnallisesta vähemmistöstä niin loukkaavalla tavalla, mitä harjoittavat jopa jotkut mielenterveysinstituutioissa työskentelevät ihmiset.
Yksi tärkeä ja siksi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen epäkohta mielenterveysinstiuutioissa on se, miten ne holhoavat mielenterveysongelmaisia ihmisiä siten kuin he olisivat jotenkin älykkyydeltään vajavaisten ihmisten tasolla. Nämä ihmiset myös liioittelevat potilaiden ongelmia siten, kuin heidän olisi välittömästi tulkittava omat mahdollisuutensa yhteiskunnassa ja elämässä jotenkin rajoitetuiksi. Minä olen mielenterveysinstituutioissa olemisen jälkeen mm. matkustanut pitkin maailmaa, tehnyt kandintutkielman, pro-gradun, noin 280 opintopistettä yhtenä vaikeimmista pääaineista pidetyssä filosofiassa ja kirjoittanut viisi kirjaa, ja en kokemuksestani usko kaikkien muidenkaan jäävän tässä heikommaksi. Sairaalassa ollessani huonekaverini mm. purkivat ja sen jälkeen kokosivat uudelleen omat tietokoneensa ja molemmat lukivat vakavasti otettavaa kirjallisuutta. EI tulisi vaipua siihen harhakuvitelmaan jonka mukaan mielenterveysongelmat vaikuttaisivat kokonaisvaltaisesti persoonallisuuden kaikkiin osiin.

Kirjoitus Uutis-Jousessa (helmikuu 2016)

Kohti onnellisempaa opetusta
Kirjoitin viime kerralla siitä, millaisia taitoja oppilaat tarvitsisivat pärjätäkseen koulussa. Mielestäni ensinnäkin koko luokkaopetuksen oleellisuutta tulisi harkita ja oppitunteja pitäisi alkaa korvaamaan tehtävillä, tenttikirjoilla ja videoluennoilla. Tämä tasaisi epäsuhtaista tilannetta siinä, kun luokkaopetus yleensä suosii vain tietynkaltaisia oppijoita, ja jättää muut alisuoriutumaan. Itsenäisen työskentelyn tärkeyttä korostamalla saataisiin oppilaat tasa-arvoisempaan asemaan ja he olisivat valmiimpia yliopisto-opetukseen.
Mikä on havaittavaa tänä päivänä on se, että nämä "kiltit tytöt", jotka ovat "open" suosikkihikipinkoja ovat aivan poissa tolaltaan, kun opettajan mielistelemisellä ei enää saakaan helpolla hyviä arvosanoja. Näin ollen valmistamalla oppilaita itsenäiseen opiskeluun jo lukiossa tekisi heistä valmiimpia yliopisto-opintoihin ja ehkäisisi sitä, että oppilaat luuhaisivat yliopistossa yli viisi vuotta.
 Lukioiden opetusjärjestelmän muuttamisella säästettäisiin opetukseen menevistä resursseista ja lisäksi oppilaat voisivat koulun ohessa keskittyä omiin harrastuksiinsa ja osa-aikaisiin työpaikkoihin. Monesti harrastus on suuremmalla todennäköisyydellä nuoren tulevaisuutta ohjaava vaikutin kuin lukio-opetuksen suppea sisältö. Näin ollen myös lukioita tulisi yksityistää siten, että oppilaat voisivat valita koulunsa sen perusteella minkälaisia kursseja ne tarjoaisivat. Eli toisin sanoen yhtenäisestä opetussuunnitelmasta pitäisi luopua, koska humanistit eivät hyödy matematiikan, kemian ja fysiikan opiskelusta.
Minä olen tarvinnut tähänastisessa elämässäni vain neljää peruslaskutapaa, jotka opetettiin minulle jo ala-asteella. Siitä huolimatta jouduin käymään tämän oppiaineen kursseilla vielä tuhansien seuraavien tuntien ajan. Olen alkanut ajattelemaan, että matematiikkavastaisuuden näkee minusta jo ulkonäön perusteella, sillä muistan, että kun olin ainoan kerran sinä syksynä, jolloin aloitin filosofian opiskelun virallisena pääaineopiskelijana, matematiikan kurssin ensimmäisellä tunnilla, suuntasi opettaja virnistäen katseensa suoraan minuun kaikista noin sadasta salissa olleesta, kun hän kertoi avoimen yliopiston opiskelijoita (eli hänen mukaansa varmaan etenkin matematiikassa taitamattomia noviiseja) olevan kurssilla.
Koulussa tulisi siis yhtenäisen opetussuunnitelman sijasta tarjota eriäviä opiskelusuuntia, kuten kieliä, reaali-aineita ja luonnontieteellisiä aineita tarjoavia kokonaisuuksia. Kouluissa tulisi enemmän kuunnella kuin kysyä, koska sillä tavalla oppilaat voisivat kehittää hyviä puoliaan toisin kuin siinä tilanteessa, jos oppilaita velvoitettaisiin puurtamaan sellaisten aineiden parissa, jotka eivät heitä kiinnosta.
Minä olen huomannut, että älyn sijasta motivaatio on tärkeämpi tekijä kouluaineissa menestymisen kannalta. Olen itse menestynyt aina aineissa joista olen ollut kiinnostunut ja muiden aineiden, joihin olen suhtautunut välinpitämättömästi arvosanat ovat olleet tavallisesti vain hyvää keskitasoa. Eli etenkin mielenkiinnon mukaan tulisi päättää siitä, mitä oppilaalle opetetaan. Noiden mielenkiinnon kohteiden mukaan oppilaat voisivat tehdä osa-aikaistyötä opiskelun ohessa, ja olisi hyvä, jos oppilaita ohjattaisiin osittaislainsäädännön avulla mielenkiintojensa mukaisiin työtehtäviin.

Miten opetusjärjestelmäämme tulisi muokata

Koulujen tulisi omaksua yksi tai useita erikois-suuntautumisen linjoja oppilaita varten. Tämän takia yläasteiden ja lukioiden tulisi voida järjestää omia opintosuunnitelmasta riippumattomia kursseja, minkä lisäksi voitaisiin järjestää kouluajan ulkopuolella lukuaineiden erikoisaloista kertovia kursseja. Kaikkien koulun ihmisten tulisi olla mukana koulun kehittämisessä ja kouluneuvostossa tulisi olla yhtä paljon oppilaita kuin opettajia, ja valintamenettely oppilaiden keskuudessa suosisi ikäisiään kypsempiä viimeisen luokka-asteen oppilaita.
Opettajista on sanottava, että heidän tulisi harrastaa jatkuvasti kehittävää itsekritiikkiä. Opettajien tulisi kiinnittää huomio etenkin lahjakkaisiin ja ei-lahjakkaisiin oppilaisiin, koska näiden molemman ryhmän jäsenet ovat alttiita ympäristölle. Lahjakkaiden ei tulisi kärsiä oppilaiden keskiryhmän hitaudesta ja heidän tulisi pyrkiä siihen, että he säilyttäisivät potentiaalinsa koko koulun ajan, kun taas oppilaiden heikointa ryhmää tulisi pyrkiä nousemaan alhostaan kohti oppilaiden keskiryhmää. Keskiryhmä usein pysyy paikallaan keskellä.
 Olen kohdannut kouluni aikan opettajia, joiden opetusmenetelmä on perustunut valmiiksi lahjakkaiden mielistelyyn ja heikkolahjaisten ja alisuoriutujien unohtamiseen. Muistan yläasteelta kuinka ylimielisesti opinnon ohjaaja suhtautui siihen, että olin viettänyt kaksiviikkoisen tetin isäni alaisuudessa työskentelevien duunareiden matkassa Kuopiossa.
Opettajien opetustapojen tulisi perustua yleisluontoisimpaan symbolijärjestelmään ja koko ajan pitäisi olla optimoimassa ideaalisinta oppilaiden kesken jakautuvaa opetustilannetta, ja tähänkin vaaditaan itsekritiikkiä.
Oppilaiden tulisi kehittää yhteistyössä toistensa kokemukseen perustuen oppimis-strategioita. Oppilaiden on opittava soveltamaan saamaansa tietoa ilman opettajaa välikappaleena. Oppilaat saisivat käytännön kokemusta elämässä, kun heidät laitettaisiin soveltamaan saamaansa tietoa esimerkiksi jonkinlaisissa osa-aikatöissä. Oppilaiden ei tule mielistellä oppilaita vaan heidän tulee kirjoittaa arvioita opettajista, joiden avulla opettajat sitten harjoittavat itsekritiikkiä. Oppilaiden tulisi löytää erikoistumisen aiheensa mahdollisimman pian, että he voisivat sitten osallistua ylioppilaskirjoituksiin niin, että valitusta erikoistumisen alasta olisi aineen eri aloihin perustuvia yksittäisiä kokeita.
Koko koulujärjestelmän tasolla kirjoittaen on sanottava, että koulujärjestelmän tulisi promotoida etenkin itsenäistä työskentelyä ja tiedonhankintaa. Yo-kirjoituksien muotoa pitäisi voida muuttaa niin, että lukuaineet jakaantuisivat useaan ala-aineeseen oppisisällön erikoisalojen mukaan. Koulujen pitäisi voida päästää irti kankeasta opetussuunnitelmasta, jota kaikki kunnioittavat peläten, mutta kukaan ei tiedä kuka sen on luonut. Näin ollen, kun lukiot irtautuvat opetussuunnitelmasta tulisi niiden voida muuttua täysin yksityisiksi. Kunnallisella puolella voidaan kyllä vielä opettaa kaikenlaista hölynpölyä niille, jotka vielä kaivelevat napaansa ja ihmettelevät olevansa jo lukiossa.

Uusi oppiaine

Kouluihin tulisi ottaa elämänkatsomustiedon ja filosofian rinnalle uusi oppiaine: Arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki. Tätä oppiainetta varten ei välttämättä tarvittaisi kokopäiväistä opettajaa, vaan kurssin oppisisällöt voisivat muodostua eri alojen ammattilaisten kouluvierailuista, minkä avulla kurssille saataisiin omanlaatuisensa kokemistapa, kun kaikki tieto ei suodattuisi läpi ainoastaan yhdestä pedagogista, jolla varmasti on muiden ohessa rajoittuneet taidot käsitellä näin laajaa ainetta. Oppiainetta ei välttämättä edes tarvitsisi heti lisätä  opetussuunnitelmaan, vaan siinä voitaisiin tarjota opetusta koulun ulkopuolella samalla tavalla kun nykyisin on jo olemassa kaikenlaisia urheilukerhoja.
 Arvojen kritiikissä keskityttäisiin kertaamaan sitä, miten haitallisia jotkin keinotekoiset arvot mutta etenkin sellaiset arvot, jotka pakottavat oppilaan ajattelemaan kaikkea hyödyn kautta, ovat yksilön tiedon arvostamiselle. Arvojen kritiikissä pyrittäisiin siis siihen, että se tärkeä periaate, jonka mukaan tiedon tulee useimmissa tilanteissa olla itseisarvoista eikä sillä siis välttämättä pyritä mihinkään materiaaliseen, voimistuisi oppilaiden mielissä.
Asenteiden kritiikki tarkoittaa sitä kehitystietä, joka johtaa arvoihin ja arvostelukyvyn kriittiseen tarkasteluun. Asenne joka voi haitata oppimista ja maailmassa menestymistä on siis tulkittava jokseenkin haitalliseksi asenteeksi. Myös liiallinen konformisuus, massan paine ja ilman olennaisuutta ylläpidettävät roolit, kuten sukupuolten mukaiset puhetavat ja kiinnostuksen kohteet, tulevat jossain vaiheessa nuorelle haitalliseksi, koska maailmaa tulee jossain vaiheessa pystyä tarkastelemaan riippumattomana tuollaisista rooleista.
 Arvostelukyky tarkoittaa sitä instrumenttia jota ihmiset käyttävät suhteuttamaan erinäisiä asioita ja ajatuksia. Arvostelukyvyn kritiikillä siis pyrittäisiin siihen, että nuo mahdollisesti haitalliset asioiden suhteiden vääristäjät tasoittuisivat nuorten mielissä, ja mieltä tulisi voida muokata asioiden analyyttiseen ja tieteelliseen hahmottamiseen. Arvostelukyvyn kritiikin tulisi myös koskea sitä, miten oppilaat saataisiin ajattelemaan oikeilla tavoilla oikeanlaisissa tilanteissa.
Näillä kolmella oppiaineen sisällöllä pyrittäisiin lisäksi entistä enemmän siihen, että voitaisiin muodostaa jonkinlainen maallisia ja pyhiä symboleita yhdistelevä, Comten positivismia muistuttava kansalaisuskonto, jonka olisi tarkoitus suhteistaa erinäisten oppien ja ideologioiden merkitystä yhteiskunnalle ja yksilöille. Sen asenteen tulisi myös voida tasata erinäisten dogmien kuten skientismin ja kiihkouskovaisuuden yhteiskunnassa herättämiä epätasaisuuksia. Arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin tulisi siis sisältää etenkin tutkimusetiikkaa, mutta myös muuta filosofiaa, aate- ja oppihistoriaa, tiedon sosiologiaa ja neurotiedettä ja neuropsykologiaa, ja näitä viimeksi mainittuja sen takia, koska mielestäni ajattelun on ollessaan kehittynyt perustuttava ajatuksien alkuperän tuntemiseen.

Poliittisesta passiivisuudesta ja aktiivisuudesta

Poliittisiin kysymyksiin osallistuminen tai osallistumattomuus kertovat siitä kuinka laaja näkemys yhteiskunnan järjestyksestä yksilöllä on. Monesti passiivisuuteen johtaa huonot kasvuolot, joissa ei ole nähty minkäänlaisia vaihtoehtoja, eli hyvin usein jonkinlainen ehdottomuus elämän periaatteissa rajoittaa ihmisen kykyä tarkastella päivittäisten asioiden olomuotoa laveasti ja avarasti.
Vaikka esimerkiksi Lapuan liike vaikutti toimintansa aikana merkittävästi Suomen sisäpolitiikkaan, niin heidän toimintatapansa eivät vastanneet rauhanomaisen asioiden järjestelyn periaatteita. Eli yksioikoinen suhtautuminen asioiden tilaan ilman itsenäistä ajattelua johtaa monesti poliittiseen passiivisuuteen. Lapuan liikekin katsoi lopulta ainoaksi asioiden hoitamisen tavaksi Mäntsälän kapinan. Kapina oli väärin, koska poliittinen aktiivisuus vaatii pitkäjänteistä asioiden hoitamisen tapaa.
Yhteiskuntaoppia tulisi opettaa kouluissa ensimmäisiltä luokilta alkaen, ja opetusta voitaisiin täydentää arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikillä, eli samalla kun lapselle annetaan tietoa toisista eriävistä poliittisista aatteista, säilytettäisiin kolmen A:n kritiikillä suhteellisuudentaju ja asioiden tieteellinen käsittely. Se ei ole totta, että varhaisella iällä annettu politiikan periaatteiden opetus kaventaisi oppilaan kykyjä tieteellisemmisissä aineissa. Pikemminkin se, että poliittisia aatteita pohdittaisiin jo paljon ennen äänioikeutta, lisäisi se sitä harkinta-aikaa, jonka aikana poliittisten puolueiden eroavaisuutta voitaisiin pohtia, ja se vähentäisi imagopuolueiden valtaa nuorten mielessä.
Myöskin poliittinen sitoutuneisuus pitäisi rakentaa arvojen kautta puolueisiin johtavaa tietä, eikä puolueiden kautta arvoihin johtavaa tietä, mikä reitti on tänä päivänä kovin yleinen. Silloin puolueen imago saa lisää kannattajia, joilla ei välttämättä ole mitään tietoa puolueen edistämästä ihmiskuvasta ja maailmankuvasta.
 Toisaalta puolueet tarvitsevat menestyäkseen ihannekuvaideologioiden ohjailemia imagoäänestäjiä, ja tuo on se kehitys, jota tulisi kouluopetuksella ehkäistä. Politiikan opetuksessa tulisi edistää suoraa osallistumista ja myös Michele Michelettin kehittämää luovaa osallistumista, jossa etsitään koko ajan välittömiä ja välillisiä osallistumisen tapoja.
Kansanedustajan  rooli pitäisi harkita täysin uudestaan, satakin kansanedustajaa riittäisi hyvin näin pieneen maahan, ja elintaso- ja ammattipoliitikkous tulisi kitkeä viimeiseen rikkakasviin asti. Tuo helpottuisi esimerkiksi siten, että kansanedustajien palkkoja laskettaisiin, luontaisetuja vähennettäisiin ja asemaa muovattaisiin enemmän henkisiä sitoutumia ja liitteitä sisältäväksi.
Kun ei olisi enää syytä pyrkiä kansanedustajaksi elämään tavallisten ihmisten kustannuksella, voitaisiin parlamenttiin saada pelkästään moraalin pohjalta pyyteettömästi toimivia ihmisiä, jotka hoitaisivat virkamiehinä välillisesti kannattajiensa mielipiteitä.
Puolueista pitäisi poistaa tavallinen poliittiseen "uraan" johtava hierarkiapolku, jonka nykymerkitys on se, että mitä ruskeakielisemmin imartelee ja edistää itseään vanhempien saman puolueen poliitikkojen valituksi tuloa, sitä todennäköisemmin tulee itse myöhemmin valituksi, sillä tuo on epädemokraattista ja kertoo vain siitä mitä korruption pesiä puoluetoimistot ovat.

Mikä on nykyoikeiston vaiva?

Nykyistä oikeistoa, jos tällä nimellä kulkevaa poliittista ryhmittymää yleensäkään voidaan Suomesta tänä päivänä löytää, vaivaa pahanlaatuinen arvokato. Suomessa oikeistolaiset eivät enää uskalla tunnustaa olevansa oikeistolaisia tai edustavansa sellaisia arvoja, joiden omaajia on aikaisemmin kutsuttu oikeistolaisiksi.
Kokoomuksen puolueryhmä on nykyään sen luokan liberaalia vissunvässynporukkaa, joka vetäisi vertoja jopa Ruotsin Maltillisen Kokoomuksen nykytilalle. Mikä on tärkeintä oikeiston nykytilassa on se, että oikeiston piirissä toimivat eivät enää uskalla edes myöntää itselleen saati sitten sanoa toisille ihmisille, että ihmisten välillä on eroja, jotka voivat joissain tilanteissa johtaa ihmiset ajattelemaan oikeistolaisella tavalla.
Tämä nykyisin Suomessa vallitseva sosiaalidemokratiakulttuuri on imaissut kaikki muut puolueet sisäänsä, ja näin ollen sosiaalidemokratiasta on tullut kaiken Suomen politiikassa tapahtuvan murtamaton viitekehys. Nykypäivänä kaikki tasapäistävät eikä kukaan vahingossakaan kannusta ihmisiä kehittämään itseään vapaasti. Minä kuitenkin uskon, että oikeisto voisi ryhdistäytyessään olla antamassa suomalaiselle politiikanteolle suuntaa, koska pohjimmillaan oikeistolaiset arvot ovat varsin terveitä arvoja. Tällaisia ovat mm. vastuu, vapaus, sivistys ja oikeus.
Kokoomusta on joskus kutsuttu professoripuolueeksi, koska sillä on aiemmin nähty tehtävä kansakunnan sivistyksen ja sivistysinstituutioiden valvojana. Instituutioiden tulisi olla vahventamassa yhteyttämme länsimaiseen sivistykseen, jossa lähimpinä kulttuuriesikuvina voidaan pitää Saksaa ja Ruotsia. Meidän arvomme ja työetiikkamme on samanlaatuista. Kulttuurisen yhteyden hakua Venäjän suuntaan ei tule missään muodossa tukea.
 Tänä päivänä monien oikeistolaisten poliitikkojen retoriikassa ja ajattelussa talous ja sen pyrkimykset ovat ylittäneet kulttuurin mukanaan kantamat arvot, ja mielestäni nämä kaksi näkemystä voidaan erotella sillä, että oikeistolainen voi olla niin kulttuurisesti ja taloudellisesti oikeistolainen, kun taas porvari on etenkin talousoikeistolainen ja katsoo että politiikan teolla on vaikutettava etenkin taloudellisiin päämääriin. Suomessa vielä tänä päivänä kulttuuri ja talous ovat erillään toisistaan toisin kuin esimerkiksi Britanniassa, jossa talous ja kulttuuri ovat sulautuneet yhteen, ja näin ollen kulttuurin tai talouden päämäärien ajaminen ei ole pois kummaltakaan toiselta. Mutta Suomessa on toisin, kun esimerkiksi suurin osa kulttuurityöläisistä kannattaa vasemmistoa. Sen takia tulisikin pyrkiä kompromissiratkaisuun talouden ja kulttuurin periaatteiden ajamisessa. Niitä molempia tarvitaan.
Oikeiston tulisi myös ottaa voimakkaammin kantaa maahanmuuttoon kuin mitä se on Kataisen ja Stubbin aikana tehnyt. Me emme tarvitse sosiaaliturvan varassa loisivia vapaamatkustajia. Esimerkiksi Tanskassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa maahanmuuttajakysymys on ratkaistu hyvin, joten minkä takia meidän pitäisi poiketa tuosta sivistyskulttuurisesta porukasta?
Oikeiston vastakohta on ummehtunut sosiaalidemokratiakulttuuri, jonka periaatteiden mukaan kaikkien muiden ihmisten on haisteltava vieressä, kun yksi pieraisee. Oikeistolaisen vastakohta syyttää kaikesta yhteiskuntaa ja toisia ihmisiä. Tämän hyvin syvällisen ja sofistikoituneen näkemyksen mukaan ihminen on ja hänen pitää aina olla kaikkien vaikutettavissa ja pompoteltavissa. Sen mukaan ihminen saa mennä elämässä vain niin pitkälle, kuin minkä hänen sosiaaliturvansa hänelle sallii.
Tänä päivänä tavallisen kokoomuslaisen kansanedustajan erottaa aidosta oikeistolaisesta se, että hän sanoo olevansa liberaali ja moniarvoinen, mikä tarkoittaa käytännössä samaa kuin se, että sanoisi olevansa täysin arvoton ja toisten ihmisten pompoteltavissa. Nämä ihmiset antavat omat arvonsa kokonaan pois, jotta toiset ihmiset eli pääasiassa vasemmistolaiset pääsevät esittelemään omaa suvaitsevaisuuttaan.
Nykyoikeiston ongelmana on siis tänä päivänä liian pitkälle viety suvaitsevaisuus, jonka näkemyksen mukaan kaikkea, siis aivan kaikkea, on suvaittava. Nämä mukaoikeistolaiset eivät tunnusta minkäänlaisia todellisia arvoja, ja arvostelevat omia kannattajiaan, joista joillakin sattuu vielä jotain arvontapaista löytymään.
Tulevaisuudessa kaksi suurinta ongelmaa ovat maahanmuuttajat ja palveluiden yksityistäminen. Rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat tulisi tietysti lähettää takaisin lähtömaihinsa, ja mielestäni heidän työllistymisensä ja integraationsa edistymistä tulisi seurata siten, että käytettäisiin jonkinlaista valvonta-aikaa siinä, kun tarkastellaan onko heillä hyötyä tähän yhteiskuntaan, joka perustuu opiskeluun ja työhön.
Kokoomus on mukautunut tänä päivänä ummehtuneeseen sosiaalidemokraateilta peräisin olevaan ajatukseen hyvinvointiyhteiskunnasta. Tuloeroja on kyllä tiettyyn asteeseen asti hallittava, mutta on se selvää ja tuskin ketkään muut kuin jotkut menneeseen katsovat kommarit uskovat, että luokkaerot voitaisiin kokonaan poistaa yhteiskunnasta. Oikeiston tulisi haluta uskoa siihen, että ihmisissä on itsenäiseen toimintaan ja yrittämiseen kykeneviä tyyppejä, ja heille tulisi antaa oikeus palvella ihmisiä myös muissa töissä kuin sosialistisissa suojatyöpaikoissa.
Mielestäni esimerkiksi erityisterveydenhuoltopalvelut voitaisiin yksityistää täysin ja muutenkin yhteiskunnan tulisi tukea ja kannustaa ihmisiä etenkin sen kaltaiseen elämään, jossa he saisivat jotain aikaan. Itsenäistä toimintaa, vapautta ja sivistyksen ihanteita tulisi promotoida jo varhaisella asteella kouluissa. Tämä tietysti on nykyään mahdotonta, koska feministit hallitsevat koulujamme ja pakottavat lahjakkaimmat lapset yhdenmukaiseen puurtamiseen, joka varmasti turhaannuttaa heitä niin, että monet alisuoriutuvat.
Nuoria lukioikäisiä poikia tulisi kannustaa kehittämään omia hyviä puoliaan, koska se, että yliopistoissa suurin osa opiskelijoista on nykyään naisia, vääristää yhteiskunnan arvojen järjestystä ja syrjäyttää suuren määrän nuorista miehistä heidän vapaasti valitun elämäntiensä alussa. Lukioita tulisi muutenkin kehittää siihen suuntaan, että opetuskäytännöt ja oppimiskäytännöt kehittyisivät tukemaan itsenäistä työskentelyä ja ajattelua. Näin ollen myös osa lukioista voitaisiin yksityistää siten, että ne saisivat itse opetussuunnitelman ulkopuolella suunnitella tietyn määrän erilaisia oppimislinjoja edistäviä kursseja.
Yleensäkin erityisosaamista ja erikoistumista tulisi mielestäni pitää varsin hyvinä asioina, ja sen takia jäykkien sosialistirakenteiden ei tulisi olla yrittämisen ja yhteisöjen kehittämisen tiellä. Mutta niin kauan kuin sosiaalidemokraattinen Faroksen majakka on heijastamassa valoaan ympärille, on Suomen historian oltava vain tuon valon historiaa.

Voiko tahdoton oleminen olla moraalisesti väärin ja voidaanko sitä säädellä

Johdanto:

Olemisen laadut jakautuvat kolmeen tahdosta riippuvaiseen osioon, jotka ovat tahdollinen, tahdoton ja tahdonvastainen oleminen. Tahdonvastainen oleminen liittyy monesti tahdollisen toiminnan osiin, siinä voi olla osia niin tahdottomasta kuin tahdollisestakin olemisesta. Se liittyy monesti muiden ihmisten tahdollisuuteen ja siinä ulkoinen päättää sisäisestä. Esimerkiksi kuoleminen liikenneonnettomuudessa tai meteoriitin kohteeksi joutuminen on tahdonvastaista olemista, tai ainakin niille, jotka kokevat elämisen hyväksi ja myönteiseksi asiaksi. Tahdollinen oleminen on synteettistä toimintaa siinä mielessä, että siinä sisäinen ja ulkoinen sekoittuvat keskenään. Siinä siis on osia myös tahdottomasta olemisesta, koska tahdollinen oleminen ja tahdoton oleminen syöttävät siinä toisilleen palautetta, jonka perusteella ne vaikuttavat toisiinsa. Tahdotonta olemista voidaan kutsua itseistoiminnaksi. Siinä tahdoton heijastuu tahdolliseen ja toisin päin. Tahdoton oleminen ja ominaisuudet määrittyvät monesti suuresti geeniperimästä mutta myös ympäristöistä, joissa geenit saavat toiminnalleen taustan. Tähän voi lisätä sen, että ihmisessä on useimmin myös tiettyjä alttiuksia, joiden kautta ihmiset reagoivat maailmaan ja kokevat sitä. Alttiudet voidaan varmaankin erotella negatiivisiin, positiivisiin ja neutraaleihin alttiuksiin, sen mukaisesti miten ne vaikuttavat ihmiseen ja hänen kokemuksiinsa ja niiden mukaiseen toimintaan. Kuitenkin kokemukset monesti merkittävällä tavalla muovaavat ihmisen tapaa toimia oli se sitten tahdotonta tai tahdollista. Ihminen siis on jollain asteella ainakin Locken sanoman mukaan tyhjä taulu, vaikka uskonkin kuitenkin perinnöllisten alttiuksien ohjaavan ihmistä merkittävällä tavalla.

Tahdoton oleminen

Tahdotonta toimintaa, jota voidaan kutsua itseistoiminnaksi, koska se on suoraan ihmisen perinnöllisista ominaisuuksista virtaavaa toimintaa, parannetaan tahdollisella toiminnalla. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ellei hyväksyttäisi riittävänasteista tahdon vapautta ja nähtäisi ihmisessä sijaa valinnalle, olisi kaikki ihmisessä determinoitua ja kaikki saisivat vain sen, minkä muut ihmiset heille antaisivat. Geenit eivät siis mielestäni itsessään pakota ihmisiä jonkin asteisiin rooleihin, joita tahdonalaisuuden lait heille antaisivat. Geenit monesti määrittävät sen, miten laaja ja tehokas tahto ihmiselle muovaantuu. Olisi kuitenkin väärin johdallistaa tahdoton elementti, eli kuvitella siinä seuraussuhde, johonkin deterministiseen syyhyn. Tahdollisella valinnalla, joka ei yleensä perustu determinoituihin lakeihin, voidaan jossain mitassa vaikuttaa tahdottomaan elementtiin. Vaikka esimerkiksi rikollisuuden ei mielestäni voida katsoa johtuvan pelkästään rikollisesta elementistä rikollisten aivoissa, niin kuitenkin jonkinlainen geeneihin liittyvä merkitysarvo näilläkin asioilla on. Näin ollen on varmaan niin, että rikollisten suurimmat rikollisuuteen johdattaneet tekijät ovat huonot tahdottoman olemisen ominaisuudet ja sen lisäksi kyvyttömyys tahdon valinnalla tehdä oikeita ratkaisuja. Näin ollen rikollisuudesta tulisi pyrkiä pois ihmisten elintason ja koulutuksen parantamisella, minkä ei välttämättä tarvitse tarkoittaa minkäänlaista suurempaa rahojen käyttöä näihin aiheisiin. Mielestäni koulut ja erikoisterveydenhuoltopalvelut voitaisiin yksityistää pikimmiten niin, että lahjakkuudesta palkittaisiin enemmän ja sosiaalipalvelut voitaisiin rajoittaa heikoimmalle osalle väestöstä.

Toiminnan säätely

Tahdottoman olemisen säätely tapahtuu vain tahdolla tahdollisessa sielunosassa. Sielunosa voi joidenkin mielestä kuulostaa vanhentuneelta termiltä, mutta voidaan varmaan toisella tavalla sanoa, että nuo toiminnot ovat myös ihmisen psyyken ja hermostollisen toiminnan osa-alueita ja siinä ne ovat merkittävällä tavalla riippuvaisia ihmisen saamasta geeniperimästä ja siitä miten yksilö on pystynyt sopeuttamaan sisäisiä ominaisuuksiaan ulkoiseen, eli siinä katsotaan ihmisen sopeutumiskyvyn astetta. Toimintaa voidaan säädellä oikeankaltaisella strategialla sillä ihmisessä on sekä valittu että valitsematon puoli. Tahdotonta toimintaa voidaan siis säädellä tahdolla siinä mitassa kuinka tahdoton puoli ulottuu seurauksissaan tahdollisen toiminnan osa-alueelle. Tahdoton toiminta on siis jotain sellaista, mikä niissä olosuhteissa, joissa tahdollisuus ei toimi oikein, voi johtaa kielteiseksi katsottuun olemiseen, toimintaan ja käyttäytymiseen. Esimerkiksi halu saada ravintoa tai esimerkiksi seksiä voidaan katsoa tahdottoman olemisen osa-alueella sijaitseviksi asioiksi. Näitäkin voidaan säädellä tahdolla silloin, kun tahdoton toiminta ei ota otetta yleisestä toiminnan säätelystä, eli siinä voidaan käyttää erilaisia strategioita, kun tahdosta riippumatonta toimintaa yritetään ja pyritään hillitä.

Moraalinen vääryys

Moraalisia vääryyksiä koetaan moraaliaistilla, jotka liittyvät tahdollisuuteen, eli tahdon on toimittava oikein, että ihminen voisi olla moraalinen ja kokea moraalisia asioita. Väärää on yleisesti määritellen se, mitä ei voi hyväksyä, ei niin itselleen kuin ei myöskään toisille. Moraaliaistin toiminnassa vaikuttavat tahdottoman ja tahdollisen elementit. Moraalinen vääryys on filosofian historiassa monesti määritelty sen perusteella, jos teon seuraus, teko itsessään tai teon tekemiseen liittyvät ominaisuudet ovat olleet tulkittavissa vääriksi. Mielestäni moraalinen vääryys liittyy aina ihmisen tahdollisiin ominaisuuksiin, mielestäni siis tahdoton toiminta ja oleminen ei voi olla moraalisesti väärin, koska siihen voidaan vaikuttaa vain ihmisen tahdollisten ominaisuuksien kautta. Se miten tahdolliset ominaisuudet voivat olla vaikuttamassa ihmisen tahdottomiin ominaisuuksiin liittyy siihen, miten tahdolliset ominaisuudet voivat ennakoida tahdottomien ominaisuuksien ilmentymistä ja strategioida sitä, miten tahdottomien ominaisuuksien ilmeneminen voidaan hyödyntää ja miten sitä voidaan muokata sielun tahdollisilla ominaisuuksilla.

Tahdollinen valinta

Tahto tarkoittaa ihmisen ajattelua, toimintaa ja olemista ohjaavaa entiteettiä, joka vaikuttaa siihen mihin suuntaan ihminen etenee ja mitä hän pystyy saamaan ympäröivästä todellisuudesta. Tahto ohjaa ihmistä hänen itsensä haluamaan suuntaan ja rekisteröi hänen omaa ajatteluaan asioista, ihmisistä ja ajatuksista. Tahdollinen toiminta on siis sellaista toimintaa, joka on ihmisen vaikutettavissa ja ohjattavissa. Ihminen ohjautuu tahtonsa mukana käyttäen siinä tahdollista valintaa, jossa ihminen päättää siitä, mitkä käytössä olevista vaihtoehdoista hän valitsee ohjaamaan toimintaansa. Ihminen voi esimerkiksi päättää siitä, lähteekö hän kavereittensa kanssa kaupungille, vai auttaako hän esimerkiksi sen sijaan vanhaa isoäitiään kotiaskareissa. Tässä kohdin ihminen todennäköisesti miettii etenkin sitä mistä toiminnasta hän saa suurimman hyödyn, vaikka kuitenkin tahdollinen valinta voi johtaa myös täysin pyyteettömään toimintaan, jossa ihminen ei laskelmoi toiminnasta saamiaan etuja. Tahto voi siis ennakoida toiminnasta saamiaan hyötyjä ja laskelmoida niiden kautta, mutta samalla jotkut ihmiset tai kaikki ihmiset joskus, voivat toimia täysin pyyteettömästi ja toiminnan hyötyä ajattelemattomasti, eli tahdollinen valinta ohjautuu joskus altruismin periaatteiden mukaisesti. Kuitenkin tahdollisen valinnan kohdalla on hyvä muistaa ns. Nashin tasapaino ja monien pelaajien pelit, joissa ratkaisun seuraavasta valinnasta tekee toisten tekemät valinnat ja niiden liittyminen pelin jatkumiseen.

Tahdon vapaus

Monesti jakautuminen tahdon vapauden tunnustajiin ja tahdon vapauden kieltämiseen, noudattelee jakoa humanistisesti ajatteleviin ja antihumanisteihin. Tahdon vapauden kielsi esimerkiksi sellainen muinainen ranskalainen marxisti kuin Louis Althusser. Nämä antihumanistit ajattelevat, että ympärillä olevat yhteiskunnalliset rakenteet itsessään määrittelevät sen mitä ihminen tekee ja mitä ihmisen on tehtävä. Minä edustan käsityksessäni tahdon vapaudesta jonkinlaista keskivälin mielipidettä. Minun mielestäni ihmisen käytössä on vapaa tahto, mutta sen toiminnassa on otettava huomioon se, että tahdon on toimittava eri tavoin riippuen siitä millaisella toiminnan ja ajattelun osa-alueella se toimii. Ihmisessä on siis mielestäni myös tahdoton elementti, johon ei voida vaikuttaa samalla tavalla kuin voidaan ihmisessä olevaan tahdolliseen elementtiin. Voi varmaan ajatella, että tahdottoman osan mukaisen toiminnan seurauksia valvomalla voidaan päättää myös siitä, millaisella palautteella pyritään vaikuttamaan ihmisen tahdottomaan sielunosaan. On siis mielestäni selvää, että ihmisen tahdotonkin osa voi ottaa vastaan jonkinlaista palautetta vapaalta tahdolta silloin, kun se on toiminut ja se pystyy jossain mitassa hahmottamaan oman toimintansa periaatteita niin, että se pystyy itseorganisoitumaan uudelleen palautteen saamisen mukaan. Tahdon vapaus on siis mielestäni totta, vaikka sen pitää ihmisessä toimia hieman eri tavoilla riippuen siitä mihin ihmisen osiin se pyrkii vaikuttamaan. Ihmisessä ei siis ole varsinaista tahdosta riippumatonta osaa, vaikka ihmisen kaikki osat eivät reagoikaan tahdon käskyyn ja tahdonvalintaan samalla tavalla. Kuitenkin on sanottava, että ihmisen tahdollisten ominaisuuksien kehittämisellä, minkä pitää tapahtua osin jo heti kasvatuksen aikana, estetään epätoivottavat ilmiöt, kuten rikollisuus, joka voisi johtua sellaisesta toiminnasta, jossa ihmisen tahdottomat ominaisuudet toimisivat vapaasti ilman tahdollisen valinnan vaikutusta.

Konkluusio

Tahdottomaan olemiseen voidaan vaikuttaa tahdolla, vaikka tavat jolla siihen vaikutetaan ovatkin erilaisia kuin ne joilla vaikutetaan tahdolliseen olemisen osaan. Tahdoton oleminen ei itsessään voi olla moraalisesti väärin, mutta siitä voi tulla moraalisesti väärää, jos tahdottomaan olemiseen ei pyritä vaikuttamaan tahdollisella osalla niillä välinein, joilla se on mahdollista, vaikka ne tavat ovatkin erilaisia kuin joilla vaikutetaan tahdolliseen sielunosaan.

Kirjoitus Uutis-Jousessa (helmikuu 2016)

Lukeminen kannattaa aina

Koulussa voi monesti oppia jotain tai sitten ei oppia. Suuntautumiseni opilliselle alalle johtui etenkin halusta jatkaa aiemmin alkaneita itsenäisiä tiedon hankkimisen tapahtumia tulevaan yliopisto-opintoihin. Nyt kun olen jatko-opinnoissa itsenäistä ajattelua ja itsenäistä tiedonhankintaa arvostetaan enemmän kuin opettajien mielistelyä ja heidän opetustapojensa seuraamista.

Olen lukenut filosofista kirjallisuutta jo yläasteelta alkaen. Olin niin kovapäinen vielä lukiossakin, että saatoin tylsällä matematiikan tai ruotsin tunnilla lukea runoutta tai tieteellistä kirjallisuutta, jolloin opettajat tietysti älähtivät. En edes kirjoittanut ruotsia ylioppilaskirjoituksissa ja kuuluin kaikenlaisiin Suomalaisuuden liittoihin. Voi kuitenkin sanoa, että vastenmielisyyteni etenkin ruotsia kohtaan johtui halusta kapinoida sukua vastaan, mutta olen sittemmin kääntänyt ruotsinkielisiä tekstejä ja luen nykyisin mitä tahansa kirjallisuutta ruotsiksi, minkä lisäksi olen jo monasti harkinnut kieleni vaihtamista ruotsiksi, joten aivan mätämunaksi minä en ole siinäkään jäänyt. Omaperäisyyden löytäminen vaatii mielestäni jo varhaisella iällä alkanutta maailman hahmotuksen tapojen kartoitusta. Siksi lukeminen kannattaa aina, kirjaan keskittyminen tuo aina lisää voimavaroja siihen, kun hankitaan tietoja jostain itseä kiinnostavasta aiheesta, sillä ehdottomasti lukeminen on myös paras ja kehittävin tapa hankkia tietoa. Ja mitä parasta lukemisessa, se lisää aina voimavaroja kuten pitkäjännitteisyyttä tulevaan kirjojen lukemiseen.

Nuorena pitäisi mielestäni hankkia kokemusta etenkin filosofisen kirjallisuuden klassikoista, kuten Platonin Valtiosta, Aristoteleen Politiikasta ja Metafysiikasta, sekä myös moderneista analyyttisen filosofian klassikoista kuten Wittgensteinin Filosofisista tutkimuksista ja Tractatuksesta. Runouden lukeminen lisää kielen tuntua ja parantaa kielen ilmaisukyvyn laatua ja siinä onkin helppoa mainita etenkin Goethe, Heine, Brecht, Keats, Shelley ja Byron. Mikäli kielitaitoa löytyy kannattaa muistaa myös Verlaine, Mallarme ja Rimbaud, minkä lisäksi esimerkiksi Gabriele D'Annunzio oli myös todella merkittävä symbolisti ja dekadentismin edustaja.

Historiassa kannattaa muistaa Egon Friedellin kolmiosainen Uuden ajan kulttuurihistoria, minkä lisäksi Karsten Alnaesin neliosainen Euroopan historia 1300-1945 on myöskin varsin helpolla tavalla ymmärrettävää lukemista. Myös David Kirbyn kaksiosainen Östersjöländernas historia on kovin helposti tajuttavaa ja innostavaa lukemista Vanhemmista kannattaa mainita Kustavi Grotenfeltin ja Yrjö Koskisen Suomen historiat.

Opettajia tulee kuitenkin varmaan jossakin määrin kunnioittaa, eivät he sentään pelkästään halua oppilaille pahaa. Minäkin ajattelin jossain vaiheessa, että opettaja sopisi parhaiten luokan eteen, kun hän istuisi pöytineen puolentoista metrin kuopassa aasinhattu päässään. Opettajakeskeisyyttä tulee kuitenkin pohtia kouluista päätettäessä, koska monesti opettajan opetusmenetelmät ovat oppilaiden koulumenestyksen tiellä. Minäkin, mätämuna, sain sentään yhden laudaturin ja kolme eximiaa, vaikka haahuilin eri maailmoissa ja varmasti myös alisuoriuduin ylioppilaskirjoituksissa, kun nämä opetuksen superammattilaiset yrittivät painaa mieleeni kaikenlaista kökköä.

Sukukirjoja myytävänä

Hei!

Minulta voi tilata joko sähköpostin (olli.von.becker@googlemail.com) tai puhelimen (0458409833) välityksellä sukukirjan ensimmäistä osaa (30 euroa+postikulut) ja tuoretta sukukirjan toista osaa (35 euroa+postikulut).

Yleislaatuista pohdintaa tulevasta väitöskirjan aiheesta

Tutkimuksen työnimi: Onko köyhyys moraalisesti väärin?

Köyhyys tarkoittaa etenkin resurssien puuttumista, sitä, että köyhällä ihmisellä ei ole mahdollisuutta ottaa osaa kaikkiin yhteiskunnan toimintoihin köyhyytensä takia. Köyhyys on siis tavallista merkitä tarkoittavan jonkin asteista puutetta. Köyhyyttä voidaan kuvailla ainakin kahdella alatermillä. Toinen on absoluuttinen köyhyys ja toinen suhteellinen köyhyys. Absoluuttinen köyhyys tarkoittaa sen kaltaisia elämän olosuhteita, jossa eivät täyty edes perustavimmat inhimilliseen olemiseen kuuluvat tarpeet ja asiat. Suhteellinen köyhyys tarkoittaa köyhyyttä mitattuna sen kaltaisella mittarilla, jossa toisten varallisuus ja toimeentulo määrittää jonkun köyhäksi tai ainakin köyhemmäksi siihen vertailtuna miten varakkaita toiset verrattavat ovat. Köyhyydestä seuraantuu useasti muita sosiaalisia ongelmia, joten voidaan määritellä että se olosuhteena määrittää ja laittaa alulle useita ei halutun käyttäytymisen muotoja, jotka voitaisiin ehkäistä sillä, että annettaisiin ihmisille sellaisia elämän resursseja, jotka voisivat olla ehkäisemässä epäsosiaalista käyttäytymistä sen alkusijoilla eli perhesuhteiden tasapainossa. Yksi tutkimuskysymys siis on se, että voidaanko suhteellista köyhyyttä ehkäistä ja länsimaiden ulkopuolella se, voidaanko absoluuttista köyhyyttä ehkäistä. Jotkut sanovat myös, että resurssien jakaminen maailmanlaajuisesti tuhoaa ilmakehää ja lyhentää maapallon elinikää. Kuitenkin pitäisi absoluuttisen köyhyyden viitekehyksessä vahvistaa se, ettei ihmisten tarvitsisi kokea sitä. Köyhyys määrittyy siis tavallisimmilla mittareilla siitä, kuinka paljon varallisuutta ihmisillä on. Useimmiten köyhyydellä tarkoitetaan taloudellisten voimavarojen puuttumista, vaikka sillä voidaan tarkoittaa myös erilaista, esimerkiksi henkistä köyhyyttä. Joskus voidaan myös sanoa, mutta etenkin kirjailijoiden ja taiteilijoiden kohdalla, että henkinen rikkaus lisää voimavaroja ja korvaa niitä puutteita, joita materiaalisten edellykkeiden puuttuminen aiheuttaa.  Kysymys onko köyhyys moraalisesti väärin tarkoittaa sitä, voidaanko ihmisiä luokitella sen perusteella kuinka paljon varallisuutta heillä on. Isoenoni Martti ajoi koko elämänsä ajan pienellä fiatilla, vaikka hänellä metsäinsinöörinä ja piirin esimiehenä olisi ollut rahaa ajella mersulla tai volvolla. Hän ei kuitenkaan halunnut pröystäillä autollaan. Näin ollen tavallisinta köyhyyden mittaria eli sitä että resurssit puuttuvat ei voi pitää yhdenmukaisena mittarina kun luokitellaan ihmisten hyvinvointia. Jotkut tyytyvät tarkoituksella vähempään, eikä heitä voida sen perusteella pitää köyhinä. Vapaaehtoinen köyhyys oli fransiskaanimunkkien alulle panema elämänasenne, jonka mukaan ihmisen ei pitäisi tarkoituksella pyrkiä korkeaan elintasoon, vaikka hänellä olisivat resurssitkin siihen. SItä voidaan pitää hyvin eettisenä asenteena köyhyys-kysymyksessä. Munkeille vapaaehtoinen köyhyys tarjosi mahdollisuuden siihen, ettei heidän tarvinnut rasittaa itseään sellaisella työnteolla, joka olisi ollut liitteessä palkkaan tai etuihin. Kuitenkaan suomalainen keskiluokka ei katso hyvällä ajatuksia, jotka pyrkivät elintasokilpailusta pidättäytymiseen. Esimerkiksi joissakin yhteyksissä ihminen saa kokea olevansa huonompi ihminen varallisuutensa tai sen puutteen takia, esimerkiksi kerrankin olin kaupassa ja maksamalla kassalla, kun kassan keski-ikäinen tantta sanoi kun olin maksamassa, että eipä ole kortilla katetta. Tuo jo osoittaa sen, ettei Suomi ole kovinkaan kehittynyt kulttuuri. Tantan kommenttien mukaan sain kokea olevani huonompi ihminen, itse olisin kassana sanonut että laitteessa täytyy olla jokin vika. Tantta siis todisti huonommuuden tilani (rahojen yllättävän puutteen) ja hänen täytyi päästä toteamaan se. Yksi globaalia köyhyyttä koskeva kysymys on se, että mihin yltävät valtiollisen päätöksenteon tasot rajojensa ulkopuolella, eli millainen on globaalin päätöksenteon ulottuvuus. Joku filosofi mainitsi, että me olemme vastuussa kaikesta siitä mitä yksittäisille ihmisille tapahtuu. Köyhyys tarkoittaa perustavien resurssien puuttumista, joka ruokkii samalla kaikenlaisia muita ongelmia kuten rikollisuus, työttömyys, lyhyempi elinikä, teiniraskaudet, pelko, epäsosiaalinen käyttäytyminen ja päihteet. Yksi termi mitä voidaan käyttää köyhyyden yhteydessä on elämänlaatu, joka tarkoittaa sitä, kuinka onnellisia ihmiset ovat omaan elämäänsä. On tärkeää sanoa, että elämänlaatu ylittää joskus köyhyyden puutteet - ihmiset voivat olla onnellisia omaan elämäänsä vaikka olisivatkin köyhiä. Kuitenkin siinäkin on olemassa jonkinasteinen raja, kuinka paljon köyhyyttä yksilö voi sietää, että hän voisi vieläkin olla tyytyväinen elämänlaatuunsa. Suhteellista köyhyyttä voidaan ehkäistä progressiivisella verotuksella, mutta sitäkään tuskin voidaan koskaan poistaa siten, ettei se ilmenisi myöhemmin tulevaisuudessa. John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria-kirjassaan esittelemä Tietämättömyyden verho, joka tarkoittaa sen kaltaista ajatuskoetta, jossa paikkaansa tulevassa yhteiskunnassa tietämättömät ihmiset päättävät yhteiskunnan positioista, tulonsiirroista ja köyhien ihmisten saamasta avusta. Silloin suurin osa ihmisistä Rawlsin mukaan antaisivat kaikista heikoimmille ja köyhille suuremman tulonsiirtomäärän rahaa ja muuta avustusta. Voidaan siis sanoa, että sellainen yhteiskunnallista viitekehystä kantava toiminta, joka edistää toisten ihmisten köyhyyttä on totaalisen väärin. Olen Rawlsin kirjaan perustuen luonnehtinut yhteiskuntaa, jossa varannot eivät keskity yhteiskunnan johdossa olevien ihmisten kukkaroihin, eli mitä korkeampi asema ja vaikutusvalta yhteiskunnassa sitä pienempi palkka ja edut. Näin valikoitaisiin yhteiskuntaan oikeita henkisiä johtajia johtajiksi. Suomessa on viime aikoina keskusteltu yhteiskuntasopimuksesta. Minun mielestäni se ei huomioi samalla tavalla kaikkia kansalaisia, sillä elämäntavoissa ja arjenkuvissa on eroja. Taloudellinen menestyminen ei saisi olla kiinni siitä, kuinka suuresti ihminen imartelee ja matkii valtion johtohenkilöstöä. Olen käsittänyt, että aiemmin raha oli ainakin sivistyneistön keskuudessa asia josta ei puhuttu. Se vain oli välttämätön paha, jonka korostaminen selkeimmin antoi ihmisestä moukan kuvan. Nozick on kirjoittanut Kantiin vedoten, ettei ihmisiä pitäisi käyttää keinoina vaan päämääränä. Tämäkin voi johtaa joissakin tapauksissa siihen, että ihmisen hyvinvointi päämääränä käytetään rahaa välinearvollisesti oman hyvinvoinnin edistämiseen. Eli näin ollen voidaan sanoa, että köyhät ihmiset eivät pysty omien rajoittuneiden resurssiensa takia edistämään hyvinvointia niin, että se jollakin tasolla riittäisi kunnolliseen elämään. Mutta toisin kuin rikkailla ihmisillä, jotka eivät ehdi saamaan ylimenevää rahaa tililleen ennen kuin verottaja vie ne pois, niin köyhien ihmisten kohdalla verottajalle ja omaan hyvinvointiin liittyviä rahoja otetaan suoraan pois tällaisen ihmisen perustarpeista. Pierre-Joseph Proudon kirjoitti 1800-luvulla, että omaisuus on varkautta, ja tällaisen perustavaa laatua olevan mielipiteen jälkeen voi helposti ruveta pohtimaan sitä, minkä takia jotkut ihmiset tulevat tai jäävät köyhiksi. Kuten aiemmin totesin, niin yhteiskunta tulisi rakentaa siten, että korkeammalla asteella yhteiskunnan päätäntävalta-asteella sijaitsevat henkilöt saisivat siis siten pienempää palkkaa kuin muut työntekijät ja samalla kaikille muille kuin johdossa toimiville ihmisille annettaisiin sama palkka. Olen myös maininnut joissakin yhteyksissä, että esimerkiksi lukioita voitaisiin muuttaa siten, että paikallaolopakkoa vähennettäisiin ja lisättäisiin omatoimisuutta vaativia kotona ja koulun ulkopuolella suoritettavia tehtäviä. Tämä valmentaisi lukiolaisia työntekoon, koska jäljellä jääneellä ajalla he voisivat hyvinkin käydä töissä. Palveluiden yksityistämisen puolesta on sanottava se, että lukiot voitaisiin yksityistää erilaisia erikoistumisaloja tarjoaviin kouluihin ja niihin voitaisiin asettaa lukukausimaksut jonka vuoksi koulun uusien opetuskäytäntöjen jälkeen nuoret saisivat itse tienata paikkansa koulussa. Köyhyydessä on se hyvä puoli, että se monesti tekee ihmisen nöyräksi, mutta kuitenkin nöyryydenkin lisäksi tarvittaisiin myös itseluottamusta sen suhteen, että jokainen ihminen voisi itse saadaa itselleen perustavimman toimeentulon tason. Olisi kuitenkin varmaankin hyväksi, jos jokainen ihminen joutuisi kokemaan joskus elämänsä aikana köyhyyttä, koska se opettaa tyytymään vähään, kuten fransiskaanimunkit periaatteessaan tiesivät. Tässäkin kouluasiassa tapahtuvan muutoksen myötä oppimisessa tulisi enemmän perustaa kuuntelemiseen kuin kysymiseen. Ja kyllä, opettaja voisi olla joskus paikalla koulussa yksityiseen opiskeluun soveltumattomien nuorten kanssa, mutta sillä poikkeuksella, että opettaja tulisi sijoittaa luokan edessä olevaan puolitoista metriseen kuoppaan aasinhattu päässä. Samalla kun voidaan toivoa tapahtuvan edistysaskeleita siinä kehityksessä kun absoluuttinen köyhyys poistetaan maailmasta niin suhteellista köyhyyttä ei varmaan koskaan saada poistettua, koska silloin vaadittaisiin kaikille yhtä suurta palkkaa ja muita marxistihömpötyksiä. Itse tutkimusongelmaa voidaan lähestyä kahdelta suunnalta, eli 1) onko muiden vika ja moraalinen häpeä, jos joku tai jotkut ovat köyhiä 2) Toimiiko yksilö moraalisesti väärällä tavalla, jos hän on köyhä ja esimerkiksi asuu samalla seudulla kuin muut ei-köyhät ihmiset.
Tutkimuksessani hyödynnän etenkin bioetiikkaan liittyvää lähdekirjallisuutta, jonka pystyn saamaan käsiini. Yksi tärkeä kirja on Teaysin Global bioethics and human rights ja toinen on Peter Singerin Practical ethics. Aiheen puolesta lähdemateriaalina voidaan myös käyttää esimerkiksi sanomalehtiä. Myös esimerkiksi Amartya Senin ja Martha Nussbaumin kirjallisuutta voi todennäköisesti käyttää lähteinä. Niiden lisäksi myös Rawls ja Nozick ovat klassikkoina luonnollisesti käytettävissä lähdemateriaalina.

Kuunvalosonetti

Soudan yksin yössä
en löydä ketään
ja kuitenkin haluaisin olla löydettävissä
Yö on julma, se ei kysele
Kuka tahtoo sen hyväksyä, saa sen
Ilman rajoitteita ja liennytyksiä
katson kohti kuunvaloa, ja
samalla minut täyttää toive tulevasta
vaikka minun pitäisi olla hiljaa
tyytyä rooliini, mutta kuitenkin
tunnen olevani lähellä tavoitettani
En halua antaa sinulle turhia toivoja
sillä se on nyt se asia
josta minun ei kannata puhua
kuunvalo täyttää mieleni toivolla
sen tajuamisella että meille kaikille on tehtävä
voimme auttaa itseämme sen löytämisessä
hallaiselta pellolta kultaisille rannikoille
sitä myötä kun pieni lapsi nauraa, ja äiti
hymyilee lapselle takaisin alkuhymyään
Alku kai on se mitä tavoittelen
että voisin palata kuunvaloon toivomaan
sitä mistä olen jäänyt paitsi
Mutta en tiedä todellakaan sellaisesta
olenhan kuitenkin kokenut paljon
Mutta kertovatko kokemukseni sellaista
mihin muut eivät usko
toiveeseen ikuisesta lemmestä
ja säilytetystä kunniasta?

Novelli

Suhteita asioissa ja ihmisissä

"Miksi minun tulisi vain jatkuvasti ajatella sitä, mitä mieltä te päätätte olla minusta ja tekemisistäni? Enhän minäkään kuitenkaan pakota ketään olemaan samanlainen kuin minä olen ja jotain erilaista siihen nähden mitä joku toinen on tai haluaa olla? Onko yleensäkin niin, että maailmassa menestyäkseen täytyisi mukautua olemaan jotain sellaista, mitä muut haluavat jonkun olevan eikä olla siten kuin itse tahtoo? Ja mitä se lopulta ihmisille tarkoittaa, jos heistä kukaan ei saa tärkeimmissä elämänvaiheissaan olla mitä haluaa, koska heidän täytyy vain totella sitä, mitä muut haluavat heidän olevan. En usko, että olisin menestynyt jo näin hyvin opinnoissani ja taiteen ja kirjallisuuden luomisessa, jos minulla ei olisi jo ollut jonkinlaista yksilöllisyydentajua. Mutta eihän tällaisissa paikoissa tietysti ymmärretä taiteilijuutta ja omaperäisyyttä". Näin totesi Olivier McDough sosiaalityöntekijälle ja äidilleen, jotka olivat kaikesta ilmeisimmin ahdistamassa häntä nurkkaan omilla konventionaalisilla mielipiteillään siitä, missä järjestyksessä ihminen mutta etenkin nuoren ihmisen tulisi elää ja olla ja siitä millainen yhteiskunta näillä imperatiiveilla tulisi rakentaa. Huoneessa leijaili sen kaltainen tuulahdus, mitä varmasti on koettu kaikissa niissä tilaisuuksissa, kun ihminen on haluttu kääntää uskonnosta toiseen. Ahdistajat olivat päättäneet tehdä Olivierin kulkusista korvakorut. Itse Olivier vaikutti kiihtyneeltä ja hänen poskensa olivat punakat, minkä lisäksi hän alkoi kokea sen viime aikoina ilmestyneen ahdistuksen tilan taas mielessään, jota hän yritti kuitenkin peitellä. Samalla hän lisäksi pureskeli nikotiinipurkkaa, johon hänellä oli viime vuoden aikana muodostunut riippuvuussuhde. Hän oli pukeutunut mustaan bleiseriin, punaisiin housuihin ja vihreisiin kenkiin. Housut olivat revenneet takaa, koska mies oli saanut ylipainoa viimeisten vuosien aikana. Äiti näytti surumieliseltä, minkälaiseksi hän monesti tavallisesti tuli kun hän yritti auttaa poikaansa ja kun hänen apunsa ei saanut tarvittavaa lopputulosta. Hän ajatteli koko ajan mielessään sitä, mitä hän voisi tehdä sillä ajalla, joka oli monta  vuotta mennyt poikansa ongelmien selvittelemiseen. Nainen oli pukeutunut ikäistensä naisten tyyliin baskeriin, housupukuun ja vaaleaan kevättakkiin. Sosiaalityöntekijä selkeästi alkoi pehmetä, kun hän huomasi, että hänen asiakkaansa ei ollutkaan samalla matalalla älyllisellä ja henkisen aktiivisuuden ylläpiämisen tasolla, jolla hänen asiakkaansa tavallisesti olivat, hän jopa huomasi pienen uteliaisuuden ja kiinnostuksen heränneen mielessään tätä nuorta asiakastaan kohtaan. Olivierin mielestä sosiaalitantta oli miltei hyvännäköinen trimmatussa vartalossaan ja vitivalkeassa hymyssään. "Emme me tietysti tarkoita sitä, että sinun Olivier pitäisi  tulla  samanlaiseksi kuin mitä muut ovat, vaan että haluaisimme sinun pärjäävän paremmin samanikäisten ja asuinkumppanien kanssa. Sinun pitäisi muuttua  siten, että voisit olla helpommin lähestyttävä ja tavoitettava." sosiaalityöntekijä sanoi. "Mutta sehän juuri tarkoittaa sitä, että minun pitäisi omaksua kiinnostuksenkohteeni ja ajatukseni toisilta ihmisiltä enkä voisi tai saisi ylläpitää minkäänlaista itsenäisen ajattelun toimintapuolta.", Olivier puuskahti. "Ei, ei se sitä tarkoita, tietysti sinä saat ylläpitää omaa ajattelua, mutta sen ei pitäisi olla sosiaalisten suhteiden muodostamisen tavoitteen tiellä. On ehkä parasta, että otamme tähän keskusteluun nyt mukaan äitisi tänne kutsuman Emmin, jonka sinä taidat tuntea aikaisemmilta kouluvuosiltanne.", sosiaalitantta sanoi. Silloin nuori lyhyt nainen tuli huoneeseen ja oli kuin ei olisi nähnytkään Olivieria, minkä tavan hän tietysti hallitsi hyvin jo niiltä ajoilta kun nämä kaksi olivat jotenkin tuntenee. "Ole hyvä Emmi ja istu. Mikä näissä Olivierin asioissa  sinua etenkin omalta kohdaltasi mietityttää?" hän kysyi. "No kun se on niin passiivinen, en minä jaksa vetää tuollaista miehenkörilästä perässäni jokaiseen paikkaan. Sillä ei ole kunnon miehekästä otetta koska se on jo varhaisessa vaiheessa lannistettu kotonaan ja etenkin isänsä toimesta.", Emmi vastasi. "SInä et Emmi ymmärtänyt minua, sinä vain odotit, että minun olisi tullut miehenä osata jo siinä vaiheessa tietyt käyttäytymisen kriteerit, jotka elävät vain naisten mielipiteessä siitä millainen ihmisen ja etenkin miehen tulee olla.", Olivier kysyi. No mutta olisiko sinun sitten tullut saada se mitä minulta halusit, olisit vain tuottanut myötähäpeää minulle ja ystävilleni. Mitä kaikkea he olisivatkaan voineet sanoa, jos he olisivat sitten saaneet tietää, että seurustelen "sen" kanssa.", Emmi kiivahti. "Mutta todella Emmi... ", Olivier oli alkamassa sanomaan. "Nyt kuule Olivier, kyllä Emmillä on oikeus sanoa mielipiteensä tässä asiassa, ethän sinä hänen kertomansa mukaan siihen aikaan edes millään tavalla muistuttanut sellaista henkilöä, jonka oltaisiin voitu sanoa olevan mies.", sosiaalitantta järkeili." Ja miten sinäkin voit noin sanoa, ja Emmi minä todella rakastin sinua tuolloin ja olin tietysti hitusen riippuvainenkin hyväksynnästäsi ja et voi uskoa sitä, miten se kosketti minuun kun et hyväksynyt minua.", Olivier vakuutteli epätoivoisena. Ei sillä ole mitään väliä, en minä voinut sinua hyväksyä, kun sinä et ollut mies", Emmi latasi. "Ja minun mielestäni on ihan parempikin ettei siitä tullut mitään, minäkään en mielestäni saanut tarvittavan hyviä siemeniä silloin kun aloin odottaa Olivieria.", äiti totesi lakonisesti ja seurasi poikansa katsetta, jonka olivat peittäneet kyyneleet. Vieläkö teidän kaikkien pitää uudestaan ja uudestaan ahdistaa minua nurkkaan ja luopumaan kaikesta minkä minä katson olevani itselleni tärkeää ja arvokasta", Olivier totesi tuskaisesti. "Mutta ei kukaan ole sanonut sinulle noin, sinähän voit jatkaa hyvin alkanutta kirjailijan uraasi ja saada aikaan uusia voittoja, ei menestymättömyys naisten keskuudessa ole koskaan ollut minkäänlainen este menestymiselle kirjallisuudessa ja taiteessa", äiti totesi tukevasti. Jos sinä et osaa olla sosiaalinen, ei sinun myöskään tarvitse tavoitella sitä, koska on monia muita arvoja joiden eteen sinä saat työskennellä", sosiaalitantta täydensi. Tässä vaiheessa Olivierin tuskankyyneleet alkoivat lopettaa valumisensa ja hän tunsi olonsa tietyllä tavalla vapautetuksi niistä pakollisista velvoitteista, joiden eteen hänen oli täytynyt ryömiä ja kärsiä viimeisten vuosien aikana. Ne kärsimykset, jotka eivät olleet jättäneet häntä rauhaan edes syvässä unessa, vaikka monesti hän oli miettinyt sitä mitä muut ihmiset tekivät samalla aikaa kun hän istui kämpässään ryyppäämässa. Hän ei myöskään kokenut tarvetta puolustella miehyyttään, koska hän oli ymmärtänyt sen, ettei hänestä koskaan tulisi vakituista suhde-eläjää. Kuitenkin hän tiesi samalla sen, että hänestä oli suhde-eläjän sijaan tullut nero.