Referaatti OTT Kaarlo Tuorin artikkelista ”Foucault’n oikeus” kirjassa ”Foucault’n oikeus” vuodelta 2002

Ranskalaisen filosofin ja ajatusjärjestelmien historian professorin Michel Foucault’n (1926-1984) mukaan yksilösubjektin muotoutuminen on erityisten yksilöllistävien valtakäytäntöjen ja teknologioiden tulosta. Erityiset ”poliisikäytännöt” säätelevät ja muokkaavat yksilöitä valtion jäseninä. ”Vallankäytön juridis-diskursiivisen representaation” mukaan ”valta on suvereenin valtaa alamaisiaan kohtaan, ja laki on tämän vallan manifestaatio, muoto ja legitimaatio”. Modernit valtateknologiat eivät Foucault’n mukaan perustu Lakiin vaan Normiin, uudenaikainen vallankäyttö on normalisoivaa vallankäyttöä. Sosiaalisen oikeuden ja hyvinvointivaltion aikana normatiivinen järjestys valtaa oikeudellisen järjestyksen.

Voidaan nähdä neljä tunnusmerkkiä Foucault’n tulkinnassa vallankäytön juridis-diskursiivisesta representaatiosta. Ensimmäiseksi valta käsitteellistetään oikeudellisesti: ”oikeus on samanaikaisesti vallankäytön muoto ja sen legitimaatio. Toiseksi valta käsitetään juridisessa diskurssissa suvereenin vallaksi. Kolmanneksi vallan vaikutukset esitetään negatiivisin termein kuten ”valta kieltää, ehkäisee, ottaa pois” ja viimeiseksi suvereeni oikeudellinen valta on perusluonteeltaan diskursiivista. Foucault’lle olennainen on suvereniteetin ongelma valtakysymyksen alkupisteenä.

Foucault’n mukaan uuden ajan alku synnytti uudentyyppisiä poliittisia diskursseja ja uudentyyppisiä vallan teknologioita. Foucault’n analyysin keskeinen käsite on ”gouvernmentalité”, ”hallinnoiminen”. Hallinnoiminen on Foucault’lle tapa jolla yksilöiden tai ryhmien käyttäytymistä ohjataan. Käsitteellä ”la police” taas kuvattiin kuninkaan, monarkille kuuluvan vallan pidikkeitä ”la police täydensi niitä rajoituksia joita asettivat oikeudenmukaisuus ja uskonto.”

Teoksessa ”La volonté de savoir”, Tiedontahto (1984) esitetään erityinen ”biovalta” modernin vallankäytön keskeisenä muotona. Biovaltaan liittyvällä ”biopolitiikalla” ohjaillaan väestöjä. On kuitenkin myös yksilöihin kohdistuvaa yksilöllistävää vallankäyttöä. Teoksessa ”Surveiller et punir” Tarkkailla ja rangaista (1975) esitetään valtateknologiat kurinpitona, mikrovallan käytön mekanismeina, jotka ovat aiheuttaneet modernit yksilösubjektit. Subjektit eivät siis aiheuta valtaa, vaan valta aiheuttaa subjektit. ”Kurinpito” ei seuraa Lakia vaan Normia. ”Kurinpidolliset arvostelmat ovat normatiivisia arvostelmia.” Laki on kaksinapainen koodi (kielletty-sallittu, laillinen-laiton), Normi ilmaisee itseään hierarkkisessa skaalassa. Normi paljastaa aina tietyn ryhmän yksilöllisiä eroja. Ihmistieteet kuten lääketiede ja kriminologia saivat uuden ajan alusta lähtien tehtäväkseen tuottaa sen empiirisen tiedon jota Normi kurinpidollisten arvostelmien mittapuuna olettaa.

Foucault’n mukaan elämää säätelevän valtateknologian historiallinen tulos on hänen luonnehtimajnsa ”normalisoiva yhteiskunta”. Foucault’n kehittely kurinpitovallasta asettaa yhteiskuntasopimusteorian sisällön jokseenkin päälaelleen: ”yksilösubjektit eivät tuota valtaa vaan valta tuottaa yksilösubjektit.” Kurinpito kehittyi valistuksen myötä oikeudellisten vapauksien kanssa käsi kädessä - ”Kurinpito oli demokraattisen oikeusvaltion kehityksen ja toiminnan pimeä puoli.” Kurinpito on ”vastaoikeus” joka toimii niiden rajojen tuolla puolen, jotka Laki asettaa vallalle. Foucault väittää että myös demokraattisessa oikeusvaltiossa Lain tehtäviin kuuluu kurinpidollisen vallankäytön legitimoiminen. Kaikki sosiaalinen toiminta on Foucault’lle strategista toimintaa, laskelmoivaa valtapeliä. Foucault’n mukaan ”oikeus” on vallankäytön koodi joka suuntautuu ylhäältä alaspäin. Oikeus nimeää, luokittelee ja erottelee ihmisiä ja ihmisten ryhmiä. ”Suvereeni valta sanelee lait alamaistensa noudatettaviksi.”

Yhteiskunta muuttuu Foucault’n mukaan vain vallankäytön menetelmien muuttuessa. Kuitenkin Foucault’n mukaan laki joka perustuu vapauden ja tasa-arvon ideoihin voi myös suoranaisesti kääntyä kurinpidollista valtaa vastaan. Kurinpidollisissa suhteissa harjoitettavaan vallankäyttöön voidaan suhtautua myös perusoikeussuojan sisältä käsin, jolloin sen merkitys laimentuisi.