Akateemisen opiskelun luonteesta (2006)

Henkinen kehitys tai henkinen evoluutio tarkoittaa yksilön sisäistä kehitystä ja sen havaintoa minuudessa, ei vaikutteellisesti havaittua edistystä ulkoisessa ja ympäröivässä yhteisössä. Yksilöön liittyvä henkinen kehitys näkyy yhteiskunnassa sen kehittämiseen liittyvinä esimerkillisinä toimina, aloitteina ja suunnanottoina.

Opiskelijat mellakoivat maanantaina opintorahan korotuksen puolesta. Myös oppilaitoksellani Kuopion Lyseon lukiolla tiedettiin tuosta tapahtumasta loistavan tiedotuksen ansiosta. Seinälle asetettuun lehtiseen oli painettu ”barrikadeille nousua” vaatinut lause.

En pidä tendensseistä, jotka johtavat tai avaavat tietä ”barrikadeille nousuun”. Tiistain Savon Sanomista sain nähdä jutun, jonka kuvista erotin uhmakkaita restonomi- ja proviisoriopiskelijoita. Kaupungintalon nurkalla kyyristelivät seudun kansanedustajat varmistelemassa myönteistä henkilökohtaisten konnotaatioiden ketjua ensi vuoden eduskuntavaaleihin.

On tietysti luonnollista, että korkeaan elintasoon äidin ja isän luona tottunut opiskelija ei tyydy siihen elämään, minkä hän voisi mahdollistaa omilla varoillaan. Näitä ”omia” varoja ovat itse tehdyllä työllä hankitut varat, opintolaina ja vanhemmilta saatu avustus.

Henkinen kehittyminen tarkoittaa riippumattoman olotilan omaksumista suhteessa ulkoiseen, siihen, jonka vaikutus voisi olla merkitystä antava. Ihmisen henkinen evoluutio tekee ihmisestä vallitsevat realiteetit ymmärtävän ihmisen. Vallitseva realiteetti on mm. sukupolvien vuoroittainen vaikutus yhteiskunnan tilaan.

On selvää, että barrikadeille nouseminen pienen, lähes mitättömän ja myöntämisen jälkeen varmastikin halveksutun korotuksen puolesta ei kerro kovinkaan kaunista kieltä mistään. Näiden ihmisten tulisi olla henkisesti kehittyneitä, jotta he voisivat todella mahdollistaa oman tulevan asemansa opintojensa jälkeen. Tällainen toiminta ei kerro siitä.

Mistä opiskelijan menot syntyvät? Miksi hän ei voi käydä töissä, mikäli hänellä ei ole muutakaan mahdollisuutta rahoittaa opintojaan? Toisiko viidentoista euron kuukausittainen korotus dramaattisen muutoksen kaikkeen tähän?

Opiskelijan menot pienenevät mielestäni merkittävällä tavalla, jos hän ei ole erikoistumassa ns. ”päihdealaan”. Kosteat juhlat ja muu oheistoiminta ovat saaneet muutenkin aivan liian suurta merkitystä modernissa kuvassa akateemisen opiskelun luonteesta.

Kynnys barrikadeille nousemiseen on laskemassa huomattavaa tahtia. Tiedän että muutama angstinen piipertäjä otti koulustani osaa tuohon mielenosoitukseen vain sen kuvitellun luonteen vuoksi. Valitettavasti poliisien bussit ja turvaketjut puuttuivat tuon mölisevän lauman ympäriltä sen kulkiessa pitkin Tulliportinkatua kohti kaupungintaloa.

Mutta miksi minä, tuleva yliopisto-opiskelija en tunne huolta omien opintojeni tähden? Miksi en usko, että viisitoista euroa voisi olla lopullisen toimeentulon mahdollistaja? Miksi minä näen tuon kaiken vain Smash-Asemiin liitettävänä jatkeena, jota se irrationalismissaan varmasti on?

Surullista on se, että vaalikarjaa hamuavat Partaset ja Mustoset yms. ovat välittömästi tekemässä eron näiden kahden suunnan välille, vaikkei sitä mielestäni voida havaita.

Olen idealisti, sen vuoksi uskon, että oheistoiminta ei voi täyttää akateemisen opiskelijan arkea, hänen elämänsä ehkä tärkeimpinä vuosina. Ilmoittaudun elämään askeettisesti korkeakouluopintojeni ajan – menoni eivät tarvitse yllämainittua summaa, koska en aio opiskella päihteiden käyttöä.

Opiskelijan on elettävä vanhempiensa rahoilla, opintolainalla tai itse tehdyllä työllä.