Novelli

Maata pakoon

Unessa Ossian käveli pitkin Rue Mouffetardia Pantheonilta Eglise saint Medardia kohden. Tultuaan kirkon muodostamalle aukiolle, hän tuli punaisen talon eteen ja painoi summeria. Hän meni sisään käytävään, nousi kolmanteen kerrokseen ja koputti oveen. Aukaisemaan tuli Mikael von Alsass, Ossianin serkku. He tervehtivät äänekkäästi toisiaan, halasivat ja Mikael tokaisi ”Vihdoinkin olet täällä serkkuseni”. Ossian havahtui unestaan kello viiden aikaan aamulla, hän oli asunnossaan Helsingin Pohjoisrannassa, missä muutto oli jo käynnissä, kaikki tavarat joita oli tarpeen ottaa mukaan olivat jo kasattuina käytävälle oven viereen: kaikki tärkeät cd:t ja kirjat, vaatteet ja kengät. Ossian päätti nousta ylös välittämättä ajankohdan varhaisuudesta: Hän nousi ylös, venytteli hieman ja naksautti niskojaan ja rystysiään, hän käveli pyjamassaan eteiseen ja poimi luukusta päivän hesarin: etusivulla luki kissan kokoisin kirjaimin: ”Iskut vihreitten toimipisteisiin lisääntyneet viikon aikana, poliittisluonteisten salamurhien määrä noussut kuukauden aikana jo viiteen.” Ossian puhahti ja mutisi ääneen jotain siitä miten interventio tähän natsien järjestämään puuhailuun ei onnistuisi mitenkään muuten kuin ulkomailta johdetusta toiminnasta käsin. Postin joukossa oli myös kikkelikortti. Ossian käänsi sitä ja toisella puolella oli KA Tavaststjernan runonpätkä ”Giv mig ett mål att stupa för” ja kortin oli allekirjoittanut Ossianin serkku Mikael, filosofian tutkija, joka oli joutunut yliopiston politisoitumisen vuoksi lähtemään maanpakoon edellisenä vuonna. Mikael kirjoitti kommuuninsa boheemien ottavan Ossianin mielellään vastaan Pariisiin, missä vastatoiminta amerikkalaisten uusnatseilla harjoittamaa toimintaa vastaan voitaisiin aloittaa. Ossian hymähti ja muisteli toissapäiväistä käyntiään Seutulassa, jolloin hän ei ollut päässyt matkaan matkatavaroidensa runsauden ja matkatavaroiden joukossa olleiden kiellettyjen tavaroiden vuoksi. Ossian muisteli viimeviikkoista käyntiään Savossa Tuusniemellä, missä hän oli pyytänyt äitinsä vanhemmilta apua Pariisiin muuttoa varten, muodollisena perusteenaan hän oli pitänyt yliopistolta Sorbonnea varten saamaansa hyväksymiskirjettä, siitä huolimatta vaikka hän ei pitänyt ranskan kielen taitoaan kovinkaan kehittyneenä. Kuitenkin koko Euroopan avantgarden kärki oli keskittyneenä Pariisin Rue Mouffetardin kärkeen ja hän uskoi sen vaikuttavan perusteena etenkin taiteelliseen ja taiteellisesti lahjakkaaseen isoisäänsä. Isovanhemmat olivat myöntäneet Ossianille taloudellista apua, mutta he olivat jättäneet sopimukseen ehdon, jonka mukaan Ossianin tuli tiedottaa asioistaan ja opintojensa etenemisestä joko äidilleen tai isovanhemmilleen. Ossian oli kiittänyt, vaikka isoisä olikin ollut pahoillaan Ossianin viimeajan käynnistä Tuusniemellä entisen kaverinsa kanssa. Ossian oli toki kummajainen siinä poliittisessa ilmapiirissä, joka oli viritetty viimeaikaisten vaalien jälkeen: Kansallinen oikeistopuolue ja Härmäläisten puolue olivat nousseet valtaan ja aloittaneet välittömästi opposition vainoamisen, etenkin kaikenlainen älymystö oli asettunut hallituksen suurimman vastustajan ja vainotun rooliin. Ossian oli steinerkoulun jälkeen opiskellut filosofiaa ja historiaa yliopistossa, mutta oli myös kirjoittanut poliittisia pakinoita ja lyhyitä kertomuksia lehtiin, josta toiminnasta hän oli joutunut valtaapitävien ja suojelupoliisin huomion kohteeksi, etenkin koska hän vielä kuului Vihreään puolueeseen. Ossian tuki ilmaisun, mielipiteen, ajatuksen, omantunnon ja kokoontumisen vapautta ja luonnollisesti hän oli tullut silmätikuksi tällaisen poliittisen radikalisminsa vuoksi. Hän oli kokenut kodissaan sivullisuutta ja vierautta ja tämän tunteen hän oli luultavasti perinyt isältään Henrikiltä, joka oli ensin ollut Ulkoministeriön osastopäällikkö ja joutunut sen jälkeen lähtemään poliittisen painostuksen vuoksi suurlähetysattaseaksi ensin Unkariin ja sen jälkeen Pariisiin Ranskaan, missä hän oli ollut jo toistakymmmentä vuotta, esimerkiksi Ossianin serkku Mikael oli saanut Ossianin isältä apua ollessaan lukioaikana Pariisissa vaihto-oppilaana. Ossian laittoi Anna Järvisen cd:n soimaan ja naputti levyn ”Helsinki”-kappaleen kohdalle. Hän muisteli niitä vuosikymmenen takaisia asioita, kun poliittinen ilmasto oli vielä pysynyt normaalina ja loma-aikoina Ossian oli päässyt isänsä ja äitinsä kanssa Linnanmäelle ja Korkeasaareen. ”Kyllä entinen Helsinki on jotain, mikä pitää vielä saada takaisin, ja näyttää siltä ettei näihin sikoihin tehoaisi muu kuin heidän oma myrkkynsä”, hän ajatteli ääneen samalla kun painoi stop-nappia cd-soittimesta. Ossian otti puhelinluettelon käteensä, etsi sieltä Aircargon numeron, nosti puhelimen käteensä, paineli siihen numeron, tilasi tavaroitten kuljetuksen Pariisiin Seutulan kautta ja sulki puhelimen. Ossian laittoi vaatteet päällensä, söi lautaselta paistamansa kananmunan ja pekonia, joi appelsiinimehunsa ja kahvinsa, otti välttämättömimmät tavaransa yhteen matkalaukkuun, tilasi taksin ja astui ovestaan ulos, portaat alas ja astui kadulle Pohjoisrannassa, avasi taksin oven, istahti alas ja pyysi taksimiestä ajamaan lentokentälle.