Miten todellisuus nähdään?

Haluaisin nyt pohtia sitä, miten todellisuus rakentuu havaittavaksemme, voidaanko siihen vaikuttaa ja mikä tapa tai mitkä tavat voisivat olla oikeimpia todellisuuden havaitsemisessa. Todellisuus on sitä miten kaikki ilmenevä merkitään meille havaittavaksi. Todellisuuteen voidaan helposti nähdä vaikuttavan kaksi merkitystä antavaa komponenttia. Toinen on sosiaalisuudesta lähtöisin oleva perusta ja toinen totuudesta lähtöisin oleva perusta. Totuus on jotain mikä ilmenee syvimmissä (Ursymbolen) symboleissa mitkä välittävät jotain perustavaa totuudesta. Sosiaalisuudesta lähtöisin oleva perusta kertoo jotain sosiaalisessa elämässä tapahtuvasta tulkitsemistoiminnasta. Sosiaalisessa perustassa siis tulkitaan totuudesta lähtöisin olevia syväsymboleita ja näistä kahdesta alueesta, jotka yhtyvät todellisuudessa, syntyy perustava todellisuus. Todellisuus kertoo siis jotain siitä, miten ilmiöt ilmenevät siinä ympäristössä ja todellisuusilmapiirissä, joka on ympärillämme. Arvotus todellisuuden kokemistapojen välillä liittyy siihen korostuuko totuus- vai sosiaalislähtöisyys. Lähtökohdat tälle arvostelulle liittyvät usein siihen, miten tätä kysymyksenalaista tietoa käytetään. Todellisuuden käytännölliselle osalle annetaan suuri arvo siinä, kun kysytään sitä, miten todellisuutta tulisi tulkita niissä arvioissa joissa etsitään todellisuuden oikeinta tulkittavuutta. Kokemisessa on monesti olennaista tieto siitä, miten todellisuutta kokemisen jälkeen käytetään yhteiskuntaelämässä. Todellisuuteen liittyy olennaisesti halu antaa järjestysperusteille strateginen suunta. Todellisuus on sitä, miten totuus ilmenee ollessaan tekemisissä sosiaalisen tilan kanssa. Voidaan katsoa, että sosiaalinen ja totuus ovat todellisuuden rakentumisessa lähes samanarvoisia. Todellisuus on mielestäni kuitenkin miltein aina relatiivinen: Ilmenevät ilmiöt voidaan nähdä aina erilaisilla tavoilla. Tapa suhtautua sosiaaliseen tilaan tarkoittaa miltei aina sitä, millainen halu ihmisellä on osallistua käytännön elämään. Käytännön elämään osallistuminen tarkoittaa aina tapaa saada ulkoisesta palautetta ja syötettä. Sen taas voidaan katsoa tarkoittavan sitä, miten ihminen suhtautuu maailmaan. Maailmaan suhtautumisen tapoina voidaan oikeastaan nähdä kolme erilaista vaihtoehtoa. Ne ovat optimismi, pessimismi ja neutralismi. Tapa suhtautua maailmaan ennakkoasenteisen myönteisesti, tapa suhtautua ennakkoasenteisen kielteisesti ja tapa suhtautua ennakkoasenteisen välittömästi ja kantaaottamattomasti. Tapaan nähdä todellisuus littyy siis sosiaalinen perusta ja totuudellinen perusta. Totuudellinen perusta perustuu tapaan tunnistaa totuuden elementtejä ja sosiaalinen perusta perustuu tapaan hahmottaa tilallisuutta ja sosiaalista elämää. Tapa nähdä totuus tarkoittaa jotain mikä liittyy järjestelyn periaatteisiin. Se tarkoittaa sitä, miten ilmiöt ilmenevät totuudessa ja sen jälkeisessä todellisuudessa. Todellisuuden vastakohtaa epätodellisuutta voidaan myös tulkita tässä yhteydessä. Sen voidaan katsoa tarkoittavan jotain sellaista, mikä toimii totuutta tai sosiaalisuutta vastaan. Se tarkoittaa halua johtaa perusteiden nimeämisen kautta toimintaa ja ajattelua harhaan. Siinä omitaan etenkin totuuden elementtien niemämisen mahdollisuus monopolisesti itselle. Epätodellisuus tarkoittaa halua näyttää kaikki ”ilmenevä” eri tavalla kuin miten toiset sen näyttävät tai ovat sen näyttäneet. Siinä nimetään asioita ottaen huomioon sen mikä edistää omia tarkoitusperiä tässä nimeämisessä tai jossain siitä koituvan yhteydessä. Kyseessä ovat siis ”ilmenevän” johdokset, jotka saadaan aikaan sillä, kun annetaan kaikille ilmeneville asioille uusia nimiä ja siten omitaan näistä niiden alkuperään johtavia piirteitä ja piirteiden johdoksia. Todellisuus on monasti esimerkiksi sitä, miten kaikki huomiolle pantava asiaperäisyys ilmenee yhteiskuntaelämässä. Tätä näin tarkastellessa voidaan helposti havaita, että todellisuuden havainnoiminen voi olla myös sellaista, että se voi keskittyä ilmiöiden alkuperään tai siihen, mitä ilmiöistä koituu usein sellaisessa tilanteessa, jolla ei ole suoranaista kausaalisuhdetta alkuperäiseen tilanteeseen, jossa ei ole vielä päätetty oikeimmasta suhtautumisen tavasta. Todellisuuden arvottamisessa voidaan siis arvioida esimerkiksi ilmiön alkuperästä kertovia genealogisia periaatteita ja toisaalta sellaisia periaatteita, jotka kertovat niistä mahdollisuuksista, jotka liittyvät ilmiön saamaa asemaa mahdollisuuksien välillä valikoidun tulevaisuuden yhteydessä. Tässä siis voidaan havaita se, miten esimerkiksi vallitseva aikakäsitys voi muokata sitä, miten ympärtöivä todellisuus havaitaan. On olemassa monia ympäröiviä todellisuutta sääteleviä järjestelmäkomponentteja, jotka säätelevät sitä, miten todellisuus asettuu havainnoitavaksi. Todellisuudesta voidaan näin ollen erottaa tietyt todellisuuden muodosta vastaamassa olevat järjestelmäkomponentit, jotka ovat riippumatta siitä, miten todellisuus tulkitaan havaittavaksi. Todellisuuden tulkitseminen tapahtuu tällöin näiden järjestelmäkomponenttien asettamien raamien sisällä. Tällaisia voidaan katsoa olevan normaaleimmat tilan ja ajan hahmottamiseen liittyvät ihmisen normaaleimpaan havaitsemiseen liittyvät piirteet. On kuitenkin ollut olemassa ihmisen ja maailman historiassa sellaisia ihmisen olemiseen merkittävästi vaikuttaneita uskomusjärjestelmiä joiden perusteella ihmisille on annettu arkijärkeen täysin päinvastaisia oppidogmeja noudatettavaksi- Tällaisia järjestelmiä ovat olleet esimerkiksi neuvostoliittolainen kommunismi ja Natsisaksan aikainen natsistinen rotuoppi.