Referaatti artikkelista On the genealogy of ethics: An overview of work in progress kirjassa Paul Rabinow ja Hubert Dreyfus Beyond Structuralism and Hermeneutics

Artikkelin alussa Foucault kertoo olevansa seksiä kiinnostuneempi niistä ongelmista, jotka liittyvät itsetekniikoihin. Seksi on Foucault’n mukaan ”tylsää”. Myöskään kreikkalaiset eivät olleet Foucault’n mukaan kiinnostuneita seksistä, vaan ruuasta ja lopulta keskiajalta 1600-luvulle tultaessa seksi sai suurimman roolin ja huomion.

                      Foucault’n mukaan on hämmästyttävää, että kreikkalaisten etiikassa ihmisiä huolestuttivat heidän moraalinen toimintansa, heidän etiikkansa, heidän itsesuhteensa ja suhteensa toisiin ihmisiin paljon enemmän kuin varsinaiset ”uskonnolliset ongelmat”. Toinen poikkeuksellinen seikka hänen mukaansa on se, että etiikka ei ollut liitteessä mihinkään sosiaaliseen tai ainakaan mihinkään lakiin liittyvään institutionaaliseen systeemiin. Esimerkiksi lait seksuaalista poikkeavuutta kohtaan olivat vähäisiä ja eivät ansaitse suurempaa merkintää. Foucault’n mukaan nykyiset vapautusliikkeet kärsivät siitä tosiasiasta että ne eivät voi löytää yhtään periaatetta jolle rakentaa uuden etiikan kehittelynsä.

                      Foucault kertoo, että kreikkalainen etiikka oli liitteessä täysin viriileihin yhteiskuntiin, jotka käyttivät orjia ja joissa naiset olivat altavastaajia joiden nautinnolla ei ollut yhtään merkitystä. Foucault korostaa että antiikissa vain ystävyyssuhteet pystyivät olemaan vastavuoroisia, seksuaalisissa suhteissa joko penetroidaan tai ollaan penetroitavana. Foucault tahtoo kysyä voisiko meillä olla tai voisiko meille kehittyä tekojen ja niiden aiheuttamien nautintojen etiikka, joka voisi ottaa huomioon toisenkin nautinnon? Voidaanko toisen nautinto integroida omaamme ilman viittaamista lakiin tai avioliittoon etc. Foucault’n mielestä se on aika vastenmielistä, että kreikkalainen nautinnon etiikka on yhteydessä viriilisyyden yhteiskuntaan, dissymmetriaan, toisen ja toiseuden poissulkemiseen, penetroimispakkomielteeseen, tietynlaiseen omien voimien poistumisen uhkalla hekumointiin.

                      Foucault pitää sitä merkittävänä erona ja siirtymänä seksuaalisessa diskurssissa, kun vielä neljännellä vuosisadalla ekr. seksuaalinen akti oli toimintaa ja kristityille se on passiivisuutta. Erektio oli neljännen vuosisadan kreikkalaisille elämää symboloivan toiminnan merkki, päätoiminta. Mutta Augustinukselle ja kristityille erektio ei ole vapaaehtoista – se on passiivisuuden merkki – tuomio ensimmäisestä synnistä.

                      Foucault käsittelee ”techne”–käsityksien kehittymistä. Neljännen vuosisadan kreikkalaisille techne tarkoitti huolen pitämistä ympäristöstä – kaupunkivaltiosta, kun taas esim. Seneca olisi voinut sanoa technen olevan huolta itsestä.

                      Tietynlainen itsensä masteroiminen korostui Foucault’n mukaan antiikin Kreikassa. Piti pyrkiä omien himojensa herraksi siten, että Epiktetoksen mukaan tuli voida katsoa kaunista tyttöä tai kaunista poikaa ilman tähän suuntautuvaa seksuaalista halua. Oli alentavaa, jos joutui toimimaan himojensa orjana.

                      Foucault’n mukaan meidän pitäisi päästä eroon tästä ideasta, jonka mukaan etiikan ja muiden sosiaalisten tai ekonomisten tai poliittisten järjestelmien välillä olisi jonkinlainen analyyttinen tai välttämätön suhde. Foucault haluaisi tuoda objektien maailmaan suljetun taiteen käsitteen kosketuksiin ihmiselämän kanssa, siten että jokaisen ihmisen elämä voisi olla taideteos. Sartreen viitaten Foucault ajattelee, että koska on niin, että minää ei ole annettu meille, niin siitä voi seurata ainoastaan se, että meidän tulee luoda itsemme taideteoksina.

Foucault’a kiinnostaa kreikkalaisroomalaisessa kulttuurissa käsite epimeleia heautou, joka tarkoittaa huolen pitämistä itsestä. Käsitettä voidaan käyttää monessa mielessä, esimerkiksi Xenofon käyttää epimeleia heautoua kuvatakseen maanviljelynhoitoa, monarkin velvollisuus kansalaisiaan kohtaan on epimeleia heautoua kuten myös se, mitä lääkäri tekee potilaalleen.

Foucault käsittelee myös ns. hypomnemata-käsitettä, joka tarkoittaa tietynlaista käsikirjaa itsestä. Hypomnemata kietoutui itsestä huolehtimisen kehitykseen, joka alkoi antiikissa.