Vielä suvusta ja suvuista

Von Becker-suku on kaikkine yhteyksineen merkittävin luonteeseeni ja persoonallisuuteni vaikuttanut suku. Becker-suku on äitini suku, ja sillä on merkittävä historia vastuunkannosta suomalaisen kulttuurin rakentumisen vaiheissa. Merkittäviä von Beckereitä ovat olleet Adolf, Frans Josef, Carl Hugo, Reinhold, Alfred Wenceslav, Carl Johan, Alexander ja kapteeni Gustaf ja eversti Gustaf von Becker. Beckerit ovat olleet etenkin sotilaita – upseereita, tilanherroja, tieteilijöitä, virkamiehiä ja taiteilijoita. Suvulla on naisenpuolisten linjojen kautta paljon yhteyksiä muihin Euroopan maihin asti. Minulla on ranskalaisia, saksalaisia, skotlantilaisia, hollantilaisia, suomenruotsalaisia, englantilaisia, ruotsalaisia, irlantilaisia, liettualaisia, venäläisiä ja bysanttilaisia esivanhempia. Minun linjassani eli Luhangan ja nykyisen Kaavin haarassa löytyy Becker sukuisten esi-isien kanssa avioon menneiden naisten sukuja, joita ovat esimerkiksi von Essen, von Schrowe, Tandefelt, von der Pahlen ja Orraeus. Tandefelt tarkoittaa aikansa patinalla ilmaistua nimikettä ”hampaat kentällä”. Schrowet, Essenit ja von der Pahlenit ovat tulleet Saksasta samoin kuten on tulkittu Becker-suvun yhteydessä. Käytän tässä nimeä Becker ilman aatelisuudesta kertovaa etumäärettä, koska esimerkiksi isoisäni Leo, joka oli omien sisaruksiensa viimeinen, kutsui aina sukuamme Beckereiksi ilman etuliitettä. Isäni isän isänpuoleista sukua ei tunneta, mutta varmaa on se, että isoisäni äiti tuli raskaaksi ollessaan New Yorkissa palvelijana vuonna 1927. Isäni nimi on siis hänen isoäitinsä tyttönimi. Sen lisäksi isoisästäni tuli täysorpo, kun hänen äitinsä Alma Vehviläinen kuoli, kun ukkini oli noin kolmevuotias. Onnena isoisälle oli, että hän asui Suonenjoen Vehvilän kylässä laajassa sukuyhteisössä – paljon tätejä ja enoja. Vehvilän kylän nimi johtuu siitä, että siellä on 1600-luvun alusta lähtien elänyt Vehviläisiä, ja itse asiassa koko kylä kuului aikaisemmin Huuhan kantatilaan, jossa vielä nykyäänkin asuu Vehviläisiä, tällä hetkellä Pertti Vehviläinen. Vehviläisissä on muun muassa yksi matematiikan professori, jolla on myös viulua RSO:ssa soittava tytär, lisäksi löytyy mm. lääkäri Arto Vehviläinen ja monia muita yliopistossa koulutettuja, kuten yksi historian professori. On mainittava myös kansanedustaja Anu Vehviläinen. Setäni on diplomi-insinööri ja Metsä-Tissuen tehtaan johtaja Mäntässä. Erityisen läheinen ukilleni oli hänen Anna-tätinsä. Häntä kutsuttiin Annikiksi, ja hän työskenteli pääosan elämästään lukion lehtorina Helsingissä. Ukki oli myöhemmin kirjeenvaihdossa monen enonsa ja tätinsä kanssa siihen asti kuin heitä eli. Vaikka on sanottava, että yksi hänen enoistaan eli pitempään kuin ukkini itse – hän taisi olla noin 105-vuotias kuollessaan Suonenjoella. Ukista tuli metsäinsinööri ja Hackmanin metsäosaston aluepäällikkö, joka kestitsi omistajasuvun jäseniä suvun omalla metsästysmajalla Suonenjoella. Isäni äidin suku on Ropponen, jonka voidaan katsoa tarkoittavan jonkinlaista kulhoa johon kerätään marjoja. Kuitenkin he olivat maanviljelijöitä Suonenjoen Lempyyn kylässä. Maita oli suhteellisen paljon, vaikka 1900-luvun alussa rakennettu punamullan värinen päärakennus ei ole sanottavan laaja. Isoäitini kutsui taloa ”mummolaksi”.Ropposilla oli aikaisemmin paljon mansikkapeltoja, ja vielä jossain välissä niillä tehtiin voitolla kauppaakin. Mummoni mökki sijaitsee Kumpusen rannalla isoäitini kotikylässä. Mökin nimi on Pukinperä. Lähellä sijaitsee mummon edesmenneen sisaren talo, joka on nykyään myyty ja sen nimi on Pukkiharju. Myös he harjoittivat liiketoimintaa mansikoilla, ja on jäänyt mieleeni sellainenkin asia, jonka mukaan myöhempi kansanedustaja ja radiotoimittaja Pertti Salovaara oli nuorena miehenä renkinä poimimassa marjoja. Mummo on sanonut hänellä olleen tumma puku päällä, kun mummon sisaren mies haki tämän junalta Suonenjoelta. Ropposiin kuuluu joitain varsin lahjakkaitakin ihmisiä, esimerkiksi isäni serkku Osmo Kääriäinen, kunnallisneuvos, joka on siis mummoni sisaren poika. Osmo meni avioon ruotsinkielisen naisen kanssa, ja hänellä on kaksi kaksikielistä tytärtä, jotka ovat mondeeneja ja tervehenkisiä nuoria naisia. Martti Kääriäinen eli Osmon isä, oli kuulemma kertonut joskus mummon sisarelle nähtyään minut nuorena poikana jossain suvun tapahtumassa, että tuon pojan perässä naiset tulee vielä juoksemaan. Toinen mummoni sisar on lahjakas taidemaalari, joka on pitänyt jossain vaiheessa näyttelyitä lähiseudun kunnissa., vaikka hän ei ole pariinkymmeneen vuoteen voinut maalata kaihin takia. Lisäksi hän on tehnyt muutamia muotokuviakin, vaikka hänen tyylinsä on välillä ollut varsin tönkön realistinen. Hänen miehensä Veikko oli mm. kunnanvaltuustossa SMP:n listoilta. Mansikkapellot on nyt laitettu pakettiin. Muistan mummoni veljestä Untosta sellaisen asia, että ollessani noin kymmenen vuotias, kun olin isäni kanssa Lempyyn juhannusjuhlissa, ja sää oli todella ankea, tapasimme siellä isäni enon, joka lämmitti käsiäni, kun palelin. Untolla oli lähellä Mummolaa oma talonsa, joka oli varsin suuri kolmessa kerroksessaan ja sen nimi oli itseironisesti Lautala. Mummoni on kertonut, että siinä suvussa, johon Unto oli nainut, on nainen, joka on kirjoittanut pitkään etenkin tilapäisrunoutta. Mummoni on kertonut, että Kaj Chydenius oli soittanut tälle sukulaiselle ja pyytänyt lupaa säveltää ja sovittaa yhden tämän runoista. Yksi mummoni veljistä, Pekka, oli suvun musta lammas ja tuhlaajapoika, joka kuoli viinaan. Isänikin on moralisoinut asiaa vielä pitkän aikaa sen jälkeen kun Pekka kuoli viinaan alle viidenkymmenen iässä. Mummoni nuorin veli Kalevi Ropponen asuu Pieksämäellä ja on ollut aiemmin töissä VR:llä. Mummon vanhemmat olivat Kalle Ropponen ja Toini os. Kröger. Mummo on kertonut, että hänen isoisänsä isänsä puolelta, Oskari Ropponen, oli keväällä 1918 punikkien tappolistalla. Hän pelastautui sillä tavalla, että hän meni erääseen körttiläistaloon ja pyysi heitä piilottamaan itsensä. Tällä perheellä oli kristillisporvarillisen aatteen lisäksi paljon aseita, ja mummoni ukki varmasti tiesi, että punikit eivät uskaltaneet sinne tulla. Oskari Ropponen piilotettiin varmuuden varalta tuvankellariin, jonka päälle perheen isäntä siirsi sohvan. Oskari Ropponen säilyi hengissä tämän kapinan läpi. On kuitenkin kerrottu, että punikit olisivat tappaneet paikallisen suurtilallisen Sikasen isännän, ja kun tästä tuli tieto koululle, missä Kalle Ropponen hankki parhaillaan sivistystä, laittoi opettajarska Siiri Ilmoniemi (ilmeisesti Eeli Granit-Ilmoniemen veljentytär) koulun ovet lukkoon. Mummoni isoäiti isänsä puolelta oli Adolfiina Kaipiainen. Vaikka suvulla on kaukana menneisyydessä ollut myös haaroja, joissa on ollut myös torppareita, on suvulla itsenäistä maata kohtalaisen paljon ja päärakennus Suonenjoella muistuttaa keskikokoista kartanoa, siinä on kahdeksan vierekkäistä ikkunaa molemmin puolin. Kaipiaisten päärakennus on ihan täysin eri maailmasta kuin Ropposten talo. Adolfiinalla oli terveysongelmia ja hän käveli etenkin vanhalla iällä kainalosauvojen kanssa. Mummon äidin suku oli myöskin saksalaisalkuperäinen suku Kroeger. Mummoni äidin puoleisen isoisän nimi oli Pekka Kröger. Hän vastasi tunnettua ilmausta "musta kuin palaneen talon korsteeni", koska kaikki Kroegerit olivat ainakin mummon linjasta tummapiirteisiä hiuksiltaan, parroiltaan ja viiksiltään . Mummoni on kertonut, että kun hän oli noin kymmenvuotias 1940-luvulla he kävivät mummon äidin Toinin kanssa Kuopiossa, missä Pekan veljellä Albinilla oli omakotitalo Niiralassa. Mummo on kertonut tästä ensimmäisestä käynnistään Kuopiossa, että hän, kun joulu oli ovella, ihasteli näyteikkunoita ja joulutunnelmaa. Lisäksi he kävivät tuomiokirkossa, mistä mummolle on jäänyt hyvin miellyttävät ja nostalgiset muistot. Mummon äidin puoleinen isoäiti oli omaa sukuaan Jalkanen. En ole koskaan selvittänyt sitä, millainen tämä suku on ollut, ehkä se pitää vielä selvittää. Äitini isä oli syntyessään von Becker, mutta hänen nimensä muuttui muun perheen tavalla Virrantaloksi kotitilan mukaan. Ainoa poikkeus oli ukin isoäiti Maria Fredrika, joka tokaisi, että hänestä ei tule Virrantaloa. Ukin äiti oli omaa sukuaan Tukiainen ja miltei täysin naapuritilalta. Mielestäni ukki on tullut enemmän äitiinsä kuin isäänsä. Hänen isänsä Frans Edvard oli luja, määrätietoinen ja ankara, samalla kun Hilda Tukiainen oli lempeä, perin äitimäinen luonne. Kun Tampereella tapahtui noin kaksitoista vuotta sitten Hämeenkadun kebabkioskin tuhopoltto, oli siinä kuollut Tukiainen noita Kaavin Tukiaisia, vaikka ei kuitenkaan varmaan aivan viereisestä talosta. Ukkini isoisä oli Reinhold Octavius von Becker, joka oli geeneiltään koostunut aivan täysin ruotsalais-saksalaisesta verestä. joka oli aviossa Maria Fredrika Julkusen kanssa. Julkusetkin ovat kotoisin Kaavilta, mutta Tukiaisia kauempana Virrantalon rajoilta. Hilda Tukiaisen äidin suvun nimi oli Tiilikainen, ja näiden lisäksi sieltä löytyy esimerkiksi Hakkaraisia ja Parviaisia. Äitini äidin suku oli Järveläinen ja äitini ukki oli hyvin tunnettu kiivaudestaan, toimeliaisuudestaan, organisointikyvystään ja määrätietoisuudestaan. Hän oli mukana läntisessä Suomessa punakapinan aikaan valkoisten puolella. Mielenkiintoista on se, että hän kantoi mukanaan viulua, jota hän varmaan soitteli luppoaikana tovereilleen. Onneksi hän onnistui tappamaan mahdollisimman paljon näitä eläimiä. Hänestä tuli sittemmin paikallisen suojeluskuntapiirin puheenjohtaja. Hänestä on kerrottu myös, että jopa ukkini oli muiden suojeluskunnan jäsenten kanssa etsimässä epäiltyä desanttia Virrantalon lähellä sijaitsevan Retusen järven saaressa. Yhtäkkiä saaren rantaan tuli joku omine aikoineen, ja oltuaan jo karabiinien sihdissä joku tunnisti miehen Eemeli Järveläiseksi äitini äidin isäksi. Mummoni äiti oli omaa sukuaan Räsänen, ja Räsäsen isä oli rukkimestari Niilo Räsänen. Mummo oli pienikokoinen ruumiiltaan, mutta hänen äitinsä oli naiseksi isokokoinen. Innostus ompelemista ja käsitöitä kohtaan on tullut Beckereille ensin mummoni äidin ja sen jälkeen mummon kautta. Mummon isän isä oli Aukusti Järveläinen, joka oli syntynyt Vehmersalmella ja muuttanut sieltä Kaaville Järvelän tilalle. Mummoni on kertonut että Suonenjoella kirkkoherrana ollut Järveläinen oli sukua Kaavin Järvelän Järveläisille. Tämä kappalainen julisti joka käänteessä ”Joudutte kaikki suoraan helvettiin!”. Aukusti Järveläinen oli todellinen savolainen isäntämies, joka oli työnjohtajan roolissa kaikissa lähialueen rakennushankkeissa, mm. Melttusvirran sillan rakentamisessa. Mummo sanoi aina, kun olimme lähempänä vanhaa Virrantaloa, että ”lähdetään Melttuselle”: En voi unohtaa niitä kesiä, jolloin olimme vielä keskenkasvuisia ja lähimmät serkut olivat Henri ja Heidi. Kiemurtelimme pellon kukkien keskellä ja veimme kukkia mummolle. Kävin mummon kanssa etenkin talvella hakemassa ja viemässä postin ukkini veljen Reinon vaimolle, joka asui leskenä omassa torpassaan Virrantalon naapurissa. Hän oli tullut niin pelokkaaksi kaiken suhteen, että monesti hän ei tullut edes avaamaan ja lehti oli jätettävä ovenkahvaan Virrantalossa oli lehmien aikana tietynlainen karjan säilytyspaikka Virrantalon takana avautuvan mäen alapuolella, missä olin mummon mukana, kun vasikoille piti saada ruokaa. Äitini vanhempien koti tuotti minulle niin voimakkaan lämpöisessä ja turvassa olon tunteen, etten ole muualla samaa kokenut. Etenkin talvella ja iltaisin tuo korostui – tuntui siltä, että olin keskellä syrjäistä Koillis-Savon maaseutua jonkinlaisessa Eedenissä ja ympäristöön nähden elämää julistavassa merkityksessä.