Miten olen ”uudenaikainen” ja ”vanhanaikainen”

Olen monen mielestä varmaan konservatiivi ja vanhanaikainen ihminen. Myös sukulojaalisuuteni on herättänyt joissain tavanomaisissa ihmisissä ”Raineri”-kommentteja. Jos esimerkiksi ajatellaan sitä, miksi olen ottanut äitini suvun nimi, niin mielestäni se liittyy siihen, kummassa vanhempieni suvuista olen saanut eniten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sukulaiseni isäni puolelta vieroksuvat ja hylkivät minua, esimerkiksi isäni ainoan sisaruksen perheen jäsenet eivät pitkään aikaan ole vastanneet yhteydenottopyyntöihini. Uudenaikainen olen myös siinä mielessä, että olen aatelinen väärältä puolelta eli äidin puolelta. Tästä huolimatta koen olevani samanlainen Becker kuin kaikki muutkin äitini sukulaiset. Katson että paternaalisiin merkkeihin tuijottaminen on täysin samantekevä, jos tätä paternalismia ei perustella viisaudella, järjellä ja oikeudenmukaisuudella. Olen aina suhtautunut välittömästi ja suvaitsevaisesti eri tavoilla käyttäytyviin ihmisiin. Jos on välitön ihmisten suhteen, voi silloin tulla avoimemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi. Olen mielestäni edistänyt niin hyvin sukulaisteni oikeuksia, että vain harvat äitini sukulaisista erottelevat minua siittiö-Beckereistä. Johan von Beckerin muotokuvaa säilytetään St. Marien kappelissa Kållandsön saarella Länsi-Göötanmaalla Ruotsissa. Varmaankin sen on sinne lahjoittanut isoisäni isoisän isän serkku tuomari ja kamariherra Carl Johan von Becker, joka asui saarella sijaitsevassa Tranebergin kartanossa. On kyseenalaista, miten todennäköisesti yksityisellä lahjoituksella tai hänen vaimonsat testamentin kautta kappeliin lahjoitettu muotokuva voitaisiin sieltä jotenkin ostaa tai saada lahjoituksena, mutta mahdollisesti kyseessä voisi olla tarkoituksenmukainen siirto siinä mielessä, koska von Beckereitä ei ole asunut Ruotsissa yli sataan vuoteen. Jos he lahjottaisivat taulun, voisi sitä vastaan antaa jonkun tarkoituksenmukaisen summan esimerkiksi kappelin ylläpitoa ja huoltamista varten. Neuvottelukykyni riittävät kyllä siihen, että tämä siirto toteutuu ja lähiaikoina. Jos he eivät haluaisi lahjoittaa muotokuvaa yksityishenkilölle tai yksityishenkilöiden ryhmälle, voitaisiin miettiä paikaksi esimerkiksi Kaavin kirkkoa. Kimurantimpi juttu on von Becker-suvun nostaminen vapaaherralliseksi suvuksi Suomessa, mutta tulen tarvittaessa lukemaan lakipykäliä sekä Ruotsissa ja Suomessa, etsimään esimerkki- ja ennakkoapauksia ja tutkimaan arkistoja lähiaikoina sekä Ruotsissa ja Suomessa. Kirjoitan todennäköisesti tänään Pariisin kaupungille Adolf von Beckerin muistokilven asettamiseksi Rue Hegesippe de Moreaun 14 seinään Montmartressa Pariisissa. Luikonlahdentien muutoksen Virrantalontieksi aion samaten laittaa alulle tänään, kysehän on kaava-arkkitehtia koskevasta asiasta, joka mahdollisesti täytyy hyväksyttää Kaavin kunnalla. Sukuyhdistyksen perustan myös tällä viikolla, kunhan saan jonkun tekemään niille nettisivut. Hallituksen puheenjohtajaksi tulen minä ja sihteeriksi ja muiksi hallituksen jäseniksi ehdotan äitini serkkua Matti Virrantaloa, äitini veljeä Markku Virrantaloa, äitini kolmatta serkkua Heikki Koskenkylää ja serkkuani Juho Virrantaloa. Reinhold von Beckerin perinneyhdistys perustetaan samanaikaisesti viimeistään Reinhold von Beckerin elämäkerran julkaisutilaisuudessa Ritarihuoneella, ja hallitukseen tulee ainakin tuntemani emeritusprofessori Ohto Manninen, joka on auttanut tietyissä kirjallisissa projekteissani. Minulla on ollut selkäkipua parin viikon ajan. Kipu on lapojen seudulla yläselässä, minkä takia en usko käsissä olevan ainakaan munuaisten toiminnan lopettuminen. Kipu tuntuu eniten vain jos koukistuu kättä selän taakse tai jos kääntää kylkeä sängyssä tai nousee vaikeasta asennosta ylös, kipu ei siis tunnu koko aikaa. Minun on täytynyt ainakin viikon ajan nukkua kyljelläni. Epäilen että kyseessä saattaa olla lihaskipu, joka johtuu päätteen edessä istumisesta ja liikunnan puutteesta. Sauna voisi auttaa tähän kuten myös esimerkiksi sauvakävely. Olen ostanut perheelleni kirjoja joululahjoiksi. En tiedä vielä, menenkö jouluksi Pohjois-Savoon vai olenko yksin kotonani. Kissan saaminen kuljetuslaatikkoon on minulle vaikeaa hommaa, koska kissa pitää monesti työntää laatikkoon, ja siihen minä olen tavallisesti ollut liian hellämielinen. Olen muistellut menneitä asioita ja tuli mieleeni muuten sekin, että kun ala-asteen ensimmäisellä luokalla muut oppilaat ja minä värjäsimme itsellemme oman lempivärin mukaiset pyyhkeet, jotka olivat luokan takaosassa naulassa. Minun pyyhkeeni oli violetin värinen. On sanottava, että muilla värit olivat tylsempiä, ja minun oli ainoa violetti pyyhke. Minä en ole varma siitä, milloin tämä elämä päättyy, koska epäilen tiettyjen ihmisten valehtelevan minulle. Pitää kuitenkin olla valmis kaikkeen, ja tärkein asia on se, että tekee joka päivä asiat niin kuin kyseessä olisi elämän viimeinen päivä – jokainen uusi päivä tulee ottaa vastaan niin kuin se olisi lahja maailmalta. Toisaalta minkäänlaisia terveysongelmia ei kipeän selän lisäksi ole, joten kaikki menee ainakin sen suhteen todella hyvin. Olen lukenut Jordan B. Petersonin kirjoja. Mies on poikkeuksellinen ja riippumaton mieleltään oleva tutkija, joka ei ole niin sanotusti sosiaalisen ilmaston ja tavallisimpien aatteiden yhteisöllinen tulkitsija ja esiintuoja. Tavallisesti jos tutkija toistaa ympäristön fraaseja, kertoo se vain siitä, että lähes kaikki ihmiset eivät pysty harrastamaan itsenäistä ajattelua ja olla riippumaton pintapuolisimmasta henkisestä olosuhteistosta. Martti Häikiö on myös lahjakas tutkija ja etenkin hänen kirjansa Historia ja väärät profeetat on aiheuttanut minulle iloa. Siltalan pari vuotta sitten kustantama kirja Aatelin historia Suomessa on varsin mielenkiintoinen, olisin varmasti itse harkinnut samakaltaisen kirjan kirjoittamista, ellei tämä porukka, johon kuuluu myös esimerkiksi aatelista aiemminkin kirjoittanut Alex Snellman, joka ei kuitenkaan kuulu Snellmanien aatelissukuun, olisi ennättänyt ensin. Suhtaudun avoimesti kaikkeen ja minulla ei toisaalta ole minkäänlaisia plakaattiennakkoluuloja. Kirjoitan ja puhun aina yleisyyksistä ja asioista, enkä yksilöistä ja ihmisistä, miten lähes kaikki ihmiset suhtautuvat jollain tavalla poikkeaviin ja ihmisten huomion kohteeksi omasta tai muusta halusta tulleisiin ihmisiin. Asioihin ja yleisyyksiin keskittyminen on siinä mielessä vaarallista, että ihmiset ottavat tällaisen keskittymisen henkilökohtaisena, koska he mieltävät itsensä ensisijaisesti itsestään ja toisista ihmisistä koostuvien ryhmien jäseneksi. Joku yliopistoyhteisö voisi olla minulle ”soothing”. Tavallisesti sanotaan, että yliopistoympäristö suvaitsee erilaisuutta paremmin kuin monet muut yhteisöt, mutta on sanottava, ettei tämä toteudu pienemmissä ja syrjäisemmissä yliopistoissa esimerkiksi Suomessa. Muistan esimerkiksi sen, kuinka usein minua on arvosteltu esimerkiksi sen kautta, että olen ottanut äitini suvun aatelisen nimen. Myös on painunut mieleeni se, että kun olin ensimmäistä syksyä yliopistossa ja siellä logiikan luennolla, jota opetti John Pajunen, rupesi hän tietyssä vaiheessa siirtämään katsettaan ja osoitti koko salilliselle minua sormellaan, ilmeisesti sen takia, koska minulla on tapana katsoa luennoitsijaa luennolla. Tästä seurasi kaikenlaista vihjailua ”homoksi”, ”ei Mensan tasoiseksi” jne. Pidin yliopistossa eniten Professori Jussi Kotkavirrasta. Olin mm. hänen vetämässään maisteriseminaarissa kahteen otteeseen. Hän myös kysyi joitain vuosia sitten linkedin ”kaveriksi”, vaikka en ollut harrastanut siellä kontaktien hankkimista, kaipa minä olin jollain tavalla jäänyt hänen mieleensä – joka hyvässä tai pahassa. Koin sen koskettavana, kun sain tietää, että hän oli menehtynyt keväällä 2021 67-vuotiaana. Keveät mullat Jussille. En koskaan tullut kysyneeksi, oliko hän jotain sukua ruotsalaiselle Adlerström-suvulle, mutta luulolla ei saata olla hyvinkään perää. Yksilöt on käsitettävä yksilöinä, ja jokaista yksilöä tulee sietää ainakin siinä mielessä, että he todella ovat yksilöitä. Pajuselle lähetin joitain vuosia sitten viestin, että en myöhemmin tarkoittanut hänelle mitään pahaa tuon vuosien takaisen asian repostelemisella. Haluaisin kirjoittaa Mannerheimista, mutta hänestä on kirjoitettu niin paljon jo ennestään, ettei varmaan mitään kovin uutta ole helppoa saada näkyviin. Yksi vaihtoehto kuitenkin olisi se, että julkaisisin hänen ja kummisetänsä kirjeenvaihtoa. Ensiksi tietysti pitäisi selvittää onko noita kirjeitä yleensäkään vielä arkistoitu minnekään yhdeksi kokonaisuudeksi. Toistaiseksi olen lukenut vain yhden heidän välisensä kirjeen. Toisaalta en ole vielä yrittänyt sellaisia etsiäkään. Olen varmaan poikkeava suomalainen siinä mielessä, että en halua ns. otatella eli todistella omaa paremmuuttani tappelemalla toisten ihmisten kanssa, sillä tämä asia on se, joka korostaa monen ihmisen mielestä omaa paremmuutta. Olen saanut käsiini Hans Rudolph von Schröterin bi-linguaalisen suomalaista kansanrunoutta saksankielisinä käännöksinä esittävän kirjan Finnische Runen. Schröter oli tullut Uppsalaan opiskelemaan ja oli siellä ollessaan tutustunut mm. Adolf Ivar Arwidssoniin, joka oli antanut hänen luettavakseen. Ennen tuota Schröter ei ilmeisesti ollut osannut ollenkaan suomea. Kertoo hyvin siitä, miten tuohon aikaankin ilman internettiä tutkija on voinut oppia uuden kielen kohtalaisen pienessä ajassa vain oman työteliäisyytensä ja lahjakkuutensa ansiosta. Minun pitää mahdollisesti vielä lisätä Reinhold von Beckerin elämänkertaan tiettyjä Schröterin kääntämiä runoja, tietysti niin, että sekä saksankielinen käännös ja suomenkielinen alkuperäinen runo ovat samassa yhteydessä käsiteltävänä. Isäni isä, Arvi-ukki on ollut minulla pitkään mielessä viime aikoina. Hän oli hyvin tietoinen siitä, että ensimmäinen kissani Arthur oli minulle hyvin tärkeä, ja hän vielä kuolinvuoteellakin halusi huomioida minut ja kysyi mitä Arthurille kuuluu. Luen nykyisin lähes kaiken kirjallisuuden alkukielisenä, etenkin kaunokirjallisuuden. Vaikka Georg Henrik von Wright ei ollut mikään maailmantason filosofi, niin olen viime aikoina lukenut hänenkin kirjojaan. Wright on joskus kirjoittanut sukunsa Kuopion-haarasta, että koska siellä suomenkielistyneet Wrightit halusivat vielä Georg Henrikin nuorukaisaikana ylläpitää yhteyttään ruotsinkieliseen menneisyyteensä, tilasivat he Kuopioon Hufvudstadsbladetin, joka sen saapumisen jälkeen sijoitettiin huvilan ulkohuussiin, minne suomea Kuopiossa oppimassa ollut Georg Henrik asettui usein sitä lukemaan. Wrightithän menettivät ainoan isomman kartanonsa (vaikka päärakennus on pieni) Haminalahden jo ennen Georg Henrikin syntymää. Olen kehittynyt ranskan kielen taidossani ja luen nykyään sekä ranskankielisiä alkuteoksia ja esimerkiksi antiikin klassikoiden käännöksiä ranskan kielellä. Tietysti Le Monde, Le Figaro ja Parisien sujuvat aika sulavasti. Emmanuel Levinas on filosofi ja etenkin eetikko, jonka tuotannosta haluaisin saada pitävämmän otteen. Levinaan ajatuksiin kuuluu se, minkä olen useaan otteeseen toistanut, nimittäin se, että nähdessään toisen ihmisen kasvot, ihminen huomaa sen kautta, että hän ei ole vastuussa tästä ihmisestä, vaan jokaikisestä ihmisestä maan päällä. Immanuel Kant kiinnostaa minua nykyään entistä enemmän, ja ostin jo aikanaan Jyväskylässä hänen Puhtaan järjen kritiikkinsä. Sitten Saksassa vaihdossa ollessa otsin Suhrkampin paksun niteen Die Kritiken, joka sisältää kaikki Kantin pääteokset. Kant oli skotlantilaisalkuperäisen nahkurin poika, ja 155 senttiä pitkä mies, joka ei poistunut elinaikanaan kotikaupungistaan Königsbergistä Itä-Preussissa kuin korkeintaan kaupungin lähialueille. Marika Tandefelt oli toimittanut hyvän ruotsinkielisen kirjan Viipurin neljästä kielestä, eli suomesta, ruotsista, saksasta ja venäjästä, vaikka tataarikin voidaan jossain mielessä laskea arvioihin. Hauska klassisessa savolaiselokuvassa Lentävä kalakukko on kohta, jossa Esa Pakarisen esittämä konduktööri Saastamoinen sanoo. ”Ja nyt tullaan Riihimäkkeen, ellei olla jouduttu toisille kiskoille”, johon Armas Jokion esittämä mustalaismies Aleksi (”musta kuin palaneen talon korsteeni”) toteaa: ”on nuo kummallisia nuo savolaisten puheet”. Olen ajatellut säästää rahani lähiajalta antiikin ja osakkeiden ostamista varten. ”Juopoilta jää usein asiat hoitamatta”, totesi varsin proosallisessa yhteydessä kuin Metsolat-sarjassa Kari Kaukovaara pankinjohtajalle. Se on totta, ja seuraavan kerran juon vasta joulupyhinä, seuraavaksi keskityn olennaisiin asioihin: hakemuksiin, ajankohtien selvitykseen, paperitöihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Aion kirjoittaa tässä kuussa kirjoituksia lehtikontaktien mukaisiin lehtiin ja myös blogiin, tavoitteena olisi, että alkuvuoden harvasta kirjoitusvireestä huolimatta saisin vielä tässä kuussa kirjoitettua niin paljon, että tämän vuoden luku olisi vähintään sata. Aristoteleen tuotantoa kun lukee väliajoin päästä päähän, pysyy tekemisissä olennaisten asioiden kanssa. Platon on ollut minulle aiemmin läheisempi, mutta mm. Karl Popperin diktatuurisyytösten myötä olen alkanut suhtautumaan etenkin Platonin Valtioon kriittisemmällä tavalla, vaikka vielä kieltämättä arvostan tiettyjä Platonin (ja sitä kautta Sokrateen) ajattelun piirteitä. Asfa Wossen Asseraten kirjaa Manieren ei voi turhaan korostaa. Etiopian kuninkaalliseen perheeseen kuuluva mies on opiskellut Abitur-tutkintonsa Saksassa ja opiskellut sen jälkeen mm. Heidelbergissä ja Oxfordissa, ja tuossa teoksessaan antamat tiedot, kuvaukset ja ohjeet perustuvat syvälliseen ja yläluokkaiseen kulttuurintuntemukseen. Esimerkiksi Intiassa ja Etiopiassa on aina pidetty ylempien luokkien ominaisuutena muihin ihmisiin verrattuna suhteellisen vaaleaa ihonväriä. Etiopia viimeinen keisari Haile Selassiekin muistutti hieman ruskettunutta eurooppalaista. Kommunistista barbariaa edustanut Mengistu oli kuulemma aina joutunut kokemaan syrjintää esimerkiksi monarkian ajoilta perityn ylemmän virkamiehistön taholta oman tumman ihonvärinsä takia. Meles Zenawi, perinnölliseen aateliin kuuluva maan myöhempi pääministeri, joka muistutti myös päivettynyttä eurooppalaista, oli mies, joka kukisti Mengistun ja kommunistisen diktatuurin . Aika vertauskuvallista ja vuoden 1918 tapahtumiin ja Mannerheimiin liittyvä asetelma on se, että perinnölliseen aateliin kuuluva kansanjohtaja kukistaa kommunistiset eläimet. Minua kiinnostaa nykyään paljon soveltava etiikka ja etenkin bioetiikka. Myös luova osallistuminen kiinnostaa. Vaikka kannatan kapitalismia ja olen oikeistoliberaali, koen kuitenkin ihmisten auttamisen tärkeäksi ja haluan osallistua hyväntekeväisyyteen ja kehitysyhteistyöhön. Mielestäni kapitalismin paikallisia menetelmiä tutkimalla voitaisiin tavoittaa sellaista todellisuuden tilaa, jossa ainakin absoluuttinen köyhyys vähentyisi, esimerkiksi senkin avulla, että ihmisiä velvoitettaisiin ottamaan osaa toisten ihmisten pyyteettömään auttamiseen. Yksi työn alla oleva kirja, joka liittyy mainittuun aiheeseen on Peter Singerin ”Ethics in the real world – 82 brief essays on things that matter”. Mm. Wanda Teaysin toimittama Global bioethics and human rights” on myös loistava kokonaisuus, joka käsittelee samaa aihetta kuin Singerin kirja, vaikka onkin Singeriltä mainttava myös etenkin kirja ”Practical ethics”. Jos elämää on vielä tarpeeksi jäljellä, aion korjauttaa hampaani, ainakin muutama implantti on saatava yläleukaan. Aion kirjoittaa artikkelin sukulaisestani Uno von Schrowesta, minulla on esimerkiksi Schrowien 300-vuotista aateluutta vuonna 1950 juhlistanut sukukirja. Lisäksi minulla on Viljo Tarkiaisen postuumisti vuonna 1913 julkaisema Schrowen runoteos ”Runoja”, joka sisältää sekä Schrowen omia runoja ja esimerkiksi hänen käännöksiään Schilleristä ja Petöfista. Schrowe-suvun kohtalo on surullinen, sillä heidän sukunsa ei jatku uusimman sukupolven jälkeen, koska uusia miehiä ei ole. Näistä olen saanut jo jonkin kokoisen tietomäärän hänen henkilöhistoriastaan. Lisäksi aion kirjoittaa elämänkerran sukulaisestani taidemaalari Adolf von Beckeristä. Hänestä on jo kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten elämäkerta Adolf von Becker – Pariisin tien viitoittaja, joka kuitenkin keskittyi enemmänkin hänen taiteensa historiaan, eikä hänen henkilöhistoriaansa liittyviin asioihin.