Miksi olen ironinen ja kriittinen vallan suhteen

Haluaisin kirjoittaa nyt jotain mm. filosofiani ja ajatteluni käsitteistä, sekä siitä asiasta, joka näyttää ihmetyttävän monta ihmistä, nimittäin sitä, miksi olen tullut niin kriittiseksi ja ironiseksi kaikenlaisen vallan suhteen. Toisessa asiassa voidaan varmasti sanoa, että ironisuuteni ja kriittisyyteni vallan suhteen liittyy siihen, että olen kokenut paljon epäoikeudenmukaista vallankäyttöä. Jos henkilöä kohtaan käytetään jatkuvasti epäoikeudenmukaisia vallankäyttömenetelmiä, jos siis valtaa ei perustella oikeudenmukaisuudella, niin on mielestäni selvää, että älykkäämmällä ihmisellä syntyy reaktio, joka hylkii ja vastustaa epäoikeudenmukaisuutta. Monessa mielessä epäoikeudenmukaisuus liittyy siihen, että käytetään väljiä periaatteita vallan oikeuttamisessa. En ole myöskään koskaan ymmärtänyt ja hyväksynyt sitä, että joitakin ihmisiä kannustetaan esimerkiksi heille kuvitellun annetun vallan kautta tulemaan yhteiskunnassa johtoasemaan, samalla kun monet muut jätetään ilman tällaista erikoiskohtelua. Nimenomaan erikoiskohtelu on sellainen asia, jota minä vastustan, koska siinä toimitaan pelkästään kuviteltujen vallan symbolien kautta, ja ihminen joka on häpäisty jätetään oman onnensa nojaan. Lisäksi on tyypillistä, että ihmiset jotka ovat menestyneet vallan tavoittelussa ja vallan symbolien haalinnassa, kehittävät monesti asenteen, jonka mukaan epäoikeudenmukaisuudesta ja vallan väärinkäytöstä ei saa ollenkaan näiden ihmisten mielestä valittaa, ja sillä tavalla voidaan jatkaa tällaisen ihmisen häpäisemistä. Monesti valtaa pidetään hallussa sellaisten periaatteiden kanssa, jossa asennoituminen, asenteet ja mielipiteet pitää vertaannuttaa toisten sellaisten ihmisten kanssa, jolla kuvitellaan olevan yhteiskunnassa ja yhteisössä valtaa. Ironialla vastustetaan tällaista vallan jakoa ja perinpohjaisesti epäoikeudenmukaista tapaa, jolla valtaa jaetaan yhteiskunnassa. Monesti menestyvä ihminen koetaan omana poikana tai tyttärenä, samalla kun jotkut jäävät alkuperäisimmässä lähiyhteisössään eli perheessä syrjityn ihmisen asemaan, johon suhtaudutaan kielteisesti ja antipatialla. Tällä hetkellä en ole varma, aionko mennä perheeni luokse Savoon jouluksi, koska etenkin mummoni hurskastelun ja vallan oikeuttamisen kautta minussa syntyy aina vastareaktio, ja koska mummoni ei paremmasta tiedä, itkeskelee hän sen jälkeen ja moralisoi minua tästä vastareaktiosta. Olen joskus huvikseni halunnut tuossa tilanteessa järkyttää tätä valtatasapainoa, vaikka nyt esimerkiksi ruokapöydässä piereskelemällä. Toisaalta koen myötätuntoa vanhempiani kohtaan, koska he kuitenkin ovat vanhempiani, vaikka esimerkiksi henkistä vallan väärinkäyttöä ei voi tavallisesti todistaa eikä siitä voi valittaa, verrattuna siihen, jos vallankäyttö tapahtuisi ruumiillisesti kurittamalla. Tavallisesti etenkin miehiin liittyvällä vallankäytöllä on tyypillistä, että siinä sovitaan poikien säännöt, jota vastaan ei voi valittaa, tai ainakin tällainen ihminen joka esittää vastustavia ajatuksia, tehdään jollain tavalla naurunalaiseksi ja yleisen arvostelun kohteeksi. ”Eihän tuo ole mitään.” ”Kyllähän noin saa tehdä!” Ironia ja satiiri ovat vallankäytön suurimmat vastustajat, koska nuo totuuden kokemisen tavat lamaavat monesti keskustelun, koska niiden avulla vallankäyttäjät ja etenkin valtaa haluavat yksilöt asetetaan naurun alaiseksi. Ongelma satiirin ja ironian ymmärtämisessä on, että tavalliset annettuun valtaan pysyvänä tosiasiana vallan symbolien kautta suhtautuvat eivät niitä ymmärrä, ja useimmissa tapauksissa tyhmät ihmiset alkavat ”ajatella”; että ironisesti ja satiirin keinoin esimerkiksi poliitikkoihin suhtautuminen on väärin ja huonoa käytöstä. Monesti tavalliset maalaiset saattavat vielä ajatella, että valtaa ja vallan käyttöä kritisoiva ihminen on tyhmä tai jotenkin rajallinen, koska hän ei havaitse yhteiskunnassa kehitettyä menetelmää, jossa valta ymmärretään annettuna ja vallan symbolien kautta käsittäen. Monessa mielessä ironian ja satiirisen asenteen vastustajat, siinäkin mielessä, ettei heillä ole kapasiteettia sitä käsittää, perustelevat annetun vallan ja vallan symbolien kautta käsittämisen suoranaisen pelon takia. Paremmat ominaisuudet täysin rahvaan kuvittelemassa mielessä saa tavallisen ihmisen aina matelemaan tällaisten ”parempien” ihmisten edessä. Monessa mielessä vallan käyttäminen ja sen käyttämisen käsittäminen eivät ole tavallisilla ihmisillä kehittyneet sanottavammin ainakaan muutaman sadan vuoden aikana. Pelko ja englanniksi ilmaisten ”awe” ovat tekijöitä, jotka sanelevat ihmisille vallan. Samalla aikaa kun moraalin ja etiikan katsotaan liittyvän aina korkeammalla tasolla hierarkiassa oleviin ihmisiin, jatkuu tällainen asennoituminen, jossa eettisiä asenteita ei tunnusteta eikä niitä harrasteta, jos eettisen kannanoton esiin tuova ihminen ei ole vallassa yhteiskunnassa tai yhteisössä hänen siinä annetun vallan kautta tulkitun valtamäärittämisen kautta. Mitä primitiivisempi ja välinpitämättömämpi ihminen on oman valtansa haalinnassa, sitä todennäköisempää on, että väärinkäytöksiä syntyy, jotka ihmisten enemmistön välinpitämättömyyden takia jäävät huomaamatta ja rekisteröimättä. Sekä miesten että naisten tavanomainen valta-asennoituminen korostaa sitä, että eettiset kannanotot otetaan vastaan vain silloin, jos kyseisiä asioita sanovalla ihmisellä on valtaa. Thrasymakhos, sofisti, totesi eräässä sokraattisessa dialogissa, että oikeudenmukaisuus ja sen vaatiminen pitää aina perustella vallalla. Sokrates oli toista mieltä. Ja on täysin tavallista, että tuo Thrasymakhoksen primitiivinen asenne vallitsee edelleen missä hyvänsä – vaikkapa filosofiaa yliopistossa opiskelevien ihmisten keskuudessa. Rahvaan edustaja ajattelee aina, kun joku sanoo vaikka ajatuksiaan filosofiasta, että hänen pitää perustella ajatuksensa hallussaan pitämällä vallalla. Primitiivinen ihminen kuuntelee vain sellaisia, joilla katsotaan olevan annettua valtaa, joka monessa tapauksessa liittyy kaikenlaisiin vallan symboleihin. Miksi esimerkiksi mies hankkii monesti ison ja parasta merkkiä olevan auton? Se liittyy siihen, että valtaa on korostettava pienimmilläkin saatavilla symboleilla. Kun ympäröi itsensä symboleilla, joihin rahvas katsoo liittyvän valtaa, nostaa hän silloin tietoisesti omaa asemaansa pelkästään sen kautta, millaisia mielikuvia tuollaiset symbolit tavallisissa ihmisissä herättävät. On sanottava suosikki-isosedästäni Martista, joka oli metsäinsinööri, että hän ajoi suurimman osan aikuiselämästään pienellä punaisella fiatilla, koska herrasmiehen ei tarvinnut leveillä autollaan tai millään omaisuudella. Minä olen esimerkiksi aina ajatellut, että mikäli ostaisin joskus auton, olisi se esimerkiksi Morris Mini. Mies joka on kriitikko ja ymmärtää vallan keinotekoisuuden, ei tarvitse oman ”statuksensa” nostamiseen pyrkiviä toimia ja hänen ei koko ajan tarvitse tuijottaa keinotekoista ja kuviteltua sosiaalisen vallan määrässä kilpailua. Sanoisin, että tämän sosiaalisissa yhteisöissä käytetyn vallan ymmärtäminen ja tuossa järjestelmässä kilpailusta kieltäytyminen on yksi suurimmista ajattelun muutoksista, johon esimerkiksi filosofian opiskelulla voi joskus päästä. Tällainen ihminen näkee ihmisten teeskentelyn ja ohjautumisen merkityksettömistä asioista. Koska suurin osa ihmisistä hyväksyy tällaisen järjestelmän ja pitää sitä toiminnallaan yllä, tulevat ironian ja satiirin lietsojat olemaan aina pienessä vähemmistössä, ainakin Suomen kaltaisessa henkisesti primitiivisessä kulttuurissa. Esimerkiksi Britanniassa ja vaikkapa Ranskassa asia on täysin erilainen. Kuitenkin sellaiset, jotka hakevat valtaa toiminnallaan, ovat siitä huolimatta yleisiä lähes missä hyvänsä kulttuurissa. Monessa mielessä nykypäivänä jonkinlainen ostopäätös tehdään sen perusteella, miltä jokin tietty asia tai objekti näyttää ja vaikuttaa toisten tavallisten ihmisten mielestä. Monessa mielessä satiiri ja ironia ja korkeamman henkisen tason tavoittaminen tapahtuvat etenkin sen pyrkimyksen takia, jonka voi monessa mielessä nähdä esimerkiksi buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa, että pyritään löytämään selittäviä, ylempiä ja korkeampia periaatteita, eikä vain ajauduta kilpailemaan pikkumielisesti toisten ihmisten kanssa, joiden perspektiivi on samalla tasolla muiden kilpailijoiden kanssa. On selvää, että yhteiskuntaelämä on varmaan aina perustunut vallan tavoitteluun, ja siihen, että kun valtaa on, siinä aina pyritään monopolisoimaan etiikasta puhuminen kaikenlaisten merkityksettömien ja valtaa korostavien juhlallisten kannanottojen kautta. Zen-buddhalaisuudessa korostetaan resignaatiota eli luopumista tavanomaisimmista, pikkumielisimmistä ja itsekeskeisimmistä haluista ja tarpeista sen takia, että mieli voisi vapautua kaikesta turhasta ja ihmisten tavanomaisten mielipiteiden kautta harrastetuista aktiviteeteista, jotka eivät perustu elämää suuremmille ajatuksen tasoille. Jos en olisi perso viinalle, olisin varmasti monesti harkinnut Nepaliin munkkiluostariin lähtöä. Kuitenkin en ole mielestäni tuottanut kenellekään, edes pienimmälle muurahaiselle pahaa viinan juonnillani. Toisinaan minulla on pitkiäkin kausia, jolloin kirjoitan, tutkin, käännän ja luen. Viinan juonti saattaa olla keino herkkyyden, ylitse käyvän herkkyyden sietämiseen ja erottautumiseen suuresta maailmantuskasta ja kyynisestä asennoitumisesta. Ironisuuteni ja epäoikeudenmukaisuuksien havaitseminen on varmasti alkanut perusteellisesti isäni tavasta käyttää valtaa, ja minkälaisia muistikuvia minulla on hänen irrationaalisesta ja epäoikeudenmukaisesta vallankäytöstään. Toisaalta, jos mainitsen viinan juonnista lisää, pyrki Jouko Turkka saamaan opiskelijoistaan Teatterikorkeakoulussa kyynisen, maailmaa jo nuorella iällä halveksuvan asenteen ja taiteilijana kapakoissa esiintymisen laittamalla oppilaansa koviin fyysisiin harjoitteisiin. Olen miettinyt sitä, ja itse asiassa yksi tuntemani fysioterapeutti on sanonut minulle, että monessa mielessä ainakin jotkut ihmiset pystyvät korvaamaan alkoholin juonnista tulevan hyvän olon urheilemisella, koska samalla tavalla sekin vaikuttaa merkittävällä tavalla aivojen välittäjäaineiden tasapainoon. En tiedä. Olen siihen varmaan liian laiska ja pelkään sosiaalisia tilanteita. Pitäisi olla ainakin jonkinlainen sparraaja tai personal trainer. Vaikka vanhempani eivät ole enää halukkaita takaamaan luottokorttia, olisi mahdollista, että ainakin osa-aikainen personal trainer hankittaisiin ja saisin sillä jonkinlaista ryhtiä itseeni. Kuitenkin olen aina jalkapallon seuraamisesta huolimatta halveksunut lähes kaikkia muita urheilulajeja kuten vaikkapa jääkiekkoa, jonka harrastaminen mielestäni kertoo jonkinasteisesta primitiivisestä luonteenlaadusta. Jalkapallokin kuitenkin on herrasmieslaji tuohon verrattuna. Mielestäni olisi myönteistä, jos joku politiikko sanoisi joskus, kun häneltä haetaan mielipidettä ja julkilausumaa johonkin eettisen arvottamisen julkiseen tapahtumaan, että jokainen ihminen voi itse käsittää sen, millaista mieltä jostakin asiasta tulee olla. Naisista olen luopunut jo aikoja sitten. Vaikka minua voitaisiin millä tavalla hyvänsä sanoa rappeutuneeksi tai degeneroituneeksi, niin tiedän varsin hyvin sen, millaisiin asioihin haluan keskittyä, ja mitkä asiat rasittavat minua liian paljon niin, että alkaisin jotain rasittavaa tehdä. Minä olen aina pyrkinyt kirjoittamisella lähestymään olennaisia ja ytimellisiä kysymyksiä, mielestäni ihminen voi itse valita sen, haluaako hän keskittyä olennaiseen vai vain ylläpitämään sosiaalista hallinta- ja valtapeliä. Olen joskus miettinyt käsitettä vanha sielu, ja mielestäni voin joltain osin vastata joitain kuvauksia tuon käsitteen mukaisista yksilöistä. Vanha sielu on täyttänyt kohtalonsa ja tehtävänsä maailmassa, minkä takia laaja-alainen resignaatio mahdollistuu. Kun ihminen on selvittänyt sen, mikä on maailmassa oikeanlaista onnellisuutta, tajuaa hän sen, mihin hänen tulee keskittää huomiotaan. Joskus vanhaksi sieluksi riittää jo nuoren ihmisen viisaus, koska vanhat sielut ovat vanhoja jo lapsuudestaan alkaen. Muistan peruskoulun toiselta luokalta, kun opettaja teki kysymyksen muistaakseni jostain sellaisesta asiasta, josta hän tiedusteli tarinan opetusta ja miksi joku yksilö toimi niin kuin toimi. Muistan sen pojan, joka sanoi minusta seuraavalla luokalla, että ”hirtetään se”, sanoneen, että motiivi oli ”raha”. Minä alle kymmenvuotiaana poikasena vastasin, että ”kunnia”, jonka opettaja vahvisti olevan sen, mitä hän kysymyksellä haki. Jätän käsitteet ja yleisemmän filosofian seuraavaan kirjoitukseen.