Alexander Reeth oli Johan Reidin ja Elisabeth Casteliuksen poika, vaikka hänen synnyinajastaan ei ole tarkempaa tietoa (vaikka väitetään jossain, että hän olisi syntynyt 1713, ja kuusikymmentävuotiaaksi hänet on kuollessaan mielletty), vaikka on mahdollista, että hän olisi syntynyt esimerkiksi niinkin myöhään kuin vuonna 1723. Suku oli alkuaan Skotlannista ja sen nimi oli todellakin ennen Reethiä skotlantilainen Reid. Hyvin tunnettu sotapäällikkö Jacob de la Gardie, joka tunnettiin myös lempinimellä "Laiska-Jaakko", oli antanut David Reid nimiselle skotlantilaiselle upseerille suuria läänityksiä Hämeestä 1600-luvun alussa. Kornetti on tämän Reidin perillisiä. Tämän jälkeen ratsumestari Alexander Reidille luovutettiin vuonna 1649 Luhangan kymmenen taloa, josta muodostui sittemmin mahtava Luhangan säteri.
Säteri joutui tietyssä vaiheessa pois Reid-suvulta, ja vasta vuonna 1759 kornetiksi vuonna 1764 ylennetty Alexander Reeth sai sen haltuunsa. Häntä pidettiin yleisesti kansan keskuudessa aatelismiehenä, mutta hänen onnistui vasta vuonna 1766 vakuuttaa ritarihuonelautakunta sukunsa vanhan aateliskirjeen avulla Tukholmassa, että hän periytyi vuonna 1653 aateloidusta Hans Reethista. Sen jälkeen hän sai käyttää nimestään muotoa Alexander af Reeth. Luhangassa ei tuohon aikaan muita Reetheja ollut, mutta Sysmän puolella oli kornetin sisaria ja veljiä.
Kornetti Reethillä ei ollut elämänsä aikana virallisia lapsia ja hän pysyi koko elämänsä naimattomana vanhana poikana. Kartanossaan, joka sijaitsi Luhangan salmen rannalla hän piti kovaa kuria ankarana tilanherrana. On muun muassa kerrottu, että kartanon portit tuli joka ilta lukita seitsemään mennessä illalla, eikä yhdelläkään kartanon asukilla ollut mahdollisuutta harhailla kartanon porttien ulkopuolella sen jälkeen illasta. Kartanon rakennusten alue oli siis suljettu piiri, josta muualle ei voinut kulkea kuin muutaman portin kautta. Tämä oli tarpeen sekä vaarallisten eläinten, vaeltavien rikollisten ja hyvän järjestyksen ylläpitämisen kannalta.
Reeth otti koko ajan kantaa alueensa ongelmiin, joista yksi oli pitkä etäisyys Luhangasta emäseurakunnan Sysmän kirkolle. Kornetti kuitenkin harrasti kesäisin näyttävää Sysmän kirkossa käymistä, jossa hän kulki punaisella veralla verhotuilla veneillä, joiden soutajatkin olivat loistoaatelisuuden kunniaksi pukeutuneet samaan punaiseen kuosiin. Veneen hangat olivat tehtyjä luusta, eikä puusta niin kuin rahvaalla. Jo ennen kuin hänen vanha aateluutensa oli virallistettu aloitti Reeth vuonna 1765 virallisen toiminnan Luhangan säteriläisille oman kirkon hankkimiseksi. On sanottu, että hän kääntyi alkuun kirjelmin Kymenkartanon läänin maaherraa kohtaan. Maaherra vetosi tuomiokapituliin, joka otti yhteyttä Sysmään asiasta päättävän kokouksen järjestämistä varten. Pitäjänkokous pidettiin syyskuun neljäntenä päivänä vuonna 1765, jonka yhteydessä Reeth määräsi kirkon paikaksi hiekkaharjanteen Luhangan salmen rannalla. Hakulinmäen torppa määrättiin papin asuinpaikaksi, ja Reeth sekä uuden pitäjän talolliset ottivat vastuun papiston palkoista.
Reeth määräsi säännöstä, jonka mukaan ne pitäjäläisistä, jotka eivät ottaneet osaa kirkon talouteen, eivät saaneet myöskään käydä kirkossa eikä näitä saa haudata uuteen kirkon hautausmaahan. Vuoden 1766 alussa Reeth oleskeli Tukholmassa, missä hän onnistui saamaan audienssin kuningas Adolf Fredrikille, ja tammikuun 18. päivänä 1766 hänen onnistui saada kuninkaan periaatteellinen suostumus Luhangan kappeliseurakunnan perustamiseen. Jokusen viikon päästä toinen päivä helmikuuta Sysmän pitäjänkokous hyväksyi toimitettujen asiakirjojen perusteella Luhangan kappelin perustamisen. Kuningas Adolf Fredrik sai Reethin ansiosta tehtyä jo maaliskuun 17. päivänä 1767 vahvistuksen pitäjänkokouksen päätöksellä tehdystä asiasta. Reeth osti kirkkoon kellot, juhlapuvut ja muut välineet. Hän halusi, että kirkko näiden toimenpiteiden jälkeen vihittäisiin ja pappi määrättäisiin Luhankaan.
Luhanka paikkakunnan nimenä tulee suoraan Luhangan säterin nimestä, eli ennen Luhankaa oli jo Luhangan säteri. Ensimmäinen Luhangan seurakunnan kappalainen oli Tomas Neovius Puumalasta. Tämän jälkeen Reethin ja seurakunnan välille syntyi kasautuvia ongelmia: etenkään kappalainen ei ollut tyytyväinen omiin oikeuksiinsa, ja seurakunnan jäsenet ottivat asiassa pääasiassa kappalaisen kannan. Myöskään Reeth ei hyväksynyt suutari Hideniä esilaulajaksi ”vaikka hänellä on suuri ääni - muita taitoja ei olekaan”. Kornetti Reeth kyllästyi asuinseutunsa ihmisten kiittämättömyyteen ja muutti Tukholmaan ”rauhoittumaan”. Sieltä hänen oli kuitenkin palattava hoitamaan kartanoaan, koska kartanon alustalaiset ja palvelusväki vaikuttivat pelaavan lähinnä omaan pussiinsa, mistä kertoi se, ettei suuri tilakokonaisuus tuottanut voittoa niin paljon kuin olisi luullut. On sanottu, että kartanon alustalaiset ja muu väki pelkäsivät kovasti hänen ankaruuttaan ja olivat varmaan olleet kiitollisia tämän Tukholmaan lähdöstään. Reeth otti Tukholmasta mukaansa kaksi miespalvelijaa.
Kotiin saavuttuaan hän halusi päästä pian saunaan ja asettui ennen sitä nukkumaan, kertomuksen mukaan joko omaan hienoon makuukammariinsa tai toisen lähteen mukaan itse saunatupaan. Reeth nukkui sikeästi eikä sen takia ennättänytkään saunaan, ja tätä syvää unettomuudesta johtuvaa horrostilaa palvelijat käyttivät hyväkseen ja saivat surmattua isokokoisen Reethin kamppailun jälkeen pistoolinperillä. He aikoivat ryöstää isäntänsä kullan ja hopean. Seuraavan yön aikana he löysivätkin etsimänsä ja asettivat hevosen Reethin vaakunalla ja hienouksilla varustetun reen eteen ja lähtivät ajamaan Päijänteen yli kohti Padasjokea. Vastaan tullut naapurin isäntä tunnisti Reethin reen piirteet ja lähti kartanolle katsomaan, oliko tälle tapahtunut jotain. Hän löysi kuolleeksi hakatun vanhan Reethin huoneestaan (tai saunatuvasta) Samalla oli murhamiehiä tullut vastaan myös nimismies, joka sai murhaajat kiinni, jotka myöhemmin teloitettiin tekemästään rikoksesta.
On sanottu, että Reethin kuolema oli käydä kohtalokkaaksi seurakunnalle, vieläkin kun hänen sukulaisensa eivät suostuneet tunnustamaan kornetin tekemiä lahjoituksia, jotka oli kuitenkin merkitty pöytäkirjoihin ja asiakirjoihin. Kornetti haudattiin joidenkin lähteiden mukaan kuudenkymmenen vuoden iässä Luhangan kirkkoon kuorin alle muiden sinne haudattujen vainajien joukkoon. Luhangan kirkko purettiin vuonna 1891-92 ja silloin sieltä löydettiin myös Reethin lahonnut arkku. Kuitenkaan seurakunta ei halunnut erikoisesti kunnioittaa Reethin jäämistöä, vaan se kätkettiin samaan paikkaan muiden kuorin alle haudattujen vainajien luiden joukkoon. Hänen arkustaan löytyi nuuskarasiasta iso kultainen sormus, jonka osti Luhangan uuden kirkon urakoitsija Östman.
Kornetin jälkeen voidaan sanoa ennen mahtavan vallasväkisuvun vajonneen rahvaaseen, ja pitäjän viimeinen suvun jäsen, muonamiehen vaimo Maija Leena Reeth kuoli vuonna 1906. Kornetti Reeth on sekä Luhangan seurakunnan että koko pitäjän isä. Voidaan arvella, onko yksikään toinen yksittäinen henkilö pystynyt niin suuresti vaikuttamaan kokonaisen kunnan syntyyn kuin Reeth Luhangassa. Reethin jälkeen Luhangan säteri siirtyi von Becker-suvulle, joko suoraan tai Beckereihin liitteessä olevan von der Pahlen-suvun kautta.
Olli von Becker
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti