Johan Richard Danielson-Kalmari syntyi seitsemäntenä päivänä toukokuuta vuonna 1853 Hauhon kirkonkylässä, samassa talossa kuin äitinsä pari vuosikymmentä aiemmin. Hänen isänsä oli Johan Filip Danielson (1814-1875). ensin Hauhon kappalainen ja myöhemmin Hartolan kirkkoherra. Danielsonien suku tuli Ruotsista Smoolannista. Sukunimen myöhempi osa tuli Kalmarin tilasta, jonka Johan Richardin isoisä oli ostanut Saarijärvellä. Johan Richardin tai Rickhardin tai Rikun, kuten häntä joskus nimitettiin, äiti oli Amanda Lovisa Palander, jonka vanhemmat olivat Tuusulan kirkkoherra Lars Filip Palander ja äiti Charlotta Katarina Wilhelmina von Becker. Johan Richardin vanhemmat olivat menneet naimisiiin vuonna 1848. Danielson-Kalmarin äidin äidin isä oli kapteeni ja kartanonherra Kangasniemellä Abraham Gideon von Becker ja äiti Margaretha Catarina os. Järnefelt. Danielson-Kalmarin äiti Amanda Lovisa kuoli jo vuonna 1858, jonka jälkeen sukulaistädit esittivät hänelle äidin roolia.
Danielson-Kalmarin koulutie alkoi Hämeenlinnan ruotsinkielisessä yläalkeiskoulussa vuonna 1862. Pääosa oppilaista oli ruotsinkielisiä, mutta suurin osa osasi myös suomea sujuvasti. Myös Danielson-Kalmarin tausta oli tällainen, tulihan hän Hämeestä umpisuomalaisesta ympäristöstä. Vuonna 1865 Danielson-Kalmari kirjoittautui Jyväskylän suomaalaisen alkeisopiston kolmannelle luokalle. Oppilaitos oli tuohon aikaan ainoa suomenkielinen yliopistoon valmistava koulu. Danielson-Kalmarin koulumenestys oli alkuun historiaa lukuunottamatta keskinkertaista, mutta laudaturin ylioppilas hänestä tuli vuonna 1870.
Danielson-Kalmari kiinnostui ja innostui historiasta jo poikasiässä. Hänen suurin suosikkinsa tuohon aikaan olivat etenkin J.L. Runebergin kirjat ja erityisesti Vänrikki Stoolin tarinat. Se on mielenkiintoinen kuriositeetti, että Runeberg oli toiminut Saarijärvellä vuosina 1824-25 oleskellessaan Johan Richardin isän kotiopettajana. Johann Filip Danielson pani merkille poikansa kiinnostuksen historiaan ja hankki hänelle maisteri Wolmar T. Renvallin kirjan ”Verldshistorien i 52 lefnadsteckningar”. On kerrottu, että alkeisopistossa etenkin yksi hänen historianopettajistaan oli taipuvainen laskettelemaan luokan edessä halveerauksia,jos oppilas ei vaikuttanut osaavan hänelle annettua läksyä.
Danielson-Kalmari suoritti filosofiankandidaattitukinnon vuonna 1876 ja lähti saman vuoden kesällä Saksaan, missä hän kirjoittautui Berliinin yliopistoon filosofiseen tiedekuntaan. Saksassa hänellä oli mahdollisuus kuunnella mm. Heinrich von Treitschken ja Droysenin luentoja. Danielson-Kalmarin suosikki oli kuitenkin taloustieteiljä Adolph Wagner Saksan opinnot keskittyivät lähinnä historiallisen tiedon tuottamisen ongelmaan sekä myös kansantaloustieteeseen ja taloushistoriaan. Adolph Wagnerin luennoilla Danielson-Kalmari oli ehkä ensimmäinen suomalainen. Hän oli muutenkin saksankävijöiden pioneerijoukkoa Suomesta. Sittemmin hän valmistui Suomessa tohtoriksi.
Danielson-Kalmari julkaisi vuonna 1878 sekä lisensiaatinväitöskirjansa, jonka nimi oli Voltaire Kaarle XII:n historiankirjoittajan että dosentinväitöskirjansa, joka noudatti nimeä Zur Geschichte der Sächsischen Politik 1706-1709.
Danielson-Kalmari alkoi seuraavaksi tavoitella ylimääräistä historian professuuria jo samana vuonna 1878 ja hän koki mahdollisuutensa hyviksi. Professorinväitöskirjaa hän alkoi väkertämään aiheenaan Englannin taloudellinen ja sosiaalinen kehitys 1500-luvulta 1800-luvun alkuun, vaikka aikarajaukset tutkimuksessa veivät paljon varhaisempaan aikaan. Aloituskohta tutkimukselle oli sen kehityksen selvittäminen, jonka myötä feodaaliset omistus- ja elinkeinomuodot vaihtuivat vapaaseen pääomaan ja työhön. Erityistä kiinnostusta Danielson-Kalmari suuntasi myös Englannin hallituksen sosiaalipolitiikkaan.
Kun kilpailijan Schybergsonin tutkimus oli saanut kielteisen palautteen nimitettiin Danielson-Kalmari Keisarillisen Aleksanterin yliopiston historian professorin virkaan 7. päivä joulukuuta vuonna 1880 vain 27-vuotiaana.
Danielson-Kalmari oli elänyt ylioppilasvuosiaan riemumielisen fennomanian aikakaudella ja hän oli tiukka suomenmielinen aina elämänsä loppuun asti. Tämä ei ollut hänen ainoa aatteensa, vaan hän suuntasi kritiikkiä tiettyjen aseveljien suvaitsemattomuutta, vanhoillisuutta, takertumista kielikysymykseen ja kristillisiin arvoihin sekä yleistä pelkoa ja suvaitsemattomuutta uusia katsomuksia ja tieteenvirtauksia kohtaan. Osittain näiden asioiden takia hän perusti vuonna 1880 aikakauslehti Valvojan neljän toverinsa kanssa. Nämä olivat E.G. Palmen, Valfrid Vasenius, O.E. Tudeer ja Woldemar Porkka. Merkittävä lukeneisuus ja ulkomaille tehdyt tutkimus- ja opintomatkat olivat avanneet Danielson-Kalmarin eteen selviä näkemyksiä. Hän halusi ohjata Suomea ja suomalaisia kohti Eurooppaa, jonka piiriin Suomikin kieltämättä kuului. Vaatimattoman kokoinen maa tarvitsi kehittymisessään suurempien valtakuntien henkisiä voimia.
Luennoissaan Danielson-Kalmari kiinnitti huomionsa aluksi läntisen Euroopan vaiheiden kuvaamiseen keskiajalla ja uudella ajalla. Kuriositeettina voidaan sanoa hännen olleen erityisen kiinnostunut Englannin yhteiskunnallisesta kehityksestä. Onhan häntä pidetty suurena anglofiilinä.
Joulukuussa vuonna 1913 Danielson-Kalmari sai eron virastaan täysin palvelleena. Luentojen ja ohjauksen lisäksi hän antoi virikkeitä oppilailleen vuonna 1890 perustamansa Historiallisen Yhdistyksen välityksellä. Monelle opiskelijalle Yhdistys oli hyödyllinen paikka, ja mm. Alma Söderhjelm on kuvaillut kuinka opettavaisia siellä läpikäydyt keskustelut olivat. Keskustelut tukivat historian opiskelua jotka olisivat vain kirjallisuuden ja luentojen varassa jääneet savijalalle. Lisäksi Danielson-Kalmarin perustamia yhdistyksiä ovat esimerkiksi Kansantaloudellinen yhdistys ja Suomalainen Tiedeakatemia.
Danielson-Kalmari toimi myös Hämäläisen osakunnan inspehtorina, ja hämäläiset ylioppilaat olivat tyytyväisiä tuoreeseen valvojaansa, joka oli umpisuomalainen ja kotoisin Hämeestä. Danielson-Kalmari kuunteli nuoria oppilaitaan Hän halusi saada heiltä parannusehdotuksia opiskelua ja opetusta koskien. Inspehtorina Dnanielson-Kalmari toimi vuosien 1886-1903 välisenä aikana.
On sanottu, että Danielson-Kalmarin sisäisyys jäi suurelle yleisölle ja opiskelijoille jonkinlaiseksi arvoitukseksi. Hänen käyttäytymisensä oli arvokasta, hillittyä, tahdikasta, ystävällistä, ennakoitavaa ja yllätyksetöntä. Elämäntyölleen ja aatteilleen omistautunut vakavamielinen professori, valtiomies ja inspehtori loi ympärilleen monesti arvokkaalta vaikuttaneen ilmapiirin. Varmasti myös Järnefeltien ja von Beckereiden luonnepiirteet tulivat hänessä arvokkaassa muodossa esiin.
Danielson-Kalmarin historiantutkimuksen keskeisimpänä ongelmana on pidetty ”Suomen kansallisen valtion syntyä”: Esimerkeiksi hänen suurista töistään hän julkaisi vuonna 1888 saksankielisen tutkielman ”Pohjoismaiden kysymyksestä (Die nordische Frage) vuosina 1746-1751. Teos ”Suomen yhdistäminen Venäjän valtakuntaan” julkaistiin painosta viidellä eri kielellä, suomen, ruotsin, venäjän, saksan ja englannin kielillä. Tätä seurasi teos ”Suomen sisällinen itsenäisyys”, jossa voi huomata motivaatiota Venäjän lehdistöä kohtaan, joka hyökkäsi noina aikoina Suomen autonomiaa vastaan. Vuodesta 1920 alkaen ilmestynyt ”Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nella ja 19:nellä vuosisadalla oli mahtava ja laaja teos. Danielson-Kalmari nostettiin laajan tuotantonsa ansiosta koko kansakunnan mahtavaksi opettajaksi, tietäjävanhukseksi ja suomalaisen historiankirjoituksen ”grand old maniksi”.
Politiikkaan Danielson-Kalmari oli aloittanut ottaa osaa vuoden 1882 valtiopäiviltä alkaen. Vuosina 1885, 1888. 1891, 1894 ja 1897 hän otti osaa valtiopäiville yliopiston valitsemana edustajana. Kaksille viimeisiksi jääneille valtiopäiville hän sai mandaatin Porvoon hiippakunnasta, eli hän oli pappissäädyn edustajana. Kun eduskuntauudistuksen mullistus tuli vuonna 1906 Danielson-Kalmari asettui ehdolle Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä, mistä sisäänpääsy oli selviö. Hän edusti Suomalaista puoluetta, jonka johtajan asemaan hän nousi vuonna 1903, kun Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen kuoli.
Miehen toiminta oli monipuolista, mutta on sanottu, että hän piti tiukasti nauhat käsissään. Jukka Tervonen on kirjoittanut, että: ”Hän saattoi aamulla kirjoittaa teostaan Suomen sodasta ja Suomen sotilaista, luennoida päivällä Englannin kunniakkaista vaiheista vapaan valtio- ja yhteiskuntamuodon tienraivaajana, osallistua iltapäivällä poliittisen neuvotteluun oppikouluasian ajamisesta tulevilla valtiopäivillä ja keskustella illalla Kansantaloudellisessa yhdistyksessä saksalaisesta sosiaalipolitiikasta”. Kansantaloudellisessa yhdistyksessä hän halusi sosiaalireformeja, joilla sen lisäksi, että niillä vähennettiin inhimillistä hätää, myös lisättäisiin kansallista yhteenkuuluvaisuutta ja ehkäistäisiin yhteiskunnan sisäistä levottomuutta. Danielson-Kalmari uskoi kaikessa kansallisuusaatteen voittoon ja sitä myöten tulevaan sivistyksen kasvuun.
Suomen itsenäistymisen jälkeen hän vetäytyi yhä suuremmin omaan tietäjän rauhaansa ja keskitti huomionsa täydellisesti omiin tutkimuksiinsa. Jos ajatellaan tapahtumaa, missä tämä mies esiintyi viimeisimpiä kertoja oli kesän 1930 Lapualaismarssi, missä hän istui kunniavieraana samassa loosissa mm. Jean ja Aino Sibeliuksen ja Emil Nestori Setälän kanssa. Hän siis varmuudella oli Lapuan Liikkeen kannattaja. Hän kuoli 1933.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti