Paason kartano hallinnoi aiemmin nykyisen Heinolan kunnan ja Pertunmaan kunnan rajaseutua. Paason kartano tunnetaan jo keskiajalta alkaen, siihen aikaan kartanon alue kuului Fleming-suvun läänityksiin. 1600-luvun alun ja 1800-luvun alun välissä kartano sijaitsi Venäläismäellä noin kolme kilometriä Ala-Räävelin ja keskisen Räävelin välisestä Kuorekoskesta pohjoiseen. On sanottu, että kummulta oli komea näkymä Rääveljärvelle. Myöhemmin se sijaitsi Suuren Savontien varrella tosi lähellä Kuorekoskea. Kartanon päärakennus käsitti kaksikymmentä huonetta ja se hallitsi kylän perusmaisemaa lähemmäs sata vuotta ennen kuin se paloi vuonna 1913. Vanha kartanorakennus siirrettiin uuteen maisemiin Venäläismäeltä ja sekin paloi myöhemmin vuonna 1983.
On kirjoitettu Itä-Hämeen kirjassa, että 18. sataluvun puolivälissä siirsi luutnantti von Essen maantien, joka kulki huvipuiston, pihojen ja peltojen halki, kulkemaan pitkin Räävelin rantaa. Kun sitä järven puolelta reunusti tuuhea honkarivi, oli se hyvin verrattavissa kaupunkien esplanaadeihin.
1500-luvulla kartanon omistajiin kuuluivat mm. Olavinlinnan vouti Gödik Fincke ja Nicolas von Myhlen. 1600-luvulla omistajiin kuuluivat Ållongren-sukuinen Mons Nilssinpoika, Kaarle-herttuan kamarijunkkarina toiminut Hieronymus Birkholz ja vuodesta 1620 vuoteen 1650 Olavinlinnan ja Narvan käskynhaltijana toiminut Johan Månsinpoika Ållongren, joka rakennutti Heinolan ensimmäisen kirkon ja ensimmäisen pysyvän Paason asuinkartanon Venäläismäelle. Evert ja Gustaf Ållongren olivat edellisen poikia ja omistivat kartanon isänsä jälkeen. Oma renki murhasi Evert Ållongrenin vuonna 1666 ja Evertin leski Catarina de la Motte, joka tuli vanhasta ranskalaisesta hugenottitaustaisesta aatelissuvusta, peri miehensä. On kerrottu, että Catarina antoi Paasosta puolet pojalleen, jonka hallussa kartano oli vuoteen 1706. Motte oli aviossa Christian Magnus von der Pahlenin kanssa, ja heidän poikansa oli Napuella 1714 kaatunut Wolter Magnus von der Pahlen. Eli tämän avioliiton kautta kartano siirtyi joksikin aikaa von der Pahlen-suvulle. Wolter Magnus von der Pahlen oli von Becker-suvun Suomen haaran esivanhempia.
Essenit tulivat omistajiksi vuonna 1706 ja Paaso pysyi heidän omistuksessaan ainakin vuoteen 1885 asti. On aika hauska yhteensattuma, että niin viimeinen Pahlen-sukuinen omistaja kuten myös ensimmäinen Essen-sukuinen edustaja everstiluutnantti Odert Reinhold von Essen kaatuivat molemmat Napuella vuonna 1714. Kartanon peri hänen poikansa Georg Reinhold von Essen, joka omisti kartanon kuolemaansa vuoteen 1752 asti. Tämä oli Essenien linjasta viimeisin von Becker-suvun esivanhempi, joka siis on suoraan alenevassa polvessa Beckerien esi-isä.
Kartanon tunnetuimpana omistajana pidetään Georg Reinholdin poikaa Carl Reinholdia, joka omisti kartanon peräti 57 vuoden ajan isänsä kuolemasta vuodesta 1752 alkaen. Carl Reinhold perusti vuonna 1777 vesisahan Kuorekoskelle, ja sahan tuottamaa sahatavaraa vietiin ulkomaillekin asti. Raaka-aineet saha sai lähiseudun metsistä, etenkin Paistjärven ja Kousanniemen hongikoista. Talvisin järjestettiin lankkujen ja lautojen siirto Haminaan, jonka suorittivat ympäristöpitäjien hevosmiehet. Carl Reinhold von Essenin aikana vuonna 1788 kartanossa pidettiin niin sanotun Anjalan liiton kapinoivien upseerien kokous, johon liittyy myös yksi von Becker-suvun sukulainen Georg Magnus Sprengtporten. Anjalan liiton kapina kukistettiin, mutta Carl Reinhold von Essen ei joutunut tapauksesta vastuuseen, vaikka hänen poikansa Didrikin piti paeta Venäjälle. Carl Reinhold aloitti vuonna 1808 uuden kustavilaistyylisen päärakennuksen pystyttämisen Kuorekosken lähelle kartanon myöhemmälle sijoituspaikalleen, mutta hän ennätti kuolla ennen kuin päärakennus saatiin valmiiksi vuonna 1809.
Kartanon seuraava haltija oli isoisänsä tapaan Georg Reinhold von Essen, jonka aikana kartanon mylly ja saha menestyivät ja sahalla oli 1800-luvun puolessa välissä työntekijöinä parikymmentä miestä. Itä-Hämeen kirjassa mainitaan, että heillä kaikilla oli ruotsinkieliset sukunimet. Tuolloin kartanoon rakennettiin hevostallit, viljamakasiini, iso kivinavetta ja asuntoja työläisiä varten. Kartanon aiempi ja vaatimattomampi päärakennus siirrettiin samassa yhteydessä Kuorekoskelle. Puupula lopetti Kuorekosken sahan toiminnan vuoden 1866 jälkeen, kun Georg Reinhold von Essen oli aiemmin kuollut.
Itä-Hämeen kirjassa kerrotaan: ”Luutnantti von Essenin aika oli vielä Paason loistoaikaa. Saha ja mylly tuottivat hyvin ja maataloutta hoiti ”Veissi” (sen niminen vouti) taitavasti ja pontevasti. Laaja sukulaispiiri kaupungeist kokoontui kesää viettämään Paasoon. Emäntänä oli Koskipään tytär, os Tandefelt, jota sanottiin ”Paason armoksi”. Vastavierailuita tehtiin etenkin Koskipäähän ja Echoon. Paason armon sukulainen oli Nanna Tandefelt, jota emäntä kutsui toistuvasti luokseen Paasoon.
Kartanon osti vuonna 1885 metsänhoitaja Yrjö Schildt. Hän oli hyväksi etenkin kartanon karjataloudelle ja hän aloitti voin ja juuston valmistuksen myyntiin kartanon meijeritalouden kautta. Schildt hankkiutui eroon Kuorekosken vesisahasta, koska piti sitä vanhentuneena ja kannattamattomana. Kuorekosken sahasta ja sen alueesta on kirjoitettu nykyisin: ”Nykyisin Kuorekoski on kutistunut maankohoamisen vuoksi muutaman metrin levyiseksi puroksi, ja koskessa sijainneista rakennuksista on jäljellä vain perustuksia.”
Paason kartano sijaitsi toiseen maailmansotaan asti Heinolan pitäjän itärajalla. Nyt jäljellä on vain Paason kylä. Kartanon rakennukset olivat osittain rappeutuneet ja jotkut jopa palaneet. Viljelyksetkin olivat jo päässeet rappeutumaan. Paaso sai uuden tehtävän: jakaa maata sitä tarvitsevalle siirtoväelle Karjalasta. Paason loistoaika sijoittui Ållongrenien, von der Pahlenien mutta kaikista eniten von Essenien aikaan. Sodan aikoina Paason rippeitä kokeneet ihmiset pystyivät kertomaan kauniin ja suuren aikakauden painuneen historiaan.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri, joka polveutuu sekä von der Pahlen että von Essen-suvuista
(Mahdollisia täydennyksiä vielä myöhemmin)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti