Elämä on maan päällä kokemamme aika. Vaikka ihmisellä olisi tiettyjen uskontojen tavoin ajatellen mahdollisuus elää lukemattomia elämiä, on varmaan järkevää olettaa, että elämä ymmärretään tavallisesti niin sanoen aikana kehdosta hautaan. Esa Saarinen on joskus puhunut ja kirjoittanut niin sanotusta uomaelämästä, jossa ihminen etenee elämänsä läpi juuri kokematta minkäänlaisia itseään tai ympäristöään muovaavia kokemuksia. Eli jos ihmisyksilö ei riittävän ajoissa ymmärrä sitä, että elämä on tarkoitettu koettavaksi, voi hän edetä kehdosta hautaan toistamalla ympäristöjensä ennakkoluuloja, toisten ihmisten mielipiteitä, arvoja ja ”ajatuksia”. On siis tajuttava se, mikä elämässä on todella merkityksellistä, ja se on etenkin maailman ja ihmisen käsittäminen monista eri näkökulmista, missä mielessä esimerkiksi nuoria tulisi patistaa viettämään enemmän aikaa yksin kuin toisten samanikäisten joukossa. Lisäksi matkustelun vaikutusta ei voi yhtään liioitella. Ihmisen on nähtävä eri maita ja paikkoja ja oltava tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.. Siinä mielessä joskus länsimaihin keskittyminenkin voi aiheuttaa uomaelämää, sillä jos ihminen näkee savimajat, joissa joidenkin planeettamme ihmisten täytyy vuosisadoista toisiin asua, tajuaa hän yhteisvastuun merkityksen ja on valmis etsimään keinoja esimerkiksi väestönkasvun hillitsemiseksi ja absoluuttisen köyhyyden vähentämiseksi maailmassa. Merkityksellä yleensä tarkoitamme sitä, että joku asia antaa merkitystä kokevalle ihmiselle mahdollisuuden nähdä jonkin asian olevan tärkeää tai vähemmän tärkeää, eli puhutaan ja kirjoitetaan merkityksellisyydestä ja merkityksettömyydestä.. Siinä mielessä voidaan varmasti sanoa, että ihmisen tulee elämässään tunnusta oikeat merkitykselliset asiat ja toisaalta myös ne asiat, joilla ei ole mahdollisuutta esiintyä ihmiselle arvokkaina ja merkityksellisinä. Monesti on niin, että esimerkiksi varhaisnuoruus voi johtaa ihmisyksilöä harhaan, koska mitä alaluokkaisinta porukkaa jossain on, niin sitä enemmän tällaisissa yhteisöissä pätee arkaaiset valtasuhteet, joissa romantisoidaan ja ihannoidaan väkivaltaa ja kiusaamista sen takia, koska jotkut eivät näe itssessään mitään niin suurta, että nämä arkaaiset valtasuhteet voitaisiin kyseenalaistaa. Aina löytyy kiusaajia ja häiriköitä, jotka eivät esimerkiksi koulussa voi nähdä muuta merkitystä kuin kiusaamisen ja toisten arvostelun. Kiusaamisesta tulisi kirjoittaa entistä enemmän ja nostaa lopultakin kissa pöydälle sen suhteen, että tähän arkaaiseen valtamalliin sopeutuminien voisi vähentyä huomattavasti sillä tavalla, että ihmiset eivät kokemansa pelon takia antaisi valtaa tämänkaltaisille öykkäreille. Eikä tämä kosketa pelkästään koulua, vaan tällaiset arkaaiset valtamallit toistuvat kaikissa sellaisissa yhteisöissä, joissa ei todellakaan ole minkäänlaista älykkyysosamäärärajaa. Eli kansan syvistä riveistä tuleva moraali ja moraalinen kurinpalautus, jolla ei ole mitään tekemistä minkään oikean ja kehittyneen moraalin kanssa, on asia, mistä tulisi päästä yli. Tämä mahdollistuisi sillä, jos ihmiset alkaisivat kiinnittää enemmän huomiota itseensä eikä siihen miten muut ihmiset kiusaajia palvovat. Siinä nähtäisiin myös se, millä asioilla todellakin on merkitystä, sen ulkopuolella, jos haettaisiin pelkästään suosiota ja reaktiivisia ja relatiivisia ihmissuhteita. Ei voida korostaa liikaa sitä, että ihmisten tulisi olla enemmän yksin, koska henkinen kasvu tavallisesti ei ilmene, jos tällainen ihminenn pyörii vain omanikäistensä ihmisten ja vielä monesti moraalisesti ja henkisesti rajoittuneemman porukan kanssa. Merkitys on siis sen tajuamista, millä asioilla voi olla monipolvista ja monipuolista arvoa ja mitkä asiat ovat taas sellaisia, joille ei tulisi antaa suurempaa arvoa. Olen opiskellut filosofiaa yliopistosssa ja olen itse kehittänyt käsitteen merkitysvalta, joka tarkoittaa sitä, millaisille arvoille annetaan merkitystä ja siihen liittyvää valtaa. On siis selvää, että etenkin pragmaattiset ihmiset, jotka eivät näe millään asialla sille kuuluvaa arvoa, ovat valmiina antamaan valtaa asioille, joita ihmisten tulisi heidän mielestään arvostaa ja vallallistaa. Tässä voidaan huomata se, että esimerkiksi talousihmiset ovat monesti sellaisia juurettomia ihmisiä, jotka eivät pysty valikoimaan ja arvottamaan arvojaan vapaasti, vaan he ovat täysin suhdanteiden ja ihmisten antaman arvostuksen mukaan kaikkia asioita arvostelevia ihmisiä.. Kuvottavimpia ovat sellaiset markkinavoimien palvelijat, jotka arvostelevat muita ihmisiä heidä autojensa, talojensa, veneidensä tai vaaatteiden perusteella. Nämä eivät myöskään tajua sitä, että oikea aristokraatti ei välitä pätkän vertaa siitä, mitltä heidän tavaransa näyttävät tällaisten pikkuporvarinousukkaiden mielestä. Mielenterveyskuntoutujien tulisi nähdä etenkin se, että ikuisuuden liepeen koskettaminen opettaa monesti ihmisille sen, mitkä asiat ovat tosiasiassa arvokkaita ja mihin hänen kannattaa kiinnittää oma huomionsa. Tavallisesti pikkuporvarien arvostelu yhteiskunnan ehkä heikointa vähemmistöä kohtaan on arvosteleva, kriittinen ja moralisoiva. Mielenterveyskuntoutujat saavat kokemuksiensa kautta aivan uniikin tavan lähestyä ihmistä ja elämää. Ne, joilla ei ole minkäänlaista uniikkia hermostotoimintaa ovat tavallisesti niin sanottuja suorittajia, joiden piirissä psykopatia ja narsismi korostuvat, eikä heikommille ihmisille anneta paljon valtaa ja myönteistä merkitystä. Itse olen löytänyt elämääni merkityksen kirjoittamalla. Kirjoittaminen antaa mielenterveysongelmien kanssa mahdollisuuden ilmaista itseään täysin vapaasti, koska niin sanottuja ajatuksen filttereitä ei ole niin suuressa määrin esillä kuin miten ne hallitsevat täysin ”normaalia” ihmistä. Sartren sanojen mukaan kukaan ei anna ihmiselle valmiina asioiden merkityksiä ja arvoja, vaan kaikkien on rakennettava ne itse ja arvotettava asioita vapaasti, koska pikkuporvareiden arvot eivät ole mistään ylhäältä saneltuja, vaan ne pakotetaan ihmiselle yhteiskunnallisen vallan, jota itse kutsun ontokratiaksi, kautta ja avulla. Mauvaise foi eli paha usko on Sartren mukaan se asia, joka saa kaikki tavalliset ihmiset mukautumaan konformistisiin sääntöihin ja samalla unohtamaan oman vapautensa olla niin kuin parhaaksi katsotaan. Michel Foucault toi esiin ilmaisun, jonka mukaan ihmisen on luotava itsensä taideteokseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen on valikoitava ne arvot, joille hän yksilöllisesti on valmis antamaan arvoa ja merkitystä. Foucault korosti myös useissa kirjoissaan valtajärjestelmiä, joiden alle jokainen maailmaan tuleva lapsi jossain vaiheessa alistetaan, ja hänen mukaansa koko ihmiselämä on erilaisten valtasuhteiden alla elämistä. Siinä mielessä voidaan siis sanoa, että merkitysvalta, jonka valtaryhmittymä asettaa, ei ole oikeiden arvojen ja merkityksien lähde, jasiinä mielessä mielenterveyskuntoutujien ryhmässä voi olla sellaisia ihmisiä, jotka eivät koe jatkuvaa tarvetta mukautua vaan mahdollisesti arvioida itse asioita ja luoda asioita. Vaikka tämä ei vastaa kaikkia mielenterveyskuntoutujia, niin on monissa yhteyksissä ja tutkimuksissa todettu se, että mielenterveysongelmilla on yhteys taiteelliseen, tieteelliseen ja kirjalliseen luovuuteen. Esimerkiksi ruotsalainen Karoliininen instituutti teki kymmenisen vuotta sitten tutkimuksen, jonka mukaan mielenterveysongelmat ja luovuus ilmenevät samanaikaisesti monissa perheissä. Myös on havaittu, että luovilla ihmisillä on yli kaksinkertainen todennäköisyys oman itsensä surmaamiseen. On sanottava, että kun kirjailijat, runoilijat ja kuvataiteilijat kokoontuvat yhteen ottamaan vähän häppää ajautuu keskustelu monesti hyvin synkkiin aiheisiin. Voidaan varmasti sanoa, että suurimmalla osalla huiman luovista ihmisistä on myös jonkinlainen mielenterveysongelma tai -ongelmia. Luovuus on mielenkiintoinen asia ja se litityy etenkin siihen, miten luova yksilö voi omalla ilmaisunsa tavalla kehittyä luomaan jotain omaperäistä ja uutta. Kaikki taiteilijat, kirjailijat ja tiedemiehet eivät suinkaan ole luovia, vaan monesti tavanomaisemmat ihmiset toistelevat toisten töitä, sanomia ja ennakkoluuloja. He eivät siis ole muuta kuin mielistelijöitä ja toistensa kopioijia, joilla ei ole muuta pyrkimystä kuin nousta yhteiskunnan huonosta osasta johtuvassa hierarkiassa, joka perustuu ihmisten tyhmyyteen ja laumahenkisyyteen. Elämän merkitys on mielestäni se, että siinä on pyrittävä koko ajan etenemään, opittava kyseenalaistamaaan ympäristöjen asioita ja kehittymään jatkuvasti. On varmaa, ettei yhteiskunnan valtaryhmittymä tue tällaista toimintaa, koska he katsovat, että ihmisiä on helpompaa ohjailla yhteisesti sovituilla arvoilla, jotka eivät todellakaan anna ihmisyksilölle kovinkaan suurta vapautta muodostaa omia näkökulmiaan. Ontokratia on siis se valtaryhmittymä, johon nähden ihmisiä kehotetaan pysymään nöyrinä ja ottamaan vastaan kaikki sen mukaiset arvot ja arvostukset, joka tapahtuu etenkin mielikuvatasolla. Kommentaariaatti on se ryhmittymä, joka vastaa ihmisten vaikutteelliseksi tekemisestä. Vaikutteellisuus on se kontrolloiva säde, jonka alle kommentaariaatti mukauttaa vapaat ja riippumattomat ihmiset etenkin, nimensä mukaisesti, kommentoimalla ihmisiä, merkityksiä, ajatuksia ja arvoja. Tässä on siis jonkinlainen totalitarismin vävähde, koska mielestäni yhteiskunnissa, joissa ihmisten annetaan olla vapaita, perustuu siihen, että mielipide- ja ajatusjohtajat eivät pyri ohjaamaan ihmisiä omista valtapoteroistaan käsin. Mielestäni, vaikkei tätäkään voida yleistää, ovat eurooppalaisista kansoista ehkä ruotsalaiset, sveitsiläiset ja britit lähimpänä yhteiskunnallsita vapautta ja autonomiaa, ja heidänkin kohdallaan se liittyy etenkin vapaaseen ja pitkälle kehittyneeseen yhteiskuntaan ja yksilön käsitteen arvostamiseen. Ihmisten tulisi siis tavoitella etenkin ontoeleuteriaa eli olemisen vapautta, eikä sitä, että ihmiset onttokratian kautta haluaisivat mukauttaa muita ihmisiä valtasuhteiden alle. Monesti tämä liittyy sellaisiin ihmisiin, jotka katsovat vapauden rajoittamisen olevan vapautta tärkeämpää. Mielestäni, toisin kuin ontokratian mukaan ajatellaan, ansaitsevat kaikki ihmiset samanlaisen vastuu-vapaus-suhteen. On sanottu esimerkiksi siitä, miten mielenterveyskuntoutujia voidaan alistaa lääkäreiden ja hoitajien tahosta vapauden rajoittamiseen. Siinä mielessä avohoitoa ei voida liian suuresti korostaa. Olen kuitenkin tietoinen siitä, että jotkut erilaiset ihmiset voivat kokea laitoshoidon turvalliseksi noiden valtasuhteiden kautta, mutta on sanottava, etten itse koe samalla tavalla. Merkityksien tavoittaminen vaatii mielestäni vapautta, koska muuten ihminen toimii etenkin ontokratian eli olemisen vallan alaisuudessa. Vapaus on minulle tärkein asia, ja muut asiat kuten raha, asema, mukautuminen porvarilliseen yhteiskuntaan eivät ole koskaan minua kiinnostaneet yhtä paljon. Siinä mielessä olen huomannut sen, että vapauden avulla voi saada paljon erilaisempia ja parempia mahdollisuuksia kuin mitä uomaeläminen on. Merkitys on siis etenkin sitä, että voi itse vapaasti määritellä omat arvonsa ja antaa arvostuksensa sellaisille asioille, joita itse pitää merkityksellisinä. Tarkoituksellisuus tarkoittaa etenkin sitä, että ihmisellä kuuluu olla tarkoituksellisuutta omassa tekemisessään, ajattelussaan ja toiminnassaan. Esimerkiksi entinen matematiikan professori, lapsinero ja Unabomber Theodore Kaszynski korosti omassa manifestissaan, että ihmisen tekemä työ on vähentynyt merkityksessään, koska ihmiset eivät nykyaikaisessa työssään ja tietoteknologiayhteiskunnassaan pysty usein näkemään oman työnsä todellista merkitystä, ja on sanottava tämän tendenssin vain lisääntyneen 1990-luvun jälkeen. Tarkoitus tarkoittaa etenkin jonkinlaisen tehtävän merkitystä. Monet voivat katsoa tarkoitukselliseksi hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan samalla kun toinen ihminen voi kokea tärkeäksi kulkea ympäri maailmaa ja nähdä erilaisia maita, kulttuureita ja kieliä. Merkitys on siis arvojen ja merkityksien arvokkuuden havaitsemista. Tarkoituksellisuus tarkoittaa esimerkiksi oman työn, opiskelun tai yleisesti elämän merkityksellisyyttä. Se voi tarkoittaa sitä, että ihminen näkee oman tehtävänsä ja paikkansa tässä maailmassa. Monet esimerkiksi alkukristityistä ajattelivat että heidän tehtävänsä maailmassa on toisten ihmisten auttaminen, mikä näkyy yhteisvastuuna esimerkiksi Sikhien uskonnon piirissä. He näkevät tarkoituksen omassa toiminnassaan. Monesti olisikin parasta, jos uskonnollinen vakaumus tulisi ihmiselle omakohtaisen pohdinnan kautta, eikä pakottamisella ja ryhmän paineella. Samalla olen kehittänyt teoriaa tunnustushierarkiasta, joka tarkoittaa hierarkiaa, johon kaikkiyhteiskunnan ja yksilön toimintaa kattavat instituutiot järjestyvät ja arvokkain edustaa siinä etenkin sitä, että se on kaikkein pyyteettömin instituutiotaso. Olen itse ajatellut kristinuskon olevan korkeimmalla tasolla, koska kirkko (ainakin protestanttinen) on pyyteetön: ihmiset voivat hakea siitä apua ilman että heidät pakotettaisiin siihen. Kuitenkin kommentaariaatilla ja ontokratialla on todellisten arvojen arvostelemisen kautta luomaan anarkiaa vapaasti muodostuneen tunnustushierarkian keskuuteen. Tämän he mahdollistavat mukautettujen arvojen, jotka eivät ole kuin subjektiivisia mielipiteitä, ja niitä ilmaisevien ihmisten vankiloita – kautta. Vaikutteellisuus levittää siis sädettään niihin tilaisuuksiin milloin ihminen kokee omia arvotunteitaan, joista muodostuu parhaimmassa tapauksessa lujia ja merkityksellisiä arvoja. Kuitenkin jos kommentaariaatti ja vaikuttellisuus ennättävät paikalle ensin, muodostuu ihmisten arvoista etenkin subjektiviisia mielipiteitä, jotka eivät ota huomioon kuin omakohtaisen hyödyn. Tähän liittyy etenkin ideologinen nautinto, joka tarkoittaa sitä tapahtumaa, jossa ihmiset luopuvat arvoistaan valtapäämäärien takia, joita ontokratia ja kommentaariaatti merkitysvallallla ja vaikutteellisuudella ovat ihmisille tunkemassa. Mainittu ihminen, joka arvosteli omaisuutta, on etenkin ihminen, joka toimii täysin ontokratian anarkian mukaisesti, jossa ilmenevät etenkin vertailukohdalliset symbolit, jotka eroavat tunnustushierarkian syväsymboleista siten, että ne on tarkoitettu vertailtavaksi, jossa yhteydessä mainostajat ja valmistajat päättävät sen, mikä yhteiskunnan ja ihmisten piirissä on arvokasta. Ontokratia ja kommentaariaatti siis pyrkivät tekemään säätelemistään arvoista, joista tulee subjektiivisia mielipiteitä, vertailukohdallisia symboleita, jotka tarkoittavat jatkuvaa kilpailua ja vertailua ihmisten välillä.. Näitä suojellakseen ontokratia ja kommentaariaatti valtaavat instituutioita anarkiallaan, usuttavat instituutioita toisiaan vasten ja muodostavat tunnustushierarkiaan arvo- ja tuki-instituutioita, joissa arvoinstituutiot edustavat ontokratian ja kommentaariaatin kanonisoimia arvoja eli subjektiivisia mielipiteitä ja samanaikaisesti tuki-instituutiot eli tietynlaiset poliisi-instituutiot suojelevat näitä arvoja, koska niiden arvoa ei voisi muuten ainakaan tavallinen ihminen kunnolla tunnistaa. Tuki-instituutioiden on siis tarkoitus kertoa ihmisille se, mikä asia ansaitsee heidän huomionsa ja millä on arvoa. Se on siis etenkin pakottamiseen keskittynyt ryhmittymä. Samalla kun tunnustushierarkia perustuu pyyteettömyyteen ja vapaaseen valitsemiseen, perustuu kommentaariaatin ja ontokratian vaikuttama tunnustushierarkia etenkin kilpailuun toisia ihmisiä ja isnsituutioita kohtaan. Ihmisen tulisi siis mielestäni tarkoituksellisuuden ja merkityksen löytämiseksi kertoa itselleen se, mikä on todella merkityksellistä ja tarkoituksellista. Voin esimerkiksi itse sanoa, että parhaimmat ystäväni ovat huomattavasti itseäni vanhempia, jotkut vanhempia kuin omat vanhempani. He tajuavat aidon ystävyyden ja jopa veljeyden merkityksen ja ovat nähneet niin paljon maailmaa ja kohdanneet ihmisiä, että he tajuavat olla pikkumielisesti arvostelematta ja vertailematta. Olen 37-vuotta juuri täyttänyt, enkä koe itseäni enäää mitenkään nuoreksi. Kuitenkin vielä tämänikäisetkin ihmiset ovat tiukasti oravanpyörässä, missä hekin arvostavat tavallisesti enemmän koko yhteiskunnan tasolle yleistettävää olemisen valtaa kuin olemisen vapautta, johon vaaditaan elämän kokemusta, viisautta ja jonkinlaista seesteisyyttä. Ihmiseen tulee iän myötä enemmän suvaitsevaisuutta ja ei ole tarvetta vertailla itseään toisiin ihmisiin. Mielestäni siis jonkinlainen viisaus määrittelee sen, miten ihminen elämän näkee. Korkeasti sivistyneet ja oppineet ihmiset ovat siis jo löytäneet elämänsä merkityksen ja tarkoituksellisuuden ja tulleet yli turhanpäiväisestä kilpailusta ja arvostelusta. Ystävyys on tärkeä asia siinä, miten ihminen löytää elämästä merkitystä, samalla kun tasapainoinen ja tasa-arvoinen ihmissuhde luo ihmisen elämään tarkoituksellisuutta. Muusta mainiten on sanottava, että musiikki- ja taideterapia ovat todella mielenkiintoisia tapoja ilmaista luovuutta ja varjella sitä. Taideterapiaa on harrastettu Suomessa vähintään jo 1940-luvulta alkaen, jolloin Nikkilän mielisairaalan Rafael Wardi muodosti noista kuvataideteoksista näyttelyn Helsingin taidehalliin, ja noita kuvia on nähty esimerkiksi sarjassa Hulluuden historia ja sen kiinnostavimmassa jaksossa Häilyvä raja, joka käsitteli muun muassa Lauri Viidan persoonaa ja mielenterveyttä. On sanottava ainakin että joissakin noista teoksista oli aitoa luovuutta ja taiteellista lahjakkuutta, mutta jotkut olivat todella pelottavia ja niistä pystyi aistimaan tekijöidensä rajut mielenterveysongelmat, vaikka en tarkoitakaan sitä, etteikö esimerkiksi paranoidisesti skitsofreenisen ihmisen taide olisi merkityksellistä. Tarkoituksellisuus tarkoittaa sitä, että ihminen näkee elämässään erilaisia tehtäviä, jotka ovat merkityksellisiä ja arvokkaita. Kun mieli järkkyy voi varmasti merkityksellisyys ja tarkoituksellisuus näyttää sillä hetkellä yksilölle varsin kaukaisilta asioilta. Kuitenkin terapian ja lääkityksen kautta ihminen voi mielensä tasaistumiselle löytää itselleen merkityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta, joka voi ylläpitää parempaa mielenterveyttä ja tasapainoisuutta. Luominen ja luova työ antavat ihmiselle mahdollisuuden purkaa omaa mieltään taiteeseen, ja harvassa ovat ne todella suuret ja luovat taideteokset, joiden tekijöillä olisi ollut täysin pikkuporvarillinen luonteenlaatu. Monesti luovuuteen liitetään liberaalisuus ja avoimuus, jotka tarkoittavat etenkin suurta alttiutta ulkoisille ja sisäisille virikkeille. Ihmisen mieli on siis avoin, kun hän voi oppia lähes kaikesta. Tästä tulee halu kokea erilaisia kokemuksia, koska mieli ei vielä ole niin turtunut, parkkiintunut ja pikkuporvarillistunut niin paljon, että kaikissa kokemuksissa nähtäisiin vain samaa. Alttius kokemuksile ja asioille on siis etenkin sitä, että ihminen voi vapaasti kokea tarkoituksellisuutta elämässä, joka tarkoittaa etenkin merkityksien löytämistä ja niiden etsimistä. Siinä mielessä Sartren paha usko tarkoittaa etenkin kulissiyhteiskuntaan mukautumista, jossa ei todellakaan nähdä minkäänlaisia luovia päämääriä tai halua olla luova tai mahdollisuutta luovasti ja vapaasti ilmaista itseään. Siinä mielessä mielenterveyskuntoutujan ei tulisi pyrkiä etenkin vain olemaan samanlainen kuin kaikki muutkin, vaan mielenterveysongelmien kanssa voidaan löytää mahdollisuuksia arvostaa omaa minäänsä ja omaa luonnettaan. Olisi väärin, jos kaikki ihmiset maailmassa olisivat samanlaisia, sillä silloin ei olisi mahdollisuutta kokea ihmisten eroavaisuutta. Vaikka joku mielenterveyskuntoutuja voisi ajatella, että häntä ei hyväksytä ongelmiensa takia,niin sitkeydellä löytää ihmisiä, jotka voivat arvostaa tällaista ihmistä hänen itsensä takia. Vaikka suvaitsemattomuus vähemmistöjä kohtaan on Suomessakin varmasti lisääntynyt, ei tulisi suhtautua itseensä vain ulkopuolelta vaan etenkin sisäpuolelta olemalla itselleen armollinen ja antamalla itselleen oman systeeminsä vaatimaa aikaa. Jos esimerkiksi vaikkapa kotitöiden tekeminen ei suuremmin kiinnosta syvimmässä alhossa, voi olla itselleen armollinen ja tajuta asian merkitys tarkoituksellisuduen kautta siten, että voi katsoa että joskus asiat voi tehdä hitaasti oman jaksamisensa perusteella ja varalla, eikä kaikkia asioita tarvitse puskea läpi suorittamalla kuin viimeistä päivää. Etenkin armollinen itselleen olemalla voi tajuta monia erilaisia asioita maailmassa. Ei ole hävettävä asia, jos ei halua suorittaa oravanpyörässä puuskuttaen ja naama punaisena. Järjestelmä on sellainen, että siihen voi päästä mukaan myöhemminkin niin halutessa, eikä siitä poikkeaminen ole minkäänlainen hävettävä asia. Suomessakin on nykyään mahdollisuus uudelleenkouluttautua ellei aikaisemmat työt ja tutkinnot miellytä enää myöhemmin. Ja kaikenlaisten vaiheiden kautta, kun vain haluaa nähdä vaivaa, voi nähdä elämässä tarkoituksellisuutta ja sen kautta yhä uusia merkityksiä ja merkityksellisyyttä. Kun ei mukaudu uomaan ja vertaile itseään muihin elämänkohtaloihin, voi koko ajan nähdä elämässä tarkoitusta ja merkitystä. Esimerkiksi se, jos asettaa itselleen pieniä tavoitteita ja pyrkii suorittamaan ne yksitellen voi joskus auttaa mielenterveyden kannalta. Myös elämän kokonaisuutena näkeminen voi auttaa mielenterveydessä. Nykyaikana suomalaisessakaan yhteiskunnassa ei pakoteta ihmisiä samanlaiseen ruotuun kuin miten oli vielä joitain kymmeniä vuosia sitten. Olkaamme siis armollisia itsellemme ja toisillemme.
Olli von Becker
Mielenterveyskuntoutuja ja yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti