Monessa mielessä esimerkiksi 1970- ja 80-luvun taistolainen liikehdintä Suomessa osoitti sen miten auttamattomia totuuden ja tiedon mielessä tällaiset nuorisopolitiikkaliikkeet voivat pahimmassa tapauksessa olla. Tässä he toteuttivat Neuvostoliiton valtaa, Suomen materiaalista läheisyyttä siihen ja omaa nuoren tavalla pintapuolisista suuntauksista ohjautuvaa päätään. On tietysti parasta, jos nuorison liikehdinnän mukaan tulee innokasta nuoruuteen kuuluvaa idealismia, mutta taistolaisten kohdalla tuo oli välinpitämätöntä ja tyhmää sen takia, koska he pettivät oman synnyinmaansa ja etenkin halveksuivat kaikkia niitä, jotka olivat sodissa puolustaneet tätä maata ja kaikkia niitä ihmisiä, joilla oli enemmän taipumusta osoittaa kunnioitusta historialle ja siihen kuuluville kollektiivisille teoille. Marxilaisuudessa ei ole muuta aikaa kuin vain vaiheet kapitalismista imperialismiin ja sosialismiin, minkäänlaisia perinteitä kuten vaikkapa sukulinjojen pysyvyyttä ja henkistä pääomaa he eivät kateudessaan arvostaneet. On tietysti valitettavaa, että vielä tänäkin päivänä on kaikenlaisia vasemmistonuoria, jotka eivät tee muuta kuin vain ohjaaavat riittävän helppouskoisia nuoria harhaan. Mielestäni se, jos jotain arvioidaan pelkästään puolueen tai jonkin puolueen nuorisojärjestön jäsenyyden kautta, on tämä omiaan väheksymään tärkeämpiä totuuden kriteereitä, kuten esimerkiksi vaikka tietoa ja totuudenmukaisuutta. Kaikissa puolueissa ja niiden nuorisojärjestöissä voidaan korostaa puolueen marginaalista asemaa joidenkin eturyhmittymien oikeuksien takaajina ja vastaajina. Mielestä politiikassa ja myös nuorisojärjestöissä tulisi pyrkiä etsimään objektiivisemmalta tuntuvia arvoja, eikä ajamaan eturyhmien oikeuksia tavalla, joka johtaa lopulta vain korruptioon ja ideologiseen nautintoon. Ideologinen nautinto tarkoittaa sitä, kun poliittinen ryhmä tulee niin sanotusti vuokranvälitysfirmaksi, jossa on kaikenlaisia freeloadareita, jotka eivät pysty havaitsemaan arvoja objektiivisesti, ja tekevät politiikasta vain toisiaan vastaan kilpailevan anarkistisen taistelukentän, jossa jokaisella yhteiskunnan ryhmittymällä on omat viidennet kolonnat politiikan sisällä. On siis selvää, että politiikassa tulisi voida oppia tiettyjen asioiden näkökulma-ajattelua toistenkin poliitikkojen kautta siinä määrin, kunhan he eivät ole ideologista nautintoa etsiviä vallantäyttäjiä. Vallankäyttäjä ymmärtää kunnolla vallan ja pystyy myös arvojensa kautta ottamaan siitä vastuun. On siis selvää, että eturyhmittymistä, identiteettipolitiikasta ja ideologisesta nautinnosta elävät poliitikot voidaan määritellä vallattomiksi poliitikoiksi, koska he eivät uskalla ottaa kokonaisnäkemystä kaikkeen politiikkaan, vaan pelkäävät eri ryhmittymien yksityisiä etuja ja samalla myös sitä anarkiaa, minkä tällaiset ”poliitikot” jättävät taakseen. Kaikessa nuorisopolitiikassa on epä-älyllistä sisältöä ja totuudenvastaisuuttakin, joka koostuu nussimisesta, viinan juonnista ja niiden perusteella tehtävistä arvoarvostelmista. Tällaisissa yhteyksissä on siis tärkeää, että tajutaan se kuka on suosituin ja muodikkain. Samanlaisia juoruja, sosiaalista chitchattia ja vaikka minkälaista epä-älyllistä hörinää tällaiseen järjestöpolitiikkaan voi sisältyä. Mielestäni puolueiden valtaa esimerkiksi kansanedustajaehdokkaiden valinnassa tulisi vähentää, ja voisi olla parasta, jos ehdokkaita valitessa ei tuijotettaisi siihen, kuinka suosittu tällainen ihminen on puolueensa sisällä. Itse olen aina ottanut ulkopuolisen tarkkailijan roolin, koska sen verran olen älyllinen, että puolueiden nuorisojärjestöissä toimiminen on aina herättänyt minussa aika kirkkaita punaisia valoja. Onhan tietysti selvää, että politiikassakin tapahtuu niin sanottua tiedon monopolia, jossa alemmilla tasoilla olevat jäsenet jätetään käsittelemään pieniä asioita. Onhan selvää, että esimerkiksi Erkki Tuomioja on ollut tällaiseen poikkeuksen tekevä poliitikko, mutta se on valitettavaa, että näitä ajattelevia ja tiedolle avoimia yksilöitä ei parlamentissa ole edes kymmenystä kahdestasadasta. Kriitttinen ajattelu on asia, jota pitäisi voitavan kunnioittaa myös politiikassa saati sitten nuorempien ihmisten tekemässä politiikassa. Kuulun Kokoomukseen, mutta olen myös lähellä Vihreitä.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti