On valitettavaa, että nykyaikainen suomalainen yhteiskunta ei pysty tunnistamaan monen suomalaisen nuoren kykyjä ja kapasiteettia sen verran, ettei niin monen alle 35-vuotiaan tarvitsisi ryhtyä pakotetulle työkyvyttömyyseläkkeelle. Nämä lukemat ovat nyt todellisessa zeniitissään. Tähän liittyy tietysti monessa tapauksessa myös aitoa invaliditeettia tiettyjen työtehtävien hallitsemiseen, mutta myös monet mielenterveyskuntoutujat jopa vasten tahtoaan pakotetaan eläkkeelle, koska ympäröivä yhteiskunta ei pysty tunnistamaan näiden ihmisten lahjoja. Esimerkiksi Tanskassa on perustettu sellainen yritys, joka palkkaa pelkästään autismin kirjon ihmisiä työntekijöikseen, ja koska yrityksen ala liittyy ohjelmointiin, voi kuvitella tiettyjen autismin kirjon ihmisten hallitsevan sitä aika hyvin. Itse olen paininut hetken ajan sen vaatimuksen kanssa, koska yliopistot jatko-opiskelijoita valitakseen katsovat gradun arvosanaa, vaikka se sitten, kuten tapauksessani, olisi tehty runsaasti yli kymmenen vuotta aiemmin. Eräs vanhempi, nyt jo edesmennyt filosofian professori mainitsi minulle kerran, että hän katsoo aina enemmän tutkimussuunnitelmaa kuin gradun arvosanaa. No minulle väylän jatko-opintoihin (Suomessa) avaa se, että minun täytyy vaan kirjoittaa vertaisarvioitu artikkeli johonkin tieteelliseen julkaisuun ennen sitä. Vaikka uskon kriteerien olevan erilaiset ulkomailla, tarjoaa tämän artikkelin kirjoittaiminen ja julkaiseminen minulle tien tohtoriopintoihin. Kuitenkin, voidaan kysyä, että onko mitään järkeä siinä, että niinkin paljon kuin minä olen gradun valmistamisen jälkeen kirjoittanut ja ajatellut, niin minutkin arvioidaan Suomessa vielä nykyisn 10-15 vuotta sitten kirjoitetun gradun arvosanan mukaan. Voidaan kysyä, voiko tässä tilanteessa olla järkevää esittää minulle erikoisehtoja? Kuitenkin olen tietoinen, että ulkomailla Suomessa 10-15 vuotta sitten kirjoitetun gradun arvosana ei sulje minua pois erikoisehtoihin. On tietysti varmaa, että Suomessa jostain yliopistosta löytyy sellainen väylä, joka vastaisi enemmän mainitun Jussi Kotkavirran arvostuksia tässä asiassa. Kuitenkin, kun ihminen syrjäytetään tällä tavalla tulevaisuudenkuvistaan, on seurauksena joskus todellakin syrjäytyminen yhteiskunnan ulkopuolelle. Monesti nuorilta ei edes kysytä sitä, mitä he haluaisivat tehdä ja mihin he kuvittelevat heillä olevan riittäviä lahjoja. On minustakin varmaan heikkolahjaiset ajatelleet, että pitäisi mennä jonnekin päivätoiminnan vanerinurkkaukseen tekemään puukäsitöitä, kuitenkin katson, ettei se ole sitä, mihin minä olen kyvyllinen. Mielestäni tämän maan henkinen rikkaus ei ole yhtä suurta, jos muut minun tavallani laitetaan yhteiskunnan marginaaliin toisten ihmisten kohtuuttoman arvostelun kohteeksi. Monesti on niin, että tällaisesta eläkkeelle jättämisestä päättävät sellaiset ihmiset, mutta etenkin sellaiset lääkärit, jotka nauttivat jo valmiiksi omassa eläkevirassaan kaikkien muiden pitämistä itseään kyvyttömämpinä. Minuakin on sidottu niin suuresti sosiaalitoimeen Suomessa, että täytyy ihmetellä, miten itseäni vähemmän kyvykkäät voivat tämän systeemin kanssa tulla toimeen. Nyt kun aikaisemmin kauan aikaa sitten tulleet velkani ovat joko maksetut tai mitätöidyt, olen lähestymässä vähitellen normaalia luottotietoista elämää. Siinä mielessä varmaan itse aiheutin osan näistä ongelmista elämällä tietyssä vaiheessa liian leveää elämää. Kuitenkin itsessään velat eivät pakota ketään olemaan tekemättä mitään. Kuitenkin minun on sanottava, että vanerinurkkaus ei aina kiehdo sellaisia ihmisiä, joilla esimerkiksi voi olla ylempi korkeakoulututkinto, kuten vaikkapa minä ja minulla, saati sitten muut harrastukset. Mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä 10-15 vuotta sitten ei tulisi olla este tulevalle.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti