Otsikon nimi tulee paikallisen maalaismiehen kirjoittamasta jutusta, josta eräs sukulaistäti olisi halunnut tehdä käräjätapauksen. Kirjoittaja oli kertonut, että ”mummonsa” oli joskus sanonut tällä tavalla. Voin jossain mielessä ymmärtää sen, minkä takia jotkut maalaisväestöön kuuluneet ihmiset ovat pitäneet aatelismiljöötä, jossa voitiin maalaisväestön kautta huomata kaikenlaista ”moraalittomuutta” ja epäsovinnaisuutta – suoraan sanoen: vapautta, "hullun" kaltaisena. Vapaus on tunnetusti tekijä, joka voi tuoda poikkeavuuden ja eksentrisyyden, sen, että ihmiset voivat alkaa pitää tällaista tai tällaisia ihmisiä outoina tai poikkeavina. Eksentrisyyttä pidetään etenkin aateliston ominaisuutena.
Majuri Odert Otto Alfred von Becker oli ensimmäisten serkusten lapsi kaikkien sisarustensa tavalla. Molemmat isoäidit olivat von Esseneitä, joten majurissakin oli vereltään enemmän Essen-suvun verta kuin varsinaista von Becker-suvun verta. On sanottava, että kyllä esimerkiksi majurikin muistutti von Essen-sukuisia sukulaisiaan. Majuri oli omaperäinen ”kova jätkä”, joka käräjöi koko ajan ja teki valituksia ja kanteluita alueen virkamiehistä aina maaherrasta ja senaatin jäsenistä alkaen. Vaimonsa, joka oli venäläisen amiraalin tytär, ei viihtynyt Luhangassa, vaan kävi säännöllisesti juhlimassa etenkin Mikkelissä miehensä sukulaisten kanssa. Vaimo on sittemmin haudattukin Mikkeliin, toisin kuin miehensä, joka lepää kunniapaikalla Luhangan hautausmaalla. Majurilla oli ainakin yksi nykyään tunnettu äpärä, joka oli tehty piian kanssa. Pojan nimi oli Konstantin Vuorinen, joka työskenteli konstaapelina Jyväskylässä, ja joka sai sukunimensä piikana toimineelta äidiltään.
Tuon sisarusparven yksi jäsen oli stiftsjungfru Ida Josefina von Becker, joka kuoli noin 30-vuotiaana, joidenkin kertomusten mukaan Lapinlahden mielisairaalassa Helsingissä. Hänellä oli avioton lapsi, jonka nimeksi tuli Matilda Idasdotter. Myöhemmin Matilda avioitui Karl Liljeroosin kanssa. Aviottoman lapsen lisäksi Idan on kerrottu olleen ”sinnesrubbad”, eli suomeksi sanoen mieleltään häiriintynyt. Matilda Idasdotterin jälkeläisiin kuuluu mm. eräässä vaiheessa tissit paljaana ja nännit punaisella huulipunalla värjättynä Luhangan kirkonkylällä polkupyörällä ajellut nainen. On joitakin viitteitä siitä, että Ida Josefinan linjassa mielenterveysongelmat saattoivat joskus periintyä seuraaville polville. Tämä ei varmaan vähentänyt sukulaisteni hulluina pitämistä.
Nykyinen Honkalaksi nimitetty tönö Tammijärvellä ei varmasti ole ainakaan nykyisessä muodossa sama Honkala, missä esimerkiksi majuri isännöi elämänsä loppuun asti 1900-luvun alkuun. Eräs Honkalassa lapsuutensa kesiä viettänyt nainen on kertonut, että talon porstua/terassikin oli jossain vaiheessa purettu pois polttopuiden tekemistä varten. On siis varmasti niin, että talo on ollut suurempi tai nykyinen Honkala ei ole ollenkaan sama rakennus kuin se, mitä kutsuttiin Honkalan kartanoksi tai Hongala Gårdiksi. Maalaisukko, jonka tapasimme viime vuonna Honkalassa, sanoi itsekin, ettei usko nykyisen tönön olevan alkuperäinen Honkala. On mahdollista sekin, että entinen kartano on saattanut palaa, ja nykyinen Honkala on rakennettu vain tilapäistilaksi. Nykyisessä Honkalassa ei ollut kuin yksi suvun ajalta oleva musta senkkipöytä. Olen kuitenkin huomannut Kaavilla isovanhempieni talossa, että samankaltaisia huonekaluja löytää sieltäkin. On ollut tietyssä vaiheessa Suomen kartanohistoriaa tyypillistä, että on palkattu puuseppä tekemään kartanoon yhtenevät huonekalut. Niin on varmaan käynyt tässäkin tapauksessa. Huonekalut muistuttavat barokkityyliä.
Yksi kaukaisempi sukulaistäti on kertonut, että hän meni jossain vaiheessa Honkalan vintille ja oli nähnyt siellä ison kasan postikortti- ja kirjenippuja, jotka varmasti olivat von Beckereiden ajalta. Kuitenkin, kun hän alkoi katumaan sitä, ettei ollut ottanut suurta sukuun liittyvää lähdemateriaalia talteen ja meni uudestaan vintille, oli koko kasa hävinnyt. On mainittava, että suvun Luhangan aikaan liittyviä tarkempia lähdetietoja ei ole kovin paljoa, ja ainakin itselleni nuo kirjeet ja postikortit olisivat olleet todella toivottuja sukuhistorian lähteitä.
Keskimmäinen veljes majurin ja isoisäni isoisän välissä oli Berndt Theodor von Becker, joka asui Luhangassa itsellisenä (!). Olen tulkinnut hänen saaneen taloudenhoitajansa kanssa ainakin viisi aviotonta lasta, jonka olen tulkinnut tapahtuneeksi, koska taloudenhoitaja ei ollut aviossa, ja koska kaikilla hänen lapsillaan oli nimet, jotka voidaan löytää aiempien von Becker-suvun jäsenten nimistöstä.
On siis huomattava, että esivanhempani ja heidän lähisukulaisensa olivat henkistä ja materiaalista vapautta nauttivaa väestönosaa, samalla kun heitä hulluiksi kutsuneet ihmiset kärvistelivät oman työtaakkansa ja köyhyytensä alla. Monen lähteen perusteella monet heistä olivat eksentrisiä persoonia. Eksentrisyyden voisi yksinkertaistaa tarkoittavan täyttä välinpitämättömyyttä muiden ihmisten mielipiteitä kohtaan. Onhan sitä minussakin, en kiellä. On kirjoitettu monesti siitä, miten serkusten keskinäinen lisääntyminen voi tuoda jopa hulluutta ja jopa jonkinlaista heikkomielisyyttä. Todisteita ei jälkimmäisestä ole, mutta hulluutta varmasti sukupiirissä on ollut. Tähän on kuulunut seksuaalisen kevytmielisyyden lisäksi kevytmielisyyttä rahan kanssa, mikä on varmasti ollut syynä siihenkin, minkä takia majurin oli jossain vaiheessa siirryttävä Honkalaan asumaan. Paljon tiloja ja kartanoita oli jouduttu myymään jo ennen majurin tilanhaltija-aikaa.
Viimeiset sisarusparven jäsenet Edla Lovisa Fredrika von Becker ja Flora Wiktoria von Becker elivät vuosiin 1916 ja 1926, jonka jälkeen sukuhaara Luhangassa sammui. Sukulaistädin isä oli syntynyt vuonna 1908 ja hän oli aina muistanut nämä vanhat armot. Hän on kertonut, että aatelisneidit olivat kylvettäneet häntä Honkalan saunassa, johon jotkut olivat protestoineet, että ”älkää nyt kylvettäkö poikaa hengiltä”. Samanlainen muistikuva minulla on isoisästäni Leosta, jonka muistan puhallelleen kuumaa ilmaa minua päin Virrantalon saunassa Kaavilla.
Alussa mainittu mies oli myös väittänyt, että von Beckerit eivät tosiasiassa ole aatelisia. Siitä voi halutessaan mennä kysymään suoraan Ritarihuoneelta Helsingissä. Suomalainen von Becker-suku on kuulunut aatelisiin viimeistään vuodesta 1769, joka tarkoittaa sitä, että suku on ollut kirjattuna ritarihuoneelle, ensin Tukholmassa ja sen jälkeen Helsingissä, yli 250 vuotta, jos huomataan se, että nuorimmat aatelissuvut on aateloitu Suomessa vasta 1900-luvun alussa.. Suku on siis kuulunut virallisesti aatelisena sukuna ritarihuoneeseen paljon kauemmin kuin keskimääräinen aatelinen suku Suomessa. Historian oikeutus jo tekee merkityksettömiksi väitteet ei-aatelisuudesta.
On mahdollista, että otsikon huonosti harkittu sanomus voi liittyä majurin ajan sijaan Honkalan myöhempiin jäseniin, joka siis oli maalaisväestöä, joka oli jossain vaiheessa saanut Honkalan hallintaansa ja eivät oikein osanneet entisessä kartanossa asua, ja pilkkoivat päärakennusta koko ajan pienemmäksi. On sukulaistäti kertonut myös, että Honkalassa oli hänen muistamanaan aikana myös kaksi mustalaismiestä, jotka kuljeskelivat ympäriinsä ja hoitivat osan kalastuksesta. On myös minulle kerrottu, että joku tuosta Honkalan myöhemmästä porukasta oli yrittänyt eliminoida oman vaimonsa. Paljon myöhemmässä porukassa on ollut renkien verta. Matilda Idasdotterinkin mies oli renki. Voidaan siis sanoa, että suuri osa entisestä Beckereihin liittyvästä miljööstä siirtyi liiankin helposti täysin erilaisille ihmisille. Isoisäni isä Frans Edvard harkitsi isänsä kuoleman jälkeen Luhankaan takaisin lähtemistä, mutta kuitenkin hän päätti jäädä Kaaville. Ehkä parempi näin.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on kirjoittanut kolmiosaisen historiikin suvustaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti