Olen ollut kirjaihminen ja pitänyt kirjoista jo pienestä lapsesta alkaen. Opin lukemaan täytettyäni viisi vuotta. Lapsena tuli luettua etenkin Viisikko-kirjoja, Kirsi Kunnaksen satuja, Harry Pottereita ja JRR Tolkienin kirjoja. Minulla oli kuitenkin tavanomaiset pienen lapsen paheet, eli Korkeajännitys- ja Aku Ankan taskukirjat. Äitini luki minulle paljon kirjallisuutta, kun olin pieni lapsi. Sen jälkeen kotona ja isovanhempien kodeissa on aina ollut paljon kirjoja, esimerkiksi äitini on lukenut aina paljon, kuten myös molemmat isoisäni. Monesti minut mummon luona löydettiin ison kirjakasan keskeltä lähdekirjallisuuteen perehtymässä.
Äitini isä, vanha aatelisherra, oli itseoppinut historioitsija ja humanisti, ja isäni isä oli aina valmis tarttumaan kirjaan tai kynään. Molemmat isoisäni ovat jääneet mieleeni älykkäinä, diplomaattisina ja pidättyväisinä herrasmiehinä, joilla oli kirjallista sivistystä. Tästä on tullut jonkinlainen tarinankerronnan taito ja narratiivien hallinta, kun on oppinut hahmottamaan romaanin rakennetta jo nuorelta iältä. Lapsena olin kiinnostunut eniten luonnontieteistä ja historiasta mutta etenkin sotahistoriasta. Luonnontieteessä ja maantieteessä kiinnostivat etenkin dinosaurukset ja valtioiden pääkaupungit. Historia on aina ollut tärkeä osa kiinnostuksissani, ja suurin osa kirjastoni kirjoista liittyykin historian alaan.
Lukiossa kiinnostuin filosofiasta, vaikka sainkin ensimmäiset filosofian alan kirjani jo yläasteella. Lukion aikaan minulla oli noin viisisataa kirjaa omassa kirjastossani ja nyt niitä on noin 2000-3000. Olen pyrkinyt hankkimaan vain sellaisia kirjoja, jotka kuuluvat mielenkiinnonkohteisiini, vaikka olen laajentanut intressejäni lukemalla kaikenlaista fysiologiasta elämänkertoihin ja filosofiasta fysiikkaan. Olen ostanut suuren osan kirjastoni kirjoista ulkomailta, siellä asuessani. Kirjastooni kuuluu ranskan-, saksan-, englannin-, italian-, romanian-, unkarin- suomen-, ruotsin-, espanjan-, iirin-, latinan-.muinaiskreikan-, norjan-, tanskan-, tsekin-, sanskritin-, ja venäjänkielisiä kirjoja, ja sanakirjoja minulla on vielä useammallakin kielellä. Intressejäni ovat hallinneet pääasiassa omat kiinnostuksen kohteeni, mutta myös opiskelu on vaikuttanut siihen, millaisia kirjoja olen kulloinkin havainnut.
Muutettuani Jyväskylään yliopistoon ostin paljon kirjoja eräästä antikvariaatista keskustassa, ja muistan miten paikan silloinen omistaja, pienenpuoleinen kärttyisä ukko, koki, että minä en kuulu kunnioitettavan ja porvarillisen kirjakaupan asiakasjoukkoon ja piti minua jotenkin poikkeavana tai tyhmänä. Sanoipa hän kerran, kun kävin usein ostamassa kirjoja sieltä, että joku voi ruveta kutsumaan ”hinttariksi”, jolle kommentille minä vain hymähdin ja jätin sen omaan arvoonsa. Vaikka kirjallisuus on ja sen pitää olla vallankumouksellista ja porvariston ylläpitämän status quon vastaista, ovat kirjojen välittäjät jossain mielessä monesti porvarillisia ja voivat suhtautua ennakkoluuloisesti epäsovinnaisimpaan osaan kirjojen harrastajista. Voi kysyä, onko yhtään selkeämpää taiteilijan ja porvarin välistä kohtaamista, kuin kirjakauppias ja kirjoja kaupasta ostamaan tullut taiteilija.
Tässäkin on kuitenkin poikkeuksiakin, esimerkiksi Stern Verlag-kirjakaupan väki Düsseldorfissa oli aina valmis auttamaan ja eivät tulleet heittämään minua ulos, vaikka olisinkin etsinyt ja selaillut kirjoja toista tuntia. Siellä oli selkeästi töissä enemmän sivistykseen kuin kaupankäyntiin keskittyviä ihmisiä, josta voin vielä antaa heille lämpimän kiitokseni. Alentavia kokemuksia on kuitenkin muualla tullut.
Muistan miten kirjakaupan omistanut vanha täti ohjasi minut ystävällisesti mutta varmasti kadulle Pariisissa kun vaikutin hänen mielestään varmaan niin barbaariselle. Ranskalaisille on tyypillistä, ettei ulkopuoliselta näyttävää ihmistä auteta mitenkään, vaan tarkkaillaan sopivan etäisyyden päästä, vaikka olisikin mahdollisuus auttaa.
Olen viime aikoina suuntautunut entistä enemmän antiikin kulttuurin eli antiikin Rooman ja Antiikin Kreikan tutkimukseen. Virikkeenä tälle olivat ehkä yliopistossa suoritetut pitkät sivuaineopinnot antiikin kulttuurissa. Olin yliopistossa kiinnostunut etenkin retoriikasta, johon voi perehtyä esimerkiksi Aristoteleen tuotantoa tutkimalla. Thukydides, Suetonius, Herodotos ja Livius ovat tulleet tutuiksi historiankirjoituksen saralla. Myös antiikin mytologia, kirjallisuus ja arkkitehtuuri ovat etenkin sydäntäni lähellä.
Saksalaisesta kirjallisuudesta mainitakseni, etenkin koska se on suuressa mielessä suosikkikirjallisuuttani ja suosikkikieleni, on sanottava, että Ferdinand Gregoroviuksen moniosainen teos Geschichte der Stadt Rom im Mittelalter ja Mommsenin niin ollen moniosainen teos Römische Geschichte, ovat lisänneet kiinnostustani ikuista kaupunkia kohtaan ja ohjannut tutkimaan vanhoja lähteitä. On kiehtovaa, että aikaisemmin jotkut uhrasivat näille suurille hankkeille vuosikausia ja Mommsenin ja Gregoroviuksen tapauksissa vuosikymmeniä elämästään. Nykypäivänä tuollaista ilmenee harvemmin, koska kaiken on tapahduttava nopeasti ja vaivatta.
Kun asuin Düsseldorfissa ensimmäistä kertaa vuonna 2009, oli siellä vanhassa kaupungissa antiikin kirjallisuuteen erikoistunut kirjakauppa, josta ostin etenkin Sofokleen, Euripideksen, Aiskhyloksen tragedioita ja esimerkiksi Aristofaneen komedioita. Vaikka vanhat kirjat maksavat Suomessa enemmän sen takia, koska niitä myös liikkuu vähemmän, olen hankkinut Suomessa mm. Fattenborgin sanastollisen johdatuksen vanhan kreikankieliseen uuteen testamenttiin. Vanhin kirjani tämänhetkisessä kirjastossani on Histoire des Empereurs vuodelta 1738, joka käsittelee Rooman keisareita kristillisen kirkon ensimmäisten 600 vuoden aikana. Yksi hieno nide on Aristofaneen Plutus vuodelta 1819. Sata tai kaksisataakin vuotta vanhat kirjat ovat parhaimmassa tapauksessa todistekappaleita siitä, miten hyvin ihminen voi käsitellä tuollaista uskollista ystävää kuten kirjaa. Yksi mielenkiintoinen suomalainen kirja on E. S. Tigerstedtin kirjoittama Biografiska anteckningar öfver Savolax brigadens män 1808-1809. Siinä on siis pienoiselämänkertoja erinäisistä upseereista, aliupseereista ja sotilasvirkamiehistä, jotka ottivat osaa Suomen sotaan Savon prikaatin palveluksessa. Kirjasta löytyy mm. kahden sukulaiseni elämänvaiheiden selvitykset. Kapteeni Gustaf von Becker, joka oli Anders von Beckerin ja Anna Sofia Sundströmin poika, ja kuuluisan kielentutkijan ja journalistin Reinhold von Beckerin veli, palveli tykistössä. Koljonvirran taistelussa kerrotaan vielä tänäkin päivänä, että venäläisten komentajan ruhtinas kenraali Dolgorukin kaatanut tykinkuula tuli Gustaf von Beckerin komentamasta tykistä. Sittemmin Gustafista tuli komissionmaanmittari ja esimerkiksi samannimisen pojan Gustafin isä, josta pojasta tuli myöhemmin everstin arvoinen upseeri. Toinen Savon prikaatissa palvellut von Becker oli kapteeni Abraham Gideon von Becker, jonka kerrotaan olleen elämässään kartanonomistajana aina idearikas ja tehokas mies, mutta myös auttavainen köyhiä kohtaan. Hän surmasi eräässä taistelussa mm. venäläisen majurin. Abraham Gideonin omaisuuteen kuului iso ja tunnettu kartano Kangasniemellä Ohensalon rälssisäteri ja myöhemmin Sarvikosken kartanona tunnettu tila, jonka päärakennuksessa oli yli 20 huonetta. Turun hovioikeuden kolmesataavuotisjuhlakirjassa esitellään hovioikeuden virkamiehiä, asessoreja ja presidenttejä. Kirja on sukututkimuksen kannaltakin todella mielenkiintoinen, koska siinä esitellään mm. todella vanhojen, useimmiten jo 1600- tai 1700-luvuilla kuolleiden harvinaisten aatelissukujen jäseniä. Turun hovioikeus on myös yksi vanhimmista Suomessa säilyneistä instituutioista. Oikeustieteen opiskelijana olen hyvin tietoinen suomalaisten oikeusistuinten historiasta ja tuo historia on mielestäni todella mielenkiintoista. Tuon kirjan pienoiselämäkerrassa on myös mielenkiintoisia henkilökohtaisia tietoja, jotka kertovat etenkin hovioikeuden presidenttien olleen eksentrisiä ja omalaatuisia ihmisiä. Kirjasta saa hyvän kuvan siitä, millaista oli silloin kolmesataa vuotta ja tällä hetkellä jo miltei neljäsataa vuotta vanhan instituution toiminta, ja ketkä ihmiset pitivät sitä voimassa tuohon aikaan.
Filosofian alan kirjoista kertoakseni on mainittava muutamia kirjoja. Törmäsin Düsseldorfissa asuessani Friedrich Nietzschen kirjaan Jugendschriften, jossa on mm. Nietzschen runoja ja pieniä tutkielmia aivan hänen poikavuosiltaan asti. En usko, että tätä kirjaa liikkuu kovinkaan montaa kappaletta ainakaan Suomessa. On mielenkiintoista lueskella maineen porteilla olleen Nietzschen varhaista lyriikkaa ja proosaa. Vaikka Nietzschen filosofin uran näki jo noissa kirjoituksissa olevan tulossa, niin on sanottava, etteivät ne nyt niin kummoisia ole, etteikö jotkin omat varhaiset kirjoitukset pärjäisi noille arvostelussa. Kuitenkin Nietzsche on Nietzsche – vaaditaan aika paljon Nietzschen veroiseksi tulemiseen ja tämän kirjan kirjoitukset ovat esipuhetta siitä.
Toinen mielenkiintoinen filosofian alan kirja on Georg Brandesin kaksiniteinen elämänkerta Voltairesta. Kirjat ovat hyväkuntoisia ja vanhoja ja Brandes on aivan selvästi käyttänyt aikaa niiden kirjoittamiseen ja käynyt läpi kunnioitettavan määrän alkuperäislähteitä. Voltaire oli etenkin ihmisyyden puolustaja sellaisella aikakaudella, jolloin ihmisyyttä ei oikein todella tunnettu tai ainakin se oli menneen aikakauden peitossa osittain. Voltaire oli kirjojen ystävä par excellence ja hänestä tulisi voida ottaa oppia, sillä kuten saksanjuutalainen kirjailija ja runoilija Heinrich Heine on kirjoittanut, niin siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan myös pian ihmisiä. Brandes on kirjoittanut myös verrattoman elämäkerran Cajus Julius Caesarista.
Kirjastoni on aloittanut kehittymisensä etenkin perustavimman antiikin kirjallisuuden, historian, kaunokirjallisuuden, elämänkertojen ja filosofian keräämisellä. Sen jälkeen ovat tulleet harvinaisemmat ja erikoisesti johonkin tiettyyn alaan keskittyvät kirjat. Saatan kaupunkireissulla napata kirjakaupasta mukaani kaksi tai kolme tai jopa kuusi tai seitsemänkin uutta kirjaa, joten kyllä kirjastoni kasvaa koko ajan vähitellen, vaikka olenkin joidenkin muuttojen yhteydessä luopunut sellaisista kirjoista jotka olen jo lukenut moneen kertaan ja joita en enää tarvitse niin paljon. On joskus virkistävää, jos hyllyissä eivät enää möllötä samat kirjat, jotka on lukenut moneen kertaan ja jotka ovat siksi varmasti rajoittaneet omaa ajattelukykyä ja henkistä kapasiteettia aivan tarpeeksi.
Nyt olen kirjoittamassa elämänkertaa sukulaisestani Reinhold von Beckeristä, jota varten olen tilannut kymmenittäin aiheeseen liittyvää lähdekirjallisuutta, jota on käytetty mm. pisimpien Reinholdista tehtyjen opinnäytetöiden lähdemateriaalina. Minulla on siis jonkin verran olemassa olevaa toisten luotimaa pohjaa, eikä minun tarvitse täysin itsenäisesti alkaa etsimään tietoa tästä miehestä, joka on niin sanotusti kadonnut suomalaisen historiantutkimuksen katveeseen. Kuitenkin olen tehnyt ja aion tehdä jatkossakin kunnes projekti on valmis, työtä omien lähteiden löytämiseksi. On oletusarvoista, että tällaiseen työhön, jota on vaadittu vuosikymmeniä, on sisällytettävä kaikki tieto, joka kertoo edes jotain Reinholdin vaiheista ja teoista.
On tullut mieleeni luetteloida kirjastoni kirjat, jolloin ne pitäisi typistää tiettyihin kategorioihin ja laittaa niihin ex-librislaput. Voisi ottaa mallia sellaisilta bibliofiileiltä kuin skotlantilaisilta Crawfordin jaarleilta, jotka toimivat mullistavasti Britannian aatelin keskuudessa, kun he luetteloivat ja kategorisoivat perusteellisesti kirjansa, joista suurin osa oli hankittu Napoleonin Saksassa lakkauttamista luostareista, jonne Lordi Crawford lähetti oman miehensä tekemään hankintoja. Crawfordien kirjat oli jaettu kahteen kartanoon – Balcarres Houseen Skotlannissa ja kakkoskartanoon Haigh Halliin Lancashiressa. Minä itse, nykyään kun haluan rentoutua ja saada itselleni hyvän olon, katselen netistä kuvia hienosti hoidetuista yksityiskirjastoista – kansallinen ja kunnallinen kirjastolaitos ei minua kiinnosta, ja mielestäni ainakin yksityissukujen jäseniin liittyvät paperit ja asiakirjat tulisi säilyttää suvun piirissä eikä niiden pitäisi olla missään kansallisissa arkistoissa.
Harrastan sukututkimusta, ja kun tulee aatelisesta suvusta, on vaiheita paljon helpompaa selvittää, koska kartoituksia on tehty jo aiemmin, eikä tarvitse missään nimessä aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Aristokratiasta kertovia hakuteoksia ovat etenkin Elgenstiernan, Wasastjernan ja Carpelanin aatelin sukutaulut. Carpelanin teos oli merkittävä siinäkin mielessä, että se selvitti pitkään valehdellun asian, nimittäin totuuden suomalaisen von Becker-aatelissuvun alkuperästä ja osoitti, että suku polveutuu tuusulalaisesta saksalaisen Hans Beckerin pojasta Anders Hansson Beckeristä eikä ruotsalaisesta kapteeni Johan von Beckeristä. Tästä matalan tasoisesta alkuperästä huolimatta moni von Becker- on edennyt elämässä pitkälle ja jopa saavuttanut suuria, kuten vaikkapa Adolf, Frans Josef ja Reinhold von Becker.
Olen aina ollut anglofiili ja sen takia minua onkin aina kiinnostanut brittiläinen aateli, johon minulla on sukuyhteyksiäkin. David Cannadinen Decline and fall of the British aristocracy on hieno kirja, joka kertoo siitä kehityksestä, joka alkoi 1800-luvun lopun maatalouden lamasta, ja joka pakotti monen aristokraatin menemään ensimmäistä kertaa elämissään töihin ja elämään tienaamallaan palkalla. Joka tapauksessa monet kartanot ja taidekokoelmat menivät myyntiin ja uusille monesti keskiluokkaisille omistajille.
Lopuksi voin sanoa, että kirjojen harrastaminen ja oman kirjaston kerääminen kannattaa, koska silloin sivistyminen käy niin sanotusti ohi mennen tai joka tapauksessa ainakin silloin, jos on innostunut lukemisesta ja haluaa sitä harrastaa säännöllisesti. Ensin kannattaa hankkia perustavin tietämys suomalaisesta historiasta ja sen jälkeen sen viitekehyksistä. Mielestäni historiaan perehtyminen on tärkein asia sivistymisessä, ja sen jälkeen voi ruveta hankkimaan tietoa spesifimmistä aiheista kuten filosofiasta tai antiikin kirjallisuudesta. Humanistista maailmankuvaa tulisi korostaa kirjojen yhteydessä, koska eivät jotkut teekkarit yleensäkään lue suuremmin kirjoja tai heidän joukossaan lukijat ovat varmasti vähemmistössä. Kuitenkin näissäkin suosituksissa voidaan tehdä poikkeuksia, onhan esimerkiksi Pentti Linkola sanonut, että hän vanhoilla päivillään luki lähinnä kotimaista kaunokirjallisuutta, mistä hän sai esseihinsä hienovaraisen lähes kaunokirjallisen tyylinsä. Mielestäni kuitenkin heikon tasoista kioskikirjallisuutta tulisi varoa, ja lukea pääasiassa klassikoita – sanoihan Goethekin aikanaan, että ennen kaikkea tulisi lukea ja tutkia ”vanhoja kreikkalaisia ja roomalaisia”.
Kirjat ovat hienoja kapistuksia, jotka ovat kuitenkin jäämässä nykyaikaisen yhteiskunnan ja sen luoman teknologian jalkoihin. Minua ette kuitenkaan saa luopumaan kirjoistani, vaikka itse maailma järkkyisi.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti