Joku ystäväpiiriini kuulunut ihminen kysyi joskus minulta, että olenko hyve-eetikko. Hyve-etiikka tarkoittaa tiettyjen käsitteiden mukaisiin ihmisen piirteisiin annettavaa arvostusta ja niiden pitämistä jonkinlaisina korkeampina välineinä ja syvempää tietämystä etiikasta antavina arvostuksen kohteina. Minä en missään nimessä ole minkäänlainen hyve-eetikko. Tämän näkemyksen edustajat katsovat, että tietynlaisia moraalisia asenteita voitaisiin ilmaista jonkinlaisten yksittäisten käsitteiden kautta, joista jotkut ovat suuremman ja korkeamman arvoisempia kuin muut. Näkemykseni liittyy siihen, että en voi myöntää, että jotkut käsitteet olisivat korkeamman arvoisia kuin toiset ja ne olisivat jotenkin kyvyllisempiä ilmaisemaan jonkinlaista tietoa etiikasta ja siinä korostettavista arvoista. Hyve-etiikka siis on vain jonkinlaista sanojen ihailua, ja sellaiset filosofit, jotka eivät ole käsiterealisteja, eivät voi ottaa sitä vakavasti otettavana moraalisena tai eettisenä teoriana. On kuitenkin tärkeätä määritellä hieman sitä, mitä itse pidän etiikan alkukohtana ja välineinä sen selvittelemiseen. Mielestäni ihmisen perusluonne on hyvä ja eettinen, eikä esimerkiksi koulutuksella ole kovin suurta merkitystä hyvyyden kehittymiseen ihmisessä. On kuitenkin selvää, että jotkut ihmiset ovat perusluonteeltaan mutta monesti myös kasvatuksensa kautta pahoja ja esimerkiksi rikollisia. Voidaanko siis etiikasta antaa jonkinlaista tietoa joidenkin käsitteiden tai käsitteellisten rakenteiden kautta. Etiikka liittyy mielestäni aina oikeanlaisten arvojen tunnistamiseen ja toteuttamiseen. Se että ihminen on oikealla tavalla arvoja tunnistava, liittyy monesti syvällisesti eettiseen ihmiseen. Mitenkä sitten voidaan arvioida etiikkaa ja tarvitaanko etiikkaa varten jonkinlaisia käsitteitä. Kuitenkin hyve-etiikka ei ole minkäänlainen vakavasti otettava tapa etiikkaan lähestymiseen. Mielestäni käsitteet ovat useimmiten aina nominalistisia, eli niitä ei tarvitse edes yrittää yleistää vaan asian lähestymisen jälkeen ne voidaan heittää pois kuin tikapuut, Wittgensteinia lainatakseni. Arvoja ja etiikkaa tulee mielestäni lähestyä vapauden mega-arvon kautta, jossa ihmiset voivat tulkita etiikkaa uudestaan sen myötä, kun ihmiset vaihtuvat yhteiskunnassa. Soveltavan etiikan tutkimuksessa on aina tuotu esiin uudenlaisia kysymyksiä etiikan piirin sisälle, ja se tarkoittaa myös sitä, että etiikan käsitteen on muututtava jatkuvasti ja kehitettävä uudenlaisia käsitteellisiä menetelmiä ongelmien ratkaisemiseen. Minä en todellakaan usko minkäänlaisten iänikuisten sanojen olevan jotain sellaista arvostettavaa, jonka merkitys ei yhteiskunnan ja historian kehittyessä muuttuisi. Ihmisten on itse määriteltävä aikansa etiikka, joka alkaa siitä lähtökohdasta, että suurin osa ihmisistä haluaa olla hyvä ja eettinen. Eettisten järjestelmien on alettava ihmisten moraalintajusta, eikä jostain iänikuisista ja pierunhajuisista sanoista, joiden merkityksen joku itsetunnossaan paisunut menneen ajan ajattelija tai kirkonisä on perustanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti