Yliopisto rajoittaa mielestäni yhtä paljon ajattelua ja tiedonsaantimenetelmiä, kuin miten se niitä ehostaa ja parantaa. Yliopistokoulutus tuo tänä päivänä ihmisiin monesti sellaisen asenteen, joka korostaa aikuisuutta, suoranaisesti aikuisuuden hybristä. Ihmettely ja asioiden kysyminen liitetään tavallisesti lapsiin ja nuoriin ihmisiin, sillä samalla tavalla toimivaa aikuista sanotaan monesti jostain syystä kehitysvammaiseksi tai muuten kehittymättömäksi. On kuitenkin selvää, että tieteet ovat maailman historian aikana kehittyneet etenkin sen myötä, kun jotkut ovat osanneet muotoilla uusia kysymyksiä. Monesti epäsovinnaisia opiskelijoita kutsutaan tyhmiksi tai jollain tavalla rajoittuneeksi. Minäkin luulin, kun aloitin filosofian opiskelun yliopistossa, että filosofian opiskelijat ovat varmaan niin individuaaleja, etteivät he hoipertelisi mihinkään aikaan vuodesta kaupungilla haalareissa, ja että filosofeilla ei varmaan edes olisi minkäänlaista tietynväristä haalaria, mutta kappas kappas, - olin väärässä. Minä olen aina vierastanut klikkejä, ja tänä päivänä yliopiston tutkijoidenkin piirissä tärkeimpinä pidetyt ominaisuudet liittyvät sosiaalisiin ja ”verkosto”-taitoihin. Tapasin kuitenkin yliopistoaikana erään kansainvälisesti tunnustetun valtio-opin professorin, joka vaikutti olevan todellakin yksilö ja itsenäinen tutkija ja tieteentekijä. Thomas Kuhn kirjoitti 60-luvulla kirjansa tieteellisistä vallankumouksista, jossa hän mainitsi tieteellisten vallankumouksien toistuvan tieteen piireissä tietyin väliajoin, joina väleinä tieteilijät keskittyvät ”normaalitieteiden” tekemiseen. Kuhn käytti termiä paradigma, joka tarkoittaa niiden periaatteiden kokoelmaa, joihin tieteen tekeminen tiettynä aikana perustuu. Paradigman muuttaminen tarkoittaa Kuhnin mukaan entisen paradigman kyseenalaistamista uudenlaisilla kysymyksillä. Normaalitieteen promotoijat ovat niitä, jotka haluavat jokaisessa kysymyksessä korostaa entisten sääntöjen ja tutkimuskysymyksien periaatteiden säilyttämistä ja mukaan tekemistä. He siis kieltäytyvät uudistumisesta ja pyrkivät saada aikaan kollektiivisen paineen, jonka myötä tiedettä pitää tehdä heidän haluamallaan tavalla. Miten sitten uudistaisin tieteen tekemistä. Mielestäni tieteestä mutta etenkin ihmistieteestä, jonka kovat tieteet ovat tieteelle annettujen käytännön ja materiaalisten, hyötyä korostavien periaatteiden myötä syrjäyttäneet agoralta, tulisi poistaa kommentointi ja toisten ihmisten yksityisten ajatusten ja kirjojen sellainen materiaali, joka on selkeästi Wittgensteinin sanoman mukaan tikaspuut, jotka niiden myötä nousemisen jälkeen voidaan heittää pois. Kaikki filosofit ja kirjailijat kuvaavat yhtä todellisuutta, ja käsitteet ja teoriat ovat monesti nominalistisia tuotteita, jotka eivät voi olla esimerkiksi filosofian opiskelun pohjana. Pikemminkin esimerkiksi filosofian opiskelussa tulisi tavoitella synteesiä kaikesta ja samalla aikaa kehittää omaa ajatteluansa. Opinnäytetöitä tulisi filosofiassa arvioida etenkin yhteiskunnallisen merkittävyyden kautta, koska filosofian tärkein tehtävä on sosiaalinen ja poliittinen, ja muu on paikallaan pysyvää älyjumppaa. Eli tieteissä pitäisi fundamentaalisella tavalla unohtaa toisten töiden kommentointi ja pyrkiä luomaan uutta.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti