Vapaus on arvo, joka koskettaa etenkin liberaalisti ajattelevaa vähemmistöä Suomessa. Ei tavallinen sosialisteja ja perussuomalaisia äänestävä rahvaan edustaja ymmärrä mitään vapaudesta. Vapaus on tavalliselle rahvaan edustajalle utopiaa, hän ei pysty tavoittelemaan tai edes henkisesti käsittämään mitä vapaus on, hän ei pyri siihen, eikä hän voi käsittää minkä takia kukaan muukaan ihminen siihen pyrkisi. Varmaan yksi selittävä tekijä tähän on se, että rahvaan edustajalla ei ole materiaalisesti eikä henkisesti sellaista personaalista kapasiteettia, jota kautta hän voisi arvostaa vapautta arvona ja henkisenä periaatteena. Näissä asioissa vaikuttavana tekijänä on rahvaan köyhyys, mutta myös samalla sosialististen aatteiden syleileminen, joka vie rahvaan edustajaa harhaan siitä, että hän voisi koskaan vapautta arvostaa ja pyrkiä siihen. Sosialistit pyrkivät vangitsemaan tällaiset rahvaan edustajat pelkästään sillä periaatteella minkä kokoinen heidän huoneensa on ja millä varoilla he elävät yhteiskunnassa. Mielestäni nämä eivät ole määrittäviä tekijöitä, ja sosialistien kannattajakunnan jäsenet voisivat eri tavoilla yhteiskuntaan suuntautuessaan saamaan vapauden kautta itselleen myös materiaalista hyötyä. Sosialistiset aatteet perustuvat pelkästään kateuteen ja ressentimenttiin, jonka taustalla on aina ajatus siitä, että joidenkin ihmisten asiat ovat huomattavasti paremmin, ja tämän kateuden takia näitä eroja tulisi tasapainottaa epäoikeudenmukaisella tavalla niiden ihmisten hyväksi, jotka eivät vapautta käsitä ja jotka eivät pyri siihen toiminnassaan ja ajattelussaan. Preferenssiautonomia on se käsitteellinen väline, jonka avulla voidaan miettiä sitä, miten ihmiset voivat elämässään tasapainotella vapauden ja vastuun välillä, koska nuo molemmat käsitteet määritellään aina suhteessa toisiinsa. Vastuu tarkoittaa epäilemättä useimmiten etenkin työtä ja vapauden edellytyksien ja olosuhteiden varmistamista. On siis nähtävä vaivaa sitä varten, että voisi saada vapautta. Kuitenkin sosialistiset puolueet pyrkivät antamaan työntekijöille pelkästään vapautta ja vastuuta ei voida vaatia koska luottamusmiespolitrukit ovat katsomassa, ettei työntekijöiltä vaadita paljoakaan. On varmasti niin, että Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa suurin osa materiaalisesti parhaiten toimeentulevista on varmasti nähnyt vaivaa oman asemansa saavuttamisessa, koska suomalainen perintövero ja yhteiskunnan rakenne ei tue perinnöllä rikastuneita. On siis osattava valita oikeassa kohdassa vapauden ja vastuun väliltä. Toisaalta joskus vapauden valitseminen voi olla myös oikeanlainen tapa, esimerkiksi silloin, jos ihminen haluaa matalapalkkaisen työn sijasta kouluttaa itseään pidemmälle ja saamaan sitä kautta vapauden ja vastuun ottamisen avulla itselleen suurempaa materiaalista ja henkistä hyvinvointia. On siis esimerkiksi tämän opiskelun kautta niin, että vapauden valitseminen voi johtaa vastuun ottamiseen ja toisinpäin vastuun ottaminen voi mahdollistaa myöhempää vapautta. Kuitenkin sosialistiset puolueet eivät hyväksy tätä, vaan ne pyrkivät aina pitämään kannattajakuntansa huonommassa asemassa ja sitä kautta myös aina kateellisena muka helpommin tässä yhteiskunnassa menestyneitä kohtaan. Helppousindeksillä voidaan mitata sitä, missä suhteessa yhteiskunnan ja yksilön tasoilla vapauden ja vastuun välinen suhde on, ihmiset voidaan siis asettaa mitattavaksi siinä suhteessa missä määrin jotkut saavat nauttia vapaudesta ja välttää vastuun. Sosialistiset puolueet aiheuttavat sen, että helppousindeksi kasvaa yhteiskunnassa tiettyjen väestöryhmien tasalla. Yhteiskunnallisen helppousindeksin tulisi olla samassa suhteessa missä yksilöiden tasolla mitatun helppousindeksin yleisyys on. Maksimointiavaruus tarkoittaa sitä aika-avaruutta, jossa mitataan sitä, voiko joku arvo olla erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono. Huonot ja erittäin huonot arvot ovat tavallisesti sellaisia, jotka johtavat yhteiskunnallisen helppousindeksin huononemiseen ja ristiriitaan yksilöllisissä arvioissa. Erittäin hyvät ja hyvät arvot ovat aina pyyteettömiä, ristiriidattomia ja objektiivisia. Se tarkoittaa, että ne sopivat kaikille yhtä hyvin. Taas pyyteelliset, ristiriitaiset ja subjektiiviset arvot johtavat reaktiiviseen politiikan tekemiseen, joka perustuu aina kateuteen, sosialisteissa yhteiskunnalliseen asemaan ja materiaaliseen hyvinvointiin ja perussuomalaisissa kateuteen aina yhtä heikoimmassa asemassa olevaa vähemmistöä, maahanmuuttajia kohtaan. Reaktiiviset ja pyyteelliset arvot ovat aina suhteellisia mielipiteitä, jotka perustuvat vertailukohdallisiin symboleihin, joita asetetaan sen takia, että kommentaariaatti voi vaikutteellisuudellaan tuottaa merkitysvaltaa ontokratialle, eli olemisen valtaa hallussaan pitävälle ihmisryhmälle, joka haluaa aina helppousindeksi mukaisesti tuomaan vapautta korosteisesti omalle kannattajaryhmälleen, ja tämä tarkoittaa etenkin sosialistisia puolueita ja heidän kannattajiaan sekä myös jossain määrin perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan. Reaktiivinen politiikka, joka perustuu suhteellisiin mielipiteisiin, on aina sellaista politiikkaa, jossa oma positio määritellään suhteessa toisten muodostamaan politiikkaan eli se on aina kateutta suhteessa tekijä- ja toimintalähtöiseen politiikkaan, jota harrastavat keskustaoikeistolaiset puolueet, vaikka tälläkin hetkellä esimerkiksi keskustapuolue Suomessa on harhautettu ideologisen nautinnon avulla minoriteettisosialistien johtamaan hallitukseen. Ideologinen nautinto tarkoittaa placebonautintoa, joka seuraa ideologisesta kakunjaosta ja konsensuksesta. Vertailukohdalliset symbolit ovat niitä asioita, joiden avulla sosialistit pyrkivät muodostamaan suhteellisia ja reaktiivisia yhteyksiä syväsymboleihin, jotka tarkoittavat niitä kulttuurin ja yhteiskunnan perustavimpia voimia, joihin toiminta on aina ennen politiikkaa perustunut. Yksi näistä asioista on työnteko, joka on aina ollut itselähtöistä toimintaa, ja vertailukohdallinen symboli on ansiotyöhön suuntautuvat verotus, josta sosialistit ovat muodostaneet arvoinstituution, joka pyrkii puuttumaan kaikenlaiseen instituutiolähtöiseen toimintaan. Hallitusvalta ja sen poliisikoneistot ovat tuki-instituutioita, jotka valvovat tämän arvoinstituution kommentaariaatin välityksellä tulevaa puuttumista kaikilla instituutiotasoilla. Helpoiten yhteiskunnassa selviävät ne ihmiset, joilla on eniten vapautta siten, ettei sitä ole tasapainotettu vastuulla. Preferenssiautonomia on siis aina se väline, jota tulee käyttää siinä, kun arvioidaan miten vapauteen on mahdollisuuksia, esimerkiksi työn tekeminen on yksi asia, jota tulisi jokaisessa yhteiskunnassa korostaa. Työn tekeminen ja instituutioiden riippumattomuus ovat tärkeimpiä asioita yhteiskunnassa, ja ne jotka saavat helppousindeksissä omien subjektiivisten mielipiteidensä takia eniten hyötyä yhteiskunnan kustannuksella ovat niitä, joita tulisi kasvattaa ja kannustaa tunnustamaan ristiriidattomia, puolueettomia, pyyteettömiä ja objektiivisia arvoja. Näiden ihmisten tulisi aloittaa arvojensa tunnistaminen täysin alusta, koska se että ihminen suuntautuu arvojen sijasta reaktiivisiin ja suhteellisiin mielipiteisiin kertoon aina jonkinlaisesta mielen ja henkisestä heikkoudesta. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi perityillä pääomatuloilla eläminen voi itsekin joskus johtaa vapauden ja vastuun välisen erottelun unohtamiseen, ja sen takia voidaan pitää oikeutuksellisena sitä, että niitä verotetaan enemmän kuin ansiotuloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti