Subjektiivisten arvotunteiden muuttumisesta objektiiviseksi

Arvotunne tarkoittaa sellaista arvottamiseen suuntaavaa impulssia, joka aiheutuu ihmisen hermoston toiminnasta. Se siis tarkoittaa tunnetta siitä, että jokin asia on arvostamisen arvoinen. Monesti arvostamisen kokemukset sisältyvät käytännöllisiin päämääriin, vaikka on olemassa myös sellaisia arvotunteita, jotka suuntautuvat suoranaisesti jonkinlaisiin päivittäistä elämää korkeampiin päämääriin eli ihanteisiin. Koska tällaiset arvostamisen kokemukset vaikuttavat ihmisen hermostossa täysin subjektiivisina eli pelkästään ihmisen kyltymättömän tarpeentyydytyksen kohteina, on niitä voitava jollain tavalla muuttaa objektiivisiksi, eli niitä tulee voida yleistää esimerkiksi poliittisiksi päämääriksi ja tavoitteiksi, ja toisaalta myös erilaisten instituutioiden olemassaoloa korostaviksi päämääriksi ja periaatteiksi. Ihmisen arvostaminen siis alkaa suoraan subjektiivisista emootioista, joista on voitava suorittaa emotionaalinen reduktio, jossa subjektiivisistä emootioista tulee tunteiden pelkistämisen kautta arvoja eli niitä voidaan sen myötä yleistää objektiivisiksi arvoiksi, vaikka se kuitenkin tarkoittaa sitä, että kaikkia ihmisen tunne-elämään liittyviä emootioita ei voi tuoda yhteisöelämään siten, että ne pysyisivät samoina koko yleistämisen ja yhteisöelämisen etenemisen myötä. Arvorealisaatio tuottaa sen arvojen joukkoon, että ne alkavat löytää maailmasta paikkansa liittymällä tiettyihin todellisiin faktoihin, jotka ovat riippumatta ihmisten tunne-elämästä ja arvostamisen kohteista. Arvotunteet eli ihmisen omin emotionaalinen elämä kuitenkin omista sentimentaalisimmista toiminnoista huolimatta tarkoittaa alkuun täysin subjektiivista todellisuutta, jossa ihminen ei pysty lataamaan jollekin käsitteelle arvoa yhteisöllisen toiminnan kautta, vaan subjektiivinen arvotustoiminta ja sen mukainen toiminta on vain omien subhektiivisten tuntemusten ja viettien toteuttamista, kuten esimerkiksi sukupuolten välisen vuorovaikutuksen mukaista aktiviteettia tai syömistä, juomista ja kakkaamista. Kuitenkin ihmisillä on myös korkeampia ominaisuuksia ja mahdollisuuksia toimintaan, ja juuri nämä emootiot ovat kyvyllisiä sellaiseen kehittymiseen, että niitä voitaisiin yleistää yhteiskunta- ja poliittiseen elämään. Objektiivisiksi arvoiksi adaptiivisen tulkinnan ja emotionaalisen reduktion myötä tulevat arvot kiinnittyvät ihmisen ja maailman luonnollisiin ominaisuuksiin, joita ei voida tunnistaa ennen kuin ihminen ja ihmiset pyrkivät laajempaan ja rehellisempään näkemykseen omasta olemassaolostaan. Eli ihmisen tunteet tulevat reduktion myötä tekemisiin luonnollisten ominaisuuksien kanssa, jotka saavat ihmisen emotionaalisesta arvotustoiminnasta oman arvotuksensa aiheen ja peitteen. Eli arvottaminen tarkoittaa ihmisen arvotunteiden ja maailman luonnollisten ominaisuuksien yhtymistä, jota kautta arvot saavat objektiivisen muodon. Tässä on otettava huomioon se, että ihmisen arvojen on voitava tulla vapaasti tekemisiin luonnollisten ominaisuuksien kanssa, vaikka toisaalta arvottaminen voi suuntautua myös muihin maailman ja ihmiselon ominaisuuksien kohtaan. Erottelukapasiteetti määrittää sen, kuinka hyvin arvot voivat tulla emotionaalisen reduktion kautta objektiivisiksi. Joukkopriorisoinnin kautta verrataan se, kuinka arvot voidaan muuttaa objektiivisiksi, eli siinä katsotaan ne arvotunteet, jotka ovat riittävän arvokkaita tulemaan objektiivisen elämän osiksi. Koska arvot saavat tässä uudenlaisen muodon, voidaan tätä muutosta kuvata nimellä adaptiivinen tulkinta. On siis mietittävä sitä, millaisilla oikeuksilla ihmiset voivat kutsua arvojaan objektiivisiksi, sillä on muistettava myös kollektiivisen vastaavuuden määritelmä, jonka mukaan yhteiskunta ja yhteisö voivat vain tietyssä määrin vaatia ihmiseltä sitä, että tämä luopuisi kaikista subjektiivisista arvotunteistaan. Maksimointiavaruuden käsitteellä voidaan havainnollistaa sitä, miten subjektiiviset arvot sopeutuvat yhteiskuntaan, koska on sanottava myös, että oman olemassaolonsa jatkumisen takia yhteiskunnallisten arvojen on voitava olla jossain mielessä altruistisia, eli toisten, mahdollisesti vieraiden ihmisten hyvää kohtaan suuntautuvia. Arvojen objektivaatiossa arvotunteet löytävät paikkansa maailmassa, ja ovat sellaisia arvoja, jotka ovat löytäneet paikkansa sellaisessa maailmassa, joka ei kuitenkaan vaikutu tunteiden kautta, eli arvojen objektivaation kautta tulevat kodit ovat sellaisessa maailmassa, jonka olemassaolo ei ole riippuvaista arvotunteiden kautta tapahtuvasta päättelystä ja havainnoinnista. Kumpiko siis on tärkeämpi: arvot alkuperäisessä muodossaan vai yhteiskunta joka pelkistää. On varmasti niin, että ihmisten tulee luopua tietyistä omaan viettielämäänsä liittyvistä piirteistä, jos he haluavat olla yhteiskunta- ja yhteisöelämän osina. Ihmisen perustavimmista subjektiivisista tarpeista ja vieteistä on voitava luopua sen eteen, että voidaan löytää objektiivisia, toisten kanssa yhteismitallisia arvoja, joihin arvottaminen ja arvojen kehittäminen voidaan sijoittaa.