Ihmisyydestä ja aversiosta

Ihmisyys tarkoittaa ihmisten muodostaman maailmanyhteisön piiriin liittyviä asioita, ja toiselta nimeltä sitä voidaan nimittää inhimillisyydeksi eli ihmisten toiminnan ja ajattelun piiriin kuuluvaksi kokonaisuudeksi. Ihmisyyttä suojellaan tavallisesti eri yhteiskunnissa tietyillä oikeuksilla ja vapauksilla kuten sananvapaudella, mielipiteenvapaudella ja ajatuksenvapaudella. Kuitenkin on monia ihmisiä, jotka katsovat ettei esimerkiksi sananvapautta tulisi kaikissa asioissa ja kysymyksissä oikeuttaa. Monesti tällaiset ajatuspoliisit ja sananvapauden rajoittajat katsovat joidenkin asioiden olevan niin pyhiä ja koskemattomia, ettei niistä voida ilmaista konsensusmielipiteeseen nähden vastakkaisia näkökantoja. Nykypäivänä tällainen kysymys on esimerkiksi naisten asema ja naisten ominaisuudet miesten ominaisuuksiin nähden vertailtaessa. Miksi siis on näin, että joistakin asioista ei saisi sanoa yleiseen mielipiteeseen nähden poikkeavia mielipiteitä? Monet ihmiset ovat yliherkkiä ja katsovat, että muiden ihmisten tulee jakaa heidän käsityksensä asioistaan, sillä tällaiset ovat juuri demokratian roskajoukkovallalla ratsastavia mitläufereita, jotka katsovat, että heidän tulkitsemansa enemmistö on aina oikeassa jossakin asiassa, esimerkiksi sen perusteella, jos tällainen mielipide näkyy esimerkiksi enemmän medioissa, sillä nykypäivänä etenkin nuoret ihmiset katsovat tietyn asian olevan totta, jos "julkkis" tai "julkkisten" joukko niin sanoo. Onhan selvää, että ihmisten tulisi nähdä omat mielipiteensä irrallaan toisten ihmisten mielipiteistä, koska esimerkiksi mielipiteestä tulee arvo vasta sen jälkeen kun sitä työstetään, eikä se muutu arvoksi vain sen takia, jos määrällisesti suuri ihmisten joukko pyrkii kollektiivisen sokeuden takia sitä tunnustamaan. Monesti yhteiskunnan piirissä on suuttumuksen jälkeen sovellettu tietynlaisia aversioreaktioita ja -vaikutuksia, sekä esimerkiksi antiikin Kreikassa ostrakismosta, jossa kaupunkivaltion jäsen karkotettiin kaupunkivaltion piiristä ja tällainen ihminen menetti kaikki kansalaisoikeutensa. Minä olen kohdannut nauravia ihmisiä niin paljon, että se ei enää tunnu miltään. Kuitenkin on niin, että monilla tämän maailman ihmisistä on niin parkkiintuneet käsitykset siitä mikä on sopivaa, että tällainen poikkeava ja mielipiteensä sanova ihminen saa aina naurut päällensä. Se on mielenkiintoista, että ihmisiä kiinnostaa etenkin poikkeavuus, sillä minun mielestäni, jos jollekin pitäisi nauraa, niin silloin tulisi nauraa etenkin banaaliselle ja tavanomaiselle, sekä tietysti ihmisille, jotka reagoivat ja päättelevät noiden tapojen mukaisesti. Tämä liittyy tietysti ihmisten enemmistön kollektiivisuuteen ja tapaa päättää mielipiteensä joukossa ja kollektiivin kesken. Poikkeavasta mielipiteestä tulee niin suuri tabu, että tällaiset tyttöset tavanomaisesti nauravat jo silloin, jos näkevät jonkin ihmisen, joka edustaa tällaista mielipidettä. Myöskään armoa ei anneta ihmiselle, joka sanoo mielipiteensä asioiden pyhyyteen katsomatta. Aversio siis tarkoittaa reaktiota, jossa jotain yksilöä aletaan syrjiä ja suhtautumaan häneen kielteisesti siten, että tällainen yksilö voi itse kokea omassa minässään tällaisen syrjimisen. Minkä takia siis ihmiset eivät voi tunnustaa toisia ihmisiä samanlaisiksi ja samanarvoisiksi itsensä kanssa pelkästään sen takia, jos joillakin poikkeuksellisilla ihmisillä on enemmän pokkaa suhtautua asioihin vapaasti ja itsenäisesti ja oman ajattelunsa näyttämällä tavalla? On varmaan niin, että ihmiset ovat vieläkin ainakin ryhmän kehittymättömimpien kohdalla jonkinlaisia laumaeläimiä, joille on tärkeää se, että arvot ja mielipiteet päätetään ryhmässä, sen kesken. Tällaiset ihmiset eivät kykene itsenäiseen ajatteluun, ja tällaisten ihmisten ilmaantuminen herättää heissä pelkoa siitä, että heidän itsensä tulisi näiden ohessa pystyä vapaaseen ja itsenäiseen ajatteluun, johon he eivät kykene, ja johon heidän mielestään kenenkään yksittäisen yksilön ei tulisi ryhtyä pelkästään tämän takajättöisyyden takia. Miksi siis ihmiset eivät hyväksy yksilöllisyyttä ja vapautta. Tämä monesti liittyy etenkin yhteiskunnan pohjasakkaan, jotka ovat eläneet niin epävapaissa ja ahtaissa oloissa, että heidän mielestään arvot tarkoittavat sitä, mitkä päätetään yhdessä ja mitkä tulee aina tunnustaa sen eteen, että voidaan katsoa kuuluvansa johonkin merkittävään yhteiskunnalliseen kollektiiviin. Eli nämä ihmiset katsovat opportunistisesti ja pragmaattisesti, että arvon funktio on se, mihin sillä pyritään, eli esimerkiksi naisten tasa-arvon promotoiminen tarkoittaa heille parempia työ- ja opiskelumahdollisuuksia, ja kun joku sanoo jotain sellaista, joka kyseenalaistaa naisen ominaisuudet miesten ominaisuuksiin verrattuna, on tuon faktan sanova ihminen paha sovinisti, joka ei vaan halua naisia korkeisiin asemiin yhteiskunnassa, vaikka tuon faktan sanova ihminen voi olla suuntautunut totuuteen eikä ota huomioon sekundaarisia pyrkimyksenaiheita. Mielestäni mielipiteet ja ajattelu tulisi ottaa huomioon ja verrata etenkin suhteessa totuuteen. Ja mielestäni totuuteen suuntautuminen ei ole minkäänlainen rikos. Toinen vastaavanlainen ongelma on se, jos sanoo tiettyjen maahanmuuttajien ryhmien olevan sosiaaliselta tai yhteiskunnalliselta kompetenssiltaan selkeästi kantasuomalaiseen väestöryhmään nähden heikommalla tasolla. Tällöinhan sosialistiset kaikensuvaitsijat sanovat, että se on rasismia ja halua hakata mustia ihmisiä. Kuitenkin tässäkin taustalla voi olla se, että sanotaan totuus, eikä mukauduta yhteiseen kantaaottamattomuuteen, joka voi lopulta mustien ja pääministeriä leikkivien sosialistityttöjen myötä johtaa valtiolaivan vaurioitumiseen ja karille joutumiseen. Ketään ihmistä ei tulisi rankaista vapaasta ajattelusta vaan pikemminkin kollektiivitunneajatelmailijoita tulisi piiskata ja nauraa heille. Kaikki eivät lähesty yhteiskuntaelämää yksilöstä käsin, ja tähän väärinymmärrykseen perustuu koko tämä ongelma. Mielestäni voidaan sanoa, että evolutiivisen kehittyneisyyden aallonharjaa edustavat ihmiset, jotka uskaltavat itsenäisen ajattelun kautta olla vapaita ja riippumattomia suhteessa massaan ja joukkoon, joka on kuin yhtenäinen kasa alkulimaa. Ajattelusta ei tulisi rankaista, ja ihmisiä tulisi kannustaa ajattelemaan omakohtaisesti sitä, miten he suhtautuvat toisiin ihmisiin ja minkä perusteella he arvostelevat toisia ihmisiä eli heidän ei tulisi samaistaa itseään kollektiiviin eli kuvitelmaan siitä, että on jonkinlainen opportunistisesti mielipiteitä johtava kollektiivi vaan olemaan yksilö, yksin kaikkia vastaan. Onhan inhimillistä ajatella, että yksilöitä kohtaan tulisi aina olla ystävällinen eikä tuomita häntä, sillä vaikka monet kollektiivi-ihmiset ajattelevat toimivansa enemmistöstä käsin niin ei tällainen tuomitseminen ole kuitenkaan muuta, kuin päätös suuntautua omasta hauraasta yksilöydestään kateuden takia itsenäistä ylivoimaista yksilöä vastaan.