Runo

Pitkin päivää keveän näköistä auttamatta kulin
aina uuden rannalle lopulta auttamatta tulin
päivä oli ensin antoisa minulle kovin
kaikki riidat lopulta toisten kanssa sovin
nousin ylös Parnasson rinnettä jyrkkää
toivoin että matka minut lopulta matkalle uudelle tyrkkää
olin flanööri Jumalan armosta kuin
aina puvun uuden turhaan päälleni puin
rakastin sinua notkeaa herkkää kuin Jumalaa
aina auttoi muisto uusi uutta humalaa
toistin kaiken uudestaan kuin ihmiset todella hullut
kuin paikasta aina samasta tänne uudestaan tullut
ei auttanut minua rakkaus naisen milloinkaan
vaikka olin aika lähellä, muttei silloinkaan
Myötä päivän valkean, vaalean kuni
pian seuraa auttava raskas uni