Omapyrkeisyydestä

Omapyrkeisyys tai itsepyrkeisyys tarkoittaa tapaa huomioida jokaisessa tilanteessa ensisijaisesti etenkin omat tavoitteet ja oma hyvä. Tämähän on luonnollisesti ollut evoluution edetessä tapa säilyttää oma suku jatkuvana, sillä ei altruismi olisi toiminut joskus kivikaudella. Kuitenkin voidaan sanoa, että nykypäivänä yhteiskunta ja ihminen on differentioitunut niin, ettei kaikkien ihmisten tarvitse tavoitteissaan verrata niitä toisiin ja samalla kilpailla heidän kanssaan koko ajan samojen pyrkimysten takia. Monilla ihmisillä on kilpailuvietti, joka liittyy kaikkein tavanomaisimpiin kilpailun aiheisiin, kuten voimakkuuteen tai nopeuteen, jossa siis hyödynnetään toisten ihmisten heikkouksia opportunistisella tavalla. Nykypäivämme maailma on jo niin kehittynyt, ettei siinä katsota tiettyjen vulgaarisempien ja materiaalisimpien hyödyttimien päättävän lopullisesti ihmisen paikkaa tässä maailmassa. On sanottava jopa, että sellaiset ihmiset, jotka vielä kilpailevat innokkaasti toistensa kanssa esimerkiksi näyttääkseen oman paremmuutensa toisiin nähden, edustavat jonkinlaista ajasta jälkeen jäänyttä joukkoa, jotka voivat kuitenkin kuvitella opportunistisen kilpailun tuovan heille menestystä, koska he eivät ole tajunneet henkisen tekemisen merkitystä, eli sitä että kaikissa asioissa ei vertailla omia suorituksia toisiin eikä kilpailla kuin jossain urheilukilpailussa. Maailma on niin suuresti heterogeeninen kaikessa suhteessa tänä päivänä, ettei voida sanoa, että jokin oman sukukunnan hyvä ominaisuus voisi taata suorassa suhteessa menestymisen ja paremmalta näyttämisen jossain suhteessa. Minä tunnen muutaman perhekunnan lähipiiristäni, jossa vanhemmat tai vanhempi seuraavat aktiivisesti oman katraansa hyötyä ja pitävät heille kuuluvan suurempia oikeuksia ja vapauksia kuin toisille lapsille ja nuorille. Platon kirjoitti tunnetuimmassa kirjassaan Valtio yhteiskunnasta, jossa lapset eivät tiedä biologista syntyperäänsä ja he tulevat yhteiskunnassa erilaisiin asemiin vain oman lahjakkuusprofiilinsa näyttämällä keinolla. Mielestäni on kauhistuttava olla todistamassa tämänkaltaisia tilanteita, jossa toisten vanhemmat ovat olleet suhtautumassa epätasa-arvoisesti omien kakaroidensa ja minun välillä. Minä en tiedä varsinaisesti kehittääkö sellainen kasvatus, jossa vanhemmat eivät ollenkaan puolusta, rohkaise tai kannusta lastaan korkeamman oikeudenmukaisuuden tunnon, vai tekeekö se vain tällaisesta ihmisestä epäsosiaalisen ja heikkoitsetuntoisen hylkiön - ihmisraunion. Näissä molemmissa on varmasti jonkinlaista perää. Minut on kasvatettu tavalla, jossa etenkin isäni on aina ollut naureksimassa ja hylkimässä minua toisten kiusaajien kanssa, joita on paljon jopa omassa suvussa. Mitään ei ole saanut sanoa vastaan. Mielestään isäni on ollut oikeassa ja on varmaan mielestään vieläkin. Ja kun tavallisesti äidit suojelevat lastaan tyrannimäiseltä isältä, ei äitini ole tehnyt mitään, kauhistellut vain joskus kun olen sanonut ilmoittavani kohtelustani lastensuojeluviranomaisille - eihän sellaista saa tehdä! - Pitää ottaa vastaan herran kohtelu eikä mutista vastaan. Minulla on siis ollut täysin päinvastainen kasvatus tavanomaisiin ihmisiin verrattuna, ja voikin olla niin, että kun äitini suku on rappeutunut täysin, kaikki äidinvaistot ja muut lisääntymiseen liittyvät ominaisuudet ovat kadonneet - olen syntynyt veljeni kanssa sektiolla, eli tämä nainen ei olisi ennen tämän keinon kehittämistä pystynyt edes synnnyttämään lasta. Nuoressa suvussa on tavallista se, että tällaiset ihmiset lisääntyvät ja nussivat paljon, koska monesti syy liittyy siihen, että kun nuorilla nousukaissuvuilla ei ole henkistä pääomaa eikä perinteitä, niin on niitä pyrittävä pohjustamaan nussimalla ja lisääntymällä. Mielestäni liian matalasta sosiaaliluokasta tulevien ihmisten lisääntymistä tulisi kontrolloida ja ehkäistä. Vanhoissa aatelissuvuissa on tapana, että kun suku on tarpeeksi iäkäs - sammuu se. Voi kuitenkin olla, että suvun jäseniä on vielä ollut elossa, mutta suvun henkinen ja kulttuurinen pääoma on hävinnyt - eli suvun viimeinen jäsen on se,  joka vie mukanaan suvun henkisen ja kulttuurisen pääoman. On esimerkiksi omassa suvussani naurettavaa katsella tätä lössiä, jäljellä aatelisuudesta on enää nimi  - kaikilla ei sitäkään. Olen varmaan tullut sukuuni siinä mielessä, että en katso, että ihmisen pääasiallinen tarkoitus olisi nussiminen ja kakaroiden hankkiminen. Nousukassuvuissa lisäännytään, koska ei osata oikein mitään muutakaan. Mutta olisiko se mahdollista jonain päivänä, että ihmiset suhtautuisivat toisiinsa puolueettomasti, eli tavalla jossa sukukunnat ja heimot eivät enää merkitsisi mitään. Varmaan ihminen tunnustaa ensisijaisesti aina toisen ihmisen ihmiseksi, ja tällaiset muut ihmisten jakamiset ryhmiin ovat tulleet yhteiskuntaan vasta myöhemmin. Mitä siis omapyrkeisyys tarkoittaa. Se tarkoitttaa sitä, että kaikessa pyritään omaan hyötyyn. Monesti etenkin nuorten naisten piirissä vallitsee sellainen käsitys ja tapa, että tällaisen ihmisen kaveripiirin ja muiden ihmisten välissä on korkea muuri. Universaalinen ja absoluutti ihminen eivät kiinnosta tällaisia ihmisiä, sillä heidän käsityksensä ihmisyydestä suhteellistuu aina oman kaveripiirin käsityksiin ja niihin ihmisiin, joita tällainen ihminen tuntee. Yhteiskunnan differentioituminen tarkoittaa sitä, että ihmisillä on entistä enemmän yksityisiä tavoitteita pyrkimyksiä ja tekemisen aiheita, jolloin koko massiivinen keskiluokka, joka vaistoissaan ja henkisessä tasossaan vertaantuu luolaihmisiin, ei ole tulossa pätemään kaikissa aloissa oman naimisen pyrkimyksensä takia, vaikka on toki toki poikkeuksia: nykypäivänä yliopistossa on kaikenlaisia piereskeleviä feministiharppuja, jotka "opiskelevat" nykyisin lähes kaikkia aloja ja ovat näin ollen tuoneet yliopistoon naisnäkökulman. Lapsia tulee kannustaa, mutta heitä ei pidä arvioida omien pissimisvehkeiden kautta tulleiden puolueellisten arvioiden läpi. Oikeudenmukaisuus siis varmasti kehittyy evoluution kehittyessä.