Saksalainen kulttuurifilosofi Oswald Spengler kirjoitti maailmansotien
välissä kirjan nimeltään Der Untergang des Abendlandes eli Länsimaiden
perikato. Siinä hän esitteli maailmanhistorian morfologiaa eli muoto-oppia. Hän
kirjoitti, että erilaiset sivilisaatiot, jotka elävät tietyn aikaa ja sen
jälkeen kuolevat, perustuvat tiettyyn kulttuuria ylläpitävään myyttiin. Länsimaiden
ohjaavaksi voimaksi hän luonnehti faustisuutta, eli jatkuvaa halua saada lisää
tietoa koko ajan käynnissä olevassa prosessissa. Spengler korosti tieteen
kulttuurinsisäisyyttä, eli hänen mielestään kaikenlaiset kuvaamisen tavat liittyvät
kulttuurin sisäisiin kuvaamisen tapoihin.
Spenglerin filosofian
valossa on hauskaa tutkiskella sitä, mikä on nykyaikaisen länsimaisen
kulttuurin olemus ja voiko se olla kestävyydessään pitkäjaksoisempaa. Spengler
kuten myös esimerkiksi hänen oppejaan omaksunut suomalainen filosofi Georg Henrik
von Wright, kirjoittivat välineellisen järjen kulttuuria murtavasta voimasta,
joka on yleistynyt nykyaikamme länsimaissa. Itsetarkoituksellisuus on siis
vähentynyt nykyaikaisen tieteen sovellutuksien keskellä ja tämä on omiaan
sortamaan nykyaikaista kulttuuria. Mikä siis voisi olla tapa muodostaa uutta
kulttuuria ja ehkäistä länsimaisen kulttuurin sortuminen omien juuriensa päälle?
Kulttuuria muodostetaan
etenkin kielellisellä kommunikaatiolla ja käsitteellistämisellä eli puheella ja
kirjoittamisella. Kuitenkin on olemassa myös muita kuvaavia kulttuurin luomisen
tapoja, kuten esimerkiksi perusmuodossaan tunnetut maalaaminen, piirtäminen,
säveltäminen, kuvanveistäminen, laulaminen ja soittaminen, ja nykypäivänä on
yleistynyt taide, joka ei kuvaa mitään, eikä sinänsä ole perinteistä taidetta. Jonkun
tällaisen alueen harrastaminen vaatii siis metodioppia eli menetelmät on
hallittava ennen luovuutta. Kulttuurin luominen vaatii etenkin omaperäisyyttä,
eli sitä, ettei jätetä asioita olemaan annettuna. Juovuksissa oleminen ei aina
takaa luovuksissa olemista. Eli kaikenlaiset vapaasti kulttuurin olemukseen
suhtautuvat uudelleen tulkinnan tapahtumat ovat omiaan kulttuurin luomisessa.
Koska kulttuurit perustuvat tiettyihin symboleihin ja symboleiden verkostoihin,
on kulttuurin luomisessa kiinnitettävä huomio niihin ja tulkittava niitä
uudelleen huomioiden kulttuurisen itsesäilytysverkoston.
Eli kulttuurin itsesäilytysverkosto on
sellainen turva-alue, jonka sisäistä aluetta ei voida sortaa kulttuurin
uudelleen tulkinnassa ja muotoilussa. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi
tietynlaiset, esimerkiksi menetelmäoppiin, kieleen ja sen sääntöihin liittyvät piirteet.
Kuitenkin tiettyjä käsitteitä, jotka kantavat merkittävää kulttuuriin liittyvää
kaanonia, on voitava tulkita merkityksensä kautta uudelleen. Ihmisten tulisi
sen lisäksi, että konservatiivisesti valvotaan kulttuuri-instituutioiden säilyvyyttä,
voida ottaa osaa kulttuurin luomiseen ympärillään, eli asiat on voitava laittaa
välillä täysin mullin mallin. Ympärillä olevan kulttuurin on voitava kuvastaa
sen luoneita ihmisiä, eli kulttuuri ei ole mikään aiemmilta kausilta tullut
reliikki, vaan se on muodostunut aina niistä ihmisistä, jotka ovat liittyneet
siihen ja toimineet sen keskellä.
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti