Filosofiani periaatteista

Filosofiani alkaa arvostamisen, tunnustamisen ja tunnistamisen käsitteistä. Keskeinen käsite on tunnustushierarkia, joka tarkoittaa instituutioiden roolia, asemaa ja järjestäytymistä yhteiskunnan ja yhteisön sisällä. Instituutiot ovat hierarkiassa sen myötä, kuinka henkisesti vapaita ja pyyteettömiä ne ovat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita käskymuodollista arvojärjestystä, vaan hierarkia kuvastaa arvoa henkisessä mielessä. Tunnustaminen vaatii siis etenkin pyyteettömyyttä ja nöyryyttä, ja sen takia hierarkian korkeimmalla tasolla oleva instituutio käsittää uskonnolliset tunteet ja uskonnolliset yhteenliittymät. Tunnustushierarkiassa instituutioiden tulee olla vapaita ja riippumattomia ja niiden jäsenten on tulkittava arvotunteitaan, jotka merkitsevät arvon lähtökohtaa, vapaasti, itseisarvoisesti ja autonomisesti. Elleivät instituutiot olisi vapaita, niitä ohjailisi yhteiskunnallinen ja ontokraattinen eliittiryhmittymä, kommentaariaatti, joka pyrkii koko ajan vaikutteellistamaan instituutioita ja niiden jäseniä oman vaikutuksensa alaiseksi, jonka jälkeen tunnustushierarkian merkitys muuttuu ja siitä tulee todellakin hierarkkisen käskyjärjestyksen omaava järjestelmä. Välttääkseen vaikutteellisuuden ja epävapauden ihmisten on käytettävä apunaan preferenssiautonomian käsitettä, joka tarkoittaa sitä, millaisissa tilanteissa yksilöt valitsevat vapauden ja missä tilanteissa he valitsevat vastuun, jonka välistä valintaa kaikenlaiset arvoja sisältävät ihmiselämän tilanteet ovat. Ihminen siis kokee emotionaalisen elämänsä kautta arvotunteita, jotka ovat emootioita, joiden voimakkuuden, vahvuuden ja ekstension kautta ihmisten tulee pyrkiä määrittämään ne asiat, joita he todella arvostavat ja joita he todella haluavat arvostaa. Arvoperäinen harkinta määrittää ihmiselle tietynlaisen näkymän ja horisontin, jonka avulla nämä alkuperäisesti subjektiiviset arvotunteet objektivoituvat, ja tulevat nähtäväksi myös muille ihmisille, mutta etenkin niille, jotka pystyvät kokemaan samankaltaisia arvoja. Arvot jakaantuvat piiloarvoihin, ilmiarvoihin, annettuihin arvoihin ja realisoituneisiin arvoihin. Piiloarvot ovat arvoja, joita ihminen ei ole ainakaan kokonaisuudessaan tunnustanut, eli ne eivät ole objektivoituneet, mutta joissain tilanteissa ne voivat tulla esiin, koska ne niin sanotusti kärkkyvät koko ajan mahdollisuutta pääsemään toteutettujen ja realisoituneiden arvojen ohi vaikuttamaan ihmisen arvoharkintaan. Ilmiarvot ovat sellaisia arvoja, jotka monet ihmiset voivat tunnistaa, mutta kuitenkin tällainen tunnistaminen ei ole samanlaista kaikkien ihmisten kohdalla, vaan vain harvat näistä ihmisistä näkevät todellisuudessa sen, mitä tällainen arvo merkitsee. Annetut arvot ovat suoraan kommentaariaatilta tulevia arvoja, jotka ovat ihmisyksilöön nähden epävapauden kellokkaita. Realisoituneet arvot ovat arvoja, jotka ovat objektivoituneet oman arvotustoiminnan ja adaptiivisen tulkinnan järjestyksen kautta. Kommentaariaatti ja ontokraattinen eliitti pyrkii siis sopeuttamaan ihmisten arvojaan samankaltaiseen järjestykseen, jonka tavoitteena on merkitysvallan hallitseminen. Eli kun ihmiset kokevat arvojaan ja pyrkivät muotoilemaan niitä käsitteiksi, tulee kommentaariaatti vaikutteellisuuden avustamana paikalle ja pyrkii selittämään ihmisille, että heidän arvonsa liittyvätkin kommentaariaatin realisoimaan todellisuuteen. Kommentaariaatti siis pyrkii manipuloimaan arvoja oman todellisuusjärjestyksensä mukaiseen todellisuuteen. Kommentaariaatti käyttää manipuloituja arvotunteita siten, että ihmiset alkavat tunnistamaan todellisuuden viittauskohtia ja niiden syvempää merkitystä kommentaariaatin manipuloimissa ja ohjailemissa vertailukohdallisissa symboleissa, jotka eivät todellisuudessa kanna mukanaan pidempiaikaisen ja ajattoman todellisuuden piirteitä. Syväsymbolit ovat niitä symboleita, jotka ovat ajattomia ja joihin liittyy etenkin yksityisen ja yksilöllisen arvottamisen piirteitä. Ne vaativat kuitenkin syvempää oman todellisuuden ja arvojen pohdintaa kuin vertailukohdalliset symbolit, jotka ovat varsinaisessa muodossaan todella aikamoista muovia. Preferenssiautonomiaan liittyviä käsitteitä ovat kollektiivinen vastaavuus, indeksaalinen tulkinta, adaptiivinen tulkinta, erottelukapasiteetti, modaalinen kapasiteetti, maksimointiavaruus ja joukkopriorisointi. Kollektiivinen vastaavuus tarkoittaa sitä tasoa, johon asti yhteisössä voidaan vaatia sen jäseniltä samankaltaista ajattelua ja toimintaa. Koska yhteisöjen tulisi perustua vapauteen ja itseisarvoisuuteen, on kollektiivisen vastaavuuden tasoa seurattava jatkuvasti, vaikka kuitenkin ihmisillä on tunnustamiseen kuuluvan nöyryyden takia oikeus kokea toisensa samankaltaisesti, mutta kollektiivisissa tilanteissa samankaltaisuutta on tulkittava kollektiivisen vastaavuuden käsitteen kautta. Indeksaalinen tulkinta tarkoittaa arvon tulkitsemista sen tilanneyhteydessä, koska monesti arvon määreestä voidaan sanoa jotain, kun tulkitaan sen asemaa pragmaattisesti oikeassa tilanteessa. Adaptiivinen tulkinta tarkoittaa sitä, kun mielipide eli subjektiivinen arvotunne muutetaan objektiiviseksi arvoksi. Adaptiivinen tulkinta on siis tulkinnallista sopeuttamista, jossa arvolle saadaan sen mukainen paikka maailmassa, eli adaptiivisessa tulkinnassa katsotaan, miten arvo voidaan sopeuttaa sen paikkaan ja kiinnittymiskohtaan maailmassa ja objektiivisessa todellisuudessa. Erottelukapasiteetti tarkoittaa yksilöillä olevaa kykyä sopeuttaa mielipiteitään objektiivisiksi arvoiksi. Siinä ihmisen on siis eroteltava omat mielipiteensä sillä lailla, että niistä voitaisi saada aikaan objektiivisia kollektiivisesti havaittavia arvoja. Modaalinen kapasiteetti tarkoittaa arvolla olevaa kyvykkyyttä muokkautua muotojen mukaisesti erilaisiin objektiivisiin arvorealiteetteihin. Maksimointiavaruus on sellainen metataso, jossa arvo maksimoidaan erilaisiin kvantitatiivisiin raja-arvoihin, joiden avulla voidaan päätellä, onko arvolla kyvykkyyttä objektivoitua, eli jos arvosta ei voida universaalisesti sen olevan erittäin hyvää tai ainakin hyvää, ei sitä silloin voida yleistää ja siitä voidaan sanoa sen pysyvän pelkkänä subjektiivisena mielipiteenä. Eli maksimointiavaruus mittaa sitä, onko subjektiivisessa arvossa ristiriitoja esimerkiksi indeksaalisen tulkinnan eli tilanneyhteydellisen tulkinnan kautta. Jos siinä on, ei siitä voida tehdä sellaista päätelmää, että se voisi koskaan olla objektiivinen. Joukkopriorisointi tarkoittaa sen kaltaista arvioinnin välinettä, jossa katsotaan maksimointiavaruuden ja indeksaalisen tulkinnan kautta sitä, mitkä subjektiivisista arvoista ovat todella kyvykkäitä yleistymään objektiivisiksi arvoiksi ja minkä on oltava priorisoitu arvojärjestys siinä, kun katsotaan millaiset arvot ovat tärkeämpiä suuremmalle ihmisten joukolle, eli kuinka moni ihminen pystyy tunnistamaan samanlaisia objektiivisia arvoja, vaikka on kuitenkin sanottava, että heidän on vielä senkin jälkeen pystyttävä tekemään oma arvoarvionsa näistä arvoista. Kommentaariaatin ja ontokraattisen eliitin tarkoitus on tehdä ihmisten arvotunteista omia vertailukohdallisia symboleita, joiden kautta arvotunteet kyllä tietyssä mielessä objektivoituvat, mutta ne eivät kuitenkaan ole kuin ehkä vain muovisia ruokailuvälineitä hopeisten rinnalla. Vertailukohdalliset symbolit edustavat siis etenkin vain artifisiaalista pintaa ja todellisuuden pintapuolista kasvopuolta. Vertailukohdalliset symbolit alkavat tunnustushierarkiassa muodostamaan arvoinstituutioita, joita heikompien arvotunteiden muodostamat asettamiskonstantit alkavat tuki-instituutioiden kautta tukemaan. Kommentaariaatti ja ontokraattinen eliitti siis miehittää tietyt tunnustushierarkian instituutiot, joiden kautta se alkaa vaikuttamaan instituutioiden rakenteeseen ja niiden järjestykseen yhteiskunnassa. Eli nöyryys ja pyyteettömyys instituutioiden tunnustamisen ja arvotunteiden tunnustamisen yhteydessä muuttuu epänöyryydeksi ja pyyteellisyydeksi. Se voi esimerkiksi kommunismin tai natsismin periaatteiden mukaisesti korostamaan materiaa ja ruumiinkulttuuria samalla kun esimerkiksi korkeakulttuurin ja uskonnon tasoja pyritään alentamaan ja viemään niiltä niiden henkinen korkeus ja riippumattomuus. Toisaalta uskonnollinen kiihkomielisyys voi aiheuttaa sen, että ihmiset suuntautuvat luonnottomalla tavalla pois oman minänsä kokonaisuuden ruokkimisesta ja ylläpitämisestä. Voidaan sanoa, että tietynlainen henkinen evoluutio mutta myös toisaalta henkinen devoluutio ohjailee sitä, miten kommentaariaatti pyrkii tekemään ihmisistä epävapaita, mutta toisaalta vaihdellen aina sitä instituutiota tai instituutioiden joukkoa, joiden avulla se pyrkii tekemään ihmisistä epävapaita. Kommentaariaatin muodostaa aina ontokraattinen eliitti. Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, jonka mukaan ihmiset voivat vapaimmin olla määrittämässä omia arvojaan toisten ihmisten arvojen ja arvostusasenteiden päälle. Ontokratia tarkoittaa sitä, että tällaiset ihmiset katsovat omien arvojensa olevan parempia ja omien asenteiden olevan tärkeimpiä siinä, kun määritellään sitä, millaisten asenteiden tulisi yhteiskunnassa olla yleisimpinä ja kaikille ihmisille yleistettävinä.