Kaari: Äpärä

Nuori poika ei tiennyt, miten hänen olisi tullut olla. Se johtui siitä, koska hänellä ei ollut yhtään vakituista kasvattajaa, johon hän olisi voinut tottua ja jota hän olisi saman aikaisesti voinut kunnioittaa tässä roolissa. Hänen äitinsä oli kuollut, ja isä oli hävinnyt aittareissunsa jälkeen sekä sukupuolisen yhteyden kumppaninsa elämästä sekä poikansa elämästä ennen kuin poika tiesi hänestä mitään, nopeasti ja ilmoittamatta mitään. Äiti, joka oli suhtautunut rakastavasti ja arvostavasti arvottoman yhteyden myötä hänen elämäänsä tulleeseen poikaansa, oli kuollut aivokalvontulehdukseen muutamaa vuotta ennen kuin hänen poikansa täytti edes viittä vuotta. Kuitenkin pojalla oli monta tätiä ja enoa, joista jotkut suhtautuivat häneen rakastavasti ja tukevasti, samalla kun toiset eivät olleet voineet unohtaa hänen arvotonta alkuperäänsä. Annikki etenkin rakasti poikaa kuin omaansa ja hänellä oli pojan pienenä ollessa vastuu nukuttaa hänet sylissä pitäen yhteen ison talon tuvan sänkyyn. ”Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen, minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa, onni täällä vaihtelee, taivaan isä suojelee”, oli virsi, jonka Annikki oli opettanut pojalle, heti, kun tämä oppi kunnolla puhumaan. Myöhemmin poika nukkui myös isoisänsä, nuhteettoman körttiläismiehen kyljessä. Kun poika sai enemmän ikää, tuli hänessä esiin tuon ikäiselle pojalle tyypillistä kurittomuutta, ja kerrankin kun hän oli maannut isoisänsä kyljessä, sylkäisi hän isoisänsä korvaan, jonka jälkeen seurasi voittoisa karkuun pyrkiminen ja takaa-ajo, sillä eihän vanha, lähes sokea mies saanut pientä viikaria helposti kiinni. Kuitenkin poikaa rankaistiin säännöllisesti hänen vallattomuudestaan, jolle läheiset ihmiset alkoivat vähitellen etsiä syyperäisyyttä hänen isättömyydestään ja sopivanikäisen kunnioituksenarvoisen isähahmon puutteesta, sillä varhain kuollut äitikin oli aina ollut vakuuttunut siitä, että hän halusi kasvattaa poikansa itse, eikä hän halunnut ottaa pojalleen isäpuolta, joka olisi mahdollisesti voinut suhtautua poikaan kielteisellä ja ankaralla tavalla. Pojalla oli elämänsä alun olosuhteet huomioiden helppo lapsuus ja nuoruus, rakastavien sukulaisten ja oman lahjakkuutensa takia, koulu sujui helposti, ja etenkin matematiikassa ja luonnontieteissä pojalla oli huomattavaa lahjakkuutta. Kuitenkin jonkinlainen vierauden tunne maailmassa seurasi häntä kaikkialle, etenkin koska eräs hänen enoistaan, Juho, kutsui häntä muidenkin läsnäollessa ”äpäräksi”. Toisaalta poika koki jo varhaisessa vaiheessa jonkinlaista henkistä vapautta omasta alkuperästään, koska hänen yliminänsä pääsi olemaan valloillaan, koska sitä ei ollut tarvinnut murtaa minkäänlaisen kunnioitettavan isähahmon vuoksi. Ja isoisäänsähän hän sylki korvaan. Hän koki jo varhaisessa vaiheessa tarvetta tulla hemmotelluksi ja hoidetuksi rakastavien tätiensä toimesta, joka korostui hänen myöhemmässä elämässään hänen suhteellisesti aikaisen sairastumisensa ja poismenonsa yhteydessä. Hän haki myöhemmin vaimostaankin tuollaista hoitajaa ja hellittelijää, joka sujui hyvin, koska myöhempi vaimonsa oli juuri sopiva tuollaiseen hoitajan rooliin. Jonkinlainen yksinäisyyden aura jäi poikaan ja myöhemmin aikamieheen vahvasti ja sen takia hän olikin parikymppisenä suosittu vastakkaisen sukupuolen keskuudessa. Mies suhtautui irtosuhteisiinsa aikamiehenä keveämielisellä tavalla ja joskus jopa ihmetteli sitä, miten helposti naiset heittäytyivät hänen eteensä, ehkä joidenkin mielestä pelastaakseen hänet siltä yksinäisyydeltä, jonka heidän henkiset tutkansa miehessä havaitsivat. Mies osti nuorena miehenä kaupungista moottoripyörän ja nahkatakin, hatun ja pyöräilylasit, jotka yhdessä hänen Marlon Brandoa muistuttavan ulkonäkönsä myötä saivat hänelle mainetta lähiseudun ja jopa jonkin verran kaukaisempienkin alueiden tyttöjen keskuudessa. Mies vietteli nunnamaiset naiset täysin häpeilemättömällä tavalla ja ei hakenut varhaisella nuoruusiällään vakiintumista tai vakituista parisuhdetta. Tämän aikaansa nähden nähdyn häikäilemättömyytensä takia hän sai huonoa mainetta paikallisten isäntien keskellä, joista jotkut tiesivät hänen vanhemmattomuudestaan ja epäsäädyllisestä alkuperästään ja kutsuivat häntä äpäräksi. Kuitenkin Annikki-täti, joka meni lukion opettajaksi Helsinkiin, pysyi aina läheisenä nuorelle miehelle ja oli jatkuvasti yhteydessä tähän kirjeiden ja puhelinsoittojen kautta. Mies muisti aina Annikin opettaman lapsen virren, kun hän muisti hänet ensimmäisten muistikuviensa kautta: ”onni täällä vaihtelee, taivaan isä suojelee.”