Carl Johan von Beckerin runon käännös (kääntänyt Olli von Becker)

Mielenlujuus

Si fractus illabatur orbis; Impavidium ferient ruina.
- Horatius

Kuka olet sinä, tuntematon sankaritar?
Nähtävästi tuntemattomana olet päätynyt maahamme
En näe yhtään ilotulitusta, joka olisi sinulle omistettu
Mainettasi ei ole kuultu huhuista
Pieni toivonkipinä ei merkitse sinulle mitään
Näytät vaatimattomalta yksinkertaisissa vaatteissasi
Vain tutkijat sanovat, että Jumala
Näyttää majesteettiselta silmissäsi
Korkeita olevia! Olet hyvin mukana
jota sieluni on etsinyt
ja katsoo eteenpäin
Kyllä! Sinä olet se - Sinä olet mielen lujuus
Ja samalla näytät seisovan pois unohdettuna
Menneet ajat palvoivat sinua
Miksi meidän aikamme ei tee samoin
EI kuullut sinusta aiempien äänten perusteella
Vuorelta vuorelle, maan asukkaiden keskellä
Flunssa ei lunasta tulkitsijoiden henkeä
Sinulta pyydetään arvokasta uhria
Yksikään runoilija ei saa loukata mukavuuttasi
Kaikkialla on hiljaista ---- nyt siis! nyt laulan minä
Kuolevainen! Multaan sinut on sidottu
Läpi kaikkivaltiaan voimien
Tunne syntyperäsi: ruohosta suunnittelit
Mutta myös taivaan kanssa olet kamppaillut
Tule arvokkaaksi! Kuten äitisi, Maa
Ohjatkoon sinua, kuten häntä, oma luontosi
Tämän suuntauksen orja, oletko pelkästään eläin
Kuten Herra, olet ihmiseksi tullut
Etsi siis voimaa joka vie sinut siihen suuntaan
Jäsenyys tuntuu, jos haluat seurata sitä
Viisas järki punnitsee asioiden arvoa
Ja hahmottaa velvollisuuksiesi jälkiä
Paisuneiden tunteittesi kanssa unohdat niiden ohjeet
Niiden ohjausta vastaan tappelee sinun tahtosi
Sattumanvaraisesti jokaisen aallon heittelemänä
Intohimojen ympärillä ei koskaan ole rauhallisia meriä
Oletko myrskyn heittelemä pallo, kohtalon orja
Ja ei ole kyvyllinen seuraamaan hyveiden ohjausta
Ruori lipeää pois hänen kädestään
Ja törmäsit päin rannassa olevia kiviä.
Oi, mitä paatteja ohjaamaan oppisit
Jos pelkäät esteiden moneutta
Sinun viisaudestasi ei ole siinä mitään apua
Ja täyttymyksen tie on esteitä täynnä
Sydämen hyvyys ja rauha ei vie maaliin
Aatelinen pyrkimys, hyveellinen ratkaisu
Ei ole tietoinen heikosta hetkestä
Kun hänen onnettomuutensa kasautuu polkujen varrelle
Ilman enempää velkaa, pelkästään heikkous vain
ajoi sinua, pahuuden heikkoudesta
Luotu niin, että olisi luonnon kuningas
Kuinka arvotettaisiin silloin Majesteettiä
Syvyys, tästä korkeudesta on uhka
Mikä ylempi voima pelastaa sinut siltä?
Kyllä! on olemassa voima, joka voi pelastaa sinut
Tässä kylmyydessä sinun luonasi osaat viljellä
Joka täyttää ihmisen arvokkuuden
Monarkin valtaistuimella, viljelijöiden tuvassa
Mielenlujuus, oi, tunne sen voima!
Jokainen yksilö on suuri sen kanssa
Täällä seisoo temppeli joka taivaalle riittää
Ilman aatelisen asian samankertaisuutta
Rakennustaito ja mahti herättää sinut syvyydestä
Jokainen koriste on erityisveron alainen
Sen kupolin ja laitojen ympärillä ylistyssana kaikuu
Mutta peitetyn pinnan ihmiset unohtavat pois
Ulkona jonka temppeli lyhyen ajan sisällä
Suureksi rauniokasaksi se romahtaa
Mielenlujuus kuten sen perusta on
Jolle Maan hyveet pitävät messua
Kyllä! Niin kuin auringon säde ja lämpimät lahjoitukset
Huipulle, joka valaisee avaruuden
Ja jonka säihkyjen heijastama sulkee valolta
Väärän nimen alla, sen vartalosta
Joten minä myös mielen lujuutta loukkaan
Kuin äiti kaikkien hyveiden avusta
Istui alas keskelle niiden kilpailuun
Pyörittää hänen lohikäärmeen lentonsa jokaiseen solmuun
Kaikki heidän noituuttava nautintonsa
Ovat peilien heijastamat hänen tekemiään.
Kaikki minkä sydän nostaa ja kaikki missä pyhyys majailee
Kasvattaa hän halaukseksi ihmisille
Painaa, kuin ulos tutkijankammiosta
Uskonto painaa hänen rinnassaan
Kun hän manaa sen marttyyria menemään
Kun hän nostaa henkensä miekkaa
Joka, riippumatta menetetystä maailmasta
Menee järkipuheen triumfin mukana taistelemaan
Pelastuksensa hän nostaa yli Lutherin
Siinä Vatikaani putosi silmänräpäyksessä
Despootin kädessä hän murskaa valtikkansa
Sankarikuninkaita hän lahjoittaa maailmalle
Sorron unesta kansoja herättää
Matkustaa, vapauden lippuja suojelee
Tuottaa ravintoa tähän aateliseen asiaan
Mittaaminen rajoittaa sen toimintaa
Luo suurisieluisuutta ja jälkeen tulemista
Ennen kuin hän sai rohkeuden voiman
Jos hän laittoi tikarin Caton käteen
Pelasti hän Wasan isänmaan
Ilman häntä, kuinka maa ei tullut
Muuksi kuin pahuuden ja pahoinpitelemisen leikkikentäksi
Hyveiden arvo muutenkin kuin pelkissä sanoissa
Sankareiden korkea mieliala muistossa vain!
Vetelyys tulee löysäämään yhteiskunnan siteen
Velvoitteen pyhä vaatimus unohdetaan pois
Ja suoruus, lyhyen ajan sisällä
nostaa pytty myytyihin käsiin
Luominen nöyryytettynä omien käsiemme kautta
Jumalan liikuttamana tullakseen maan häpeäksi
Mutta mies joka on varustettuna mielenlujuudella
On kaikissa elämissä suuri luku
Hänen toimintansa voi herättää maailman kurjuudestaan
Tai lähestyä varjon vierellä
Asetettuna korkeuteen, tai siinä tilassa
Hän menee eteenpäin kohti maalia jokaisella askeleellaan
Jos myös veri painaa hänen askeleillaan
Ja vaikka into on loukannut hänen ominaisuuksiaan
Nautintoiset aallot, väkivaltaa rätisevät uhkaukset
Hän on ihminen - sitä ei peitä hänen jalanjälkensä
Lujasti mutta lempeästi, kuin kuningas, tulee hänen toimia
Valtion palvelija herännäisyydessään ja tiukassa toiminnassan
Hänen aikansa ei todella ole hiljaa
Ei ole kehunnasta avioitunut
Kruunulle, hänen tulee ylitsepaisumuksensa pyhittää
Jotta tekisi toisille kaltaisilleen hyvää
Palasina, tyytyväisenä tekemänsä pahan vähyyteen
Hänen lapionsa ja hänen karhean kakkunsa kanssa
Todellisuudesta valaistuneena, nyt seuraa Sokratesta
Kuolee, Lain ja Valtion pelastamana ja pelastaneena
Jos hänen isänmaansa puolustus sen tuntee
On hän sankari ilman voimaa ja uhmaa
Sen kilveksi, hän rauhassa rintansa asettaa
Sen suojaksi hän löysi paikan veressään
Mutta ei niin kuin miten hän asettaa kilpensä
Maineen silmäyksen tyhjässä satamassa
Antaakseen vihreälle lehdelle oman nimensä
Hän ei mene, palkattuna, mikä vastaa kaltoinkohtelua
Maine on tarkoitettu hänelle, veljien ansioksi
Ei verisessä kulkueessa voiton vaunuissa
Jos hänen voimakas henkensä pakotetusti taistelee
Kohti vartalon vaivoja, sielun ahdinkoa
Tai jos hän asuu onnen vierellä
Ulkona täyttymyksen kiltoitetusta salista
On hän ylösnostettuna onnen oikuista
Hänen hyvät piirteensä ja suojansa ovat turvassa
EI sen liikkeistä ja ei sen uhkista
Häntä tämän sattumuksellisilta teillä ohjaa
Hänen velvollisuutensa ja hänen ajatuksensa lujasti
Hän pysyy kumartelemattomana vaikka kannatin räjähtää
Ikäistensä ilmassa kantavaa suosiota hänen sielunsa miellyttää
Mutta ei päätä vielä hänen jalanjäljistään
Kuitenkin hän tietää, että tuuli ei kiertele
Enemmän oikukkaampi muutostilanne, kuin se
Ilman esteitä hän arvottaa asioita
Yllä asioiden, hän tuntee velvollisuuden äänen
Ulkona taivas, ja sisällä hänen rintansa
Hän itsensä tuntijana istuintansa vaalii
Maa huutaa: "Vapaus!" tai "Taittumus!" -
Itsensä keskellä, mikä tekee hänet onnelliseksi
Taittunut tulipesässä, puoliksi rutosta kärsivänä
Hyödyn päivän arvoisena, kuin Averroes
Hän oli heidän kykyjensä rajoilla
Löytää vielä uuden, joka on rajaton
Rauhallisuus syntyi hänen perästään
Ja hänen voimansa ottaa muotonsa vielä
Hän vaatii sen, mitä hän ei voi muuttaa
Ja menee välittämättä ihmisten paljoudesta kokoontumiseen
Nautinnon arvoista oli hänen tyytyväisyytensä
Arvokkaasti kärsii hän ja yksin tietää
Kun hän, seisoo naarmuisen kulkijansauvan varassa
Haltioituneena luonnosta ja maailmasta
Voimakkaampi kuin syvä, tumma hauta
Ja tuntematon ikuisuus hänen matkassaan
Seisoo mielenlujuus vaan, pelastaakseen
Säkenöivänä hänen viimeisestä kauniista toivostaan
Kuten, tähdet itse, tulevat loistamaan ylös
Yö hänen romahtaneessa majassaan
Viimeisellä kädellä, ilman kuiskaustakaan
Hän ottaa kuoleman, kuin ystävän, vastaansa
Isiemme jättiläismäiset pähkinät
Lopultakin muusani uskaltaa vedota sinuun
Hänen oli se maailma, jossa hän kulkee
Hänen oli se kuva, jonka hän on piirtänyt
Ympäröi taulun omilla muistoillaan
Ravista kilpiäsi, miekkaasi
Herättääksesi ajan ankean mielen
Antaa meille, perinnöksi rakentamastaan
Heidän sielujensa voiman, sen lujan hyveen!

Kritiikistä ja arvostamisesta - Ihmisen arvioinnin eettisistä perusteista

Kritiikki on henkisten tieteiden alalla tapahtuva arvottamisen järjestelmä tai arvottamisen tapa, jonka tarkoituksena on tiettyjen periaatteiden, kuten tieteellisten periaatteiden toteutumisen seuraaminen. Siinä samalla myös pyritään ymmärtämään kritiikin kohteen tapaa hahmottaa maailmaa. Kritiikillä lähennytään yhteisymmärrystä joidenkin asioiden suhteen. Kritiikki on tärkeä asia sen takia, koska ilman sitä ihmisistä tulisi pyhiä tammia ja liian ylpeitä omista toimistaan. Samalla kun esimerkiksi matalilla kouluasteilla kritiikki perustuu ymmärtämiseen, on esimerkiksi yliopistossa kritiikin oltava raa'empaa. Kuitenkin koulujen yksityistämisellä voitaisiin edistää sitä, että lapset jo nuorella iällä tottuisivat siihen, ettei kritiikin tarvitse aina tarkoittaa haukkumista tai pilkkaamista. Jo muutamankin kouluaineen järjestyksen muuttamisella voitaisiin kasvattaa lapsissa kritiikin vastaanottamisen taitoa. Tämän vuoksi oppimistarpeiden mukaisesti kouluja voitaisiin erikoistaa eri oppiaineiden mukaan. Yleensäkin arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki tulisi ottaa omaksi kouluaineekseen jo mahdollisimman alhaiselta luokka-asteelta alkaen. Kritiikki siis tarkoittaa arvostelevaa asennetta ja on sanottava sen olevan tärkein erillinen asenne siinä kun tieteet ja taiteet edistyvät ja ihmiset tulevat älykkäämmiksi ja sivistyneemmiksi. Kritiikki on myös kyseenalaistava ja kysymyksiä asettava asennoitumistapa. Näin ollen siinä tarkastellaan myös arvostelun kohteen päämääriä, jotka ovat johtaneet hänet tiettyyn tuotokseen, jonka olisi esimerkiksi palveltava jonkinlaisia tieteellisiä, kirjallisia tai taiteellisia päämääriä. Arvostelija ei kuitenkaan voi asettua arvostelun kohteen yläpuolelle, vaan hänen on kognitiivisen prosessin mallin mukaisesti pyrittävä ymmärtämään myös sen kaltaisia merkityksiä, jotka eivät kaikissa tilanteissa muistuta täydellisesti toisiaan. Arvostelijan on siis tietyllä tavalla vaihdettava nahkaansa arvostelun kohteen kanssa, koska ideaalisinta olisi se, että jonkin tuotoksen tekijän olisi arvostelutilanteessa yhtä avoimen kriittisesti suhtautumassa tuotokseen kuin arvostelija. Kritiikki on siis samalta tasolta tulevaa arvostelua - se ei siis perustu sen kaltaisin periaatteisiin, jossa olisi jotain korkeammalta voimalta tulevaa. Kritiikissä ajattelevat subjektit lähenevät toisiaan - eli pyrkivät sulautumaan aiempaa korkeammaksi lopputulokseksi.  Kritiikissä pitäisi ennakoida kohteen ja kriitikon vastakohtaisuutta ja sen takia ei voida sanoa, että kaikki kritiikki pitäisi esittää yhdellä tavalla. Tämä kritiikki on etenkin kvalitatiivista kritiikkiä, mikä erottaa sen kvantitatiivisen kritiikin luonnontieteiskeskeisyydestä. Arvostaminen kriittisyyden vastakohtana tarkoittaa sympaattista asennoitumista jotakin arvostamisen kohdetta kohtaan. Arvostaminen tarkoittaa siis useimmin sitä, että arvostamisen kohde saa arvostusta jostakin asiasta. Arvostamisen ja kritiikin vastakohtaisuus tulee esille siinä ja se on varmaankin niiden kahden välinen veteen piirretty viiva, että siinä missä jonkin katsotaan riittävän merkitsee rajalinjaa kritiikin ja arvostamisen välillä. Arvostamisessa siis katsotaan, että jokin arvostelun kohteena oleva tuotos riittää. Ihmisen arviointi sisältää sekä arvostamisen ja kriittisyyden. Ihmisen arvioinnissa voi esimerkiksi olla aiheena se, millä tasolla ihminen on jossakin aiheessa ja siitä kertovassa tuotoksessa. Arvioinnissa on monia tasoja: kuten alussa sanottiin, periaatteet poikkeavat jonkin verran jos kyseessä on esimerkiksi yliopisto tai ala-aste. Ihmistä arvioidaan esimerkiksi työhaastatteluissa, valintakokeissa ja sukupuolisessa kanssakäymisessä. Se liittyy usein erilaisiin abstrakteihin kategorioihin, ja sen takia se ei aina huomioi valintatilannetta ja lähtökohtia. Arvioiminen on monesti tänä päivänä edelleen kovin absoluuttista ja sen takia siihen tulisi tulla pikainen muutos. Kuitenkin kilpailutilanteessa erot ovat suhteellisia ja ihmiset monesti toimivatkin valintatilanteissa ollessaan edelleen relatiivisten hahmotustapojen mukaisesti. Arvioiminen siis tarkoittaa sen selvittämistä, mihin jostain on. Toistan edelleen sen, että olosuhteet ja lähtökohdat tulisi ottaa tarkemmin huomioon valintatilanteissa, koska monesti ennakkoasenteet määräävät valintatilanteen luonnetta ainakin osittain. Ennakkoasenne tarkoittaa valmista ja suljettua näkemystä siitä, millainen ihminen tai asia on. Tässä tulisi miettiä sitä, mikä voisi olla positiivisen syrjinnän vaihtoehto joissakin tehtäväänotoissa. Kuitenkin tietysti pitäisi muistaa, että pätevyysvaatimuksesta ei voida monesti kovinkaan paljoa karsia. Kuitenkin on selvää, että rajoitteet tulisi ottaa huomioon siten, ettei tuijoteta vaan niitä, vaan selvitetään tarkasti se, mihin arvioinnin kohteesta on noista rajoitteista huolimatta. Kun katsotaan asian N eettisiä perusteita, siinä tarkastellaan samanaikaisesti niin oikeudenmukaisuuden kuin hyvyyden periaatteita, että myös asian N vaikutuksia toisiin ihmisiin. Kritiikin eettisistä perusteista on sanottava se, että lähtökohdat tulisi huomioida tarkemmin siinä kun esitetään kritiikkiä eettisellä perusteella. Tämäkin lähtökohtien huomiointi on hyvin suhteellista, ja se koskettaa kaikkia asian suhteita ympäröivään maailmaan. Kaiken arvioinnin tulisi olla yksilöllistä siinä mielessä, että siinä ymmärretään henkilökohtaisia merkityksenantoja: filosofian professori ei aina tiedä kaikkea absoluuttisella varmuudella. Sen jälkeen voidaan kysyä sitä, miten voitaisiin muodostaa ideaalinen valintatilanne, joka perustuisi etiikkaan. SIinä tulisi seurata tarkemmin sitä mitä ihminen haluaa todella sanoa ja mihin hän on suuntautunut. Myöskään siitä ei voi olla haittaa, jos valintatilanteissa kysymisen sijasta enemmän kuunneltaisiin.

Yhteiskuntamme ongelmista

Olen monasti ihmetellyt, että poikkeavatko ihmiset puoluekannasta riippuen myös persoonallisilta ominaisuuksiltaan. Yksi kuvaava esimerkki demareiden ihmisläheisyydestä havainnoitui minulle muutama vuosi sitten, kun eräs naispuolinen demari meni vaatimaan toista ihmistä istumaan viereeni, jotta olisi päässyt hänen minusta vapaalle paikalleen. En mielestäni haissut tai kiroillut kovaäänisesti joten tämä täti havaitsi, ettei tämän ihmisen lähellä istuminen olisi sopinut hänen arvolleen. Samalla tavalla toimi "älyköksi" itsensä nimittänyt saman puolueen pyhä tammi, joka ei hyväksynyt kaveripyyntöäni facebookissa, vaikka tällä on tuhansia kavereita siellä.

 Olen sitä mieltä, että kenestäkään ammattidemarista ei ole elämäntapademariksi, sillä aivan samat porvarilliset ennakkoluulot ja jumiutumat ohjaavat näiden ihmisten päättelyä päivittäisessä elämässä. Jos he haluaisivat olla oikeasti demareita, tulisi heidän eduskuntaryhmänsä jäsenien luovuttaa suurin osa palkastaan Suomen köyhien pelastamiseen. Voi olla, että nämä sosialistit katsovat olevansa jotenkin altruistisempia ja moraalisesti parempia kun voivat katsoa ja muut ihmiset voivat katsoa heidän kuuluvan lämminhenkisiin vasemmistolaisiin eivätkä koviin oikeistolaisiin. Mielestäni kuitenkin ihminen voi olla miten lämminhenkinen tai kova tahansa, ilman sitä, että siinä voitaisiin nähdä valmiina poliittinen suuntautuminen.

Kokoomuksessakin pitäisi voida ajatella köyhien ja persuissa maahanmuuttajien huolia. Demareiden ja vasureiden tulisi ajatella itsenäisen työn ja yrittämisen arvokkuutta, Keskustan tulisi tajuta, ettei kaikkea voida hajauttaa ja RKP:ssä tulisi ymmärtää se, että ne jotka haluavat oppia ruotsia, oppivat sen edelleen siitä huolimatta, oliko ruotsi koulussa pakollinen vai valittu.

 Monesti puolueeseen liittyminen on sattumaa, vaikkakin voidaan sanoa, että kaikissa puolueissa on varmaankin yhtä paljon todella älykkäitä ihmisiä. Kuitenkin on myös imagopuolueita kuten Vihreät ja Kokoomus, jotka menestyvät tietynkaltaisten ihmisten ja nuorten parissa. Nuorekkaimpana kaikista Suomen puolueista pidetään varmaankin Vihreitä, joiden korostama yhteisvastuu ihmisten keskuudessa on varmaankin monen uutena pitämä asia. Siksi esimerkiksi yliopistossa opiskelevat nuoret valitsevat monesti Vihreät ääntensä kohteeksi. Minäkin olen äänestänyt eduskuntavaaleissa kerran vihreää, vaikka sittemmin olen tullut siihen lopputulokseen, että Vihreät on minulle liian nynnymäinen puolue. Varmaan on kuitenkin sanottava, että maahanmuuttovastainen ja taloudellisesti oikeistolainen politiikka houkuttaa varmaankin merkittävämmin miespuolisia. Kuitenkin tulisi nähdä poliittisen jargonin ja terminologian taakse, sillä ne ovat monesti vain sanoja. Kuitenkin tärkein asia puolueita tarkastellessa on sen näkeminen, miten puolueet tulkitsevat oman ihmiskuvansa, koska puolueet edustavat etenkin niitä ihmisiä, jotka ovat puolueessaan eikä joitakin ihannekuvaideologioita.

Sanoisin, että samanlainen sovinnainen moraalisuus, jossa lauman näkökohdat sen suhteen mikä on tärkeää ja sallittua, vallitsee kaikkialla Suomessa. Alas poljettu poljetaan uudestaan alas, koska lauma kuuntelee etenkin tirkistelijöitä, yliuteliaita, sadisteja ja korkean sosiaalisen "statuksen" omaavia ihmisiä, jotka voivat tuomita yhteisön jäsenen ostrakismokseen. Myös ihmisten ylösnostaminen ja yliarviointi toimii samojen periaatteiden mukaisesti, ne jotka saavat huomiota mediassa ja toisten ihmisten puheissa ja juoruissa, saavat myöskin jatkossa ihmisten suurimman myönteisen huomion. Kaikki ihmiset toimivat siis lähes poikkeuksetta samalla tavalla. Tuo perustuu etenkin jaettuihin arvoihin, joita suurin osa ihmisistä ei edes tunnista oleviksi. Ihmiset eivät siis saa kiinni siitä, minkä takia he toimivat, vaan heillä on jonkinlainen sumea ja utuinen muistikuva siitä. Toisin sanoen ihmiset elävät vaistoperäisesti eivätkä älyperäisesti. Vaistojen kautta eläminen sisältää esimerkiksi laumavietin, joka on ohjaamassa ihmisiä etenkin juorujen ja toisten ihmisten mielipiteiden kuuntelemisen kautta. Ihmiset tunnistavat jotkut ihmiset auktoriteeteiksi ja katsovat heidän mielipiteidensä ja ajatuksiensa edustavan parempaa totuutta, jota he itse eivät itsenäisellä mielipiteenmuodostamisella pystyisi luomaan. Tämän taustana on etenkin kateus ja sen kehitetympi muoto: kunnioitus ja arvostus. Kun ajatellaan, ettei voida olla niin suuria, kauniita, älykkäitä, ovelia kuin auktoriteetti, niin silloin mukaudutaan hänen laumaansa, jotta voitaisiin siivellä päästä pidemmälle elämässä. Kun tuollaisessa laumassa siinä auktoriteettina pidetty taho määrittelee monesti sen, mitä tehdään, miten ajatellaan ja miten toimitaan, ei laumaan mukautuminen ole mitenkään ihmisen riippumattomuutta korostava tapa toimia. Kuitenkin katson, että ihmisten tulisi voida muodostaa yhteisöjä, mutta toisin kuin monissa muissa yhteisöissä, niissä ei olisi hierarkkista asemaa, jossa yhteisön johtaja saisi asemansa verukkeella suurempia hyötyjä yhteisöelämästä kuin muut yhteisön jäsenet. Yleensäkin johtaja-aseman tulisi aina perustua henkiseen auktoriteettiin eikä materiaaliseen. Voisi varmaan olla parasta, jos yhteisön johtaja saisi muihin yhteisön jäseniin nähden pienempää palkkaa ja vähemmän luontaisetuja. Sillä voitaisiin vahvistaa sitä, etteivät ihmiset pyrkisi yhteisön johtaja-asemaan materiaalisten etujen kautta. Sillä myös voitaisiin vahvistaa sitä, ettei johtaja korruptoidu materiaalisten seikkojen takia.

Schopenhauer kirjoitti siitä, kuinka suuri enemmistö ei pysty käyttämään älyään oikein, koska he alistavat sen täydellisesti tahdolleen. Tahto sumentaa näiden ihmisten toimessa puhtaan älyn sen takia, koska he katsovat tahdon olevan itseisarvoista älyä arvokkaampi asia. Suuren enemmistön päättely on siis aina tarkoitusperäistä eikä itsellistä. He pyrkivät siis aina älyllään ja sen peittämällä tahdolla johonkin. He eivät siis ymmärrä minkään asian olevan heille itseisarvoista. Esimerkiksi voidaan vaikka työhaastattelussa tai treffeillä briljeerata yksityiskohdilla, jotka eivät välttämättä kosketa muuten mitenkään tällaisten primadonnien elämää. Tahto pitää kuolettaa, että ajattelu voisi perustua itseisarvoisuuteen. On tarkasteltava asioita itsessään eikä asioita itselleen. Kaikki ne jotka toimivat tahdon ohjaamina eivät voi ottaa osaa tieteeseen, taiteeseen ja filosofiaan itseisarvoisella tavalla. He katsovat, että kaikilla tulee olla jokin hyöty, jota tavoitellaan kaikessa toiminnassa. Monesti se on tänä päivänä raha, pimppa tai kikkeli.

Alkukantaiset ihmiset toimivat viettiperäisesti, jonka päätavoite on miehillä yhdynnässä oleminen ja naisilla lapsen saaminen. Tietysti kaikki ihmiset vanhetessaan viisastuvat, mutta nuorena ihmisen arvoksi voidaan katsoa pelkästään se kuinka paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia pyörii lähiympäristössä. Ja yleensä onkin niin, että kaikkein tyhjäpäisimmät ihmiset pyrkivät täyttämään maan monesti jo varhaiselta iältä alkaen. Kun lapset on hankittu siirtyy tahdosta elävän ihmisen huomio maallisen omaisuuden haalimiseen, eli heistä tulee elintasoesteetikkoja. Korkeampaan elintasoon pyrkiminen on siis näiden ihmisten toiveena. Etenkin ns. porvarit ovat ihmisiä, jotka katsovat arvojen jakautuvan välinearvoihin ja itseisarvoihin. Monesti heillä välinearvoon liittyvät instituutiot saavat suuremman huomion kuin varsinaiset itseisarvot. Ja mitäköhän se sitten tarkoittaa? Mikä on heidän itseisarvonsa. Se on rahan ja elintasoa korottavien symbolien hankkiminen. On mainittava se ero, mikä vallitsee vertailukohdallisten symbolien ja syväsymbolien välillä. Vertailukohdalliset symbolit toimivat areenalla, jota ihmiset tuijottavat. Syväsymbolit ovat pukuhuoneessa tai vaihtopenkillä. Syväsymbolit oikeammin sanoen löytyvät ihmisen omista kokemuksista ja hänen omasta psyykestään, samalla kun vertailukohdalliset symbolit, jotka toimivat yhteisessä kentässä vertaantuen toisiinsa, saavat muotonsa siitä, kun ihmiset alkavat jäljitellä sosiaalisen jatkuvuuden jatkumossa esiintyviä ilmiöitä. Siinä katsotaan tiettyjen päättelysuuntien ansaitsevan suuremman huomion aina tilanteen mukaan siten kuin miten kommentaariaatti antaa todellisuuden havaittavaksi ihmisille. Kommentaariaatti taas on tietoa käsittelevien ihmisten muodostama ryhmittymä, joka pyrkii ohjailemaan ihmisen ajatuksia ja toimintaa tunnustushierarkian, joka tarkoittaa instituutioiden muodostamaa arvojärjestystä, kautta siten, että tekemällä ihmisistä vaikutteellisia, se ehdollistaa ihmistä joihinkin tai johonkin tunnustuksen tasoon, ja tekee instituutioiden tasoista riippuvaisia toisiin tasoihin nähden. Koska kaikkien tasojen tulisi olla itseisarvoisia ja riippumattomia, tulisi ihmisten aina tulla taistelemaan kommentaariaattia vastaan senkin takia, koska kommentaariaatti vieraannuttaa ihmisen omasta persoonastaan eli se depersonalisoi ihmiset. Kaikista vaikutteellisista ihmisistä tulee persoonattomia sätkynukkeja, jotka tottelevat jokaista kommentaariaattieliitin käskylausetta.

Uomassa eläminen on varmaankin sellainen termi, jolla tahdon mukaan elävien ihmisten elämistä ja elämää voidaan kuvata. Muut määrittelevät näille ihmisille sen, mitä mieltä heidän pitää olla kaikesta, mille pitää nauraa, itkeä, hymyillä ja kirota. Nämä ihmiset eivät siis varsinaisesti elä elämäänsä, koska se kaikki henkinen ravinto, jota he nauttivat, valmistuu heidän eteensä toisten valmistamana. Mielestäni Ruotsi on todella kehittynyt kulttuuri juuri sen takia, että siellä eliitti on lähestynyt kansaa siten, ettei siellä näe enää selkeitä luokkaeroja. Ruotsalaisessa kulttuurissa myös keskustellaan paljon, mikä antaa heille etua siinä, että joku lauman johtaja ei todellakaan siellä määrää itse päätöksistä. Päätökset tulisi Suomessakin tehdä etenkin kaikkien ihmisten kuuntelemisen kautta. On mielestäni selvää, että joissakin valtakunnan politiikkaa koskevissa kysymyksissä ns. rahvas tietää jotkut asiat kokemuksensa kautta paremmin kuin valtakunnan politiikkaa hallitseva kommentaariaaninen eliitti, joka pysyttelee monesti päätöksissä abstraktioidensa tasolla, mikä on nähty esimerkiksi viimeaikaisessa pakolaiskriisissä ja Suomen roolissa vastaanottajina.

Ainoa pelastava vaihtoehto on totaalinen kieltäytyminen sellaisesta maailmasta, joka ei hyväksy toisista poikkeamista, ja jossa ihmisten tarkoitusperiä etsitään jatkuvalla syötöllä vaikkei niitä lainkaan olisi. Jotkut katsovat kaikkien pyrkivän pelkästään karnaalisiin nautintoihin ja yleistävät sen takia tuon ajatusmallin kaikkiin muihin ihmisiin. Olen huomannut joskus esimerkiksi liikennevaloissa seistessäni, että vastaan tuleva minut jostain tietävä ihminen on kääntynyt sivulle ikään kuin minä haluaisin tervehtiä ihmisiä, jotka juuri ja juuri jostain tiedän. Joskus ihminen voi olla tyytynyt yksinäisyyteen ja olla siinä täysin tyytyväinen. Minä olen niin ujo, etten edes harkitse toisten tervehtimistä, koska mitä minä siitä saisin? Vastakkaisen sukupuolen kanssa en koskaan ole ollut lähemmissä tekemisissä, sillä kuten Uuno Turhapuro sanoo, niin "eihän sitä yöllä jaksakaan ja päivisin ne vaan läpsii korville".

Valmiit roolit ja asemat ovat vaarallisia siinä, kun yhteiskuntaa pyritään kehittämään ja vapauttamaan yksilöä yhteisöjen puristusotteesta. Olen aina kokenut sen, etten muistuta tavallista miestä kaikilta puoliltani. Olen myös sanonut monesti nuoruudessani asioita, joiden perusteella jotkut ihmiset ovat tulkinneet minut homoksi. Se ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, sillä olen miehiä enemmän kiinnostunut naisista. Pidän tomboy-tyyppisistä naisista ja ylinaisellisia kaikilta ominaisuuksiltaan olevat naiset eivät saa minulta suurempaa huomiota. Schopenhauer kirjoittaa, että ihminen, jonka äly on vapautunut tahdon kahleista, ei tule yleensä toimeen naisten kanssa, koska nainen on täysin päinvastainen häneen nähden. Naisilla älyn toiminta ja kaikki muu toiminta perustuu tarkoitusperäisyyteen, yhdyntään ja lapsen hankkimiseen. Minä kuitenkin ajattelen, että samanlaisia ihmisiä on yhtä paljon sekä naisissa että miehissä, eikä se tee mitään seksuaalisia olettamuksia heidän suhteensa. Se, että jos ei toimi, ajattele ja puhu samalla tavalla kuin kaikki saman sukupuolen edustajat toimivat, ei tee kenestäkään homoa eikä lesboa. Ajattelen kuitenkin niin, että ihminen on nuorella iällä vapain noista aikuisuuden tuomista rooliolettamuksista, mutta se on kuitenkin ristiriidassa sen havainnon kanssa, jonka voi tehdä jokaisessa linja-autossa, jossa on lukiolaisia tai yläasteelaisia. Ne laumat ovat pelottavia siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa heihin on istutettu sukupuoliroolit, sukupuolten mukaiset kiinnostuksen kohteet ja sukupuolten mukaiset puhetavat. Kuitenkin on sanottava se, että nykypäivänä naisille on feminismin ansiosta tarjottu suuremmat vapaudet toimia sekä naisten alueella että myös miehille aiemmin kuuluneella alueella.  Myös sosiaaliseen statukseen perustuvat arvotushierarkiat ovat olemassa vain naisten ja naista henkisesti muistuttavien miesten keskuudessa. Välinearvon eli tahdon mukaan toimiminen on aina tarkoitusperäistä, sillä siis pyritään tiettyjen avujen mahdollistamana päämäärään. Monille länsimaissa eläville ihmisille tuosta välineellisen järjen mukaan toimimisesta on tullut toiminnan perikuva. Siihen mahdollistaa mm. teknologia ja entistä kehittyneemmät toiminnan välineet, jotka ovat tarkoitettuja helpottamaan toimintaa ja tekemistä. Theodor Kaczynski kirjoitti siitä, kuinka merkityksellinen tekeminen, jossa ihmiset näkisivät työnsä lopputuloksen on menettänyt merkityksensä teknologian aikakaudella, koska kaikesta on tullut helppoa ihmiselle, minkä lisäksi aikaa kulutetaan myös surrogaattiaktiviteeteissa, jotka liittyvät etenkin tieteeseen ja tiettyjen poliittisten ryhmien edustaman ideologian edistämiseen. Kaczynski kuitenkin kirjoitti myös vasemmistolaisten tavasta sosiaalistaa kaikki, jopa moraali. He siis hänen mukaansa tunkevat joka paikkaan moraalia ja sen mukaista arvostelua riippumatta siitä, mihin heidän toimintansa liittyy ja sijoittuu. Teknologia orjuuttaa vähitellen ihmisen luonnon samoin kuin ihminen joskus orjuutti luonnon. Siinä voidaan nähdä se, että kaiken mahdollisen hyödyntäminen uusien hyödykkeiden saamiseksi on väärin, ja pitäisi todella vakavasti miettiä sitä, mikä on päätepiste luonnon orjuuttamiselle joka on lopulta viemässä teknologian välityksellä myös ihmisen vapauden. Kaczynski edusti muinaisia Britannian luddiitteja siinä mielessä, että hän halusi yhteiskunnan luopuvan teknologian paradigmasta etenkin siinä kun ihmiset kuvittelevat paradigmaan tulevien muutosten olevan aina heille tarkoitettuja viestejä - osta se, osta se! Ihmiset eivät enää tavoittele itsenäisesti arvoja ja ajatuksia vaan sitä mieluummin he tavoittelevat elintason kohottamista ja oman materiaalisen hyvän lisäämistä.

Ihmiset toimivat siis lähes poikkeuksetta vain ajassa elämisen kautta. Ajassa eläminen tarkoittaa tässä sitä, että kaikki teknologiset uudistukset ja kehitelmät, jotka tulevat ajan myötä, tullaan tulkitsemaan itseisarvoisina sen takia, koska niitä halutaan suojella välinearvoilla ja tuki-insituutioilla. Ihmiset myös kuvittelevat todellisuuden ja ajan kulun olevan lineaarista, jonka kautta he kuvittelevat edistyksen, talouskasvun, kehityksen ja elintason nousun olevan ikuisesti jatkuvaa. Kulttuurit kuitenkin kuolevat vähitellen pois, milloin on vaarallista se, jos ihmiset toimivat täysin liitteessä kulttuuriinsa. Sen takia pitäisi pyrkiä eroon kulttuurin totalisoivasta vaikutuksesta. Yksilöllisyyttä tulisi kunnioittaa enemmän ja huomioida sen rooli kulttuurin kehittymisessä, koska monesti itsenäisesti toimivat filosofit, taiteilijat ja tieteilijät antavat suuremman panoksen kulttuurin kehittymiselle kuin täysin kulttuurisista paradigmoista latautuneet jäljittelijät ja arvostelijat. Kuitenkin mielestäni ideaalisimmassa yhteiskunnan tilanteessa, taiteilijoille tulisi antaa suurempaa tukea kuin nykytilanteessa, ja heidän tulisi pyrkiä taiteen teossa enemmänkin käsityöläisyyteen kuin itsensä promotoimiseen.

Yleensäkin yhteiskunnassa ei pitäisi pyrkiä pönkittämään minkäänlaisia "tähti" tai "stara"-kultteja. Kaikessa tulisi pyrkiä tasa-arvoisuuteen siinä mielessä, että ihminen voi Platonin Valtion mukaisesti nousta yhteiskunnassa korkeampaan asemaan, mihin vaikuttavat hänen omat lahjansa eikä tausta tai rahatilanne. Minä en kuitenkaan jaa ihmisiä niin selkeästi ryhmiin kuin mitä Platon teki, vaikka katsonkin kaiken vapaissa instituutioissa tapahtuvan toiminnan olevan itseisarvoista, oli työtehtävä sitten pankkiiri tai siivooja. Minun mielestäni yhteiskunnassa kansanedustuslaitoksen tulisi perustua tasa-arvoisuuteen. Kansanedustajien määrää pitäisi pudottaa esimerkiksi sataan, ammatti- tai elintasopoliitikkous tulisi kitkeä juuriin asti ja valintaprosessia tulisi muuttaa siten, että annettaisiin tiettyjen kiintiöiden mukaisesti paikkoja sellaisille ehdokkaille, jotka eivät esimerkiksi puolueettomuuden tai huonon taloustilanteen voisi itse osallistua eduskuntavaaliin.
Arvostan kuitenkin perhettä suuresti kaikista instituutioista. Se on paikka jossa lapsiin parhaimmassa tapauksessa iskostetaan oikeudenmukaisuuden, vaatimattomuuden ja nöyryyden periaatteita. Perheessä voidaan ehkäistä se, että lapsesta tulisi häiriökäyttäytyvä. Koska koulullakin on jonkinlainen vastuu lapsen tai nuoren kasvattamisesta, tulisi perheen roolina olla se, että se valmentaisi lapsen koulua varten, eli lapsen kasvattamisessa tulisi välineinä käyttää muutakin kuin pehmoleluja tai leluaseita. Lukemaan opettamiseen tulisi kiinnittää huomiota jo ennen koulutien alkamista, koska vain sillä tavalla nuori ihminen voi olla varma omasta varhaisesta kehittyneisyydestään.

Ruotsissa rahvas ja eliitti ovat sulautuneet toisiinsa, ja sen takia sitä voidaankin varmaan pitää Suomea kehittyneempänä kulttuurina. Ruotsissa kulttuurista on tullut diskursiivista, joka eroaa siinä mielessä Suomen kulttuurista, joka perustuu vieläkin ääneen lausumattomiin periaatteisiin. Sen takia Suomessa rahvas älähtää etenkin persujen kautta herkemmin kuin Ruotsissa, jossa poliitikot ovat kehittäneet kulttuurinsa diskursiivisyyden myötä uuden poliittisen korrektiivisuuden käsitteen, jonka takia esimerkiksi Ruotsidemokraatteja ei hyväksytä toisten puolueiden osalta. Ruotsin kulttuuri on kehittynyt siinä mielessä, että se on vanha ja maa on ollut suurvalta. Voidaan kuitenkin sanoa, että samoinkuin Ruotsin kulttuuri perustuu diskurssiin, on sama ongelma myös Britannialla. Molemmat kärsivät kulttuuriväsymyksestä, mikä on maahanmuuttajien ottamisen myötä johtanut näiden maiden joidenkin maahanmuuttajien asuttamien alueiden täydelliseen irtoamiseen ympäröivästä yhteiskunnasta. Maat segregoituvat samalla kun valkoiset eivät halua asua samoilla alueilla maahanmuuttajien kanssa. Kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa maahanmuuttajien arvostelusta on tullut tabu ja Britanniassa vuonna 2001 Iain Duncan-Smith joka oli tuolloin Konservatiivipuolueen puheenjohtaja, erotti kauan puolueen vierellä toimineen poliittisen ryhmittymän eli Conservative Monday Clubin puolueesta. Monday Club arvosteli merkittävällä tavalla maahanmuuttoa ja sen seurauksia. Järjestön jäsenenä oli lukuisia ministereitä, kansanedustajia ja ylähuoneen jäseniä.

Konservatiivisuus sopii Britanniaan, koska sen instituutiot ovat niin vanhoja ja kunnioitettuja, minkä myötä ne ovat tulleet täysin itseisarvoisiksi - riippumattomiksi. Myös Britannian maineikas historia on osoittanut, että taloudellinen säätely ja valvottu talous eivät kuulu brittiläiseen yhteiskuntaan.

Carl Johan von Beckerin runon suomennos (kääntänyt Olli von Becker)

Laulu Kustaa III:n ajalle

Tietäähän sen, että sellainen monarkki on suurin, joka suurinta suosiota saa, ja korkein hyve saa korkeimman vallan.
-Kellgren

Monarkki! mahtavassa avaruudessa, siellä kuolemattomassa loistossa
Sinä nautit taivaallista lainaa kuninkaallisista hyveistä
En kai loukkaa sinua laulullani? En siis parjaa sinun seppelettäsi
muiston kukalla, joka on saatu menneiltä maineen kentiltä
Ei! Olen ruotsalainen ja runoilija: itseluottavaisesti voin tulla sinua päin
turvallisin tuntein ylennysuhriksi maun temppeliin
vain:
Aiheesta tulee sinun kansasi hyvyydellä kuunnella minua:
Minä en tuota sitä tuomiota - minä laulan sinun ajallesi
Kaarle kaatui. - verenpunaisella näyttämöllä vuorten keskellä
upposi aurinko.
Kuten mitä Svean ylpeys oli, ja mikä maailman ihmetyksen herätti
Kuten, uutena tai ei seisoi korkealla pohjoisen navan ympärillä
Ja hänen säihkyävän loistonsa hän ympäri maata kiristi
Hän kaatui - ja oli yö. Loistavassa liekissään.
Ja kammottavat pohjoisen taivasvalot, molemmat tuskallisia kohtaloissaan
Pimeydessä sieltä loisti, rannasta rantaan
Valaistuneet näyttämökuvat varkaudesta ja tarpeesta
Voimattomuuden taistelusta, jatkuvat häpeän seurana
Muutti muotoaan rauhaksi, jonka vuosisatojen perimä tuhlasi
Niin paljon pois maasta, kotimaan kamaraa repimässä
Ja kaatuneiden tovereiden suku karkotettuna isiensä joukosta
Siitä tuli sinun onnettomuutesi yläraja, oi Wasan kotitalo
Ei mistään muusta kuin uudesta hullutuksesta, sinä törmäsit tapaamiseen
Sinun omasta epäharmoniastasi tuplaantuu sinun värkkisi
Myrkytti rauhasi ja repi kohtusi
Tällä porukalla ei ole muuta arvoa, kuin olla ruotsalainen ja vapaa
Mies myi ulkomaisesta kullasta itsensä ja valtion koristeet
Mies ei toimi maansa edestä vaan puolueensa edestä
Ja suurin mies oli se, joka kaatoi koivut alas
Kadonnut oli se kansa, joka yhtenäisenä itsessään
Pelokkaasti katselivat muiden kruunujen haltijat
Jotka ravisuttivat perustuksiaan röyhkeällä sodalla
Ja antoivat kuninkailleen alistettuja kansoja
Kadonnut oli se voima, joka lähestyi ennen arvostettuja ajatuksia
Ja juhlitulla maalla, sankareiden hautojen välissä
Missä Pohjolan herrat olivat, se vaatii sitä heiltä
Ruma ja pahoinpidelty uusiksi orjiksi tulleiden suku
Minä haluan antaa vereni, onnen hetkellä
Ja sokraattisella ironialla tulen minä valitsemaan kuoleman
Koriste, joka on luotu on samassa linjassa kohtalon kanssa
EI kuitenkaan! Se ei ymmärrä: kuin tumma pilvi se seisoo
Kuitenkin päämäärätietoisena, kuten miten taulun hinta nousee
Ja kun kaikki hänen omansa romahti ja sai täyttymyksensä
Maailmankuvan korkea suunnitelma, jonka voi paljastaa ajattelijan silmille
Sinä tulit - ja päivä tuli. Purppuraan kiedottuna nousi hän ylös
Nautinnon heraldista tarjousta ympäri Ruotsin rajoja kantaa
Ja Wasan vanha valtaistuin, puhtaan loistelias huippu
Seisoi vakaasti majesteetin ja kunnian armeliaassa loistossa
Sinun ylösnoususi, ympärillä sinua kuninkaallinen mahti
Kunniotettu yrityksessään rauhoittaa ja siunata johtajia
Ja kansan kiitollisuus, sinä valvojien ympäröimä
Puolustuksen lujin, jaloin koristeissaan
Samalla uskollisella kuten myös voimakkaalla kädellä hän vei torniinsa
Itsenäisen toiminnan pahan uhalla valitsit
Voitit kansan sydämet - sinun omasi sanoi kuitenkin
että sinun pitää hallita heitä rajattomalla vallalla
Tämän jalon mahdin takia puolueet ovat kadonneet
Ja tämä kohonnut rintakehä, joka seisoo kuin pohjoinen vastaan etelää
Sinä vedät heitä puoleesi; vaikka samoin myös muita
Ja maailma näki isän joskus kunnioittavan veljeään
Yhtenäisen suvun johtaja, Sinä onnelliseksi tullut
Rauhallisuuden vaatimuksesta sinun kruunuasi palvotaan
Sinä toimit arvokkaasti kuin monarkki, sinua rakastetaan kuin ystävää
Ihminen kuunteli sydämen ääntä, kunhan se vain oli hän itse jota kuunteli
Kaikki olettavat nyt järjestelmällisempää asioiden rakennetta
Ja yhtenäisyys kaikessa antoi voimaa päätökselle
Suvaitsemattomuus sortui, ylitti sinun katseesi
Ja fanatismin onnesta tuli voimattomuutta, tai se murrettiin
Kaunis todellisuus astui lähelle valoisaa isänmaata
Todellisuuden päivänä ympäri sinun polkuasi piti levittää
Rehellisyys, sokeus, aina vaaka kädessään
Sisariensa saattamana, ja otti toisen puolen
Niiden välistä menit, onnellisuus askeleissasi
Kansasi palvomana, ja oikeudella jakaa oikeutta
Toiveen auttamana, anna meille ihmisyyden haavan vuoksi
Nähdä omilla silmillä, tehdä omilla käsillä
Ja ajatuksen jalo mahti, rikkoutuneiden ketjujen pakottaminen
Elämään ja liikkeeseen, sinusta kuukauden lepotilaan
Otti pöllön siivet, madon edelliseltä kerralta
Ja astui avaruuteen, tuottaa vain hämärtyvää hiekkaa
Muiden maiden maku ja heidän nähty loistonsa
Joka asettaa taitavan miehen huonon viereen
Ja meidän paljaat vuoremme Seinen rantojen leveydessä
Kansa, jonka uskotaan tulleen tuomituksi barbariaan ja yöhön
Sinun taideteoksistasi vaikuttaen kehuvan
Sergelin ateljeessa uskotaan Phidiaksen seisseen
Ja Mälarn ei halua vaihtaa kuvaansa Tiberiin
Runoilija laulusta, niin keveästä kuin yökukkujan äänestä
Demostheneen äänestä nerouden korkeassa temppelissä
Sai luotua täydellisyyden leiman
Niin koristit kiireesi uutuudella ja kauneudella
Ja yllätit heidät loisteliaalla neroudellasi
Sinä olit viisain niistä jotka loivat lakeja
Rakastamisen arvoisin eroosion kokeneiden killassa
Sinä levitit, hovin sisällä, sait itsellesi seuraa
Kaikki, mikä kuten, valoisana ja kauniina, tekee ihmisyydelle koristeita
Mahtavin lahjoissaan, tärkein sukkeluudessaan
Puhtain kielessä, vaatimattomin nautinnoissa
Itse annoit herätyksen tälle kauniille äänelle
Joka kasvoi piiristä piiriin, majojen naapurillisuuteen
Itse kannat arvollisuuksia, jotka persoonasi on kehittänyt
Ottaakseen tunteen yhteenliittymän, ja polvistuakseen sen eteen
EI loistoa ole vaan valtaistuimessasi, vaan kulta tekee sen
Joka ei ota huomioon puuseppää, vaan mustamielisenä maksaa
Ei! Maailma, ystävällinen kuitenkin, näki ystävyyttä linnassa
Näki onnen, pilailemassa, kuninkaan salien ulkopuolella
Tästä jalosta loistosta, pystyisin haavoittamaan enemmänkin
Onnellisen kansan yläpuolella, oliivien varjostamana
Jonka voima uudistuu, jonka haava ei enää vuoda
Jonka rauhallinen työteliäisyys oli annettu rauhan korkealle työlle
Nyt kasvattaja, nautit kuninkaallisesta asemastasi
Voisivatko ohdakekentät naamioitua uudeksi sadoksi
Ja Ruotsin työt, ylpeänä, Ruotsin porvareille nyökkää
Mitä toisten kansojen edellä, hänen arvonsa tuottaa
Metallin puhdas sävy, siellä ei ole varjoja
Annoit perusteellisen voiton sen työteliäisyydestä
Ja kauppaosasto levittyi yli tutkimattomien merten
Svean kölit lipuivat Inkojen rikkaille rannoille
Niin kutistui kulttuuririntama vaikka suurilla voitoilla
Tuomita ja jahdata hätää pois maastasi
Kaunis nousi ylös, uutuuden perusteellisella maaperällä
Ja hyve, rakastettuna, ymmärsi itse nauttia
Tämä näky ilahdutti silmiäni jotka olivat nautinnossa samana
Ja ei halunnut muuttaa katsettaan eräästä taulusta
Kuitenkin etualalla, Monarkki! Se haavoittaa sinua
Kansasi jumaloimana, valmistelet heille onnea
Mutta ei! - kuinka säälittävää elossa pysymisen lottoamista!
Asioiden muuttelu on se laki, joka pysyy maailman takia
Avaruus, aikana antaa kansalaisille nautinnon osa-alueita
Jokunen tusina on tullut rajoitetusti aidatuksi
Sodan tuoksinassa näen sinut ja Svean
Se ei kerro runoilijalle, että hänen pitäisi seurata kohtaloaan
Säikäytettynä vaakunan rikkomisesta , hänen ainoat kyyneleensä menevät
Laeille ja haavoille, jota sinä ja hän nostavat esiin
Se kerta kun hän tuli syylliseksi, oi kuningas! sinun mieltäsi päin
saakoon piirikuvittaja maksaa hänelle pian
Lyyra ei soita lauluja sodasta ja politiikasta
Hän oli täydellisen hiljaa - historia saakoon puhua puolestaan
Mutta kuitenkin, silmät painettuina muiden päiden alapuolelle
Pölyisessä maailmassa, missä tuntien määrä arvoaan laskee
JA kun se tuotti vieläkin rohkealle sydämellesi iloa
Siinä valtion puolikaarimaisessa tilassa, jonka Ruotsin hyvinvointi tuottaa
Nyt, katso lähemmäs tyytyväisenä tähän isänmaahan
Kuten sinä maan päällä lähenet rakkauttasi omin käsin
Ulkona sen suojatun osaston, jonka aiemmin laitoit torniisi
Kuin Svean ylpeä ja uskollinen vaakuna, kruunuistaan koristeltuna
Seisoi leijonaprinssi muut vierellään
Katso Kaarle, ylhäällä valtaistuimellasi, yhdestä rakkaudesta voimistuneena
Oikealla, loistoisa voitto, vasemmalla, toivon pisarat
Näen pohjolan kaksi kansaa, samassa puolustuslinjassa
Suuntautuneena yhteen, kilpaileva hyveissään
Käsivarsiensa voimalla, kiellekkeiden kivikoissa
Arvostetun isän maa, puristen isän omia mantuja
Ja tämän kansan ympärillä, ajankulun tuska
Selkeä nero järjessä ja maku joka loukkaa
Jos hän nousee ylös ajatuksien kentiltä ja runoilijuudesta
Vuosisataiset voitot valuvat barbariaan
Me menemme, kohti tätä tietä, testaamaan voimakkuutamme
Kyllä! tästä syntiaallokosta maailma peittyy
Sopii toki teidän terveytenne tietää sinusta, Monarkki!
Kasvaa uusiksi, kuten se suku, joka oli Nooan arkissa
Ja löydät, nimeesi liitettävän, kuolemattomuuden Pohjolassa

von Becker-suvun suomenkielistymisestä

Suomalaisten sukujen, kuten säätyläissukujen suomenkielistyminen alkoi 1800-luvun lopussa ja sitä jatkui 1930-luvulle asti. Kirjailija Johannes Linnankoski perusti vuonna 1906 Suomalaisuuden liiton, jonka tehtävänä oli suomenkielisen sivistyneistön luominen ja yliopiston täydellinen suomenkielistäminen. Ruotsinkieliset ja muulla tavoin vieraskieliset sukunimet joko suoraan käännettiin jos niillä oli vastinetta ja jotkut ottivat käyttöönsä jotenkin itseensä, asuinalueeseensa tai mielikuvitukseensa liittyvän nimen. Myös von Becker-suku suomenkielistyi vuonna 1935 Suomalaisuuden liiton kampanjassa, ja nimeksi otettiin Reinhold Octaviuksesta asti suvun kotipaikkana toimineen maatilan nimi - Virrantalo. Väestön suomenkielistyminen alkoi monella tavalla pääasemassa olleen JV Snellmannin kautta. Snellmanin mukaan kansallishenki voi syttyä ihmisten keskuuteen vain yksikielisyyden ja yksikielisen sivistyksen kautta. Snellmannin aloittama toiminta aloitti etenkin kaupunkilaisväestön keskuudessa järjestymisen fennomaaneihin ja svekomaaneihin - suomenkielisiin ja ruotsinkielisiin. Nimenmuutoksella katsottiin että jo mahdollisesti aikaisemmin tapahtunut äidinkielen muuttuminen suomeksi voitiin sinetöidä lopullisesti. Suomalaisen kansallishengen mukanaan tuoma innostus sai suomalaisen kansakunnan omaksumaan kansan oman ensimmäisen kielen ja siirtämään sitä lapsilleen.
Von Becker-suvun Luhangan haaran jäsenet omaksuivat suomenkielen 1900-luvun alussa. Isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker oli vielä voimakkaasti kaksikielinen, mutta jo hänen poikansa Frans Edvard oli pääosalta suomenkielinen. Frans Edvardin lapset olivat jo totaalisen yksikielisiä, suomenkielisiä. Samalla kun suku on suomenkielistynyt, on sen sosioekonominen, henkinen ja asemallinen valta vähentynyt, ja suku on tietyllä tavalla "vajonnut rahvaaseen" (Genealogi Axel Bergholmin käyttämä ilmaus). Kun ei voitu enää erottua joukosta kielen kautta, tuli eteen muut asiat joiden avulla taustaa oltaisiin voitu korostaa. Koska suku on ollut pitkän aikaa varsin köyhää ei se ole enää pystynyt erottumaan toisista ihmisistä rahankaan takia, ja koska suurin osa suvusta on suomenkielisiä Virrantaloja, ei sukua erota toisista keskiluokan edustajista enää mitenkään. Suvun kolmestakymmenestäkolmesta jäsenestä on tällä hetkellä akateemisesti koulutettuja vain kaksi, mikä olisi tänä päivänä vähän muidenkin sukujen saati sitten vanhan aatelisen suvun sisällä.
 Suomenkielistymisellä on lähestytty kansaa, ja nyt kun suvun jäsenet ovat pääosin kotoisin Itä-Suomesta, ei tuollaisen unionin Ruotsin kanssa tulisi enää olevan kovinkaan merkityksellinen. Suvun jäsenet ovat mukailleet suomenkielistymisessään muuta kansaa asuinalueellaan. Minä en henkilökohtaisesti näe enää mitään merkitystä sillä, että joskus on haluttu olla niin suomenmielisiä, että lähes ainoa merkki suvun jalosta taustasta korvataan muulla suomenkielisellä nimellä. Kuitenkin, koska on selvää, että Virrantalot ovat käyttäneet nimeään syntymästään asti, jos ei huomioida isoisääni ja hänen veljeään, on heillä tietty syvempi liite siihen ja sen takia kukaan Virrantalo ei vielä ole kahta serkkuani lukuunottamatta kääntänyt nimeään takaisin von Beckeriksi.
Mitä suvun suomenkielistyminen siis merkitsi? Se merkitsi etenkin sitä, että liitteet entiseen ruotsinkieliseen menneisyyteen pyrittiin hautaamaan. Siinä haluttiin tehdä ero nykyiseen ja menneeseen. Kai suvun liite uuteen syrjäiseen paikkakuntaan ja toisten ruotsinkielisten sukuhaarojen sammuminen antoi Frans Edvardille pontta lähteä viemään nimen vaihtoaan toteen. Sittemmin kaksi isoisäni sisarta ottivat täysikäiseksi tultuaan takaisin suvun alkuperäisen nimen. Jotkut rasistiset rotuteoreetikot katsoivat suomalaisten innon suomentaa nimensä liittyvän haluun luovuttaa entinen teutoninen ja germaaninen perintö pois ja liittyä alempiarvoisen itäbalttilaisen rodun joukkoon. Totuus on kuitenkin niin, että sivistyneistöstä ja aatelisista erottuva tavallisen rahvaan jäsen oli useimmiten ottanut tai hänen esivanhempansa olivat ottaneet käyttöönsä ruotsinkielisen nimen silloin kun se takasi suosiota. Päinvastaisiakin esimerkkejä on olemassa, esimerkiksi Henrik Tikkanen, jonka isoisän isä oli vielä täysin suomenkielisestä taustasta tullut tieteilijä Paavo Tikkanen, jonka väitöskirja lukeutuu tuona aikana harvinaiseen ryhmään suomenkielisyytensä takia, oli täysin ruotsinkielinen.
Suvun suomenkielistyminen sinetöi suvun vajoamisen tavalliseen keskiluokkaan. Vaikka haluttaisiinkin säilyttää selkeä suhde suomen kieleen, tulisi esimerkiksi lapset kasvattaa kaksi- tai jopa kolmekielisiksi. On totta, että kielitaidon laajuus antaa lapsille mahdollisuuden avartaa maailmankuvaansa ja pärjätä erinäisissä tilanteissa. Myös on niin, että jos haluaa saada käsityksen tämän suvun taustasta, on osattava ruotsinkieltä, koska lähes kaikki suvun jäsenten kirjoittama materiaali ja korrespondenssi on ruotsin kielellä. Jotta tietäisimme yhteyden suvun alkuperään on ruotsia osattava ja jos se jostain tuntuu vaikealta, niin on sanottava, että yhdenkin uuden kielen opettelu luo mahdollisuuksia toisten kielten opiskelulle. Varmaan on sanottava, että Reinhold Octaviuksen avio täysin suomenkielisen paikallisen naisen kanssa oli omiaan edistämään ja vauhdittamaan suvun suomenkielistymistä. Kaavilla oli vaikeaa ylläpitää vanhaa ruotsinkielistä säätyläiskulttuuria ja näin ollen suomenkielistyminen ja suvun nimen muuttaminen oli ainoa vaihtoehto. Nyt kuitenkin koska suuri osa suvun jäsenistä ei enää asu Kaavilla, voi mondeenimman nimen omaaminen tuoda suurempia mahdollisuuksia Euroopan maissa. Vaikka joku voisi sanoa, että nykyisessä Savossa olisi vaikeaa ylläpitää ruotsinkielistä säätyläiskulttuuria, niin on sanottava, että esimerkiksi Juvan ja Joroisten Grotenfeltit ovat ylläpitäneet Savossa ruotsinkielisyyttä jo yli kolmensadan vuoden ajan. Toki on sanottava, ettei suvun kaavilaistunut haara ylläpitänyt edes sata vuotta sitten sellaista omaisuutta, että heitä olisi voinut kutsua rikkaiksi tai suurmaanomistajiksi. On sanottava myös se, että koska Reinhold Octavius kävi suomenkielisen Hämeenlinnan lyseon, on hänen kaksikielisyytensä todennäköisesti syntynyt jo varhaisella iällä. Mielestäni kaikkien von Becker-nimisten tulisi pystyä hallitsemaan ainakin kolme kieltä mahdollisimman varhaisesta iästä alkaen. On kuitenkin sanottava, että suvun suomenkielistyminen tapahtui aikana, jolloin puolisot jo tulivat talollisluokasta, joten suvun jäsenet eivät enää täysin olleet minkäänlaisia germaaneita, joiden olisi tullut tyytyä toisten ihmisten tarpeiden takia alempiarvoiseen finnougriseen kieleen, joka olisi tarkoittanut tahtomuksellista alastuloa sääty-yhteiskunnan pyramidissa. Isoisäni isä Frans Edvard von Becker, joka otti myöhemmin nimekseen tilansa nimen Virrantalo, istui varttuneemmalla iällään Kaavin kunnanvaltuustossa, jonne hän pääsi lopullisesti vasta nimenmuutoksen jälkeen. Vaikka voidaankin arvioida, että hänen isäänsä, entistä nimismies von Beckeriä kunnioitettiin pitäjässä vielä 30-luvulla, niin voidaan myös ajatella, että maalaisväestö on ollut taipuvaisempi äänestämään häntä Virrantalona kuin vieraskielisenä von Beckerinä. Näin ollen suku on sosiaalistunut merkittävämmällä tavalla ympäröivään väestöön suomenkielisenä sukuna. Muutos on ollut demokraattinen siinä mielessä, että suku on suomentanut nimensä aikana, jolloin nimenmuutos kosketti myös keskiluokkaan ja alempaan keskiluokkaan kuuluneita ihmisiä. Ja on sekin sanottava, että myös nimi Virrantalo on suojattu, ja keillään muilla kuin jotenkin sukuun liittyvillä ihmisillä ei ole ollut eikä tule olemaan mahdollisuutta ottaa tätä nimeä käyttöönsä.

Kirjoitus Uutis-Jousessa (marraskuu 2015)

Miksi elämme länsimaisessa yhteiskunnassa?
Pariisin terrori-iskut järkyttivät maailmaa viime viikolla. Isikseen yhteydessä olevat tai heihin sympatiaa kokevat terroristit olivat iskun taustalla. Ihmiset ovat suhtautuneet tekojen alkusyihin ambivalentilla tavalla. Toiset ovat korostaneet isiksen murskaamista lähi-idässä ja toiset sanoneet, ettei esimerkiksi Ranskan olisi tullut puuttua Isiksen toimiin sen alkusijoilla.

Terrorismi perustuu ajatukseen, jonka mukaan rauhallisten ihmisten arkeen ja normaaliin instituutioiden toimeen suunnatuilla iskuilla ja ihmisten murhaamisella saadaan aiheutettua epäsopua ja tuskaa ihmisten keskuuteen. Koska terrorismi on kovin uhkarohkea tapa taistella, sopii se ihmisille, joilla ei ole valtaa yhteiskunnan sisällä. Sen takia voidaan sanoa, että ristiriitaiset tavoitteet ovat tällaisten tapahtumien taustalla.

Esimerkiksi Britanniassa passipoliisit, joita ihmiset näkevät kaduilla, eivät kanna asetta, joka perustuu siihen, että poliisi-instituutiolla on tavallisten ihmisten keskuudessa niin suuri kunnioitukseen perustuva asema, ettei ihmisiä tarvitse erotella toisistaan raa'an näkyvän voiman avulla. Mielestäni tuo asia tarkoittaa sitä, että brittiläinen yhteiskunta on sisäisesti eheämpi kuin monet muut. Poliisia kunnioitetaan riippumatta siitä onko heillä aseita vai ei. Monet Britannian kulttuuria arvostavat pitävät aseettomia passipoliiseita merkittävänä kulttuurin korkeutta osoittavana esimerkkinä. Terroristien kanssa tappeleminen uhkaa muuttaa yhteiskunnat sotakentiksi, jotka tirsuvat aseita, pakottamista ja ihmisten perusoikeuksien viemistä.

Mielestäni länsimainen yhteiskunta perustuu siihen, että sen instituutiot ovat itseisarvoisia, jonka perusta on kunnioituksessa mitä koetaan instituutioita kohtaan. Koska korkeimmat instituutiot ovat henkisesti vapaimpia, tulisi niitä myös voida kyseenalaistaa, kritisoida ja ironisoida. Terrorismi on tapa taistella instituutioita vastaan sen takia, että niiden selkä taittuisi, mutta rauhanomaisessa kritiikissä tulisi instituutioita voida uudistaa kriittisellä asennoitumisella. Tämä on tapa länsimaisessa yhteiskunnassa, joka erottaa sen terroristien taustasta. Samalla kun on tärkeää taistella terrorismia vastaan, tulisi länsimaisia instituutioita voida uudistaa ironialla ja kritiikillä.

Kysymys homojen oikeuksista valtionkirkon sisällä on yksi merkittävä kritiikin aihe, johon kirkon tulisi suhtautua tulevaisuuteensa kuuluvana uudistusaskeleena. Instituutioiden toimintaan liittyy se, että niiden tulisi voida olla itseisarvoisia mikrokosmoksia, jolloin ihmisten halu työskennellä ja samalla olla osa kokonaisesta instituutioiden kokoelmasta voisi vahvistua. Valtionkirkkoa instituutiona tulisi kunnioittaa, mutta samalla siinä tulisi voida harrastaa kritiikkiä, joka tukee sitä, kun instituutiot muuttuvat ihmisten kaltaiseksi. Samalla kun jotkut uskonnot eivät ole elämää myötäileviä ja inhimillisiä varsinaisessa mielessä, tulisi meidän länsimaisen kristinuskomme olla esimerkkinä näyttämässä, että me emme tuomitse ihmisiä heidän kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisen tai uskonnon kautta.

Edith Södergranin runojen suomennoksia (kääntänyt Olli von Becker)

Vanha talo
Kuinka uudet silmät näkevät menneisiin aikoihin
kuin muukalainen jolla ei ole sydäntä
Kaipaan pois vanhoihin hautoihini
surullinen suuruuteni vuotaa katkeria kyyneleitä
joita ei näe
elän paikoillani vanhojen aikojen ihanuudessa
muukalaisten keskellä jotka rakentavat uusia kaupunkeja
sinisten huippujen yllä taivaan rantaan asti
puhun kaivaten vangittujen puiden kanssa
ja halaan niitä kuitenkin
Kuinka hitaasti aika ohjaa asioiden suuntaa
ja äänettömästi polkee kohtalon kovaa kantapäätä
minun täytyy odottaa vaivattomaa kuolemaa
joka tuo vapauden minun sielulleni

Toivomus
Kokonaisessa aurinkoisessa maailmassamme
toivon vain puutarhatuolia
jolla kissa ottaa aurinkoa
siellä voisin istua
kirja sylissäni
vain yksittäinen pieni kirja
siltä uneni näyttää

Vaivaavat unet
Kaukana onnesta makaan saarella meren keskellä ja nukun
sumu puhkeaa ja leijuu ja tuulet vaihtuvat
uneksin vaivaavia unia sodasta ja suurista pidoista
ja rakkaani seisoo laivalla ja katsoo
kuinka kyyhkyset lentävät ja eivät tunne kaipuuta
hänen sisällään ei ole mitään huonoa
joka ei pystyisi muuttamaan itseään.
hän näkee kuinka alus lipuu kohti halutonta tulevaisuutta
terävä köli kaivertaa vastaanhangoittelevaan kohtaloon
siivet kantavat hänet maahan, jossa
kaikki mitä hän tekee annetaan anteeksi
merkityksettömien ja ylpeiden päivien
maa kaukana poissa kohtalosta

Onnen kissa
Minulla on onnen kissa sylissä
se pyörittää onnen lankaa
onnen kissa, onnen kissa
tuo minulle kolme asiaa
tuo minulle kultainen sormus
joka sanoo minun olevan onnekas
tuo minulle peili
joka sanoo minun olevan kaunis
tuo minulle auringon sulka
joka pidättelee minun hulluja ajatuksiani
onnen kissa, onnen kissa
kiedo minua vielä vähäsen tulevaisuuteeni

Pohjolan kevät
Kaikki minun pilvilinnani ovat kadonneet kuin lumi
kaikki minun unelmani ovat vesittyneet kuin sade
kaikesta mitä olen rakastanut on jäljellä
sininen taivas ja muutamia mitättömiä tähtiä
tuuli kiertää kaivaten puiden keskellä
tyhjyys lepää. Vesi on tasaisesti hiljaa
vanha kuusi seisoo herätettynä ja ajattelee
valkoisen kuun valossa jota hän unessaan suuteli

Viktor Rydbergin runon käännös (kääntänyt Olli von Becker)

Roskaa

Elämän aamu-unista
hän rakensi viiritetyn sluupin
purjehtimaan hopeisissa puroissa
Hän leveän syvyyden yläpuolella
hän rakensi innokkaalla mielellä
aaltojen hyrinälle rannalla
sille puhui monesta muistosta
kaukaisesta ihmemaasta
ja joskus paistaen vasemmalta
ja vaaniva satujen saari
ja sointi, kuin hengen juhlista
tonni mustelmoituvan veden päällä
niin hän oli valmis heilumaan
rytmisten aaltojen tiellä
silloin hän näki salamien pauhaavan
maan ja meren päällä
näki pilviä etelässä ja idässä
ja kuuli kaukaa sieltä
nousevan äänien myrskyn
ja ratisevan asevarikon
näki tummat divisioonien tiet
tiensä tuhkien jakautuminen
loukkuunnuttaa kauniin lipun
polkee jalkoihinsa aatelisen asian
Hän antoi, kun tunnit pyysivät sitä
jos niin, surullisen muiston kanssa
hänen keveä aluksensa kohti kohtaloa
ollessaan tuuliajolla
Ja meni taisteluun, kuin maanjäristys
tulessa koko päivän lävitse
ja kuin voittoon holvattu
ja jopa tuhoon asti
Mutta nyt, kun aurinko on pelastettu
meren rannalla hän taas seisoo
hänen rantansa vetää myrskyä itseensä
hänen sielussaan on verinen haava
Taivaanranta kimaltaa
ja tummuvat laineet menevät
ja jättävät hiekan päälle
roskaa sieltä ja täältä
elämän aamu-unista
särkyneestä pienestä sluupista
joka voi hopeisella kimalluksella
ajaa meidät ulos sinisestä syvyydestä

Kolme Stefan Georgen runojen suomennosta (kääntänyt Olli von Becker)

Vajoaminen
Harmaat kirjat heiluttavat käsiä
Pitkin rantaa - nuollen lävistettyä aaltoa
Keltainen rikas maa, pehmeissä vihreissä niityissään
Maatila puutarhan alla katsoo alaspäin
Nuori kärsijä ennen tuulen airaa
Raidalliset armahtavat ja keveät säteet kädellä
Uusi laulu vielä kaiutti häneen uskon
Hänen katseensa lakaisi kohti sinistä rajatonta
Missä laivat liukuivat kohotetuilla kilvillään
Missä muut nukkuvat tiedottomina - onnellisina lahdessa
Ja kaukana siitä missä pilvet puhdistavat vuoria
Hän etsii toivomaansa ihmemaata
Rakastavat silmät katsoivat tiukasti vesittyneisiin silmiin
Valmiina hän otti näkymiä taivaallisesta lahjasta
Hiljaisesta eroamismelankoliasta kostunut
Palkinto toiminnasta - tietoinen maineesta

Ranta
Oi me käännymme pois aallonrannasta
Se, milloin villi haluamisessa, pyörii villisti
Sietää vain vaatimattomien lokkien siiveniskuja
Jatkuvan ovelasti siveys taivaan värejä näyttää
Me teeskentelemme olevamme paljon ennen päivää
Altaille vihreässä nummessaan ja kukka-asetelmissaan
Missä ruoho ja lehdet ja lonkerot pumppuavat taiteltuina ja korotettuina
Ja ikuisesti ilta alttarin pyhittää
Joutsenet näyttelevät marginaalista merkittyinä
Salainen valtakunta, on meidän hääparimme
Onni vie meidät vajonneesta pohjoisesta
Missä sinun huulesi loistavat kukkaan puhjenneen ehtoollismaljan vierellä
Ja sinun vartalosi virtaa pois kuin kukat lumessa
Sitten vauhdittaen jatkuvuuksia nuoteissa
Ja tehden laakeriteetä ja aaloeta

Keskustelu
Iloni ei koskaan ole riippunut kylmästä kunniasta
Kun unohdat vartalosi kuninkaallisesti
Alemmat piiat joita hän vie rohkeasti kävelylle
Ja sinä saavutat heidän ainoan huokauksensa
Tuskassa joudut heidän käsiään vasten taistelemaan
Jälkeen virkistävän juoman korkeammalta taholta
Oi, se tuottaa itsensä kumoon
Että äiti josta olen syntynyt
Herrallisesti tai anoen voi minut kutsua
Sen ei pitäisi minulta kaksinkertaisesti punaisena karata
Voisin pestä sinut silkkisissä aalloissa
Raskaassa purppurassa iloisesti sinua haluta
Mutta voin lohduttaa sinua vain varjosuudelmalla
Minä, keveän pilven lapsi ja helpompi suunnitelma
Kaaoksessa kysyvät, juhlivat armahdetut
Ja kärsivät, kuten minä sinun kärsivän luulen

Edith Södergranin runojen suomennoksia (kääntänyt Olli von Becker)

Kaksi luojatarta
Kun näit onnen kasvot, tulit pettyneeksi
Tämä nukkujatar leväperäisessä toimessaan
hän oli tunnetuin ja useimmin mainittu
vähiten tiedetty kaikista jumalattarista
hän joka huolehtii tuuleltaan tasaisesta merestä
Kukkaan puhkeavat puutarhat, hengettömät auringon paisteen täyteiset päivät
ja sinä päätit ettet koskaan palvelisi häntä
Lähempänä astut taas tuskaan syvyys silmissäsi
johon kukaan ei koskaan vetoa
kaikkein tunnetuin ja vähiten ymmärretty kaikista jumalattarista
hän joka huolehtii myrskyisestä merestä ja uppoavasta aluksesta
vangituista elämän hyväksi
ja yli raskaan tuomitsemisen joka lepää lapsissa äitiensä vatsoissa

Heijastava lähde
Kohtalo sanoi, valkoisena tulet elämään tai punaisena kuolet!
Mutta sydämeni päätti: punaisena tulet elämään
Nyt elän maassa jossa kaikki on sinun
kuolema ei hallitse koskaan tässä valtakunnassa
Koko päivän istun käsivarret leväten lähteen marmorireunoilla
kun ihmiset kysyvät minulta, onko onni täällä
heilutan päätäni ja hymyilen
onni on kaukana poissa, siellä istuu nuori nainen ja neuloo lapsentakkia
onni on kaukana poissa, siellä menee mies metsään ja rakentaa itselleen mökin
Täällä kasvavat punaiset ruusut ympärillä pohjattomien lähteiden
täällä peilaavat kauniit päivät omia hymyileviä piirteitään
ja suuret kukat menettävät kauneimmat lehtensä...

Kauneus
Mitä on kauneus? Vastaavat kaikki sielut -
kauneutta on jokainen tulvinta, jokainen liekki, jokainen ylituleminen ja jokainen suuri köyhyys
Kauneutta on olla kesään uskollinen ja alaston syksyyn
Kauneutta on papukaijan höyhenpeite tai auringonlasku joka julistaa myrskyä
Kauneutta on terävä mieli ja oma ääni: se olen minä
Kauneutta on suuri menetys ja hiljainen hautajaiskulkue
Kauneutta on aurinkolampun kevyt hurina joka herättää kohtalon hyrinän
Kauneutta on olla iloinen kuin ruusu tai unohtaa kaikki auringon paisteen takia
Kauneutta on risti, jonka munkit valitsivat tai helminauha, jonka daami saa rakastajaltaan
Kauneutta ei ole se ohut soosi, jossa runoilija tarjoaa oman itsensä
Kauneutta on johtaa sotaa ja etsiä onnea
Kauneutta on palvella korkeampaa voimaa

Elämän sisar
Elämä muistuttaa eniten kuolemaa, siskoaan
Kuolema ei ole ihmeellistä
Voit hyväillä häntä, pitää hänen kättään ja sivellä hänen hiuksiaan
hän antaa sinulle kukan ja hymyilee
Voit painaa kasvosi hänen rinnoilleen
ja kuulla hänen sanovan: on aika mennä
Hän ei tule sanomaan sinulle, että hän olisi erilainen
Kuolema ei makaa vihertävänvalkoisena kasvot painettuina maahan
tai selkä painettuna valkoisille paareille
kuolema menee ympäri lapset pois leikattuina ja puhuu kaikille
Kuolemalla on heikot ominaisuudet ja pyhitetyt lapset
sinun sydämellesi laskee hän pehmeän kätensä
Se joka tunsi pehmeän käden sydämellään
häntä ei auringonpaiste lämmitä
hän on kylmä kuin jää ja ei rakasta ketään

Elämä
Minä oma vankini, sanon näin
elämä ei ole kevät, verhottuna vaaleanvihreään samettiin
tai hyväily, jonka saa harvoin
elämä ei ole päätös lähteä
tai kaksi valkoista kättä jotka pidättävät
Elämä on tiukka kehä, joka pitää meidät vankeina
se pyhitetty ympyrä, jota emme koskaan ylitä
elämä on läheltä kulkev a onni, joka menee ohitsemme
ja ne tuhannet askeleet, joita emme ota
Elämä on pettää itsensä
ja maata liikkumatta lähteen pohjalla
ja tietää että aurinko paistaa ylhäällä
ja kultaiset linnut lentävät ilman poikki
ja nuolennopeat päivät menevät ohitse
Elämä on sanoa lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi naamio kaikille jotka tulevat
Elämä on suhtautua arvoa antamattomasti omaan onneensa
ja sysätä sivuun ainoa silmänräpäisy
elämä on uskoa olevansa heikko ja ei vaivautua.

Odottava sielu
Olen yksin puiden keskellä lähellä vettä
elän ystävyyssuhteessa rannan vanhojen kuusien kanssa
ja kotoisessa yhteisymmärryksessä kaikkien nuorten vaahterain kanssa
Yksin lepään minä ja odotan,
en ole nähnyt yhtään ihmistä menevän ohi
Suuret kukinnot katsovat alaspäin minuun korkeilta varsiltaan
katkerat ryömiväiset ryömivät syliini
minulla on yksi nimi kaikelle ja se on rakkaus

Kipu
Onnella ei ole lauluja, ei ajatuksia, onnella ei ole mitään
Iske onnesi säpäleiksi koska onni on paha
Onni tulee hitaasti aamun viheltäessä nukkuvan korinassa
onni liukuu helppojen kuun kuvien alta tummansinisen tummuuden päällä
Onni on kenttä, joka nukkuu keskipäivän loisteessa
ja meren hengetön leveys alla vertikaalisten säihkeiden kylvyssä
onni on vallaton, hän nukkuu ja hengittää ja ei tiedä mistään mitään
Tunnetko kivun? Hän on toivottomasti hymyilevä kosteissa silmissään
Kipu antaa meille kaiken mitä tarvitsemme
hän antaa meille avaimet kuoleman valtakuntaan
Hän laukaisee meidät sisään läpi porttien kun me vielä epäröimme
Kipu kastaa lapset ja herää äitien kanssa
ja valaa kaikki kultaiset hääsormukset
Kipu huolehtii kaikesta, hän silittää ajattelijan otsaa
hän kiristää narun uskottoman naisen kaulaan
hän seisoo ovella kun mies tulee rakastettunsa luota
Mitä lopulta on se, mitä kipu antaa rakastajilleen?
En tiedä enää
Hän antaa helmiä ja kukkasia, hän antaa lauluja ja unia
hän antaa meille tuhat suudelmaa, kun emme odota sitä
hän antaa sen ainoan suudelman joka on todellinen
Hän antaa meille oudot sielumme ja oudot kiinnostuksen kohteemme
hän antaa meille kaikki elämän suurimmat voitot
rakkauden, yksinäisyyden ja kuoleman kasvot

Prinsessa
Kaikkina iltoina antoi prinsessa hyväillä itseään
Mutta ne jotka hyväilivät peittivät vain omaa nälkäänsä
ja hänen kaipuunsa oli vaatimaton mimoosa, suurisilmäinen tarina todellisuuden edellä
Uudet hyväilyt täyttivät hänen sydämensä katkeralla hunajalla
ja hänen vartalonsa jäällä, mutta hänen sydämensä halusi yhä lisää
Prinsessa tunsi vartalon, mutta hän etsi sydäntä
hän ei ollut koskaan nähnyt toisen ihmisen sydäntä
Prinsessa oli köyhin kaikista koko valtakunnassa
hän oli elänyt jo pitkään illuusioistaan
Hän tiesi että hänen sydämensä tulisi kuolla, ja murtua täysin, koska todellisuus kuluttaa
Prinsessa ei pitänyt punaisista suista, ne olivat hänelle vieraita
prinsessa ei tuntenut humalaisia silmiä, joissa oli jäätä pohjalla
He olivat kaikki talvilapsia, mutta prinsessa oli etäisimmästä etelästä ja ilman mielihaluja
ilman kovuutta, ilman esirippuja ja ilman oveluutta

Ei mitään
Olkaa rauhassa, lapseni, ei ole mitään
ja kaikki on niin kuin näet, metsä, savu ja muuttuvat näköalat
Joku seisoo kaukana kaukaisessa maassa
löytyy sinertävämpi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja keveämpi taivas
ja se on kaikki
Ei ole olemassa enää muuta kuin lunta kuusen oksilla
Ei ole mitään siinä kun suudellaan lämpimillä huulilla
Ja kaikki huulet kylmenevät ajan kuluessa
Mutta te sanotte, minun lapseni, että teidän sydämenne on suuri
ja että elää unohdettuna on pienempi paha kuin kuolema
Mitä haluat kuolema? Tunnetko kuvotusta hänen levinneistä vaatteistaan
ja mikään ei ole kuvottavampaa kuin kuolema oman käden toimesta
Meidän pitäisi rakastaa elämän pitkiä tunteja sairauden alla
ja ahdistavaa odotuksen vuotta
kuten pieni hetki jolloin autiomaa kukkii.

Tuoksuvat hyasintit
Minua ei saa uskomaan ärsyttäviin ilman eläviin
- kosto ja pieni sitoutuminen
Minä uskon tuoksuviin hyasintteihin jotka pudottavat alkuaikojen mehua
Liljat ovat rauhoittavia ja puhtaita kuin minun terävyyteni
Minua ei saa uskomaan ärsyttäviin ilman eläviin
jotka etsivät tuoksua ja infektiota
Minä uskon että suuret tähdet asettavat tien minun tarpeilleni
joku seisoo auringon ja etelän välillä, pohjoisen ja yön välillä

Grimace d'artiste
Minulla ei ole muuta kuin kätevä manttelini
minun punainen uhmaavuuteni
Minun punainen uhmaavuuteni menee retkelle
ikävään maahan.
Minulla ei ole muuta kuin lyyra käsivarteni alla
minun kova jouseni
minun kova lyyrani soi kansalle ja laumalle
avoimella tiellä
Minulla ei ole muuta kuin ylpeä kruununi
minun nouseva ylpeyteni
Minun nouseva ylpeyteni ottaa lyyran käsivarren alle
ja kumartaa hyvästit

Kirjoitus Siilinjärvi 90-vuotta-lehdessä

Toivalan auttamana maailmalle
Toivala on alkuperäinen kotipaikkani. Kävin kouluni ennen lukioon lähtöä Toivalassa. Vaikka Toivala on vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ollut tavallista maaseutua, poikkeaa se tavallisista syrjäkylistä. Savon rata kulkee Toivalan lävitse, kuten ysitiekin, ja lisäksi paikkakunnalla on lentokenttä. Toivalasta pääsee siis pois helpommin kuin monilta muilta samankokoisilta paikkakunnilta.

Haaveilin kaukaisemmista suurista paikkakunnista jo ala-asteella. Liikenneyhteyksien sijaitseminen lähellä antoi toivoa siitä, ettei paikka pysty sitomaan ketään tahdottomasti itseensä.. Ensimmäinen poliittinen aktiivisuuteni on jäänyt mieleen ala-asteajoilta: silloin oli tulossa eduskuntavaalit ja koulun aidan vieressä oli vaalijulisteteline, joka oli kaatunut aidan yli koulun puolelle. Erään kaverini kanssa otimme banderollin ja kannoimme sitä puolueen nimeä huudellen pitkin pihaa, kunnes leikki loppui rehtorin kiukkuiseen väliintuloon: "Rehtorin huoneeseen, te kaks!"

Olen lähtenyt Toivalasta usein ja palannut usein takaisin. Lähteminen on aina ollut toiveikasta ja määrätietoista: paikkakunta on antanut selkeät ja tehokkaat avaimet muualla maailmassa toimimiseen, vaikka sanon edelleenkin, että kouluaikana opin eniten itsekseni lukemista kirjoista enkä varsinaisesta kouluopetuksesta ja sama tendenssi on jatkunut yliopistoaikana.

Pitkä historia alueella asumisesta on ohjaillut liikkeitäni Suomessa. Miksi siis pidän Toivalasta: kylä on monissa maisemissaan jonkin keskieurooppalaisen paikkakunnan näköinen (suosikkini on näkymä peltoiseen metsänreunaan kun ollaan risteyksessä, jossa edessä on Suininlahdentie ja oikealla alakoulu) , kaupungeissa piilevät ongelmat eivät vielä kouluaikoihini olleet esillä Toivalan ala- ja yläasteilla. Kiusausta kyllä esiintyi, mutta ainakin itseni kohdalla se oli lähinnä henkistä.

Huono piirre maaseutupaikkakunnissa on se, ettei tavallisesta poikkeavaa ihmistä arvosteta, vaan häntä lähinnä kiusataan. Maailma kuitenkin muuttuu ja kun pääsee tekemisiin samanhenkisten ihmisten kanssa (joita ei paljon kouluaikana luokalla ollut), muuttuu kotipaikkakuntaa koskeva arvostuskin. Paikkakunta näyttäytyy ehkä niin mustavalkoisesti nuorelle lapselle, mutta myöhemmin kuva tasoittuu, kun voi havaita, että kunnassa on muitakin samankaltaisilla arvostuksilla varustettuja ihmisiä. On ollut helppoa ajatella, että minä olen yksin lähtökohtieni kanssa, mutta sen jälkeen mieleen ovat tulleet muutkin ihmiset.

Sen myötä on syntynyt arvostus sitä kohtaan, että jokaisella ihmisellä on olemassa jokin paikkakunta, johon hän on merkittävimmällä tavalla leimautunut. Tuo paikka minulle on Toivalan kylä Siilinjärven kunnassa. Keskustaajamasta on sanottava se, että Kuopion keskusta on aína ollut minulle arvokkaampi kuin Siilinjärven keskusta. Mikä minua vaivasi kouluaikana Toivalassa oli se, että vastoin kuin suurten kaupunkien lukioissa, urheilua ja urheilijanuorukaisia arvostettiin opettajien ja muun lauman toimesta eniten.

Olen aina ollut urheilussa menestymättömien puolella, koska muistan sen, miten yläasteella urheilussa heikosti menestyneitä pilkattiin ja asetettiin hierarkiaan. Muistan saaneeni varhain alkaneesta filosofian lukemisesta alentuvia ja varoittavia kommentteja niin urheilijanuorukaisilta kuin myös opettajilta. Kun ryhmäkollektiivisuuden aika loppui, alkoi vapaaherran elämä, jossa tärkeintä oli uskollisuus itselle ja totuudelle.

Toivala on nähnyt historiansa aikana paljon, kuten Suomen sodan taisteluita ja luulinkin Tanhulan metsässä olevaa maanuomaa ensin tuonaikaiseksi juoksuhaudaksi. Historian opettaja oikaisi käsitystäni ja sanoi, että taisteluja ei oltu käyty tuolla paikalla. Luonnonilmiönä tuo uoma on kuitenkin mielenkiintoinen. Leikimme kavereitten kanssa sotaa metsässä ala-asteaikana.

Kun on miespuolinen ja suuntautunut kirjallisuuteen, filosofiaan ja taiteeseen, on ymmärrettävästi kohtalaisen vaikeaa löytää samanhenkistä seuraa pikkupaikkakunnalta. Kuitenkin poikkeuksia on. Olimme veljeni kanssa joskus hoidossa naapurin tädin luona, joka varoitti meitä aina meluamasta liikaa, koska tädin mies, entinen kansakoulun opettaja joka julkaisi eläkevuosinaan puolen kymmentä kirjaa, esseitä, runoja ja poliisiromaaneita, oli kirjoittamassa omassa työhuoneessaan.

Oma kutsumukseni kirjallisuuden harrastamiseen alkoi noin 15-16-vuotiaana. Minulla oli tapana Kuopiossa lukiossa ollessani vaellella kirjakauppoihin ja ostaa koulukirjoja parempaa lukemista. Kuitenkin skolastinen pakko-opetus alkoi jo aiemmin. Nautin ensimmäisistä kouluvuosistani Toivalassa suuresti, koska kyynisyys ei ollut vielä saanut aihetta kehittyä. Sittemmin tasapäistävä opetus ja opettajat jotka eivät osaa opettaa, ovat muuttaneet asenteitani kielteisempään suuntaan.

Toivala on aina ollut rauhallinen paikka asua, pienillä paikkakunnilla on omat etunsa: ihmiset ovat oikeistolaisempia ja kunnioittavat yhtenäistä eettistä koodia, jonka vuoksi "kerrostalokyttäystä" ei suuremmin ilmene. Toivalan merkitys kehitykselleni on ollut suuri ja nyt kymmenkunta interrailia tehneenä ei voi enää ajatella sitä, mikä ilmeni halussani päästä kylästä maailmalle. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei Siilinjärven kannata liittyä Kuopioon, edusti Puijon torni, joka näkyy Kehvon mäelle ja josta usein lenkilläni kuljen, minulle suurempaa maailmaa ja suurempia mahdollisuuksia elämässä.

Lähteminen Toivalasta on merkinnyt minulle aina sitä, että palaamisen kohdalla ei tarvitse miettiä sitä, sopiiko se Toivalaan, koska se on aina sopinut. Tuleminen on sen myötäisesti aina tuntunut siltä, että akkuja on varmasti voinut ladata ilman liiempiä epäilyksiä paikkakunnalle sopimattomuudesta. Koska pieni paikkakunta ei tarjoa suuremmin mahdollisuuksia filosofiaa pääaineenaan opiskelleelle henkilölle, on muualle lähteminen ja muualla oleminen luonnollisesti koko ajan esillä. Toivala ja SIilinjärvi kuitenkin edustavat minulle mukavia paikkoja, jonne palata silloin kun ei ole ulkomailla tai muualla Suomessa.

Outko ottanna kaheksan liäkkeen?

"Outko ottanna kaheksan liäkkeen?", rääkäisi kahdeksaakymmentä käyvä ylipainoinen mummo lapsenlapselleen tajuttuaan juuri sen, että tarvittava tiedontuotto hänelle päin ei ollut vielä pelannut. Hän ei tiennyt miten noiden lääkkeiden otto oli vaikuttanut pojan poikaansa, mutta ainakin poika ei ollut koskaan kokenut mieluisana tuota korostettua valvontaa, jota isoäitinsä hänen suhteensa suoritti. Vanhus oli kasvanut maalla, jossa pelättiin kaikenlaista toisista poikkeamista. Toisista poikkeavien kohdalla sanottiin aina "hyvä luoja" tai "hyvä jumala". Toisista poikkeavat laitettiin aina saman mallin mukaisesti kärsimään poikkeavuudestaan. Tuota tietysti edusti etenkin naisten ylläpitämä juorunvälitysverkosto, jossa harrastettiin tiettyjen ihmisten arvioimista aina kun vain ylimääräistä aikaa riitti. Etenkin varottiin liian lukeneita ihmisiä, jotka eivät toisin suuntautumisensa takia kyenneet ruumiilliseen työhön. Sitä työtä nimittäin pidettiin aina kaikkia muita töitä arvokkaampana, olihan itse Luoja määrännyt nämä ihmiset siihen työhön. Vanhuskin oli kehuskellut lapsenlapselleen sitä, miten paljon "voemoo" hänen käsivarsissaan oli, ja monesti hän piteli käsiään lanteillaan kuin paraskin työnjohtaja, jonka ylimääräistä energiaa eivät vaimon kanssa vietetyt hetket ainakaan olleet vieneet. Tämä vanhus teki kaikki sisarustensa ulkotyöt, koska "kukkaa ee niihin ollu niin sopiva kuen hän". Lapsenlapsi vastasi vanhuksen tiedusteluun lääkkeiden otosta, että hän kyllä osaa pitää huolta omista lääkkeistään. Vanhus vetäytyi maanisdepressiivisen oikukkaasti makuuhuoneeseensa ja tuhisten ja muristen vetäytyi syvään uneen. Lopulta hän alkoi nähdä unta, jossa hän kulki kaupunginosan torilla kammoamiensa "rantaremmin" jäsenten keskellä ja kyseli vastaantulijoilta "Outko ottanna kaheksan liäkkeet". Ensimmäiseksi vastaan tuli nuori mies, joka ulkoasustaan päätellen vastasi vanhuksen rantaremmiksi kutsumieen nuorten miesten ja naisten ominaispiirteitä. Hän vastasi vanhukselle: "olisko sulla mummo siis varaa antaa mulle jottaen, että voisin käydä ostamassa niitä lääkkeitä? Kun isä ei antanut aamulla rahaa, ja kun ostin tuolta kaupasta muutaman tasoittavan, ei minulla nyt ole varaa niihin lääkkeisiin" Mummo erkani kauhistellen ensimmäisestä tiedusteltavasta ja siirtyi torin laidalle penkille ja kysyi penkillä istuvalta vanhalta mieheltä: "Outko ottanna kaheksan liäkkeen". Mies meni hiljaisen ja ujon näköiseksi ja kysyi varuillaan olevana mummolta: "Outko tavanna Hiljan? Onko se mennynnä kertomaan mun liäkkeistä. Minä en niin piä siitä, kun se pakottaa ottamaan niitä liäkkeitä kun ne vievät tasapaenoa ja vaikuttavat muutenkin huonosti vatsan toimintaan" Mummo erkani vanhasta miehestä ja meni torin keskelle nuorten naisten luokse ja kysyi "outteko ottanna kaheksan liäkkeen?" Naiset nauroivat toisilleen ja kysyivät mummolta, "oletko sinä mummeli varmasti kunnossa vai oletko karanna jostain hoitokodista? Minulla kyllä on ollut emättimen kuivuuden kanssa vaikeuksia, mutta lääkettä sitä varten en vielä ole edes ostanut". Sen jälkeen mummo vetäytyi taas syrjemmälle ja näki näyn jota hän ei ollut aiemmin kuvitellut koskaan näkevänsä. Torille kulki pitkäpartainen ja -hiuksinen mies, jolla oli kalkinvalkea kaapu ja orjantappurakruunu päässä ja suuri puinen risti selässä. Mummo epäili ensin voisiko hän mennä kysymään sitä Häneltä, mutta, koska hän oli aina tehnyt kaiken, myös ajatustoimintonsa, ripeästi, päätti hän kuitenkin lähestyä hahmoa ja tarkata häneltä: "Outko ottanna kaheksan liäkkeen?" Hän meni ja kysyi. Mies vavahti taaksepäin ja tunnusti: "ai niin, ne eivät antaneet minulle sitä lääkettä tuolla, kun antoivat minulle tämän kruunun ja ristin. Olisiko rouvalla antaa minulle niitä kaheksan liäkkeitä?" Siihen vanhus heräsi, mutta, koska hän havaitsi kellon olevan kahdeksan, meni hän lapsenlapsen huoneen ovelle ja jo ennen kuin hän oli saanut kysyttyä: "Outko ottanna kaheksan liäkkeen?" Hän huomasi vuoteen olevan tyhjä ja lapsenlapsen lähteneen. "Ounko minä ottanna kaheksan liäkkeen", hän ajatteli.

Symboleista ja syväsymboleista

Symboli tarkoittaa jotain merkitystä kantavaa ajatuksen kohdetta, joka muodostaa merkityksensä itsessään olevien merkkien perusteella. Kun ihmisten ajattelu vapautettaisiin yhteiskunnan ajatukset tukahduttavasta merkitysvallasta, voisivat ihmiset tavoittaa sellaisia maailmoita ajattelullaan, joita ei ensin oltu tiedetty olevan olemassakaan. Syväsymbolit tarkoittavat sellaisia symboleita, jotka on löydetty syvemmällä ajattelulla. Tavalliset symbolit ovat vertailukohdallisia symboleita, joilla on paikka aikatilassa. Ne voivat muuttua aina kun kommentaariaatti, yhteiskunnallinen valtaryhmittymä, katsoo sen sopivan itselleen. Vertailukohdalliset symbolit siis vertaantuvat toisiinsa julkisessa piirissä, ne voivat olla puheen tapoja, viihdekulttuuria ja tänä päivänä jopa ns. korkeakulttuuria. Kommentaariaatti eli lähinnä lehtimiehet, tahtovat hallita julkista piiriä siten, että se kontrolloi ihmisten mieliä siten, että he saavat esiin saman näkymän minkä kommentaariaatti tahtoo heihin istuttaa. Kommentaariaatin jäsenet siis hyötyvät tietoisesti tai tiedostamattomasti siitä, että heidän todellisuuskäsityksensä on vallitsevana ihmisten keskuudessa. Itsenäinen ajattelu vaatii vapautta kommentaariaatin ja sen instituutioita järjestelevän tunnustushierarkian vaikutuksesta. Kaikki ihmiset ovat mielestäni kokonaisuuksia, joihin sisältyy jotain kaikkien instituutioiden osista. Kuitenkin jokainen ihminen voi myös löytää erikoisalansa jostain tietystä instituutiosta, ja sen takia näiden instituutioiden tulisi olla riippumattomia ja pyyteettömiä ulkoisen avun suhteen. Ihminen on mikrokosmos ja niin myös instituutioiden tulisi olla mikrokosmoksia, riippumattomia toistensa avusta. Ja tuo riippumattomuus saavutetaan juuri sillä, kun kiinnitetään huomiota ihmisten koostumukseen instituutioiden koostumuksen ohessa. Symboleista on kirjoitettava se, että sama merkki, kirjain, kirjainyhdistelmä, käsimerkki tai kuvat voi merkitä toiselle täysin erilaista kuin mitä se merkitsee toiselle. Eli on sanottava, että vaikka ei tulisi korostaa kulttuuria arvotusten tekemisessä ja samalla kun toisaalta ei uskota siihenkään että universalismi olisi kaikessa oikein, tulisi varmaankin löytää jonkinlainen ratkaisu näiden kahden position väliltä. Ihmiset eivät siis tulkitse symboleitaan universaalisten normien mukaisesti eivätkä he myöskään ole täysin kulttuurijohtoisia arvioidensa tekemisessä. Eli samalla kun yritetään poistaa rasismia, tulisi myös kiinnittää huomiota siihen, miten skientismi voi joskus olla johtamassa ihmisiä harhaan sen suhteen miten heidän tulisi ajatella. Varmaan voi sanoa myös sen, että kaikkein voimakkaimpien ja elinvoimaisimpien kulttuurit ovat lähinnä universaaleja symboleita eli syväsymboleita. Kehittymättömimmät kultturiit ovat sitä vastoin kauimpina universaalisesta symbolikielestä. Tässä tullaan siihen mutkikkaaseen kysymykseen esimerkiksi siitä, miten maahanmuuttajat tulisi sopeuttaa uuteen maahansa. Olisiko heille annettava oikeus omaan kulttuuriinsa vai pitäisikö heiltä vaatia sataprosenttista integraatiota valtakulttuuriin. Nykypäivänä on varmain valistuneinta sanoa, että he voivat säilyttää sen osan omasta kulttuuristaan, joka ei ole ristiriidassa ympäröivän kulttuurin kanssa, eli samalla kun voidaan antaa jonkinlaista tilaa omalle kulttuurille tulee myös vaatia, että maahanmuuttajat omaksuvat jotkut tärkeimmistä valtakulttuurin osa-alueista. On myös mielestäni oikein, että jokaiselle ihmiselle on annettava mahdollisuus omaksua tapoja ja arvostuksia, jotka vallitsevat jossain pienemmissä kulttuureissa ja sellaisissa kulttuureissa, jotka eivät ole läsnä välittömimmissä kulttuuriympäristössä. Syväsymbolien voidaan siis nähdä tarkoittavan ihmisen alkuperäisimpiä arvostuksia asioiden suhteen, ja nuo arvostukset vaihtelevat ihmisissä sen mukaan mikä heidän vaikutteellisuutensa on kommentaariaattiin. Media kontrolloi ihmisiä ja se on tänä päivänä voimakkain yhteiskunnallinen auktoriteetti. Media itse asiassa pitää kansallisia ennakkoluuloja yllä etenkin siinä miten se valitsee jutun aiheita. Koska ihmisten syväsymbolien kokemistapa on erilainen ja on varmaan tarkoitettuakin, etteivät kaikki ihmiset voi päästää irti valtakulttuuristaan, joka kuitenkin voi olla arvoltaan selkeästi ala-arvoisempaa verrattuna yksilön omiin kulttuurisiin arvostuksiin. Matalammalla tasolla olevassa kulttuurissa on siis suvaittava se, että kulttuuriset arvostukset suurempia kulttuureita kohtaan ovat myönteisiä, ja ihmisille on annettava oikeus itse valita omat kulttuuriset arvostuksensa. Kulttuuri ei siis synny todella ulkoisesta, vaikka se useimpien ihmisten keskuudessa syntyy, vaan todellisimmat kulttuurin ylläpitäjät ja luojat saavat kiinnikeen kulttuuriin kuuntelemalla sisimpäänsä ja erottelemalla omia arvotunteitaan riippumattomasti erossa kommentaariaatista ja sen säätelemästä merkitysvallasta.

Kuinka hevonen lähti etsimään yökortteeria (kirjasta Guffars sagor, Carl Hugo von Becker, kääntänyt Olli von Becker)

Hevonen lähti kerran etsimään yökortteeria. Koko päivän oli hän pyörinyt yksin haassa mutta iltaa kohden oli hän tullut ikävystyneeksi ja hyppäsi yli peltoaidan. Nyt hän läksi etsimään maantien suunnasta, jotta hän löytäisi paikan jossa viettää yön. Kun hän kulki, kohtasi hän koiran. "Minne olet menossa vanha ystäväni?", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria.", vastasi koira, " Se on myös minun aikomukseni.", sanoi hevonen, "voimme kyllä jatkaa yhdessä matkaa." "Miksipäs ei?", vastasi koira. Ja niin meni hevonen edellä ja koira seurasi. Kun he olivat menneet jonkin matkaa, kohtasivat he kissan. "Minne olet menossa, kissimissi?", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria.", vastasi kissa. "Sitten voit tulla meidän kanssamme", sanoi hevonen. "Kyllä, en tiedä mitään mikä estäisi", sanoi kissa. Ja niin he jatkoivat matkaa yhdessä, ensimmäisenä kulki hevonen, sen perässä koira ja viimeisenä kissa. He eivät olleet menneet kauan kun he kohtasivat muutaman hanhen. "Minne herra ja rouva Hanhi ovat menossa?", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria", vastasivat hanhet. "Sitten voimme mennä samaa matkaa", sanoi hevonen. "Kyllä, meillä ei ole mitään sitä vastaan", vastasivat hanhet. Ja niin menivät hevonen, koira, kissa ja hanhet eteenpäin. Kun he olivat menneet jonkin matkaa, kohtasivat he kukon ja kanan. "Minne aviopari on menossa", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria", vastasi kana. "Sitten voimme jatkaa matkaa toistemme kanssa", sanoi hevonen.  "Kyllä se on paljon mukavampaa mennä yhdessä  kuin mennä yksin", sanoi kana. Ja niin ensimmäisenä meni hevonen, toisena koira, kolmantena kissa, neljäntenä hanhet ja viimeisinä kukko ja kana. Nyt alkoi pimentyä. Tummia ja raskaita pilviä kellui taivaalla ja pian alkoikin sataa. Silloin vastaan tuli pieni orava, joka juoksi pitkin tienlaitaa. "Minne sinulla on noin kiire, rakas ystävä?", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria", vastasi orava. "Niin kuin me muutkin! Me voimme kyllä mennä samaa matkaa", sanoi hevonen. "Kyllä, se sopii hyvin", sanoi orava. Ja niin menivät eteenpäin hevonen, koira, kissa, hanhet, kukko ja kana sekä orava. Tie vei läpi autioituneen tammimetsikön. Metsikön laidalla oli kylä. Siellä hevonen katsoi ensimmäisen tilan ikkunasta sisään ja kysyi voisivatko hän ja hänen matkakumppaninsa viettää siellä yön. "Ei, täällä ei ole yökortteeria", mies vastasi. Kun he menivät eteenpäin, saivat he saman vastauksen. "EI, täällä ei ole yökortteeria! Menkää naapuriin." Ja niin vastasivat muutkin heile. Kukaan ei halunnut majoittaa heitä. Lopulta viimeisen talon isäntä sanoi: "kylässä ei ole tilaa teille. Mutta metsän laidassa sijaitsee autioitunut romahtanut maja, joka kuuluu eräälle noidalle. Siellä voitte varmasti saada yökortteerin, koska hän on harvoin kotona. Nyt oli jo todella pimeää ja yksi jos toinenkin vesipisara alkoi tippua taivaalta. Kissa pelkäsi tassujensa tulevan märäksi ja kukko pelkäsi ettei nouse seuraavana aamuna riittävän ajoissa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä ja nähdä itse, saisivatko he katon pään päälle romahtaneessa majassa metsän reunalla. Kun hevonen ja hänen matkaseurueensa tulivat sinne, huomasivat he ikkunoiden olevan peitetyt ja oven vieressä salvan. Täällä ei ole ketään kotona, tällä avaamme oven", sanoi hevonen ja iski turvallaan salvan sivuun jonka ansiosta ovi aukesi. Iloisina astuivat he sisään ja jokainen heistä teki sen niin miellyttävästi kuin mahdollista. "Mutta siihen tulokseen voimme varmasti helposti tulla, ettei se tunnu mukavalta jos poljemme toistemme jaloille", sanoi kukko hevoselle. Kissa kiipesi uuniin ja pyöri pehmeässä tuhkassa, hanhet ottivat paikan tuolin alta, orava hyppäsi ikkunan vieressä olevaan krookukseen, kana ja kukko nousivat sohvan päälle, koira makasi pöydän alla ja hevonen oven luona. Keskellä yötä, kun kaikki muut paitsi kissa nukkuivat, tuli noita kotiin. Ulkona oli kaamea sää, oli sysipimeää, tuuli puhalsi ja satoi vettä taivaan täydeltä. Hän oli ollut muualla noitumassa ja hänellä ei ollut aavistustakaan että talo olisi täynnä tuntemattomia. Täysin hiljaa hän astui sisään ja meni uunin luokse, siellä hän näki kissan silmien loistavan pimeydessä. Hän luuli että kissan silmät olivat palavia hiiliä ja niin hän laskeutui alas ja yritti puhaltaa niitä kohden ja sytytti samalla tulitikkua. Mutta silloin kissa valpastui ja raapaisi noitaa naamaan. "Oi, oi! Se on varmasti taas anoppini, joka tulee uudestaan. Tunnen hänet raapaisutavasta", ajatteli hän ja istui järkyttyneenä tuolille. Mutta silloin heräsivät hanhet ja puraisivat häntä takamuksesta. "Se on räätäli, joka on piiloutunut tuolin alle ja näpsii minua saksilla", hän ajatteli ja siirtyi ikkunan viereen. Mutta siellä orava puri häntä korvaan. "Se on suutari, joka näpsii minua naskaleilla", ajatteli hän ja meni hieman kauemmas pöydän viereen. Mutta siellä puri koira häntä säärestä. "Kyllä minä nyt ymmärsin!", puuskaisi hän. Se on nimismies! Sen minä saan rahojeni takia." Nyt heräsivät myös kana ja kukko, joka levitteli siipiään ja kiekui. Mutta sillä hetkellä ajatteli noita että se oli suuri herra joka huutaa. Ja suorinta kättä hän meni ovelle. Mutta sillä samalla potkaisi hevonen häntä niin, että hän lensi ulos rappusia pitkin. "Sen minä arvasinkin", sanoi noita. Ja sydän kurkussa juoksi hän niin nopeasti kuin pystyi kylään ja kertoi mitä oli tapahtunut. Mutta ihmiset vain nauroivat hänelle päin naamaa ja sanoivat että se oli vain oikeudenmukaista. Majalle hän ei enää koskaan mennyt ja noituminen sai jäädä. Mutta hevonen, koira, kissa, hanhet, kana, kukko ja orava olivat niin tyytyväisiä yöpaikkaansa, että he päättivät kunnostaa majan ja tehdä siitä pysyvän kortteerinsa. Ja siellä asuvat he hyvinä ystävinä vielä tänäkin päivänä. Se joka ei usko sitä, saa itse puhua heidän kanssaan. Tie ei ole vaikea. Ensin tulee mennä oikealle ja sitten vasemmalle ja sitten suoraan eteenpäin. Majan tunnistaa helposti. Se on harmaa valkoisilla ikkunanreunuksilla ja punaisella ovella. Lähellä taloa on iso puu. Kissa istuu ikkunassa, portailla makaa koira, pihassa seisoo hevonen, ojassa vaeltelevat hanhet, orava kurisee puun latvassa, ja kana ja kukko kuhertelevat jätekasan päällä.

Palveluista ja niiden yksityistämisestä

Palvelu tarkoittaa jotakin yhteyttä jossa palvelun käyttäjä saa jotain palvelusta tulevaa itselleen kuuluvaa hyvää. Palveluilla voidaan helpottaa arjen sujumista, mutta pääosin ne tarkoittavat nykyisin oman elintason ja hyvinvoinnin ylläpitämistä tiettyjen mekanismien avulla. Palvelulla voidaan tarkoittaa esimerkiksi terveyskeskusta, sairaalaa, kauppaa, postia, pankkia tai kahvilaa. Kaikissa tarjotaan ihmisille mahdollisuus täyttää jokin tarpeensa. Abraham Maslow kuvasi ihmisten tarpeita erityisellä tarvehierarkialla, jossa alimpana olivat esimerkiksi ihmisen hengissä pysymistä tukevat asiat kuten syöminen ja juominen, kun taas ylimpänä olivat ihmisen itseaktualisaatioon eli itsensä toteuttamiseen kuuluvat arvot. Tuosta hierarkiasta voidaan havaita se, että tietyt palvelut ovat toisia itsestäänselvempiä. Tässä tullaan siihen aiheeseen, joka koskee sitä, miten palvelut järjestetään ja kuka vastaa niiden järjestämisestä. Eriytetyt tarpeet ihmisten keskuudessa vaativat nykypäivänä sitä, että palveluita on voitava yksilöidä erilaisiksi sen mukaan mikä ihmisten tarve on. Jäykät valtion ja kunnan instituutiot eivät yleensä halua uudistua, mutta pääsyy siihen tietysti on se, etteivät valtio ja kunta anna heille riittävästi rahaa että he pystyisivät uudistumaan. Tässä ei kuitenkaan ole mielestäni mitään vikaa. Käyttämäni termi tunnustushierarkia kuvaa hyvin sitä, miten instituutioiden tulisi olla itseisarvoisia eikä arvo- ja tuki-instituutioita, jossa järjestelmässä toiset instituutiot palvelisivat pelkästään tukemispositiossa samalla kun toisten itseisarvoisuudelle annettaisiin niihin kuulumaton huolen aihe. Tunnustushierarkiassa, jota ajatuksen manipuloimiseen keskittynyt kommentaariaatti ei hallitse, on tasoja, joissa sijaitsee instituutioita. Vapaassa tunnustushierarkiassa tasot ovat järjestäytyneet sen mukaan mikä niiden riippumattomuuden aste on. Sen takia korkeimpana hierarkiassa on metafysiikan ja uskonnon taso, koska se on kaikkein pyyteettömin tunnustushierarkian tasoista. Jos ajateltaisiin sillä tavalla, että instituutioilla olisi pelkästään tukemisluonteinen tehtävä, ei otettaisi huomioon sitä, että välinearvollinen tekeminen uhkaa monesti muuttua välinpitämättömäksi tekemiseksi. Jokaisen ihmisen tulisi hankkia itselleen jonkinlainen ammatti ja parhaimmassa tapauksessa ihmisten tulisi kokea nautintoa työstään siten ettei toiminnan itseisarvoisuus kärsi. Itseisarvoiseksi toiminnaksi voidaan määritellä niin siivoojan, kaupankassan, koulun ruokalan keittäjän kuin myös lääkärin ammatti. Tämän takia palveluita tulisi yksityistää rankemmalla kädellä. Kun työntekijöitä ei oteta palkkalistalle pelkästään sen takia, että yhdellä on kyky ottaa kuukauden ansio pankkitilille, voidaan lähestyä todellista ammattimaisuutta kaikilla aloilla. Ammattimaisuuden lisääntyminen tekisi ihmisistä kunniahimoisempia ja itsetietoisempia. Kaikki ilmiöt siitä, miten joissain töissä käydään vaan pienen mutta riittävän palkkapussin takia voisivat poistua, kun töihin palkattaisiin ainoastaan niitä, jotka todella haluavat tehdä kyseistä työtä. Koska on selvää, että matalapalkka-aloilla työllistyvät ihmiset ovat todennäköisesti tekemässä työtään jonkin välinearvon kuten pienen mutta riittävän palkan vuoksi, tulisi heille tarjota koko työssäolon aikana jonkinlaisia motivaatioharjoituksia, etteivät he pitkästyisi työhönsä ja tulisi huolimattomiksi. Mielestäni lukiot, erikoisterveydenhuolto ja päiväkodit esimerkiksi voitaisiin yksityistää ensimmäisenä. Tuloveroa tulisi laskea huomattavasti, kun menot ensimmäisen yksityistämisen aallon jälkeen helpottavat. Koska opintotuki menee monella sellaisiin tarkoituksiin, joihin se ei ole tarkoitettu, tulisi senkin kohtaloa miettiä. Perustulo tulisi kuitenkin ottaa käyttöön ja alustavasti se voisi olla jotain viidensadan ja seitsemänsadan välillä. Pienyrittäjiä tulisi valtion voida tukevan nykyistä enemmän, koska he edustavat toiminnassaan puhtainta omasta itsestä lähtevää yrittäjyyttä. Kaikkein erikoistuneemmat palvelualat tulisi yksityistää ensin ja vähitellen ulottaa yksityistäminen toisille aloille kuten kouluihin. Yksityinen palveluntarjonta takaa tai ainakin sen tulisi voida tulevaisuudessa takaavan ammattimaisuuden.

Sairaudentunnottomuus

Ei, ei minä en ole mikään hullu
ei, ääneni ovat minun yksityisasiani
ja vaikka puhun toisinaan itsekseni
on minulla oikeus kuvitella kuulijani
mitä te tungette minulle lääkkeitänne
vedän ne viemäristä alas
te ette sotke minun aivojani
ei vaikka ne tekisivätkin virheellisiä arvioita,
en ota lappujanne vastaan
saatte itse tavata keskenänne
enkä lähde mihinkään harrastepiiriin
minun sairauteni on minun sairauteni
ja vaikka maailma on yhtä kuin minä
en pelkää sitä prosessia joka on käynnissä sisälläni
ja vaikka minä on yhtä kuin maailma
en siinä maailmassa tarvitse terapioitanne

Mielen raskaus

Miks meidän ympärillämme kaikki kuolee
mikään ei jää kertomaan siitä
mikä oli meidän paikkamme - mikä määritti
meidän mieltämme, meidän makujamme
onko meidän paikkamme se -
mikä siksi määrätään, minkä muut päättävät
miksi mä tätäkään kysyn
mikä lisääntyy tästä tiedosta
mitä se kasvattaa, mitä helpottaa
kuin mieltäni joka raskaudessaan
vetää mukanaan kaikkea turhaa, roinaa
jota ilman voisi olla, joka ei kasvata
mieltämme olemaan ilman -
ilman sitä joka tekee kaiken valmiiksi
sellaiseksi, jonka avulla voisin palata

Kysymys suunnasta

Sääliäkö tätä ihmistä
ihmistä, joka repiessään toisia
repii samalla itsensä hajalle
maailma jossa tyhjänpuhujat korskuvat
ja pahoinpitelemisestä saa palkinnon
mikä paikka on ihmisellä,
sillä joka on vain ihminen
mikä hänestä näkyy kaiken läpi
voisimmeko nostaa hänet ylös
vai, täytyykö meidän
painaa hänet alas, itsemme mukana
mikä paikka on kohtuullisuudella
sillä mihin meitä ohjataan
voiko kukaan olla kohtuullinen
kun orjuus ja pakkotyö muodostavat maailman

Camden Townissa

Järkytys, mieleni järjestämä

kuin ainakin harrastama

noustaan ylös ja lähdetään täältä

vaikka niin ettei näytä huonolta säältä

Mennään Camden Towniin nukkumaan

että pystytään vielä illalla kukkumaan

Nicki Minaj kulki eilen unessani

kuin neulanpisto olisi ollut ranteessani

likaisia ajatuksia ja likaista mieltä

vaikkeivat kaikki uskalla näyttää edes kieltä

Camden Townissa olemme turvassa

koko ajan, kaiken aikaa hurmassa

eivät meihin vaikuta edes päihteet

The Doors of perception ja muut lähteet

voisinko nyt lopettaa tämän höpinän

kuin peräaukko jättäisi oman röpinän

Syksy

Syksy, taas yksi sellainen
olen alkanut nauttia siitä
putoavat lehdet kuin langenneita enkeleitä
sade aivan kuin Jumalten itku menetetylle kesälle
pimenevät illat kuin mailleen käyvän auringon muisto
ne tuovat mieleeni asioita
joita en kesällä ajattelisi
kun valoa ei ole, on minulla velvoite pitää sitä yllä
jotta en unohtaisi itseäni elämän syksyyn
tai ajattelisi liikaa Spengleriä
syksyn jälkeen tulee talvi ja talven jälkeen kevät
uusi kevät kaikelle, myös minulle
vaikka minua ei ole tarkoitettu
kulkemaan tuota muutosta montaa kertaa

Musertajat

Olisiko tämän oltava herätys
Niin, mihin
kuuntelen itseäni vain oikealla korvalla
vasen on varattu huhupuheille, valheille
voiko oleminen olla tarkoituksetonta
niin ettemme tiedä mitä siinä tekisimme
Itse yritän antaa jokaiselle valveillaolon hetkelle
- niin merkityksen, miksi jokin on jollakin tavalla
kuitenkin tarvitsemme siihen ulkoista voimaa
ei mikään voi tulla vain minusta
sillä ihminenkin on vain tyhjä taulu
ilman sitä jota häneen asetetaan
joudun siis antamaan muille sen oikeuden
oikeuden sanomaan merkitykseni
kuitenkaan en muserru sen alle
se on liian vähäistä siihen
siihen että minut muserrettaisiin