Mielenlujuus
Si fractus illabatur orbis; Impavidium ferient ruina.
- Horatius
Kuka olet sinä, tuntematon sankaritar?
Nähtävästi tuntemattomana olet päätynyt maahamme
En näe yhtään ilotulitusta, joka olisi sinulle omistettu
Mainettasi ei ole kuultu huhuista
Pieni toivonkipinä ei merkitse sinulle mitään
Näytät vaatimattomalta yksinkertaisissa vaatteissasi
Vain tutkijat sanovat, että Jumala
Näyttää majesteettiselta silmissäsi
Korkeita olevia! Olet hyvin mukana
jota sieluni on etsinyt
ja katsoo eteenpäin
Kyllä! Sinä olet se - Sinä olet mielen lujuus
Ja samalla näytät seisovan pois unohdettuna
Menneet ajat palvoivat sinua
Miksi meidän aikamme ei tee samoin
EI kuullut sinusta aiempien äänten perusteella
Vuorelta vuorelle, maan asukkaiden keskellä
Flunssa ei lunasta tulkitsijoiden henkeä
Sinulta pyydetään arvokasta uhria
Yksikään runoilija ei saa loukata mukavuuttasi
Kaikkialla on hiljaista ---- nyt siis! nyt laulan minä
Kuolevainen! Multaan sinut on sidottu
Läpi kaikkivaltiaan voimien
Tunne syntyperäsi: ruohosta suunnittelit
Mutta myös taivaan kanssa olet kamppaillut
Tule arvokkaaksi! Kuten äitisi, Maa
Ohjatkoon sinua, kuten häntä, oma luontosi
Tämän suuntauksen orja, oletko pelkästään eläin
Kuten Herra, olet ihmiseksi tullut
Etsi siis voimaa joka vie sinut siihen suuntaan
Jäsenyys tuntuu, jos haluat seurata sitä
Viisas järki punnitsee asioiden arvoa
Ja hahmottaa velvollisuuksiesi jälkiä
Paisuneiden tunteittesi kanssa unohdat niiden ohjeet
Niiden ohjausta vastaan tappelee sinun tahtosi
Sattumanvaraisesti jokaisen aallon heittelemänä
Intohimojen ympärillä ei koskaan ole rauhallisia meriä
Oletko myrskyn heittelemä pallo, kohtalon orja
Ja ei ole kyvyllinen seuraamaan hyveiden ohjausta
Ruori lipeää pois hänen kädestään
Ja törmäsit päin rannassa olevia kiviä.
Oi, mitä paatteja ohjaamaan oppisit
Jos pelkäät esteiden moneutta
Sinun viisaudestasi ei ole siinä mitään apua
Ja täyttymyksen tie on esteitä täynnä
Sydämen hyvyys ja rauha ei vie maaliin
Aatelinen pyrkimys, hyveellinen ratkaisu
Ei ole tietoinen heikosta hetkestä
Kun hänen onnettomuutensa kasautuu polkujen varrelle
Ilman enempää velkaa, pelkästään heikkous vain
ajoi sinua, pahuuden heikkoudesta
Luotu niin, että olisi luonnon kuningas
Kuinka arvotettaisiin silloin Majesteettiä
Syvyys, tästä korkeudesta on uhka
Mikä ylempi voima pelastaa sinut siltä?
Kyllä! on olemassa voima, joka voi pelastaa sinut
Tässä kylmyydessä sinun luonasi osaat viljellä
Joka täyttää ihmisen arvokkuuden
Monarkin valtaistuimella, viljelijöiden tuvassa
Mielenlujuus, oi, tunne sen voima!
Jokainen yksilö on suuri sen kanssa
Täällä seisoo temppeli joka taivaalle riittää
Ilman aatelisen asian samankertaisuutta
Rakennustaito ja mahti herättää sinut syvyydestä
Jokainen koriste on erityisveron alainen
Sen kupolin ja laitojen ympärillä ylistyssana kaikuu
Mutta peitetyn pinnan ihmiset unohtavat pois
Ulkona jonka temppeli lyhyen ajan sisällä
Suureksi rauniokasaksi se romahtaa
Mielenlujuus kuten sen perusta on
Jolle Maan hyveet pitävät messua
Kyllä! Niin kuin auringon säde ja lämpimät lahjoitukset
Huipulle, joka valaisee avaruuden
Ja jonka säihkyjen heijastama sulkee valolta
Väärän nimen alla, sen vartalosta
Joten minä myös mielen lujuutta loukkaan
Kuin äiti kaikkien hyveiden avusta
Istui alas keskelle niiden kilpailuun
Pyörittää hänen lohikäärmeen lentonsa jokaiseen solmuun
Kaikki heidän noituuttava nautintonsa
Ovat peilien heijastamat hänen tekemiään.
Kaikki minkä sydän nostaa ja kaikki missä pyhyys majailee
Kasvattaa hän halaukseksi ihmisille
Painaa, kuin ulos tutkijankammiosta
Uskonto painaa hänen rinnassaan
Kun hän manaa sen marttyyria menemään
Kun hän nostaa henkensä miekkaa
Joka, riippumatta menetetystä maailmasta
Menee järkipuheen triumfin mukana taistelemaan
Pelastuksensa hän nostaa yli Lutherin
Siinä Vatikaani putosi silmänräpäyksessä
Despootin kädessä hän murskaa valtikkansa
Sankarikuninkaita hän lahjoittaa maailmalle
Sorron unesta kansoja herättää
Matkustaa, vapauden lippuja suojelee
Tuottaa ravintoa tähän aateliseen asiaan
Mittaaminen rajoittaa sen toimintaa
Luo suurisieluisuutta ja jälkeen tulemista
Ennen kuin hän sai rohkeuden voiman
Jos hän laittoi tikarin Caton käteen
Pelasti hän Wasan isänmaan
Ilman häntä, kuinka maa ei tullut
Muuksi kuin pahuuden ja pahoinpitelemisen leikkikentäksi
Hyveiden arvo muutenkin kuin pelkissä sanoissa
Sankareiden korkea mieliala muistossa vain!
Vetelyys tulee löysäämään yhteiskunnan siteen
Velvoitteen pyhä vaatimus unohdetaan pois
Ja suoruus, lyhyen ajan sisällä
nostaa pytty myytyihin käsiin
Luominen nöyryytettynä omien käsiemme kautta
Jumalan liikuttamana tullakseen maan häpeäksi
Mutta mies joka on varustettuna mielenlujuudella
On kaikissa elämissä suuri luku
Hänen toimintansa voi herättää maailman kurjuudestaan
Tai lähestyä varjon vierellä
Asetettuna korkeuteen, tai siinä tilassa
Hän menee eteenpäin kohti maalia jokaisella askeleellaan
Jos myös veri painaa hänen askeleillaan
Ja vaikka into on loukannut hänen ominaisuuksiaan
Nautintoiset aallot, väkivaltaa rätisevät uhkaukset
Hän on ihminen - sitä ei peitä hänen jalanjälkensä
Lujasti mutta lempeästi, kuin kuningas, tulee hänen toimia
Valtion palvelija herännäisyydessään ja tiukassa toiminnassan
Hänen aikansa ei todella ole hiljaa
Ei ole kehunnasta avioitunut
Kruunulle, hänen tulee ylitsepaisumuksensa pyhittää
Jotta tekisi toisille kaltaisilleen hyvää
Palasina, tyytyväisenä tekemänsä pahan vähyyteen
Hänen lapionsa ja hänen karhean kakkunsa kanssa
Todellisuudesta valaistuneena, nyt seuraa Sokratesta
Kuolee, Lain ja Valtion pelastamana ja pelastaneena
Jos hänen isänmaansa puolustus sen tuntee
On hän sankari ilman voimaa ja uhmaa
Sen kilveksi, hän rauhassa rintansa asettaa
Sen suojaksi hän löysi paikan veressään
Mutta ei niin kuin miten hän asettaa kilpensä
Maineen silmäyksen tyhjässä satamassa
Antaakseen vihreälle lehdelle oman nimensä
Hän ei mene, palkattuna, mikä vastaa kaltoinkohtelua
Maine on tarkoitettu hänelle, veljien ansioksi
Ei verisessä kulkueessa voiton vaunuissa
Jos hänen voimakas henkensä pakotetusti taistelee
Kohti vartalon vaivoja, sielun ahdinkoa
Tai jos hän asuu onnen vierellä
Ulkona täyttymyksen kiltoitetusta salista
On hän ylösnostettuna onnen oikuista
Hänen hyvät piirteensä ja suojansa ovat turvassa
EI sen liikkeistä ja ei sen uhkista
Häntä tämän sattumuksellisilta teillä ohjaa
Hänen velvollisuutensa ja hänen ajatuksensa lujasti
Hän pysyy kumartelemattomana vaikka kannatin räjähtää
Ikäistensä ilmassa kantavaa suosiota hänen sielunsa miellyttää
Mutta ei päätä vielä hänen jalanjäljistään
Kuitenkin hän tietää, että tuuli ei kiertele
Enemmän oikukkaampi muutostilanne, kuin se
Ilman esteitä hän arvottaa asioita
Yllä asioiden, hän tuntee velvollisuuden äänen
Ulkona taivas, ja sisällä hänen rintansa
Hän itsensä tuntijana istuintansa vaalii
Maa huutaa: "Vapaus!" tai "Taittumus!" -
Itsensä keskellä, mikä tekee hänet onnelliseksi
Taittunut tulipesässä, puoliksi rutosta kärsivänä
Hyödyn päivän arvoisena, kuin Averroes
Hän oli heidän kykyjensä rajoilla
Löytää vielä uuden, joka on rajaton
Rauhallisuus syntyi hänen perästään
Ja hänen voimansa ottaa muotonsa vielä
Hän vaatii sen, mitä hän ei voi muuttaa
Ja menee välittämättä ihmisten paljoudesta kokoontumiseen
Nautinnon arvoista oli hänen tyytyväisyytensä
Arvokkaasti kärsii hän ja yksin tietää
Kun hän, seisoo naarmuisen kulkijansauvan varassa
Haltioituneena luonnosta ja maailmasta
Voimakkaampi kuin syvä, tumma hauta
Ja tuntematon ikuisuus hänen matkassaan
Seisoo mielenlujuus vaan, pelastaakseen
Säkenöivänä hänen viimeisestä kauniista toivostaan
Kuten, tähdet itse, tulevat loistamaan ylös
Yö hänen romahtaneessa majassaan
Viimeisellä kädellä, ilman kuiskaustakaan
Hän ottaa kuoleman, kuin ystävän, vastaansa
Isiemme jättiläismäiset pähkinät
Lopultakin muusani uskaltaa vedota sinuun
Hänen oli se maailma, jossa hän kulkee
Hänen oli se kuva, jonka hän on piirtänyt
Ympäröi taulun omilla muistoillaan
Ravista kilpiäsi, miekkaasi
Herättääksesi ajan ankean mielen
Antaa meille, perinnöksi rakentamastaan
Heidän sielujensa voiman, sen lujan hyveen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti