Roskaa
Elämän aamu-unista
hän rakensi viiritetyn sluupin
purjehtimaan hopeisissa puroissa
Hän leveän syvyyden yläpuolella
hän rakensi innokkaalla mielellä
aaltojen hyrinälle rannalla
sille puhui monesta muistosta
kaukaisesta ihmemaasta
ja joskus paistaen vasemmalta
ja vaaniva satujen saari
ja sointi, kuin hengen juhlista
tonni mustelmoituvan veden päällä
niin hän oli valmis heilumaan
rytmisten aaltojen tiellä
silloin hän näki salamien pauhaavan
maan ja meren päällä
näki pilviä etelässä ja idässä
ja kuuli kaukaa sieltä
nousevan äänien myrskyn
ja ratisevan asevarikon
näki tummat divisioonien tiet
tiensä tuhkien jakautuminen
loukkuunnuttaa kauniin lipun
polkee jalkoihinsa aatelisen asian
Hän antoi, kun tunnit pyysivät sitä
jos niin, surullisen muiston kanssa
hänen keveä aluksensa kohti kohtaloa
ollessaan tuuliajolla
Ja meni taisteluun, kuin maanjäristys
tulessa koko päivän lävitse
ja kuin voittoon holvattu
ja jopa tuhoon asti
Mutta nyt, kun aurinko on pelastettu
meren rannalla hän taas seisoo
hänen rantansa vetää myrskyä itseensä
hänen sielussaan on verinen haava
Taivaanranta kimaltaa
ja tummuvat laineet menevät
ja jättävät hiekan päälle
roskaa sieltä ja täältä
elämän aamu-unista
särkyneestä pienestä sluupista
joka voi hopeisella kimalluksella
ajaa meidät ulos sinisestä syvyydestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti