Toivalan auttamana maailmalle
Toivala on alkuperäinen kotipaikkani. Kävin kouluni ennen lukioon lähtöä Toivalassa. Vaikka Toivala on vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ollut tavallista maaseutua, poikkeaa se tavallisista syrjäkylistä. Savon rata kulkee Toivalan lävitse, kuten ysitiekin, ja lisäksi paikkakunnalla on lentokenttä. Toivalasta pääsee siis pois helpommin kuin monilta muilta samankokoisilta paikkakunnilta.
Haaveilin kaukaisemmista suurista paikkakunnista jo ala-asteella. Liikenneyhteyksien sijaitseminen lähellä antoi toivoa siitä, ettei paikka pysty sitomaan ketään tahdottomasti itseensä.. Ensimmäinen poliittinen aktiivisuuteni on jäänyt mieleen ala-asteajoilta: silloin oli tulossa eduskuntavaalit ja koulun aidan vieressä oli vaalijulisteteline, joka oli kaatunut aidan yli koulun puolelle. Erään kaverini kanssa otimme banderollin ja kannoimme sitä puolueen nimeä huudellen pitkin pihaa, kunnes leikki loppui rehtorin kiukkuiseen väliintuloon: "Rehtorin huoneeseen, te kaks!"
Olen lähtenyt Toivalasta usein ja palannut usein takaisin. Lähteminen on aina ollut toiveikasta ja määrätietoista: paikkakunta on antanut selkeät ja tehokkaat avaimet muualla maailmassa toimimiseen, vaikka sanon edelleenkin, että kouluaikana opin eniten itsekseni lukemista kirjoista enkä varsinaisesta kouluopetuksesta ja sama tendenssi on jatkunut yliopistoaikana.
Pitkä historia alueella asumisesta on ohjaillut liikkeitäni Suomessa. Miksi siis pidän Toivalasta: kylä on monissa maisemissaan jonkin keskieurooppalaisen paikkakunnan näköinen (suosikkini on näkymä peltoiseen metsänreunaan kun ollaan risteyksessä, jossa edessä on Suininlahdentie ja oikealla alakoulu) , kaupungeissa piilevät ongelmat eivät vielä kouluaikoihini olleet esillä Toivalan ala- ja yläasteilla. Kiusausta kyllä esiintyi, mutta ainakin itseni kohdalla se oli lähinnä henkistä.
Huono piirre maaseutupaikkakunnissa on se, ettei tavallisesta poikkeavaa ihmistä arvosteta, vaan häntä lähinnä kiusataan. Maailma kuitenkin muuttuu ja kun pääsee tekemisiin samanhenkisten ihmisten kanssa (joita ei paljon kouluaikana luokalla ollut), muuttuu kotipaikkakuntaa koskeva arvostuskin. Paikkakunta näyttäytyy ehkä niin mustavalkoisesti nuorelle lapselle, mutta myöhemmin kuva tasoittuu, kun voi havaita, että kunnassa on muitakin samankaltaisilla arvostuksilla varustettuja ihmisiä. On ollut helppoa ajatella, että minä olen yksin lähtökohtieni kanssa, mutta sen jälkeen mieleen ovat tulleet muutkin ihmiset.
Sen myötä on syntynyt arvostus sitä kohtaan, että jokaisella ihmisellä on olemassa jokin paikkakunta, johon hän on merkittävimmällä tavalla leimautunut. Tuo paikka minulle on Toivalan kylä Siilinjärven kunnassa. Keskustaajamasta on sanottava se, että Kuopion keskusta on aína ollut minulle arvokkaampi kuin Siilinjärven keskusta. Mikä minua vaivasi kouluaikana Toivalassa oli se, että vastoin kuin suurten kaupunkien lukioissa, urheilua ja urheilijanuorukaisia arvostettiin opettajien ja muun lauman toimesta eniten.
Olen aina ollut urheilussa menestymättömien puolella, koska muistan sen, miten yläasteella urheilussa heikosti menestyneitä pilkattiin ja asetettiin hierarkiaan. Muistan saaneeni varhain alkaneesta filosofian lukemisesta alentuvia ja varoittavia kommentteja niin urheilijanuorukaisilta kuin myös opettajilta. Kun ryhmäkollektiivisuuden aika loppui, alkoi vapaaherran elämä, jossa tärkeintä oli uskollisuus itselle ja totuudelle.
Toivala on nähnyt historiansa aikana paljon, kuten Suomen sodan taisteluita ja luulinkin Tanhulan metsässä olevaa maanuomaa ensin tuonaikaiseksi juoksuhaudaksi. Historian opettaja oikaisi käsitystäni ja sanoi, että taisteluja ei oltu käyty tuolla paikalla. Luonnonilmiönä tuo uoma on kuitenkin mielenkiintoinen. Leikimme kavereitten kanssa sotaa metsässä ala-asteaikana.
Kun on miespuolinen ja suuntautunut kirjallisuuteen, filosofiaan ja taiteeseen, on ymmärrettävästi kohtalaisen vaikeaa löytää samanhenkistä seuraa pikkupaikkakunnalta. Kuitenkin poikkeuksia on. Olimme veljeni kanssa joskus hoidossa naapurin tädin luona, joka varoitti meitä aina meluamasta liikaa, koska tädin mies, entinen kansakoulun opettaja joka julkaisi eläkevuosinaan puolen kymmentä kirjaa, esseitä, runoja ja poliisiromaaneita, oli kirjoittamassa omassa työhuoneessaan.
Oma kutsumukseni kirjallisuuden harrastamiseen alkoi noin 15-16-vuotiaana. Minulla oli tapana Kuopiossa lukiossa ollessani vaellella kirjakauppoihin ja ostaa koulukirjoja parempaa lukemista. Kuitenkin skolastinen pakko-opetus alkoi jo aiemmin. Nautin ensimmäisistä kouluvuosistani Toivalassa suuresti, koska kyynisyys ei ollut vielä saanut aihetta kehittyä. Sittemmin tasapäistävä opetus ja opettajat jotka eivät osaa opettaa, ovat muuttaneet asenteitani kielteisempään suuntaan.
Toivala on aina ollut rauhallinen paikka asua, pienillä paikkakunnilla on omat etunsa: ihmiset ovat oikeistolaisempia ja kunnioittavat yhtenäistä eettistä koodia, jonka vuoksi "kerrostalokyttäystä" ei suuremmin ilmene. Toivalan merkitys kehitykselleni on ollut suuri ja nyt kymmenkunta interrailia tehneenä ei voi enää ajatella sitä, mikä ilmeni halussani päästä kylästä maailmalle. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei Siilinjärven kannata liittyä Kuopioon, edusti Puijon torni, joka näkyy Kehvon mäelle ja josta usein lenkilläni kuljen, minulle suurempaa maailmaa ja suurempia mahdollisuuksia elämässä.
Lähteminen Toivalasta on merkinnyt minulle aina sitä, että palaamisen kohdalla ei tarvitse miettiä sitä, sopiiko se Toivalaan, koska se on aina sopinut. Tuleminen on sen myötäisesti aina tuntunut siltä, että akkuja on varmasti voinut ladata ilman liiempiä epäilyksiä paikkakunnalle sopimattomuudesta. Koska pieni paikkakunta ei tarjoa suuremmin mahdollisuuksia filosofiaa pääaineenaan opiskelleelle henkilölle, on muualle lähteminen ja muualla oleminen luonnollisesti koko ajan esillä. Toivala ja SIilinjärvi kuitenkin edustavat minulle mukavia paikkoja, jonne palata silloin kun ei ole ulkomailla tai muualla Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti