Yhteiskuntamme ongelmista

Olen monasti ihmetellyt, että poikkeavatko ihmiset puoluekannasta riippuen myös persoonallisilta ominaisuuksiltaan. Yksi kuvaava esimerkki demareiden ihmisläheisyydestä havainnoitui minulle muutama vuosi sitten, kun eräs naispuolinen demari meni vaatimaan toista ihmistä istumaan viereeni, jotta olisi päässyt hänen minusta vapaalle paikalleen. En mielestäni haissut tai kiroillut kovaäänisesti joten tämä täti havaitsi, ettei tämän ihmisen lähellä istuminen olisi sopinut hänen arvolleen. Samalla tavalla toimi "älyköksi" itsensä nimittänyt saman puolueen pyhä tammi, joka ei hyväksynyt kaveripyyntöäni facebookissa, vaikka tällä on tuhansia kavereita siellä.

 Olen sitä mieltä, että kenestäkään ammattidemarista ei ole elämäntapademariksi, sillä aivan samat porvarilliset ennakkoluulot ja jumiutumat ohjaavat näiden ihmisten päättelyä päivittäisessä elämässä. Jos he haluaisivat olla oikeasti demareita, tulisi heidän eduskuntaryhmänsä jäsenien luovuttaa suurin osa palkastaan Suomen köyhien pelastamiseen. Voi olla, että nämä sosialistit katsovat olevansa jotenkin altruistisempia ja moraalisesti parempia kun voivat katsoa ja muut ihmiset voivat katsoa heidän kuuluvan lämminhenkisiin vasemmistolaisiin eivätkä koviin oikeistolaisiin. Mielestäni kuitenkin ihminen voi olla miten lämminhenkinen tai kova tahansa, ilman sitä, että siinä voitaisiin nähdä valmiina poliittinen suuntautuminen.

Kokoomuksessakin pitäisi voida ajatella köyhien ja persuissa maahanmuuttajien huolia. Demareiden ja vasureiden tulisi ajatella itsenäisen työn ja yrittämisen arvokkuutta, Keskustan tulisi tajuta, ettei kaikkea voida hajauttaa ja RKP:ssä tulisi ymmärtää se, että ne jotka haluavat oppia ruotsia, oppivat sen edelleen siitä huolimatta, oliko ruotsi koulussa pakollinen vai valittu.

 Monesti puolueeseen liittyminen on sattumaa, vaikkakin voidaan sanoa, että kaikissa puolueissa on varmaankin yhtä paljon todella älykkäitä ihmisiä. Kuitenkin on myös imagopuolueita kuten Vihreät ja Kokoomus, jotka menestyvät tietynkaltaisten ihmisten ja nuorten parissa. Nuorekkaimpana kaikista Suomen puolueista pidetään varmaankin Vihreitä, joiden korostama yhteisvastuu ihmisten keskuudessa on varmaankin monen uutena pitämä asia. Siksi esimerkiksi yliopistossa opiskelevat nuoret valitsevat monesti Vihreät ääntensä kohteeksi. Minäkin olen äänestänyt eduskuntavaaleissa kerran vihreää, vaikka sittemmin olen tullut siihen lopputulokseen, että Vihreät on minulle liian nynnymäinen puolue. Varmaan on kuitenkin sanottava, että maahanmuuttovastainen ja taloudellisesti oikeistolainen politiikka houkuttaa varmaankin merkittävämmin miespuolisia. Kuitenkin tulisi nähdä poliittisen jargonin ja terminologian taakse, sillä ne ovat monesti vain sanoja. Kuitenkin tärkein asia puolueita tarkastellessa on sen näkeminen, miten puolueet tulkitsevat oman ihmiskuvansa, koska puolueet edustavat etenkin niitä ihmisiä, jotka ovat puolueessaan eikä joitakin ihannekuvaideologioita.

Sanoisin, että samanlainen sovinnainen moraalisuus, jossa lauman näkökohdat sen suhteen mikä on tärkeää ja sallittua, vallitsee kaikkialla Suomessa. Alas poljettu poljetaan uudestaan alas, koska lauma kuuntelee etenkin tirkistelijöitä, yliuteliaita, sadisteja ja korkean sosiaalisen "statuksen" omaavia ihmisiä, jotka voivat tuomita yhteisön jäsenen ostrakismokseen. Myös ihmisten ylösnostaminen ja yliarviointi toimii samojen periaatteiden mukaisesti, ne jotka saavat huomiota mediassa ja toisten ihmisten puheissa ja juoruissa, saavat myöskin jatkossa ihmisten suurimman myönteisen huomion. Kaikki ihmiset toimivat siis lähes poikkeuksetta samalla tavalla. Tuo perustuu etenkin jaettuihin arvoihin, joita suurin osa ihmisistä ei edes tunnista oleviksi. Ihmiset eivät siis saa kiinni siitä, minkä takia he toimivat, vaan heillä on jonkinlainen sumea ja utuinen muistikuva siitä. Toisin sanoen ihmiset elävät vaistoperäisesti eivätkä älyperäisesti. Vaistojen kautta eläminen sisältää esimerkiksi laumavietin, joka on ohjaamassa ihmisiä etenkin juorujen ja toisten ihmisten mielipiteiden kuuntelemisen kautta. Ihmiset tunnistavat jotkut ihmiset auktoriteeteiksi ja katsovat heidän mielipiteidensä ja ajatuksiensa edustavan parempaa totuutta, jota he itse eivät itsenäisellä mielipiteenmuodostamisella pystyisi luomaan. Tämän taustana on etenkin kateus ja sen kehitetympi muoto: kunnioitus ja arvostus. Kun ajatellaan, ettei voida olla niin suuria, kauniita, älykkäitä, ovelia kuin auktoriteetti, niin silloin mukaudutaan hänen laumaansa, jotta voitaisiin siivellä päästä pidemmälle elämässä. Kun tuollaisessa laumassa siinä auktoriteettina pidetty taho määrittelee monesti sen, mitä tehdään, miten ajatellaan ja miten toimitaan, ei laumaan mukautuminen ole mitenkään ihmisen riippumattomuutta korostava tapa toimia. Kuitenkin katson, että ihmisten tulisi voida muodostaa yhteisöjä, mutta toisin kuin monissa muissa yhteisöissä, niissä ei olisi hierarkkista asemaa, jossa yhteisön johtaja saisi asemansa verukkeella suurempia hyötyjä yhteisöelämästä kuin muut yhteisön jäsenet. Yleensäkin johtaja-aseman tulisi aina perustua henkiseen auktoriteettiin eikä materiaaliseen. Voisi varmaan olla parasta, jos yhteisön johtaja saisi muihin yhteisön jäseniin nähden pienempää palkkaa ja vähemmän luontaisetuja. Sillä voitaisiin vahvistaa sitä, etteivät ihmiset pyrkisi yhteisön johtaja-asemaan materiaalisten etujen kautta. Sillä myös voitaisiin vahvistaa sitä, ettei johtaja korruptoidu materiaalisten seikkojen takia.

Schopenhauer kirjoitti siitä, kuinka suuri enemmistö ei pysty käyttämään älyään oikein, koska he alistavat sen täydellisesti tahdolleen. Tahto sumentaa näiden ihmisten toimessa puhtaan älyn sen takia, koska he katsovat tahdon olevan itseisarvoista älyä arvokkaampi asia. Suuren enemmistön päättely on siis aina tarkoitusperäistä eikä itsellistä. He pyrkivät siis aina älyllään ja sen peittämällä tahdolla johonkin. He eivät siis ymmärrä minkään asian olevan heille itseisarvoista. Esimerkiksi voidaan vaikka työhaastattelussa tai treffeillä briljeerata yksityiskohdilla, jotka eivät välttämättä kosketa muuten mitenkään tällaisten primadonnien elämää. Tahto pitää kuolettaa, että ajattelu voisi perustua itseisarvoisuuteen. On tarkasteltava asioita itsessään eikä asioita itselleen. Kaikki ne jotka toimivat tahdon ohjaamina eivät voi ottaa osaa tieteeseen, taiteeseen ja filosofiaan itseisarvoisella tavalla. He katsovat, että kaikilla tulee olla jokin hyöty, jota tavoitellaan kaikessa toiminnassa. Monesti se on tänä päivänä raha, pimppa tai kikkeli.

Alkukantaiset ihmiset toimivat viettiperäisesti, jonka päätavoite on miehillä yhdynnässä oleminen ja naisilla lapsen saaminen. Tietysti kaikki ihmiset vanhetessaan viisastuvat, mutta nuorena ihmisen arvoksi voidaan katsoa pelkästään se kuinka paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia pyörii lähiympäristössä. Ja yleensä onkin niin, että kaikkein tyhjäpäisimmät ihmiset pyrkivät täyttämään maan monesti jo varhaiselta iältä alkaen. Kun lapset on hankittu siirtyy tahdosta elävän ihmisen huomio maallisen omaisuuden haalimiseen, eli heistä tulee elintasoesteetikkoja. Korkeampaan elintasoon pyrkiminen on siis näiden ihmisten toiveena. Etenkin ns. porvarit ovat ihmisiä, jotka katsovat arvojen jakautuvan välinearvoihin ja itseisarvoihin. Monesti heillä välinearvoon liittyvät instituutiot saavat suuremman huomion kuin varsinaiset itseisarvot. Ja mitäköhän se sitten tarkoittaa? Mikä on heidän itseisarvonsa. Se on rahan ja elintasoa korottavien symbolien hankkiminen. On mainittava se ero, mikä vallitsee vertailukohdallisten symbolien ja syväsymbolien välillä. Vertailukohdalliset symbolit toimivat areenalla, jota ihmiset tuijottavat. Syväsymbolit ovat pukuhuoneessa tai vaihtopenkillä. Syväsymbolit oikeammin sanoen löytyvät ihmisen omista kokemuksista ja hänen omasta psyykestään, samalla kun vertailukohdalliset symbolit, jotka toimivat yhteisessä kentässä vertaantuen toisiinsa, saavat muotonsa siitä, kun ihmiset alkavat jäljitellä sosiaalisen jatkuvuuden jatkumossa esiintyviä ilmiöitä. Siinä katsotaan tiettyjen päättelysuuntien ansaitsevan suuremman huomion aina tilanteen mukaan siten kuin miten kommentaariaatti antaa todellisuuden havaittavaksi ihmisille. Kommentaariaatti taas on tietoa käsittelevien ihmisten muodostama ryhmittymä, joka pyrkii ohjailemaan ihmisen ajatuksia ja toimintaa tunnustushierarkian, joka tarkoittaa instituutioiden muodostamaa arvojärjestystä, kautta siten, että tekemällä ihmisistä vaikutteellisia, se ehdollistaa ihmistä joihinkin tai johonkin tunnustuksen tasoon, ja tekee instituutioiden tasoista riippuvaisia toisiin tasoihin nähden. Koska kaikkien tasojen tulisi olla itseisarvoisia ja riippumattomia, tulisi ihmisten aina tulla taistelemaan kommentaariaattia vastaan senkin takia, koska kommentaariaatti vieraannuttaa ihmisen omasta persoonastaan eli se depersonalisoi ihmiset. Kaikista vaikutteellisista ihmisistä tulee persoonattomia sätkynukkeja, jotka tottelevat jokaista kommentaariaattieliitin käskylausetta.

Uomassa eläminen on varmaankin sellainen termi, jolla tahdon mukaan elävien ihmisten elämistä ja elämää voidaan kuvata. Muut määrittelevät näille ihmisille sen, mitä mieltä heidän pitää olla kaikesta, mille pitää nauraa, itkeä, hymyillä ja kirota. Nämä ihmiset eivät siis varsinaisesti elä elämäänsä, koska se kaikki henkinen ravinto, jota he nauttivat, valmistuu heidän eteensä toisten valmistamana. Mielestäni Ruotsi on todella kehittynyt kulttuuri juuri sen takia, että siellä eliitti on lähestynyt kansaa siten, ettei siellä näe enää selkeitä luokkaeroja. Ruotsalaisessa kulttuurissa myös keskustellaan paljon, mikä antaa heille etua siinä, että joku lauman johtaja ei todellakaan siellä määrää itse päätöksistä. Päätökset tulisi Suomessakin tehdä etenkin kaikkien ihmisten kuuntelemisen kautta. On mielestäni selvää, että joissakin valtakunnan politiikkaa koskevissa kysymyksissä ns. rahvas tietää jotkut asiat kokemuksensa kautta paremmin kuin valtakunnan politiikkaa hallitseva kommentaariaaninen eliitti, joka pysyttelee monesti päätöksissä abstraktioidensa tasolla, mikä on nähty esimerkiksi viimeaikaisessa pakolaiskriisissä ja Suomen roolissa vastaanottajina.

Ainoa pelastava vaihtoehto on totaalinen kieltäytyminen sellaisesta maailmasta, joka ei hyväksy toisista poikkeamista, ja jossa ihmisten tarkoitusperiä etsitään jatkuvalla syötöllä vaikkei niitä lainkaan olisi. Jotkut katsovat kaikkien pyrkivän pelkästään karnaalisiin nautintoihin ja yleistävät sen takia tuon ajatusmallin kaikkiin muihin ihmisiin. Olen huomannut joskus esimerkiksi liikennevaloissa seistessäni, että vastaan tuleva minut jostain tietävä ihminen on kääntynyt sivulle ikään kuin minä haluaisin tervehtiä ihmisiä, jotka juuri ja juuri jostain tiedän. Joskus ihminen voi olla tyytynyt yksinäisyyteen ja olla siinä täysin tyytyväinen. Minä olen niin ujo, etten edes harkitse toisten tervehtimistä, koska mitä minä siitä saisin? Vastakkaisen sukupuolen kanssa en koskaan ole ollut lähemmissä tekemisissä, sillä kuten Uuno Turhapuro sanoo, niin "eihän sitä yöllä jaksakaan ja päivisin ne vaan läpsii korville".

Valmiit roolit ja asemat ovat vaarallisia siinä, kun yhteiskuntaa pyritään kehittämään ja vapauttamaan yksilöä yhteisöjen puristusotteesta. Olen aina kokenut sen, etten muistuta tavallista miestä kaikilta puoliltani. Olen myös sanonut monesti nuoruudessani asioita, joiden perusteella jotkut ihmiset ovat tulkinneet minut homoksi. Se ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, sillä olen miehiä enemmän kiinnostunut naisista. Pidän tomboy-tyyppisistä naisista ja ylinaisellisia kaikilta ominaisuuksiltaan olevat naiset eivät saa minulta suurempaa huomiota. Schopenhauer kirjoittaa, että ihminen, jonka äly on vapautunut tahdon kahleista, ei tule yleensä toimeen naisten kanssa, koska nainen on täysin päinvastainen häneen nähden. Naisilla älyn toiminta ja kaikki muu toiminta perustuu tarkoitusperäisyyteen, yhdyntään ja lapsen hankkimiseen. Minä kuitenkin ajattelen, että samanlaisia ihmisiä on yhtä paljon sekä naisissa että miehissä, eikä se tee mitään seksuaalisia olettamuksia heidän suhteensa. Se, että jos ei toimi, ajattele ja puhu samalla tavalla kuin kaikki saman sukupuolen edustajat toimivat, ei tee kenestäkään homoa eikä lesboa. Ajattelen kuitenkin niin, että ihminen on nuorella iällä vapain noista aikuisuuden tuomista rooliolettamuksista, mutta se on kuitenkin ristiriidassa sen havainnon kanssa, jonka voi tehdä jokaisessa linja-autossa, jossa on lukiolaisia tai yläasteelaisia. Ne laumat ovat pelottavia siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa heihin on istutettu sukupuoliroolit, sukupuolten mukaiset kiinnostuksen kohteet ja sukupuolten mukaiset puhetavat. Kuitenkin on sanottava se, että nykypäivänä naisille on feminismin ansiosta tarjottu suuremmat vapaudet toimia sekä naisten alueella että myös miehille aiemmin kuuluneella alueella.  Myös sosiaaliseen statukseen perustuvat arvotushierarkiat ovat olemassa vain naisten ja naista henkisesti muistuttavien miesten keskuudessa. Välinearvon eli tahdon mukaan toimiminen on aina tarkoitusperäistä, sillä siis pyritään tiettyjen avujen mahdollistamana päämäärään. Monille länsimaissa eläville ihmisille tuosta välineellisen järjen mukaan toimimisesta on tullut toiminnan perikuva. Siihen mahdollistaa mm. teknologia ja entistä kehittyneemmät toiminnan välineet, jotka ovat tarkoitettuja helpottamaan toimintaa ja tekemistä. Theodor Kaczynski kirjoitti siitä, kuinka merkityksellinen tekeminen, jossa ihmiset näkisivät työnsä lopputuloksen on menettänyt merkityksensä teknologian aikakaudella, koska kaikesta on tullut helppoa ihmiselle, minkä lisäksi aikaa kulutetaan myös surrogaattiaktiviteeteissa, jotka liittyvät etenkin tieteeseen ja tiettyjen poliittisten ryhmien edustaman ideologian edistämiseen. Kaczynski kuitenkin kirjoitti myös vasemmistolaisten tavasta sosiaalistaa kaikki, jopa moraali. He siis hänen mukaansa tunkevat joka paikkaan moraalia ja sen mukaista arvostelua riippumatta siitä, mihin heidän toimintansa liittyy ja sijoittuu. Teknologia orjuuttaa vähitellen ihmisen luonnon samoin kuin ihminen joskus orjuutti luonnon. Siinä voidaan nähdä se, että kaiken mahdollisen hyödyntäminen uusien hyödykkeiden saamiseksi on väärin, ja pitäisi todella vakavasti miettiä sitä, mikä on päätepiste luonnon orjuuttamiselle joka on lopulta viemässä teknologian välityksellä myös ihmisen vapauden. Kaczynski edusti muinaisia Britannian luddiitteja siinä mielessä, että hän halusi yhteiskunnan luopuvan teknologian paradigmasta etenkin siinä kun ihmiset kuvittelevat paradigmaan tulevien muutosten olevan aina heille tarkoitettuja viestejä - osta se, osta se! Ihmiset eivät enää tavoittele itsenäisesti arvoja ja ajatuksia vaan sitä mieluummin he tavoittelevat elintason kohottamista ja oman materiaalisen hyvän lisäämistä.

Ihmiset toimivat siis lähes poikkeuksetta vain ajassa elämisen kautta. Ajassa eläminen tarkoittaa tässä sitä, että kaikki teknologiset uudistukset ja kehitelmät, jotka tulevat ajan myötä, tullaan tulkitsemaan itseisarvoisina sen takia, koska niitä halutaan suojella välinearvoilla ja tuki-insituutioilla. Ihmiset myös kuvittelevat todellisuuden ja ajan kulun olevan lineaarista, jonka kautta he kuvittelevat edistyksen, talouskasvun, kehityksen ja elintason nousun olevan ikuisesti jatkuvaa. Kulttuurit kuitenkin kuolevat vähitellen pois, milloin on vaarallista se, jos ihmiset toimivat täysin liitteessä kulttuuriinsa. Sen takia pitäisi pyrkiä eroon kulttuurin totalisoivasta vaikutuksesta. Yksilöllisyyttä tulisi kunnioittaa enemmän ja huomioida sen rooli kulttuurin kehittymisessä, koska monesti itsenäisesti toimivat filosofit, taiteilijat ja tieteilijät antavat suuremman panoksen kulttuurin kehittymiselle kuin täysin kulttuurisista paradigmoista latautuneet jäljittelijät ja arvostelijat. Kuitenkin mielestäni ideaalisimmassa yhteiskunnan tilanteessa, taiteilijoille tulisi antaa suurempaa tukea kuin nykytilanteessa, ja heidän tulisi pyrkiä taiteen teossa enemmänkin käsityöläisyyteen kuin itsensä promotoimiseen.

Yleensäkin yhteiskunnassa ei pitäisi pyrkiä pönkittämään minkäänlaisia "tähti" tai "stara"-kultteja. Kaikessa tulisi pyrkiä tasa-arvoisuuteen siinä mielessä, että ihminen voi Platonin Valtion mukaisesti nousta yhteiskunnassa korkeampaan asemaan, mihin vaikuttavat hänen omat lahjansa eikä tausta tai rahatilanne. Minä en kuitenkaan jaa ihmisiä niin selkeästi ryhmiin kuin mitä Platon teki, vaikka katsonkin kaiken vapaissa instituutioissa tapahtuvan toiminnan olevan itseisarvoista, oli työtehtävä sitten pankkiiri tai siivooja. Minun mielestäni yhteiskunnassa kansanedustuslaitoksen tulisi perustua tasa-arvoisuuteen. Kansanedustajien määrää pitäisi pudottaa esimerkiksi sataan, ammatti- tai elintasopoliitikkous tulisi kitkeä juuriin asti ja valintaprosessia tulisi muuttaa siten, että annettaisiin tiettyjen kiintiöiden mukaisesti paikkoja sellaisille ehdokkaille, jotka eivät esimerkiksi puolueettomuuden tai huonon taloustilanteen voisi itse osallistua eduskuntavaaliin.
Arvostan kuitenkin perhettä suuresti kaikista instituutioista. Se on paikka jossa lapsiin parhaimmassa tapauksessa iskostetaan oikeudenmukaisuuden, vaatimattomuuden ja nöyryyden periaatteita. Perheessä voidaan ehkäistä se, että lapsesta tulisi häiriökäyttäytyvä. Koska koulullakin on jonkinlainen vastuu lapsen tai nuoren kasvattamisesta, tulisi perheen roolina olla se, että se valmentaisi lapsen koulua varten, eli lapsen kasvattamisessa tulisi välineinä käyttää muutakin kuin pehmoleluja tai leluaseita. Lukemaan opettamiseen tulisi kiinnittää huomiota jo ennen koulutien alkamista, koska vain sillä tavalla nuori ihminen voi olla varma omasta varhaisesta kehittyneisyydestään.

Ruotsissa rahvas ja eliitti ovat sulautuneet toisiinsa, ja sen takia sitä voidaankin varmaan pitää Suomea kehittyneempänä kulttuurina. Ruotsissa kulttuurista on tullut diskursiivista, joka eroaa siinä mielessä Suomen kulttuurista, joka perustuu vieläkin ääneen lausumattomiin periaatteisiin. Sen takia Suomessa rahvas älähtää etenkin persujen kautta herkemmin kuin Ruotsissa, jossa poliitikot ovat kehittäneet kulttuurinsa diskursiivisyyden myötä uuden poliittisen korrektiivisuuden käsitteen, jonka takia esimerkiksi Ruotsidemokraatteja ei hyväksytä toisten puolueiden osalta. Ruotsin kulttuuri on kehittynyt siinä mielessä, että se on vanha ja maa on ollut suurvalta. Voidaan kuitenkin sanoa, että samoinkuin Ruotsin kulttuuri perustuu diskurssiin, on sama ongelma myös Britannialla. Molemmat kärsivät kulttuuriväsymyksestä, mikä on maahanmuuttajien ottamisen myötä johtanut näiden maiden joidenkin maahanmuuttajien asuttamien alueiden täydelliseen irtoamiseen ympäröivästä yhteiskunnasta. Maat segregoituvat samalla kun valkoiset eivät halua asua samoilla alueilla maahanmuuttajien kanssa. Kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa maahanmuuttajien arvostelusta on tullut tabu ja Britanniassa vuonna 2001 Iain Duncan-Smith joka oli tuolloin Konservatiivipuolueen puheenjohtaja, erotti kauan puolueen vierellä toimineen poliittisen ryhmittymän eli Conservative Monday Clubin puolueesta. Monday Club arvosteli merkittävällä tavalla maahanmuuttoa ja sen seurauksia. Järjestön jäsenenä oli lukuisia ministereitä, kansanedustajia ja ylähuoneen jäseniä.

Konservatiivisuus sopii Britanniaan, koska sen instituutiot ovat niin vanhoja ja kunnioitettuja, minkä myötä ne ovat tulleet täysin itseisarvoisiksi - riippumattomiksi. Myös Britannian maineikas historia on osoittanut, että taloudellinen säätely ja valvottu talous eivät kuulu brittiläiseen yhteiskuntaan.