Kritiikistä ja arvostamisesta - Ihmisen arvioinnin eettisistä perusteista

Kritiikki on henkisten tieteiden alalla tapahtuva arvottamisen järjestelmä tai arvottamisen tapa, jonka tarkoituksena on tiettyjen periaatteiden, kuten tieteellisten periaatteiden toteutumisen seuraaminen. Siinä samalla myös pyritään ymmärtämään kritiikin kohteen tapaa hahmottaa maailmaa. Kritiikillä lähennytään yhteisymmärrystä joidenkin asioiden suhteen. Kritiikki on tärkeä asia sen takia, koska ilman sitä ihmisistä tulisi pyhiä tammia ja liian ylpeitä omista toimistaan. Samalla kun esimerkiksi matalilla kouluasteilla kritiikki perustuu ymmärtämiseen, on esimerkiksi yliopistossa kritiikin oltava raa'empaa. Kuitenkin koulujen yksityistämisellä voitaisiin edistää sitä, että lapset jo nuorella iällä tottuisivat siihen, ettei kritiikin tarvitse aina tarkoittaa haukkumista tai pilkkaamista. Jo muutamankin kouluaineen järjestyksen muuttamisella voitaisiin kasvattaa lapsissa kritiikin vastaanottamisen taitoa. Tämän vuoksi oppimistarpeiden mukaisesti kouluja voitaisiin erikoistaa eri oppiaineiden mukaan. Yleensäkin arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki tulisi ottaa omaksi kouluaineekseen jo mahdollisimman alhaiselta luokka-asteelta alkaen. Kritiikki siis tarkoittaa arvostelevaa asennetta ja on sanottava sen olevan tärkein erillinen asenne siinä kun tieteet ja taiteet edistyvät ja ihmiset tulevat älykkäämmiksi ja sivistyneemmiksi. Kritiikki on myös kyseenalaistava ja kysymyksiä asettava asennoitumistapa. Näin ollen siinä tarkastellaan myös arvostelun kohteen päämääriä, jotka ovat johtaneet hänet tiettyyn tuotokseen, jonka olisi esimerkiksi palveltava jonkinlaisia tieteellisiä, kirjallisia tai taiteellisia päämääriä. Arvostelija ei kuitenkaan voi asettua arvostelun kohteen yläpuolelle, vaan hänen on kognitiivisen prosessin mallin mukaisesti pyrittävä ymmärtämään myös sen kaltaisia merkityksiä, jotka eivät kaikissa tilanteissa muistuta täydellisesti toisiaan. Arvostelijan on siis tietyllä tavalla vaihdettava nahkaansa arvostelun kohteen kanssa, koska ideaalisinta olisi se, että jonkin tuotoksen tekijän olisi arvostelutilanteessa yhtä avoimen kriittisesti suhtautumassa tuotokseen kuin arvostelija. Kritiikki on siis samalta tasolta tulevaa arvostelua - se ei siis perustu sen kaltaisin periaatteisiin, jossa olisi jotain korkeammalta voimalta tulevaa. Kritiikissä ajattelevat subjektit lähenevät toisiaan - eli pyrkivät sulautumaan aiempaa korkeammaksi lopputulokseksi.  Kritiikissä pitäisi ennakoida kohteen ja kriitikon vastakohtaisuutta ja sen takia ei voida sanoa, että kaikki kritiikki pitäisi esittää yhdellä tavalla. Tämä kritiikki on etenkin kvalitatiivista kritiikkiä, mikä erottaa sen kvantitatiivisen kritiikin luonnontieteiskeskeisyydestä. Arvostaminen kriittisyyden vastakohtana tarkoittaa sympaattista asennoitumista jotakin arvostamisen kohdetta kohtaan. Arvostaminen tarkoittaa siis useimmin sitä, että arvostamisen kohde saa arvostusta jostakin asiasta. Arvostamisen ja kritiikin vastakohtaisuus tulee esille siinä ja se on varmaankin niiden kahden välinen veteen piirretty viiva, että siinä missä jonkin katsotaan riittävän merkitsee rajalinjaa kritiikin ja arvostamisen välillä. Arvostamisessa siis katsotaan, että jokin arvostelun kohteena oleva tuotos riittää. Ihmisen arviointi sisältää sekä arvostamisen ja kriittisyyden. Ihmisen arvioinnissa voi esimerkiksi olla aiheena se, millä tasolla ihminen on jossakin aiheessa ja siitä kertovassa tuotoksessa. Arvioinnissa on monia tasoja: kuten alussa sanottiin, periaatteet poikkeavat jonkin verran jos kyseessä on esimerkiksi yliopisto tai ala-aste. Ihmistä arvioidaan esimerkiksi työhaastatteluissa, valintakokeissa ja sukupuolisessa kanssakäymisessä. Se liittyy usein erilaisiin abstrakteihin kategorioihin, ja sen takia se ei aina huomioi valintatilannetta ja lähtökohtia. Arvioiminen on monesti tänä päivänä edelleen kovin absoluuttista ja sen takia siihen tulisi tulla pikainen muutos. Kuitenkin kilpailutilanteessa erot ovat suhteellisia ja ihmiset monesti toimivatkin valintatilanteissa ollessaan edelleen relatiivisten hahmotustapojen mukaisesti. Arvioiminen siis tarkoittaa sen selvittämistä, mihin jostain on. Toistan edelleen sen, että olosuhteet ja lähtökohdat tulisi ottaa tarkemmin huomioon valintatilanteissa, koska monesti ennakkoasenteet määräävät valintatilanteen luonnetta ainakin osittain. Ennakkoasenne tarkoittaa valmista ja suljettua näkemystä siitä, millainen ihminen tai asia on. Tässä tulisi miettiä sitä, mikä voisi olla positiivisen syrjinnän vaihtoehto joissakin tehtäväänotoissa. Kuitenkin tietysti pitäisi muistaa, että pätevyysvaatimuksesta ei voida monesti kovinkaan paljoa karsia. Kuitenkin on selvää, että rajoitteet tulisi ottaa huomioon siten, ettei tuijoteta vaan niitä, vaan selvitetään tarkasti se, mihin arvioinnin kohteesta on noista rajoitteista huolimatta. Kun katsotaan asian N eettisiä perusteita, siinä tarkastellaan samanaikaisesti niin oikeudenmukaisuuden kuin hyvyyden periaatteita, että myös asian N vaikutuksia toisiin ihmisiin. Kritiikin eettisistä perusteista on sanottava se, että lähtökohdat tulisi huomioida tarkemmin siinä kun esitetään kritiikkiä eettisellä perusteella. Tämäkin lähtökohtien huomiointi on hyvin suhteellista, ja se koskettaa kaikkia asian suhteita ympäröivään maailmaan. Kaiken arvioinnin tulisi olla yksilöllistä siinä mielessä, että siinä ymmärretään henkilökohtaisia merkityksenantoja: filosofian professori ei aina tiedä kaikkea absoluuttisella varmuudella. Sen jälkeen voidaan kysyä sitä, miten voitaisiin muodostaa ideaalinen valintatilanne, joka perustuisi etiikkaan. SIinä tulisi seurata tarkemmin sitä mitä ihminen haluaa todella sanoa ja mihin hän on suuntautunut. Myöskään siitä ei voi olla haittaa, jos valintatilanteissa kysymisen sijasta enemmän kuunneltaisiin.