Vanhoista suvuista, suvaitsevaisuudesta

Suomi on nuori kulttuuri. Suomen valtio on ollut itsenäinen vasta noin sata vuotta. Lisäksi Suomen sijainti Euroopan laidalla ja seitsemänsataavuotinen siirtomaahistoria ensin Ruotsin ja sitten Venäjän alaisuudessa ei ole voinut tarjota omaperäiselle kulttuurille pitkäaikaista kehittymisvaraa. Suomalaiset muistuttavat mielestäni jossain perustavassa mielessä amerikkalaisa. Myös Yhdysvallat on nuori kulttuuri ja se myös pysyy nuorena sinne jatkuvasti valuvan siirtolaisvirran ansiosta. Amerikkalaisissa ja suomalaisissa on jotain samankaltaista puritanistista uudisraivaajahenkeä, vaikkakin Amerikassa puritanismi on kaikonnut jo aikaa sitten suurimmasta osasta ihmisiä.

Vanha suku tai kulttuurisuku tarkoittaa sen kaltaista ihmisten pienoisheimoa, joka on nähnyt vaiheittensa aikana paljon ja todistanut jotain syvällistä kulttuurin kehittymisestä ympärillä, Suomessa ei ole monia kulttuurisukuja, mutta kun kohtaa vanhan aatelissuvun tai sivistyssuvun edustajan, sen todella huomaa, ainakin jos itse sattuu tulemaan samankaltaisesta taustasta. Ennen sivistyssukujen jäsenten, monesti korkeasti oppineiden, tehtäväksi katsottiin oikeanlaisten arvojen ylläpitäminen yhteiskunnassa. Vanhat suvut pystyivät antamaan ajassa kestäviä arvoja, koska ne olivat pitkien aikojen vaiheissaan nähneet sen, millaiset arvot pystyivät kestämään ihmistä tukevana ajassa. Oman kasvatukseni myötä minut on opetettu arvostmaan sivistyneisyyttä, kohteliaisuutta ja kohtuullisuutta. Voidaankin ehkä sanoa, että tietynlainen Aristoteleen etiikasta tuleva kahden ääripään välissä olevan keskivälin kunnioittaminen on voimakkaasti tässä arvostamistavassa mukana. Sivistyneistön piirissä arvostetaan kaikkia ihmisiä kohtuudella heidän ansioistaa ja ketään ei laiteta tarpeettomasti omaa asemaa heikompaan asemaan. On osattava käytöstavat ja oltava kohtelias, vaikkakin joissakin korkeasti sivistyneissä piireissä harrastetaankin myös tietynlaista vanhalle aatelille tyypillistä grobianismia, jonka voidaan sanoa olevan tietynlaista kuviensärkemistä, jossa liian yksioikoiset ja muodolliset, monesti pikkuporvariston ylläpitämät käyttäytymiskriteerit pyritään tilanteellisesti särkemään karkealla käytöksellä, mikä on tarkoituksellista eikä välinpitämättömyydestä johtuvaa, esimerkiksi minä ajattelin joskus lukioiässä röyhkeähkösti, että kaikki etiketit on loppujen lopuksi tarkoitettu rikottavaksi. Myös säästäväisyys ja tietynlainen elämänasenteeseen liittyvä frugaliteetti on aatelisille tahoille tyypillistä, tosin tässäkin on asuinalueeseen liittyviä eroja. Joskus esimerkiksi kaupungissa asuva yläluokan edustaja voi käyttää paljon alkoholia, mutta se ei tietysti ole suositeltavaa silloin, jos rahatilanne on silloin huono. Frugaalisuuteen liittyy se piirre, että mitään mahdollisesti tulevaisuudessa tarpeellista ei heitetä hukkaan ja tämä on tyypillistä usein etenkin maaseudulla isoissa taloissa asuville aatelisille ja vanhojen sukujen edustajille. Monesti tämä tuottaa tietynkaltaisen havainnon olemassaolon tasoista, koska talo voi sisältää niin paljon pitkän ajan aikana kertynyttä uutta ja vanhaa tavaraa.

Suvaitsevaisuus tarkoittaa myöntyvää asennetta sellaisia ihmiselämän piirteitä kohtaan, jotka ovat jostain syystä erityisen voimakkaan arvioinnin kohteina. Kyllähän voidaan sanoa, että koska yläluokalla on pitkä ja monipolvinen historia, niin he osaavat antaa arvostusta sellaisillekin ilmiöille, jotka ovat yhteisöissä uusia. Kapeakatseisimmilla ihmisillä ei usein ole pitkää elämänhistoriaa eikä etenkään minkäänlaista sukuhistoriaa. Mielestäni kulttuurisukuisuus näkyy usein selkeimmin juuri sukujen naispuolisissa jäsenissä, jotka ovat useimmin avarakatseisuuden ja herttaisen miellyttävyyden perikuvia. On todellakin ehkä niin, että kulttuurisuvun jäsenen erottaa selkeimmin juuri naisten keskuudessa, sillä on niin suuri ero naisten keskuudessa millaisesta taustasta tulee, koska naisten viisauteen johdattamisessa taustalla on usein suurempi vaikutus kuin mikä se on miespuolisten ihmisten keskuudessa. Kulttuurisukujen naiset, mutta etenkin sellaiset kulttuurisukujen naiset, joiden suvut eivät enää ole jonkin aikaa olleet vallan keskuksissa ovat todellisia arvokkuuden perikuvia ja usein he ovat myös suvaitsevaisuuden perikuvia. Tämä suvaitsevaisuus ja herttainen viehätys tulee siitä tärkeästä yläluokan periaatteesta, jonka mukaan mitään kohdalle sattuvaa ei ihmetellä, vaan tapahtumat voidaan aina nähdä mahdollisina kohdallesattuviksi ja tämä on se asia jotka synnyttää laajemman ja humaanimman suvaitsevaisuuden, mikä ei ole tyypillistä kaikesta kauhistuville pikkuporvareille ja keskiluokan edustajilla. Monesti vanhojen sukujen naiset ovat boheemisuuteen ja maailmankansalaisuuteen taipuvaisia ja hyvin usein heidän jälkeläisensäkin perivät jotain tämänkaltaisista asenteista. Ja on sanomattakin selvää, että hyvin usein vanhojen sukujen jäsenet ovat monesti kosmopoliittisesta taustastaan johtuen huomattavasti kielitaitoisempia kuin keskiluokkaiset ihmiset.