Porvarismi, nykyaikainen kulttuuri ja yleisihmisyys

Porvari voidaan määritellä hyvin toimeen tulevaksi aikuiseksi, joka haluaa ylläpitää etenkin omaa toimeentuloaan. Porvari siis luottaa etenkin yksityisomistukseen ja siihen, että hänelle taataan mahdollisuus ylläpitää ja mielellään vielä lisätä omaa yksityisomaisuuttaan. Porvariksi siis monesti tunnistavat itsensä etenkin hyvin itsenäisesti toimeen tuleviksi ihmisiksi. Porvari luottaa omaan kykyynsä tuottaa sellaisia olosuhteita, joissa hän voi tulla hyvin toimeen yksin ja haluaa, että myös toisille ihmisille yhteiskunnassa taataan tuollainen oikeus. Käsitteen porvari käyttämisellä tarkoitetaan useimmin sitä, että käsitteen kohde määrittää itsensä politiikassa etenkin taloudellisen suuntauksensa ja ideologiansa kautta. Mielestäni kuitenkin käsitteeseen porvari liittyy myös muita määreitä kuin pelkästään se, että henkilö kannattaa vapautta ja etenkin talouden vapautta. Monet taiteen ja kirjallisuuden tahoilla työskentelevät ihmiset käyttävät sanaa porvari derogatorisessa mielessä siten, että porvarilla tarkoitetaan sellaista ihmistä, joka ei etenkään osaa ajatella itsenäisesti ja riippumattomasti. Ehkä juuri tämän seikan perusteella en itse ole koskaan halunnut kutsua itseäni porvariksi, vaikka olen kuulunut ns. ”porvarilliseen” poliittiseen puolueeseen ja vaikka toinen vanhempieni suvuista voidaan luokitella varallisuutensa ja koulutustaustansa perusteella porvarilliseksi. Myös toisen vanhempani aatelinen suku on saanut minut kulttuurintuntemuksen lisääntymisen myötä näkemään etenkin aatelin ja työväestön välisen solidaarisuuden merkityksen ja halveksumaan etenkin kaikkea porvarillista ja pikkuporvarillista etenkin siinä mielessä, koska ne vaikuttavat minusta konformisuuden ja pakotetun yhdenmukaisuuden tyyssijoilta.

Vapauden käsitettä voidaan helposti käsitellä tutkittaessa yhteiskuntaa ja mielestäni porvarit eivät monestikaan pysty asettamaan itselleen kovinkaan kokonaisvaltaista vapauden käsitettä. Se jää aina joiltain osin hämärän peittoon. Jos voidaan sanoa, että vapauden kannalta on tärkeää, että ihmiset saavat kaupassa valita useista tuotteista valitsemansa, niin tulisi myös korostaa sitä, millaisilla perusteilla ostopäätös tulisi tehdä. Vapaa markkinatalous ei aina tuotteiden tuottamisessa, niiden markkinoinnissa, eikä myöskään niiden ulkomarkkinallisessa promotoinnissa ja brändäyksessä ota huomioon etiikkaa osto- ja kulutusvalintojen pohjana. Vapaus on siis monesti vapautta tehdä väärä valinta. Jos tasa-arvoisuuden ja hyvyyden ideaalit poljetaan vapauden ideaalin edestä, menettää yhteiskunta silloin monasti eettisen kompassinsa ja kaikki ihmiset eivät silloin saa nähdä yhteiskunnallista ja yhteisöllistä hyvää. Ja vaikka olisikin niin kuten kuuluisa filosofi GE Moore on sanonut, siis että hyvää ei voida määritellä, voidaan yhteiskunnallinen hyvä varmasti löytää etsimällä tekojen seurauksista ohjeita siihen, miten jatkossa tulisi toimia ja ajatella. Porvarillisuuden aate tai porvarismi tarkoittaakin usein sellaista ihmisten joukkoa, joka pitää erittäin lujasti kiinni ihanteistaan ja periaatteistaan, monesti katsotaan että he ovat kunniallisimpia kansalaisia, kun he pitävät vielä kaiken lisäksi yleisimmin huolen kaikista sellaisista yhteiskunnallisista instituutioista joissa suurin yhteiskunnan ihmiseen suuntaama vapaudenriisto tapahtuu. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi koulu, armeija, kirkko, yksityisomistus ja suuret laitokset. Porvarien vapaus on siis monesti vapautta tehdä väärä päätös ja mahdollisesti jopa vapautta toimia loukkaavasti tai pahoin toisia ihmisiä tai ihmisten ryhmiä kohtaan.

Nykyaikaisella kulttuurilla voidaan ymmärtää se kulttuurinen eetos, joka vallitsee yhteiskunnassa tietyllä olemassaolomme hetkellä. Monesti tällainen kulttuuri määrittyy kaikesta siitä, mikä ilmenee ihmisten keskellä tiedottomuutena ja toivottomuutena asioiden ja niiden tapahtumisen suhteen. Nykyaikainen kulttuuri on siis monesti ihmisten tiedottomuuden ja tahdottoman toisiin ihmisiin suuntautuvan banaalin pahantekemisen summa. Nykyaikainen kulttuuri on jotain mitä vastaan kaikkien yhteiskuntaa tiedostavien ihmisten tulisi asettua toiminnallaan ja ajattelullaan. Nykyaikainen kulttuuri saa monesti pintaliitäjille ns. twistejä lahkeeseen. Tuo ei useimmin kerro muusta kuin siitä, että heidän arvonsa ovat niin sanotusti onttoja. Niissä ei siis ole sisusta. Nykyaikainen kulttuuri siis suosii onttoja arvoja, se suosii yleisihanteita, jotain sellaista minkä voi helposti yleistää porvarillisen mallin ihmisen toteutettavaksi. Nykyaikaisen kulttuurin tarkoitus on mukauttaa porvarismin aatteella ihmiset yleisihmisyyteen, joka seuraa nykyaikaiseen kulttuuriin sulautumisesta ja sopeutumisesta.

Yleisihmisyys, joka on nykyaikaisen kulttuurin seurausta porvarismin kyllästämänä, pyrkii tuomaan ihmisten keskuuteen sen perusolettamuksen, että kaikki ihmiset ajattelevat jollei täsmällisesti samalla tavalla, niin ainakin miltei samalla tavalla. Yleisihmisyyden kategorian sisällä tahdottomasti toimivat ihmiset kauhistuvat suuresti, kun he kohtaavat ihmisen tai asian, joka vaikuttaa poikkeukselta suhteessa heihin ulkoa käsin syötettyihin arvoihin. Yleisihminen ei voi lähestyä asioita ja ihmisiä sellaisesta näkökulmasta, joka voisi kertoa niiden toimivan ajattelunsa kautta suhteessa toisiin ihmisiin ja asioihin, yleisihmisyydessä ei ilmene liiemmin ajattelua. Esimerkiksi monoteistiset uskonnot ja vain yhdet ovet avoinna pitävät kirkot ovat esimerkkejä yleisihmisyydestä, jonka nykyaikainen kulttuuri synnyttää kaikissa nyt-hetkissä. Jotta uskonnolliset arvotunteet voisivat tulla puhtaimmassa muodossaan esiin tulisi uskonnot liittää kansalaisuskontoon perustuvan kirkon alaisuuteen, joka voisi ylläpitää kirkossa sellaista kehitystä, jonka mukaan siitä voisi lopultakin tulla enenevämmässä määrin polyteistinen. Jo Nietzsche kirjoitti aikanaan, että miksi tarvitsee olla vain yksi ainoa jumala, miksei voisi olla useita jumalia? Kansalaisuskonnon tulisi olla kokonaisuudessaan pluralistinen yhteisö, jossa monenlaiset jumalan käsitteet voisivat saada kasvamisalaa.