Yksi asia

Minulle kieli on väline, ei fantasian aihe onanoidessa

Runo

Kiinalaisessa ravintolassa

Kiinalaisessa ravintolassa!

Sehän on ihan kuin sammakko!

Tapas Bar?

Jose.

Would you like some bread?

Ret, ret?

Take two these!

On se.

Linnut sontii

Kahvia saa huokealla

Oletko minusta kiinnostunut kun olen aatelinen?

Ei ole kenkäkauppaa siellä!

Kanat häkkiin!

Tarvithan, näytethän,

höpöheinää Damissa

sukulaisia, Venäjän aatelisia Brysselissä

Currypuuroa

Aika outojah vehhkeitä

On saatu lainaan hyviä siemeniä!

Keinot vailla päämäärää

On vieny penskojen sängytkin

Kiima ja kateus

Kahvia ja seksiä!

Puolueiden naturalisoitumisesta

Kun politiikassa aletaan olemaan eturyhmien ajajia ja kannattajia, naturalisoituu silloin politiikan luonne, joka ei ole symmetrisessä suhteessa ihmisten arvojen ja asenteiden kanssa. Eturyhmissä ajatellaan etenkin oman legitimiteetin oikeuttaneen tahon, ihmisten ja ihmisten ryhmien etuja, siinä poliitikosta tulee kuin vahtikoira, jonka on tarkoitus merkkauttaa paikkoja missä on ollut ja räksyttää toisten eturyhmien suuntaan. Eturyhmän edustajalla parlamentissa ei ole todellista valtaa, koska hänen toimintansa pohjana ei ole omantunnon oikeutusta. Omantunto toimii siten, että sen mukaan toimiva ihminen reagoi tilanteissa omaantuntoonsa nähden oikealla tavalla, ja joskus jotkut puolueet ovat antaneet edustajilleen oikeuden tehdä valintoja myös tämän tärkeän sisäisen instrumentin avulla. Eturyhmän ajaja ei ole poliittisesti utelias, ja hän on määritellyt itselleen ne kankeat asiat ja kysymykset, jotka liittyvät hänen oman eturyhmänsä kiinnostuksen kohteisiin. Mielestäni politiikassa mutta etenkin valtakunnan politiikassa tulisi pyrkiä selkeän avoimen ja laajan maailmankatsomusjärjestelmän muodostamiseen, eikä vain kiistellä oman alueensa teiden pinnoittamisesta. Politiikan tulisi olla etenkin omista arvoista ohjautuva asia, eikä siinä voida ajaa suoranaisesti jonkin eturyhmän oikeuksia. Poliitikot eivät kuitenkaan tietysti voi keskittyä vain oman olemassaolonsa edistämiseen politiikan yhteydessä, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että kannattajien ja äänestäjien tulisi tunnistaa ehdokkaansa hänen oman maailmankatsomusjärjestelmän osoittamalla tavalla. Poliitikkojen retoriikan taakse tulisi päästä kysymällä laaja-alaisesti kaikilta inhimillisen elämän osa-alueilta, ja onkin niin, että esimerkiksi Ranskassa poliitikkojen yleissivistykseen kiinnitetään huomiota. Ei voida valita ehdokasta vain sen perusteella miten hän on lukenut itselleen ulkoa kaikki tavanomaisimmat mielipiteet kyseisellä hetkellä eniten puheessa olevistaa aiheista. Myös joidenkin poliitikkojen tapa kutsua äänestäjiään ”tiimiksi” on asia joka on herättänyt mielessäni ärsyyntyneitä ajatuksia. Mielestäni kenenkään poliitikon äänestäminen ei ole niin selkeä asia, että joko poliitikko tai ”tiimin” edustaja voisi ajatella, että kannattaa olla tällaisia tiimejä, ja onkin niin, että nuorehkot naispoliitikot kuten Sanni Grahn-Laasonen ja Henna Virkkunen ovat niitä yksinkertaisia poliitikkoja, jotka käyttävät tällaista termiä, mikä viittaa siihen, ettei heillä ole uskallusta olla yksin siinä, kun määritellään tärkeimpiä yksilökohtaisella tasolla määriteltäviä kysymyksiä politiikan parissa. Politiikan naturalisoituminen tarkoittaa sitä kehitystä, jonka myötä poliitikot alkavat kuvittelemaan joidenkin olevan etenkin heidän tiiminsä jäseniä ja ihmiset alkavat ajatella, että poliitikot ovat joidenkin ryhmien etujen suoranaisia ajajia. Nämä tiimit tarkoittavat täysin päinvastaista asiaa, miten politiikka tulisi parhaimmillaan järjestää. Poliitikon tulisi olla varma siitä, että kenenkään hänelle antama ääni ei ole suoranaisesti ja varmasti hänen pussissaan, eikä sen tulisi olla. Politiikka koskee mielestäni etenkin etusijassa sellaisia kysymyksiä, joiden yksikkönä on yksittäinen ihmisyksilö. Sen takia poliitikoilla ei tulisi olla tiimejä, jotka vaikuttavat suoranaisessa suhteessa siihen, miten poliitikko pystyy muodostamaan oman poliittisen maailmankatsomuksensa ja miten hän pystyy sitä edistämään ja tuomaan esille. Naturalismi on ihmisen ominaisuuksien tuomista esiin ilman minkäänlaista luontoon nähden piilottelevaa tai kaunistelevaa asennetta. Politiikan naturalisoituminen tarkoittaa sitä, miten puolueista tulee eturyhmän palvelijoita ja miten äänestäjistä tulee eturyhmien jäseniä. Jokaisen poliittisen puolueen tulisi määritellä oman maailmankatsomuksensa rajoja, ja ehdokkaiden leimaantuminen puolueeseensa tulisi tapahtua sen kautta, kun he katsovat omaa maailmankatsomustaan. Kuitenkin kaikkeen poliitikan tekemiseen tulisi kuulua omantunnon kuunteleminen. Mielestäni esimerkiksi arkipäiväisellä sosiaalisella tasolla ei tulisi ottaa kantaa puolueeseen, ja tietynlaiset suuntautumiseen nähden määrittyvät ideologiset nautinnot ovat monesti määrittämässä sitä, millaisessa ihmisten piirissä kyseinen jonkin puolueen kannattaja liikkuu. Pitäisi pyrkiä siihen, ettei poliittinen suuntautuminen saisi määrittää sosiaalista piiriä. Nykypäivänä puolueen määrittää monesti tyhjää tyhjempi sanahelinä ja sisällöttömät arvokäsitteet. Tämä tiimiajatteleminen ilmaisee selkeimmin nykyaikaisen poliittisen eturyhmänepotismin piirteet. Sosialistit ajavat mahdollisimman työtöntä elämää, valtion velanottoa, suojatyöpaikkoja ja sosiaalituella elämistä. Keskusta vuotaa kumpaankin suuntaan ja Kokoomus on nykyään Jethro Rothstedtien ja kiinteistökauppakuningattarien puolue. Vihreät pyrkivät tukahduttamaan kaiken edistyksen ja tekemään ihmisestä ruoholla elävän kantturan. Ruotsalainen Kansanpuolue haluaa esittää kaiken suomenkielisten ja ruotsinkielisten välisenä kiistana. Pitäisi vähentää sitä holismia, joka joillakin ihmisillä vielä määrittää elämää. Arvot ovat parhaimmassa tapauksessa pyyteettömiä ja sen takia niitä ei tarvitse niin usein vertailla ihmisten välillä. Arvot tulisi määrittää omakohtaisen harkinnan ja maailmankatsomuksen järjestyksen kautta. Jos ihminen haluaa vain sitä, että jotkut käytännönmukaiset asiat ja niiden järjestäminen riittää siihen, että ihminen voi kuulua johonkin puolueeseen, ja jos äärimmäisessä mielessä ihminen katsoo vain joidenkin tiettyjen ihmisten olevan oikeutettuja omaksumaan jonkin puolueen edustaman arvopeitteen, on nykyaikainen demokratia ja puoluepolitiikka menettänyt oman pitävimmän merkityksensä.

Ammattimaisuudesta ja epäammattimaisuudesta

Pitkään kehitysvammaisten koulussa työskennellyt isoäitini kertoi anekdootin, jossa eräs asiakas oli tullut kahvihuoneeseen ja halunnut päästä isolle hädälle, ja henkilökunnan jäsenet olivat vaan sanoneet: ”Meillä on nyt lakisääteinen kahvitauko”, ja kahvien jälkeen: ”Taasko se teki housuun!” Tässäkin voidaan katsoa olevan jotain kertovaa ammattimaisuudesta.

Ammattimaisuus kertoo palvelun laadusta. Työnantajien tulisi siis kantaa huolta työntekijöidensä suhtautumsesta työhönsä. Epäammattimaisuuden voidaan katsoa olevan sitä, ettei työntekijä ymmärrä tekemisensä funktiota. Sen voidaan katsoa myös tarkoittavan sitä, ettei työntekijä ota huomioon asiakkaita ja ihmisiä yleensä, mutta etenkin niitä ihmisiä, joiden oma toiminta on vaikuttunut toisen työntekijän työskentelymotiivista. Epäammattimaisuus ilmenee siis välinpitämättömyytenä, huomioonottamattamuutena, ja loukkaavuuttena suhteessa työn arvoon ja työnantajaan.

Muuhun keskittyminen työelämässä tarkoittaa ainakin sitä, ettei työ motivoi tekijäänsä. Tämän takia ja monen muun syyn takia matalammilla palkka-asteilla työskentelevien henkilöiden työmotivaatiota tulisi pitää yllä tietynlaisilla motivaatioharjoituksilla. Kun mietitään sitä, milloin ihmisen ammattimaisuuden varmistamiseksi tulisi tehdä niin sanottu interventio, niin voidaan sanoa , että sen vaatima varmistaminen tulisi aloittaa jo peruskoulussa, Koulut on siis sopeutettava yhteiskuntaan ja siinä jatkuvasti tapahtuviin muutoksiin. Kuitenkin yliopistoissa voitaisiin säilyttää akateeminen vapaus. Ammatti on tiedettävä aiemmin kuin nykyään.

Ammattimaisuuden ehtona voidaan myös mielestäni katsoa olevan se, että ihmiset saavat valita vaihtoehtojen välillä, kuitenkin ammattimaisuuden iskostaminen yhteiskuntaan ei suoranaisesti onnistu ellei yhteiskunta voi ohjata ihmisiä sellaisiin työtehtäviin ja koulutukseen joka vastaa heidän kykyjensä tasoa ja motivaation sitkeyttä. Hyvin voitaisiin sanoa, että työntekijöiden on valittava sen välillä, juoruavatko he, arvostelevatko he asiakkaita ja istuvat kahvia hörppimässä, vai kunnioittavatko he työtehtäväänsä. Naisvaltaisten ja entisten kunnallisen palvelupuolen tehtävien tarpeellisuus tulisi selvittää ja sen jälkeen yksityistää vaikka kärcherillä. Keinoälyn ja automatisaation myötä työnantajat säästäisivät rahaa ja ihmisten ei tarvitisi ottaa vastaan paskaduuneja, myöskin työntekijöiden ammattimaisuus yksityisellä puolella olisi varmasti parempi.

Ammattimaisuutta tulisi siis olla etenkin silloin kun käsitellään ihmisen yksityistä ja intiimiä tasoa. Ammattimaisuutta tarvitaan etenkin siihen, kun ollaan tekemisissä toisten ihmisten ja mahdollisesti toisten palvelualojen jäsenien kanssa. Yhdysvaltalainen tutkimusryhmä analysoi hiljattain Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan sotilaat ja upseerit, ja miettivät kuka hahmoista olisi paras sotilas. Lopputulokseksi tuli Lammio, jonka karismaa Linnan työläisnäkökulmasta kuvaamat soltut eivät halua hyväksyä

Karkeudesta puheessa ja käytöksessä

”Käydään ensin katsomassa, mimmonen läävä se on.”

-Muuttomies Spede Pasasen elokuvassa

Karkeus on sellaisen toiminnon määre, jossa loukataan yksilöä tai ihmisten joukkoa. Siinä monesti mahdollisesti jopa ilman toiminnan laadun rekisteröintiä, ollaan toiminnassa ja puheessa loukkaavia toisia ihmisiä kohtaan. Uskon kuitenkin, että sosiaalisessa arkielämässä tapahtuva toiminta ei ole yksiselitteisesti samaa kuin mitä on mielipiteiden ilmaiseminen kulttuurista, politiikasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä. Karkeus on etenkin sosiaalisen arkielämän osa-alueella sellainen asenne, jolla voidaan pyrkiä estämään sitä, että kaikki ihmiset saisivat ilmaista mielipiteitään tärkeillä asiakohtaisilla inhimillisen olemassaolon tiedo osa-alueella. Karkeassa toiminnassa ei siis oteta huomioon ihmistä, ja hänen olemassaoloaan kannattelevia ominaisuuksia. Karkeus on puuttumista ihmisen olemassaolon perustavimpiin piirteisiin, ja joskus tällaisessa toiminnassa voidaan huomaamatta asettaa koko yksilön olemassaolo kyseenalaiseksi. Siinä siis pelkistetään, haukutaan suorasti tai epäsuorasti ja arvostellaan puolueellisesti yksilön ominaisuuksia. Siinä myös vähätellään yksilöä, ja monesti arvion antaja toimii subjektiivisesti arvostellen sellaisia ominaisuuksia, jotka hän subjektiivisesti panee merkille. Se on samoin kiusaamisen muoto, jossa yksittäinen karkea arvostelija pyrkii näyttämään muille ihmisille, lauman jäsenille, epäsuorasti tai suorasti, että katsokaa, kun minä nyt nujerran tämän. Karkeuden syy voidaan löytää etenkin maalaisuudesta, joka on täysin kulttuurikansalaisuuden vastainen piirre, jossa ihmisen ominaisuudet huomataan niille kuuluvassa arvossa. Esimerkiksi isoäitini on sanonut, kun olen kysynyt joskus häneltä syytä siihen minkä takia hän käyttää käskymuotoa pyytäessään jotain, on hän sanonut, että se olisi liian laimea ilmaisu ts. hän ei mielestään saa tahtoaan lävitse, jos hän konditionaalilla mondeenimmin kysyisi ja tiedustelisi asiantilaa, kun hänen uteliaisuutensa ja toiminnan tarmonsa herää. Kohteliaisuus ja toisten huomioon ottaminen ei kuitenkaan ole minkäänlaista kumartelua, sillä yksilö saa siitä jo itselleen sellaisen hyvän olon tilan tiedettyään tehneensä oikein. Karkeus on siis tyypillistä etenkin kaupungin nousukkaiden ja maaseudun junttieinareiden keskuudessa. Karkeus on kuvaava määre sellaisista ihmisistä, jotka kuvittelevat että he voivat jatkuvasti olla antamassa arvioita toisista ihmisistä ja yksilöistä. Karkeuden vastakohta on ihmisen huomioonottaminen, joka tarkoittaa etenkin sitä, ettei yhtäkään yksilöä johdateta alentavaan tilanteeseen. Tällainen loukkavuus voi johtaa siihen, että yhtä matalalla tasolla olevat ihmiset alkavat toistaa tuota reaktiota ja arviota yhtäläisenä asenteena. Kun mietitään mitä on kohtelias asennoituminen ja puhe, voidaan sanoa, että yksi merkittävä siihen kuuluva asia on se, ettei oteta kantaa yksityisasioihin, esimerkiksi kaupan kassa voi joskus ihmistä alentavasti todeta, kun kortti ei hyväksy maksua, että ”eipä näytä olevan katetta kortilla”, samalla kun sivistysmaissa pyydettäisiin anteeksi ja vedottaisiin maksulaitteen epäkuntoisuuteen. Puheessa ja käytöksessä ilmenevän karkeuden vastakohdan piirteisiin kuuluu etenkin se, että yksilölle annetaan tilaa. Ihmisille annetaan tietty etäisyys, ja itse asiassa voitaisiin sanoa, että se alue, missä kohteliaisuus majailee, on etenkin se etäisyys mikä kaikille tulisi antaa. Ihmisille annettava oma tila merkitsee myös oman toiminnan formuloimisen mahdollisuutta, eli sitä, ettei yksilö itse ajaudu toimimaan karkeasti ja epäkunnioittavasti. Kohteliaisuus tai karkeuden vastakohta kaunopuheisuus suhteessa puheen laatuun, tarkoittaa etenkin sitä, ettei yksilöitä pyritä paljastamaan eikä nautita toisen yksilön huonoon tilanteeseen asettamisesta. Jos ei halua olla karkea, tulee silloin etenkin olla tekemättä arvioita toisten yksilöiden ominaisuuksista, ajattelusta ja toiminnasta. Karkeaa on tehdä koko ajan suoria uteliaita kysymyksiä ja kuvitella, että tuollainen kyseleminen on hyväksyttävää juuri itselle. Hienopuheisuus on etenkin sellaista yksilön kohdalla olevaa toimintaa, jossa yksilö antaa kaikille ihmisille arvon jo itsensä nauttiman inhimillisyyden tunnon takia.

Vastavirtaan viemärikäytävässä.

Mies käveli pitkin hiljaista keskisuuren kaupungin katua. Oli iltapäivä, ja mies oli saanut tietää asian eräästä naisesta, joka oli koskenut hänen aikaisempaa elämäänsä. Toisaalta hän ei olisi halunnut vaivata mieltään tällä ihmisellä, koska hän oli niin suuresti matalemmalla tasolla henkisesti kuin mitä hän itse oli. Mies ei katsonut eteensä ja niin hän astui avoimesta viemärikäytävästä alas, mutta koska hän oli harjoitellut parvekkeelta hyppäämistä, ei hän satuttanut itseään, vaan hän tippui siitä kuin kissa laskeutuen jalkojensa päälle. Mies vaelteli eteenpäin viemärikäytävässä, kunnes hän kuuli jonkun soittavan soittimella Cavalleria rusticanan alkusoittoa Maalaisritarillisuus. Hän tuli ovelle, joka oli suljettu, mutta siitä huolimatta hän päätti koputtaa ovelle, ja jalolta ja ylevältä vaikuttava pultsarin näköinen mies avasi oven silkkinen kylpytakki päällään.

-Kuka sinä olet? Mies kysyi.

-Minä olen Mikael von Alsass, rappeutunut aristokraatti, mutta kukas sinä olet?

-Minä olen Jean Floressas des Esseintes, myöskin rappeutunut aristokraatti. Enchante Monsieur Alsass, saan jatkuvasti Alsacesta viinilähetyksiä, koska työskentelin aiemmin sillä viinialueella

Samalla vieras tuli sisään huoneeseen, koska mies pyysi häntä sisään. Alsass ihmetteli sitä, kuinka maanalainen loukko muistutti kartanon vastaanottosalia. Esseintes pyysi miestä sisään ja he menivät kirjastoon, jossa näkyi kirjoituspöytä, hylättyjä ja rutisteltuja muistilappuja pitkin lattiaa. Huoneen seinät olivat peiteltyinä arvokkaan näköisillä kirjoilla ja huoneessa oli biedermaier-leposohva, ja istuinryhmä. Esseintes pyysi Alsassia istumaan ja aloitti keskustelun 1700-luvun ranskalaisesta kirjallisuudesta. Kun miehet olivat puhuneet noin puoli tuntia, tuli Alsassille mieleen kysyä Esseintesiltä syytä siitä, miksi hän asui viemäriputkessa olevassa asunnossa.

-Olen eronnut ihmisyhteiskunnasta useita kertoja, ja nyt pääsin oikeanlaiseen paikkaan. Kuitenkin voit havaita, että kun pian napsautan sormiani, et enää näe asuntoani täällä. Ja niin hän napsautti sormiaan, ja samalla Alsass havaitsi olevansa tavallisessa haisevassa, rottia vilisevässä viemärikäytävässä täysin yksin, Esseintesiä ei näkynyt enää missään. Mies nousi viemärikäytävästä ylös ja enää hän ei enää ajatellut ystäväänsä.

Kirjailijuuksia

Kirjoitan parhaillaan neljää kirjaa, joista kaksi on ollut viime aikoina suuremman huomioni kohteena. Toinen käsittelee filosofiaa ja filosofian opiskelua ja toinen Euroopan aatelisten historiaa. Syyt näiden kahden aiheen ylösnostamiselle johtuu toisaalta aatelisesta taustastani ja siitä että Ritarihuoneen amanuenssi sanoi minulle, ettei tällaisesta aiheesta ole tehty johdatusteosta suomen kielellä koskaan aiemmin, ja toisaalta filosofia-aihe liittyy siihen, että olen itse opiskellut filosofiaa ja koen velvollisuudekseni auttaa nuorempia filosofiasta kiinnostuneita tyyppejä filosofian opiskelussa. Suomen tietokirjailijat ry:n kautta toivon saavani ainakin filosofiaan liittyvän kirjani kustannettavaksi, koska eihän oppikirjaa voi vakavasti markkinoida omakustanteena. Nämä kaksi kirjaa ovat viimeistelyä vailla valmiita

Kahden muun kirjani aiheet liittyvät Ison-Britannian historiaan ja länsimaisen kirjallisuuden historiaan mutta keskittyen etenkin suomenruotsalaiseen ja saksalaiseen kirjallisuuteen. Nämä aiheet ovat tulleet mieleeni etenkin sen takia, koska koen itseni anglofiiliksi ja toisaalta sen takia, että olen ollut lapsuusiästä alkaen kiinnostunut kirjallisuuden historiasta ja olen jonkin verran opiskellut sitä yliopistossakin.

Toisaalta, olen toisinaan hyvin laiska, kun mielenterveys heittelee, mutta toisinaan voin joskus kirjoittaa päivässä kolmisenkymmentä liuskaa. Kirjoitan mielelläni yöllä, koska mielestäni silloin on päivää rauhallisempaa ja liiallisia hölmähdyksiä tulee silloin harvemmin. Olen kuitenkin viime aikoina yrittänyt kirjoittaa myös päivällä, vaikka sanotaankin että Minervan (antiikin aikainen viisauden jumalatar) pöllö levittää siipensä vasta pimeän laskeuduttua. Myös monet muut kirjailijat ovat sanoneet kirjoittavansa yöllä ja minä kyllä ymmärrän heitä.

Kirjoittaminen on monesti monelle self-helpiä ja niin se on ehdottomasti myös minulle. Vielä kun on suotu se ominaisuus, että pääsen flow-tilaan mielenkiintoisesta aiheesta kirjoittaessani, ei ole oikeastaan parempaa ja kehittävämpää toimintaa kuin kirjoittaminen. Toisaalta myös lukeminen on miellyttävää, koska siinä voi kokea tietämyksensä lisääntyvän jatkuvasti. Kuten toinen viskin- ja sikarinrakastaja Matti Wuori on sanonut, että kirjoittaminen ja lukeminen ovat niitä harrastavalle kuin ulos ja sisäänhengitystä, ja sen takia tulisi pyrkiä kehittymään kirjoittajana, koska ilman ”varaventtiiliä” ajatukset jäävät ihmisen mieleen merkityksettömiksi.

Kun kirjoittaa voi siinä tuntea elävänsä läpi kaikki asiat, jotka ovat käsittelyn alla. Parhaimmassa tapauksessa tulee suoranainen tunne siitä, että voi olla osa sitä kokonaisuutta ja sulautua sen aiheen mukaan, joka kirjoittaessa muodostuu.