Johtajattomuudesta

Johtaja tarkoittaa jotain yksikköä tai organisaatiota hallinnoivaa, mutta etenkin sen toimintasuuntaa hallinnoivaa muita suuremmilla toimintaoikeuksilla varustettua yksilöä. Johtajan katsotaan koordinoivan muista yksilöistä koostuvan organisaation toimintaa ja suuntivan sitä koko ajan tavoiteltuun suuntaan. Johtaja kokoaa muiden yksilöiden toimintapotentiaalin yhteen, muovaa sitä ja pyrkii saamaan omasta organisaatiostaan toimivamman. Monesti kuitenkin johtajuuteen liittyvät tarpeettomat ihmisten ominaisuuksia syrjivät hierarkiat ja tapa suhtautua eri tavoin ihmisiin heidän naamansa, asemansa tai nimensä perusteella. Monesti johtajalta tuleva näkemys jostain asiasta saa suosiota pelkästään sen takia koska se tulee johtajalta. Johtajakulttiin liittyy myös sellainen piirre, jonka mukaan ihmiset ovat taipuvaisia pyrkimään miellyttämään johtajaa sanoilla tai teoilla, jolloin johtajaan kohdennettu velvoite organisaation toiminnan valvomisesta voi saada pelkästään subjektiiviseen miellyttämiseen liittyviä piirteitä esim. että ihmisiä nimitetään korkeampiin asemiin tuonkaltaisen miellyttämisarvon kautta arvottaen.  Johtajuuskultin ympärillä subjektiivinen mielipide saattaa saada virheellisesti objektiivisen totuuden leiman. Toisin sanoen totuuden luonne muuttuu, kun on olemassa johtajia joita pyritään miellyttämään ja jotka haluavat ja joita toiset matalemman tason ihmiset haluavat auktoriteeteiksi. Monet ihmiset tunnistavat tällaisen ilmiön itsessään, että he haluavat olla tekemisissä vain toisten sellaisten ihmisten kanssa, jotka pitävät hallussa tämänkaltaista arvokkaan subjektiivisesti määritellyn totuuden kaltaista potentiaalia. Monesti tämä ilmenee etenkin naisissa, jotka katsovat, että miehen tulee olla kova ja hänen sanansa tulee saada yhteisössä aikaan sellaista, että toiset miehet alkavat toistelemaan näitä sanoja ja miellyttämään tätä miestä naisen tapaisella kehumisella ja muilla nokkelilla huomioilla tästä. Ottavathan monet naiset itsestään kuvia keikkojen tuhatpäisissä yleisöissä ja mielellään liittävät itsensä facebookissa tällaisiin tapahtumiin, joka on vertauskuvallinen tilanne siitä, miten indoktrinointi kyseenalaistamattoman johdon taholta hurraaviin ja kirkuen ihasteleviin yleisöihin tapahtuu. Kun joku ihminen tunnistetaan johtajaksi, siinä samalla tunnistetaan se, että tämän ihmisen sanat ovat arvokkaampia kuin toisten ja kriittinen sana tällaista pyhää tammea vastaan on aina vähäarvoisempien ihmisten ”kateutta”. Monet anarkisteihin liitettävissä olevat tahot ovat jo pitkän aikaa unelmoineet yhteiskunnasta, jossa ei tarvita johtajia. Uskollisuus totuudelle ja objektiiviselle asioiden tilalle on tällaisen pyrkimyksen takana. Kun jollekin asioiden tulkitsijalle annetaan suurempi arvo kuin toisille, niin siinä toimitaan koko ajan sellaisen pyrkimyksen eteen, että oikeus tulkita totuutta kuuluu vain joillekin, eikä kaikille. Mediapiireissä ja politiikassa on jo pitkään ollut tapana klikkeytyminen ja pienen vaikutusvaltaisen piirin ylläpitäminen. Voidaan sanoa, että tämä on nykyaikaisen kommentaariaatin toimintaa selkeimmillään: nämä ihmiset haluavat, että ihmiset eivät saa itse määritellä itselleen arvoja vaan heidän arvojensa on tultava johtajilta ja muita ihmisisä paremmilta asioiden tulkitsijoilta eli heiltä. Monille politiikoille ja median edustajille on luonteenomaista halu päästä ”vaikuttamaan”. Monille tuo sana tarkoittaa sitä, että he haluavat ylennystä hierarkiaportaassa, minkä he tekevät mielistelemällä ylempiä, ja minkä jälkeen he toivovat joskus pääsevänsä ylimpään pömpeliin alistamaan toisia ja määrittelemään arvoja toisille ihmisille. Monet nuoret ihmiset ovat maininneet sen, että puolueet eivät Suomessa vaikuta eroavan mitenkään toisistaan arvojen osalla. Tuo tietysti liittyy siihen, miten noiden puolueiden arvot ovat alkuaan syntyneet ja muovaantuneet. Etenkin muovaantuminen on tässä tärkeä asia. Puolueissa ei ole puhtaan arvoharkinnan kautta syntyneitä arvoja kuin ehkä joissain sata vuotta vanhoissa puolueohjelmissa, koska arvotunteista peräisin olevat arvot ovat aina joutuneet kohtaamaan kommentaariaatin sanelemat valmiit arvot, ja uudet arvot ovat vähintäänkin joutuneet sekoittumaan niihin, minkä myötä, kun kaikissa puolueissa on sama tilanne, puolueet eivät eroa toisistaan, koska nykyaikainen vaikutusvaltainen eliittiryhmittymä kommentaariaatti vaikutteellistaa kaikki samanlaisen deterministisen järjestyksen alle. Siis järjestelmässä jossa on johtajia on tyypillistä, että ihmiset ovat auktoriteettiuskovaisia ja tottelevaisia. Tuollaisessa järjestelmässä katsotaan, että jonkun sana on arvokkaampi kuin toisen. Miellyttävyys- ja näkyvyysarvo ovat siinä tärkeitä. Monesti johtajat katsovat ainakin suhteellisella tasolla olevansa korvaamattomia ja jotenkin parempia kuin muut. Johtajattomassa järjestelmässä auktoriteettia ei liitetä yksilöihin. Antijohtaja ei suvaitse mielistelyä ja miellyttämisen perusteella rakennetuja hierarkioita. Tällaisessa järjestelmässä ei voi edetä miellyttämisellä. Antijohtaja ei tuijota subjektiivisiin ominaisuuksiinsa ja hän ymmärtää, että jokainen voi erehtyä. Antijohtajan auktoriteetti perustuu asioihin, jotka ovat avoimia kaikille. Uteliaisuus ja avoimuus ovat tässä järjestelmässä tärkeitä asioita. Hyväksytään ja ymmärretään se, että kaikki kehittyvät ja pystyvät joskus toimimaan korkeimmissa asemissa. Tällaisen järjestelmän päätöksenteko ja toiminta on demokraattista ja siinä ei suvaita narsisteja eikä sosiopaatteja. Tällaisen järjestelmän korkeimmalla tasolla toimiva ymmärtää sen, että hänenkin asemansa muuttuu ennen pitkää. Ei siis ole mitään Jumalan valitsemia johtajia. Olisikin varmaan hyvä jos johtajattomassa järjestelmässä korkeinta asioiden hoitajaa kutsuttaisiin varapuheenjohtajaksi, varajohtajaksi tai toiseksi puheenjohtajaksi.

Prairie au milieu de la forêt

 Je sens fleurs parfumées

Il me enivre totalement

Je suis tombé à mes pieds

et je pleure avec crainte

Est-ce la fin du monde ?

Est-ce la fin de moi?

Où sont les pièces ?

Les morceaux de moi?

Quelle est cette vie joyeuse mais soucieux ?

Joyeuse mais en même temps si impitoyable et vil?

Puis-je espérer un rachat pour moi ?

Miséricorde pour mes prières.

Blad ur min tankebok

Jag har gjort min plikt

Jag har blivit en man af höger

Du kan inte tala mig om sådant ont

som jag har inte påtänkt

Mitt själ är mörkt och tungt

Jag drar en mycket stort syndalast

Jag brottas med mina demoner

Det är stora och tumma

De säga att jag måste dö

De säga att allt jag har gjort är utan mening och lindrig

De tänka att jag måste dö

Om jag har inte dog samma kväll

Jag måste ha blivit total galen

Så galen att där kunde inte har varit något drog för det

Kolumni Uutis-Jousessa (toukokuu 2015)

Sukututkimus avartaa

Sukututkimus on hauskaa. Siihen sisältyy lähteiden yhdistelyä ja kokoamista, tekstien kääntämistä ja käsittelyä. Sukuni on ollut monikielinen ja sen takia omakin kansainvälisyys lisääntyy, kun tutkii ruotsin-, saksan-, ranskan- ja venäjänkielisiä lähteitä, kirjeitä, koosteita ja selvityksiä. Nyt kokoan sukukirjani toista osaa, joka sisältää paljon erilaisia, ennen julkaisemattomia lähteitä, joita olen koonnut eri paikoista, ihmisiltä ja arkistoista.                                                                                                                                                                                        

 On käsittämättömän mielenkiintoista perehtyä siihen, kuinka ihminen on pusertunut maailmaan sadoista ja tuhansista esivanhemmista ja siitä miten he ovat jossain yhteydessä tavanneet ja lisääntyneet. Yksittäisen ihmisen syntyminen tähän maailmaan on aina suuren sattumuksien määrän tulosta. Sukututkimuksen hyvinä puolina pidän sukuun liittyvän itsetietoisuuden lisääntymistä ja sitä kuinka ihminen saa käsityksen eri asioiden yhteyksistä.                                                                                                                            

Minun sukuni von Beckerit on pääasiassa suomalaisista, saksalaisista ja ruotsalaisista aatelisista (mutta myös muutaman sukupolven ajan talonpoikaisista vaimoista) koostuva suomalainen aatelissuku. Kuvittelin aikaisemmin, että suku olisi ruotsalaisesta ja baltiansaksalaisesta ”shampanjasta väljähtynyttä omenaviiniä”, mutta tarkempi ja pidemmälle viety tutkimus on tuonut esiin mielenkiintoisia piirteitä. Vielä tänäkin päivänä jatkuvan Baron Petre-suvun kautta sukuni on sukua suurelle määrälle mannereurooppalaisia ja englantilaisia aatelisia ja kuninkaallisia. Esimerkiksi suora esiäitini Prinsessa Margaret of Clarence (tai of York) oli kuningas Henrik VIII:n äidin serkku, jonka Henrik VIII teloitutti Towerissa vuonna 1541 tämän katolisuuden takia. Margaretista tuli sittemmin katolisen kirkon marttyyri. Margaretin isä, eli näin ollen suora esi-isäni oli George Plantagenet, joka oli kahden Englannin kuninkaan Richard III:n ja Edvard IV:n veli.                                                                                                                                                           

Yksi mielenkiintoinen esi-isä on William Petre, joka oli monen tudorajan kuninkaan sisäministeri. Beaufortin herttuoiden kautta esivanhempiini kuuluu mm. kuningas Edward III of England, joka tuli tunnetuksi halustaan päästä Ranskan kuninkaaksi ja joka hallinnoi Englantia satavuotisen sodan aikana 1300-luvulla. Yksi tuosta linjasta tuleva esivanhempi on Ranskan kuningas Filip IV le Bel eli ”kaunis”. Muutenkin tuon Beaufortien linjan kautta olen sukuineni sukua suurelle osalle Euroopan keskiaikaisista kuningashuoneista, ja olemme myös hyvin kaukaista sukua nykyiselle Englannin kuningasperheelle, joka polveutuu Henrik VIII:sta. Hyvin monet yhden Petren vaimon Lady Catherine Somersetin ja näin ollen esiäitini sukulaiset ovat kaatuneet Ruusujen sodassa vuosina 1455-1485 ja olleet suuremmalta osin hävinneellä puolella. Esivanhempiani on haudattu Westminster Abbeyyn ja St Paulin katedraaliin, mutta myös esimerkiksi Ashby de la Zouchiin Leicestershireen, joka on tunnettu Tony Robinsonin dokumentin Britain’s real monarch mukaan keskiajalla kruununperimysjärjestyksessä ohitetun Plantagenet-sukulinjan alkuperäisenä kotipaikkana.                       

Kaksi Jarl Hemmerin runon käännöstä

Koskikara

Koskikara istuu jäistä trimmatulla koskella. Tunneissa                                                                                                                                                           se meluaa

imevässä, kurisevassa pyörteikkäässä yössä.

Hiljaa se ponnahtaa ja pitkälle syvyyteen                                                                                                                                                                                   sukeltaa                                                                                                                                                             etsien pimeänvaltaamaa

Kosket pauhaavat kuolemaa. Kun näyttävästi yhtä äkkiä                                                                                                                                                     se oli taas

ylhäällä kristallinvihreässä, imien säihkyvää jäätä itseensä

ja vapautuneena kaikesta kohti suuntautuvaa aurinkoa                                                                                                                                                      se jättää

terän kurkusta saahaamaan.

Koskikara, se ei kuiskannut sitä, että olisit                                                                                                                                                                                  kuriseva kyyhkynen

Ennen kuin sinut ympäröi talven halvaama                                                                                                                                                                                side?                                                                                                                                     

Jäinen, nahistunut oli sinun maailmasi. Kuinka voit                                                                                                                                                                maksaa kohtalollesi                                                                            

vaikka helisevän sivukorokkeen kanssa?

Veljet, tiedän sen hyvin! Minä itse                                                                                                                                                                                                kyyhkysenä, olen lennähtänyt

korkealle metsien, meren ja kirkkojen päälle varustettuna                                                                                                                                                                             kimaltavalla ristillä,

kunnes talvi tulee, talvi joka kaiken                                                                                                                                                                                              minulle muuttaa                                                                                                                                             yhteen jäällärääkättyyn koskeen.

Olen vanki kuten sinä, imevien syvyyksien                                                                                                                                                                                nälän vanki,                                                                                           

Se heittää minut yön sokeana kohti pyörteitä, mustia                                                                                                                                                          ja harmaita,                                                                                                                        

Taas pimeys nousee, ja – pyhät vajoavat alas!                                                                                                                                                                         -- laulan,

laulan taas kohti aurinkoa.

 

Talviset vuoret

Henkiaistina silmille kasvavat vuoret.

Kääpiömetsänkarvaisena holvaa sitä mitä miehisyys                                                                                                                                                             tuo

mutta avaruudessa vaeltaa se mikä talven jäätä juo.

Tähdet, hopealla aidatut, ympärillä valkoisen kruunun ja                                                                                                                                                    säilän.

Kosket vyöryävät, metsät vinkuvat, suden takaa-ajo                                                                                                                                                            jatkuu

Vuoret kimaltelevat hetken, ja nukkuvat                                                                                                                                                                                   lumella peiteltyinä taas.

Puolessa välissä sen rinteitä näkyy ihmisenjälkiä

kurota alas laaksoon pian, missä elämä nauraa ja itkee.

Ei mahda mitään vuorelle ihmisruumiin teurastus.

Hiljaa kurisee jotain yöhön, satojen kilometrien päähän,

tuulet päänsä ympärillä, tuovat muutamia pilviä nukkumavällyihin.

ja menee takaisin hiljaa ja suuresti antaen tähtien vilkuntaa                                                                                                                                                                          muille.

Kuuma sydän, sinä joka ryntäät sokeasti kohti                                                                                                                                                                         katkeria haavoja                                                     

Sinä joka juhlit hetkessä turhamaisuudesta, nautinnosta ja                                                                                                                                                                            voitosta,

Älä unohda vuoria, missä turvallisesti ja tuhatvuotisesti                                                                                                                                                      seisoo.

ikuisella, jäisellä viisaudella, ympärillä pyhää katsettaan.

 

Sanoitus

Parallel lives

We are young and hopeful

we pay our taxes and pray for god

we raise our children and bless our day

we go shopping and remember our duty

but we are happening to live parallel lives

we are living parallel lives

we are living parallel lives

we are living parallel lives

where we think nothing but what neighbor thinks

where we lose ourselves to Morning mist

we are living parallel lives

we are living parallel lives

we are not so independent and straight

we are not so frisky and bright

we are living parallel lives

we are living parallel lives          ‘                       

mustn’t us remember that we are young

mustn’t us remember that we are not so dumb

but we are living parallel lives

we are living parallel lives

where day does not break until someone dies

mustn’t I see it in your own eyes

we are living parallel lives

we are living parallel lives

go on, go on and raise

your hand, and hope for plenty of days

we are living parallel lives

we are living parallel lives

where we are bourgeois and fat

not less than one despicable rat

we are living parallel lives

we are living parallel lives

our days are over and gone

until something has been really done and done

Nuoruuden ikävaiheesta ja viisaudesta

Nykyään kuulee paljon puhetta ”nuorisovaltuustojen” tarpeellisuudesta, ja muistankin, että kun kirjoitin lukioikäisenä lehteen niiden tarpeettomuudesta, kirjoitti joku niistä heti seuraavaan lehteen että kirjoituksiani ei tarvitsisi enää julkaista. Mielestäni idea nuorisovaltuustoista on tullut vanhemmilta nuoriin alentuvasti suhtautuvilta henkilöiltä. Ne ovat vain jotain jossa nk. nuoriso (valtuustonuoriso on pieni vähemmistö) saa puuhastella keskenään, innota ja teeskennellä osallisuutta jossain suuremmassa.      
                                   

Mitä sitten ovat tällaisen nuorison arvot? He ajattelevat, että kun on jotain uutta ja nuorta niin sen on myös oltava hyvää. He siis huumaantuvat uutuudesta. Voidaan sanoa, että se, jos edustaa jotain ikäryhmää ei takaa minkäänlaista yhteiskunnallista merkittävyyttä. Arvomittarit on saatava jostain muualta. Olisi mielestäni tunnistettava nuoruus tietynlaiseksi haitta-ajaksi useimmille yksilöille. Monet heistä pilkkaavat kaikkea semmoista mikä ei ole nuorekasta ja samalla matalalla henkisellä asteella. Mitä suurin osa nuorista sitten ovat: he ovat välinpitämättömiä, ajattelemattomia, ”elämänvaiheessaan” tuskastelevia reppanoita, joista yksinkertaisimmat ajautuvat kiusaamiseen ja muuhun häiriökäyttäytymiseen. He ”ajattelevat” (sitä olisi ehkä parempi kutsua jonkinlaiseksi primitiiviseksi vietiksi) että meillä on väliä, koska ”me” ollaan ”nuoriso”. Ehdotan, että kouluihin tulisi ottaa uudeksi oppiaineeksi arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kehittäminen. Se voisi auttaa nuoria siinä, että useampi heistä olisi aikuisuuden kynnyksellä valmiimpi sen antamiin velvoitteisiin. Ja opettajaksi tulisi koulusta valita henkisesti vanhin opettaja. Tästä tullaan siihen, mikä on ihmiskunnassa merkityksenarvoista ja mikä todella ansaitsee huomiota. Se on viisaus.                                                                                                                                               

Viisaus on jotain  mikä tulee ilmi oikeanlaiselle ihmiselle, se siis vaatii havainnointikykyä. Viisaus on tietynlainen olemuksen ja olemisen laatu. Oikeanlaisissa kirjoissa on ehkä eniten viisautta. Viisautta ei hankita olemalla tekemisissä toisten samanikäisten kanssa, se on pikemminkin este viisaudelle. Viisaus hankitaan olemalla nöyrä ja avoin. Vanhempien, kokeneempien ja viisaampien ihmisten kanssa tekemisissä olemisella on suuri merkitys viisauden löytämiselle. Viisauden löytämisessä on tärkeää se, että osaa tunnistaa sen, mikä on todellisesti arvokasta ja jolla on ajassa jonkinlaista pysyvyyttä. Tämän takia arvostelukyvyn opettaminen kouluissa hillitsisi häiriökäyttäytymistä ja sitä, ettei kenenkään tarvitsisi olla kiusattava. Viisaudessa on tärkeää, että arvostellaan oikeanlaisilla perusteilla, sillä, että tunnistetaan syvällinen ja ajassa pysyvä.                                                                                                                                                                                                        

Kiusaajat ovat ehkä matalimmalla tasolla olevia nuoria. He katsovat, että sosiaalisen tason dominointi korvaa sen, ettei menesty koulussa. Se on kypsyyttä ja pystyvyyttä, jos voi ohittaa esimerkiksi nuoruuden ikävaiheeseen kuuluvat haitat ja keskittyä siihen mikä on tärkeää: viisauteen ja sen hankkimiseen – sillä on lopulta suuri merkitys nuoruuden jälkeen tulevaan elämään.