Arvot tekevät meistä arvokkaita

Jokainen ihminen tarvitsee arvoja, joilla ohjailla elämää. Monessa mielessä arvot, ainakin silloin kun ne ovat kunnollisia arvoja, ovat pyyteettömiä välineitä, joiden arvostaminen on mahdollista sen takia, koska ihmiset pystyvät erottelemaan erilaisia asioita niin käytännöllisellä kuin abstraktilla tasollakin. Arvon kokeminen perustuu etenkin asioiden merkittävyyden erotteluun. Jotkut asiat ovat niin arvokkaita, että niitä voidaan kokea pelkästään henkisellä tai abstraktilla tasolla ja tavalla. Tavallisesti Suomessa on käytetty litaniaa isänmaan, kodin ja uskonnon puolesta. Kuitenkin voidaan sanoa, että arvojen tulee jollakin tavalla muuttua erilaisissa yhteyksissä. Esimerkiksi voidaan mainita vähemmistöt, kuten homot, lesbot, transihmiset, maahanmuuttajat ja mielenterveyskuntoutujat. Jos ihminen ei ole sellaisessa asemassa, että se voisi tunnustaa jonkinlaisen arvon omakseen, on silloin käytettävä hyväksi instrumentaalisia eli käytön muodon huomioivia arvoja. Esimerkiksi vaikka Suomeen tulevan maahanmuuttajan on omaksuttava joko suomen tai ruotsin kieli, eikä siinä asetuta pakottamaan ottamaan suomen kieltä ensimmäiseksi kielekseen, vaikka suomenpuhujia on Suomen väestöstä suurin osa. Mielestäni arvotustoiminta, jossa ihminen pyrkii löytämään itselleen arvoja, alkaa sisäisesti koetuista arvotunteista, joissa esimerkiksi jonkinlainen koettu asenne tai suhtautumistapa asioihin saa ihmisen psyykeessä voimakkaamman tunnon kuin joku toinen asenne. Kuitenkin voidaan sanoa, että ihmiset kokevat tavallisesti arvojaan samalla tavalla, vaikka jotkut ihmiset, jotka eivät ole riittävän vahvoja henkisesti, voivat olla alttiita omaksumään välinearvoisia arvoja tai sellaisia arvoja, joiden mukaan he tiedostamattomasti toimivat ja sahaavat siinä omaa oksaansa. Arvoihin on monesti liitetty termi pluralismi, joka tarkoittaa monien arvojen hyväksyntää yleisellä tasolla. Kuitenkin mielestäni arvot voidaan jakaa subjektiivisiin ja objektiivisiin arvoihin. Subjektiiviset arrvot ohjaavat ihmisiä vaikutteellisuuteen ja toimimaan toisten valtapäämäärien osoitttamalla tavalla. Nämä jotka vaikutteellisuuden kautta hallitsevat subjektiivisia arvon kokijoita, koska he eivät vaadi ihmisiltä suurempia ominaisuuksia. Objektiiviset arvot ovat siis niitä arvoja, joiden toteutuessa ihmiset voivat alkaa suuntautumaan oikeisiin ja olennaisiin asioihin. Eli objektiviisuus on aina sen laatuista, että arvojen saavuttamiseksi ihmisen on kasvettava henkisesti ja kyettävä syvällisemmällä tasolla arvottamaan itse, kun taas toisaalta subjektiivisia arvoja ja niiden omaksuntaa ohjaa monesti esimerkiksi ruumiilliset tunteet, elintasoestetiikka ja kaikki muu ihmisen huoltoon kuuluva. Eli voidakseen kokea oikeita arvoja ja tuntea itsensä sen takia kompetentiksi kulttuurin ja ihmiskunnan periaatteita arvostavaksi henkilöiksi, on arvottamiseen kiinnitettävä huomiota. Näin ollen leipä ja sirkushuvit pitäisi unohtaa, ja muistaa keisarin uudet vaatteet. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Mielisairauden kokemisesta

Jo 1960-luvulla Ronald Laing aloitti Britanniassa mullistavan työskentelynsä lähinnä skitsofrenia-diagnoosin saaneiden potilaiden parissa. Hänen työnsä oli mullistavaa sille omaisena piirteenä olleen potilaiden kanssa keskustelun kanssa. Hän oli aiempien psykiatrien työstä huomannut, etteivät psykiatrit edes jokaisessa tapauksessa keskustelleet ollenkaan potilaittensa kanssa. Laing antoi potilaiden puhua omista asioistaan itselleen ominaisella tavalla. Tästä seurauksena oli se, että potilaat stabilisoituvat yllättävän nopeasti ja pääsivät lähtemään sairaalasta. Kuitenkin myöhemmin huomattiin muutos, joka varmasti johtui skitsofreniapotilaiden eristäytymisestä ja heidän käyttäytymisensä omalaatuisuuksista, että useimmat heistä palasivat myöhemmin kohtalaisen nopeasti sairaalaan. Tuosta Laing sai käsityksensä siitä, että terapeuttinen vuorovaikutus ja mahdollisesti sitä seuraavat hyvät ja tukevat ihmissuhteet olivat pohjana mielenterveydelle. On sanomattakin selvää, että Laing kannatti avohoitoa ja terapiassa käymistä ennen kuin varsin turhaa ajanvietettä turhanpäiväisen osastolla maleksimisen mukaan. Laingin jälkeen nykymuotoisen psykiatrian ja mielisairaidenhoidon kriitikoita on ilmennyt useampia esimerkkinä vaikka Thomas Szacz, ja on kuitenkin kirjoitettava, että antipsykiatrinen liike on 60-luvulla alkaneen vastakulttuurin myötä saavuttanut joitain tavoitteita mielisairaanhoidon uudistamisessa. Olen itse ollut kaksi kertaa mielisairaalassa vuonna 2010 ja 2013. Sen jälkeen olen tullut täysin hyvin toimeen omien ongelmieni kanssa terapian ja lääkityksen avulla. On selvää, kuten Laing on todennut, että jossain vaiheessa skitsofreenikot olivat lääkäreille kuin vähempiarvoisia ihmisiä, ja ei ole kauaa siitä, kun mielisairaita Suomessakin vietiin kaukaisiin saariin pois ihmisten näkyvistä. En ole seurannut Suomessa tehtyä mielenterveyspolitiikkaa, koska olen näiden laitoskokemusten jälkeen yrittänyt pitää huomioni muualla. Voidaan kuitenkin sanoa, että Britanniassa toista vuosikymmentä oppositiossa oleva Labour otti jo vuosia sitten opposition tavallisesti muodostamaan varjohallitukseen mielenterveyspolitiikasta vastaavan varjoministerin, jonka laiseen uudistukseen ei ainakaan Suomessa ole vielä päästy. Ja vaikka ei enää ollakaan samassa tilanteessa kuin viisikymmentä vuotta sitten, niin on tavallista, että tänäkin päivänä psykiatrian suljetulla osastolla oleva potilas saa tavata lääkäriä korkeintaan yhden kerran viikossa, jos sitäkään. Myös mielisairaanhoitajien työ on varsinaista syyllistämistä. Olen esimerkiksi huomannut, että jos potilaan itsetuntoa ja omanarvontuntoa ei ole täysin murrettu, niin hoitajat kyllä pyrkivät sen tekemään. Itselläni on ollut pyrkimys pienestä lapsesta alkaen liittämään tiettyjä käyttäytymisen ja olemisen piirteitä laajempiin kulttuurisiin viitekehyksiin ja yhteyksiin. Muisttan eräänkin maalaisjunttihoitajan, jolla ilme muuttui, kun sanoin jonkin asian vertauksessa siiheen, miten 1800-luvulla saksalaisissa yliopistoissa on toimittu. Mielisairaan kokemus suljetulla osastolla on monesti se, että ihminen pyritään kuvaamaan epämoraalisena. Jos on mieleltään sairas, on monen työntekijän mielestä samalla myös paha ihminen! Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Sivistyksen puutteesta ja epä-älyllisyydestä kouluissamme

Kertoo jo Suomen poliittisen järjestelmän sisällöttömyydestä ja instituutioimme nuoruudesta, että esimerkiksi eduskunnassa on käsittääkseni suurin osa sosiaalipolitiikan maistereita, diplomi-insinöörejä ja kaikenlaisia ”soteammattilaisia”. Britanniassa vanhan konservatiivikaartin edustaja Sir John Stokes totesi, kun Leon Brittanistä tehtiin ministeri, että hänen sijaansa ministeriksi olisi tullut ottaa punaverinen, verevä englantilainen mieluiten maata omistavasta landed gentrystä. Maamme nuoruuden takia Kokoomuksen oikeistosiivessäkin on paljon nousukkaita ja muita sivussa kyydittäviä. Britanniassa lähes kaikki pääministerit ovat opiskelleet yliopistossa joko PPE:tä, eli filosofiaa, politiikkaa ja taloustiedettä tai Literae Humaniores-ohjelmaa eli samaa joka tunnetaan nimellä Classics. Nykyaikainen politiikka on sotkeutunut liian svyälle sosiaaliseen mediaan ja ideologiseen nautintoon, jonka myötä myös tarve sille, että korkeammassa asemassa olevat olisivat lahjakkaampia kuin muut, on vähentynyt huomattavasti. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi huulipunahallituksemme johtaja Sanna Marin. Onhan se tietysti selvää, että jo yliopistotasolla opiskelijapopulaatiossa on paljon enemmän keskiluokkaa, naisia ja jopa rahvasta. Tiedän yhdenkin yhtä vuosikurssia minua nuoremman ihmisen, joka tuli yliopistoon lukemaan filosofiaa, koska ei päässytkään opiskelemaan aerobiccia! Suomalainen sosialismi, feminismi, liitot ja kaikenlaiset luottamusmiespolitrukit ovat todellakn saaneet aikaan sen, ettei ole muodikasta vaatia ihmisltä kovaa panostusta siihen, tekivät sitten mitä hyvänsä. Ideologinen nautinto jyllää ontokratiassa, eli porukassa jolla on eniten olemisen valtaa. Nämä ovat näitä uudenmuotisia feministisiä ja sosialistisia samppanjan kurlaajia, jotka elävät suurremmin instagramissa olevissa kuvissaan kuin millään todellisen elämän tasolla. Markkinointi, mainonta ja sisällöntuottaminen ovat uudenaikaisia aloja, joiden piirissä ei todellakaan minkäänlainen sivistys jyllää. Nämä ontokratian hempukat ovat monesti hyvinkin tyhmiä ja sivistymättömiä, mutta heille ei saa sitä sanoa, koska itse pääministeri kuuluu tuohon samaan porukkaan ja on itse antanut mandaatin omaan viiteryhmäänsä kuuluville ihmisille. On ennen kuulumatonta, että jonkun maan pääministeri on nykyään peräti muotiguru, jonka ulkonäöstä ja pukeutumisesta kannattaa ottaa mallia – älylllisiä ja henkisesti kehittyneitä ajatuksia ei toki ole, josta häntä voitaisiin matkia. Kouluissa tämä sivistyksen puute näkyy etenkin siinä, ettei kukaan opettajista millään tasolla halua ottaa todellista vastuuta lasten ja nuorten tulevaisuudesta ja virikkeistä. Kaikki tehdään mieluummin kivuttomasti ja kun homma on tehnty, saadaan kuitenkin palkka ja lopusta voi ”herrat” vastata – ei kuulu meille! Ja se, että jopa opettajat lakkoilevat väliajoin, osoittaa sen, millainen porukka nykyään nuorempia kansalaisia opettaa. Opettajalla, jos kenellä tulisi olla pyrkimys sivistykseen, sen keräämiseen ja levittämiseen. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Ylitsepääsemättömyyden harhasta selviämisestä

Muistan diplomi-insinööri-sedästäni, kun hän totesi kerran kaikkien ongelmien olevan inhimillisellä paneutumisella selvitettäviä. Kuitenkin monet ihmiset ajattelevat joidenkin asioiden olevan ehdottomia eikä neuvoteltavia. Tässä ajattelutapa monesti perustuu jonkinlaiseen totaalisuuteen ja absoluuttisuuteen. Tämän ajattelutavan mukaan kaikkia tekoja ja ajatuksia voidaan aina vertailla kaikkien muiden samanlaisiin kokemuksiin. Tässä ei oteta huomioon yksilöä ja hänen toimintavalmiuksiaan. Mielestäni jokainen yksilö on uniikki ilmestys ja sen takia kaikkien tulisi suuntautua omiin asioihins ja omiin ongelmiinsa itsensä kautta. Mielestäni siinä miten ihminen ponnistelee itseään eteenpäin erilaisissa yhteisöissä tarvitaan etenkin yksilöllistä harkintaa. Olen monesti käyttänyt esimerkkinä tästä Juha Hurmetta, jonka toisen käden sotmet ovat surkastuneet, niin, että hänen täytyy kirjoittaa teoksensa puhtaaksi yksisormi-menetelmällä. Hänkin on osoitus siitä, miten paljon ja miten hienoa tekstiä joku ihminen voi saada paperille huolimatta hänen omista käytännöllisistä puutteistaan. Aina olisi mietittävä vaihtoehtoja ja soveltavuutta. Tämä tarkoittaa tässä sitä, että ei ihminen, joka ei pysty tekemään jotain asiaa samalla tavalla kuin suuri osa muista ihmisestä, ole kuitenkaan täysin aseeton jossain asiassa, joiden yhteydessä esimerkkejä toimintaan riittäisi ja paljon. Omia voimia ja ominaisuuksia voi hyödyntää ja kehittää milloin hyvänsä, koska mielestäni yhteiskunnan jäsenyys ei tarkoita sitä, että kaikkien ihmisten tulisi jakaa jonknlainen jaettu henkinen intimiteetti. Mielestäni kehittyneen ja erikoistuneen yhteiskunnan piirre on se, että jokainen voi keskittyä sellasiin asioihin elämässä, jotka ovat hänen mukaansa tosia ja kiinnostavia. Mielestäni kaikkien ihmisten ei tarvitse valita mielenkiinnonkohteitaan sen perusteella, mistä muut ovat kiinnostuneita. Huumorin mainiten, voi sanoa, että mielestäni kehittyneen huumorintajun omaava ihminen ei naura täsmälleen kaikille samoille asioille kuin ihmisten enemmistö. Monesti huumorintajun aineksetkin oteraan pelkästään jaetuista pikkuporvarillisista ennakkoluuloista. Eli koska voidaan kuvitella monia kulkuväyliä samoihin tavoitteisiin ja erilaisia tapoja tehdä ja pyrkiä, voidaan sanoa, että mahdollisesti etiikankin piirissä, että normatiivisen etiikan sijaan tulisi ajatella etenkin soveltavan etiikan hyviä puolia. Soveltavuus etiikassa eli siinä opissa, millaisia asioita arvostamme ja teemme, tarkoittaa sitä, ettei kaikkia ihmisiä tuomita normatiivisesti, vaan pitää aina katsoa tällaisen yksilön ominaisuuksia ja pyrkimyksen jaloutta ja kehittyneisyyttä. Jonkinlainen normiin perustuva etiikka varmaan auttamatta tarvitaan yhteiskunnassa sen voimassa pysymissen takia, mutta on huomattava kuitenkin se, että normeistakin voidaan etiikan yhteydessä puhua ja niitä arvostella, ainakin siinä mitassa, jos ne rajoittavat suuresti tietynlaisia olosuhteita. Kohtuuttomuus toisia ihmisiä kohtaan on monesti epäoikeudenmukaista ja väärin. Tulisi mieluummin tehdä kaikki voitavansa ja olla tiukka omien kriteeriensä suhteen, ja toisaalta olla riittävän suvaitsevainen toisia ihmisiä kohtaan, koska ihmisyyden ja siihen liittyvät ominaisuudet jaamme lopulta kaikki. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Punakapinan perinne Suomessa

Punakapina alkoi Suomessa Venäjän vallankumouksen jälkilöylyissä, jonka myötä proletaarit pyrkivät kuvittelevansa ottamaan Suomessa totaalisen vallan. Punakapina nousi roskaväen pyrkimyksestä asettaa itsensä Suomessa johtavaan asemaan. Tähän pyrkimykseen liittyi ”punainen terrori”, joka tarkoitti kunnollisten Suomen kansalaisten murhaamista vain heidän suuremman toimeliaisuutensa, vanhan pitkälle historiaan ulottuvan sukuperintönsä ja raskaalla työnteolla hankitun omaisuuden takia. Tapettiin paljon etenkin pappeja, aatelisia, muita yläluokan jäseniä ja talonpoikia. Myös punainen roskajoukko ei antanut armoa myöskään käsiinsä joutuneille valkoisille. Tämän takia valkoiset myöhemmin vallattuaan maan eivät ymmärrettävästi suhtautuneet punaisiin murhaajiin kovinkaan ymmärtäväisesti. Sittemmin maan vasemmistolaiset ovat ylistäneet punaisia murhaajia ja pyrkinyt pitämään heidän ”muistoaan” yllä. Samanaikaisestin vasemmistolaiset ovat vuosikausia ylläpitäneet Suomessa jargonia, jonka mukaan sodan paha osapuoli oli maan pelastaneet valkoiset, eikä kunnollisia ihmisiä murhaamaan ryhtyneet punaiset. On vaarallista, että ihmisiä, joita voidaan tuskin kovin hyvin nimittää edes sellaisella nimikkeellä, ylistetään nykypäivänä työväen sankareina. Tämä kertoo paljon vasemmiston jumiutuneesta maailmankuvasta, jonka mukaan työmies on uhri ja työnantaja riistäjä ja rikollinen. He siis asettuvat marttyyrinasemaansa aina silloin, kun eivät saa kerättyä jäsenilleen riittävän paljon aseita kunnollisten ihmisten murhaamiseen. Kertoo näiden vasemmistolaisten henkisestä tasosta jos sellainen liirunlaaru-voivotelma kuin Kansainvälinen edustaa vieläkin näille ihmisille todellista ohjelmaa oman politiikkansa pohjana. Loppujen lopuksi, vaikka työnantaja arvostaa työntekoa ja sitä kunnolla tekeviä, on työntekijöiltä seurannut koko sodanjälkeisen ajan pelkkää paskaa kunnollisten ihmisten niskaan lakkojen ja epäreilujen työehtosopimusten myötä. Mielestäni koko SAK:n voisi hajottaa ja jakaa pienempiin liittoihin. Mielestäni tiettyjen oikeuden asioiden ja arvojen kunnioittaminen kertoo paljon yksilön syvemmästä ihmisyydestä. Punavihreä kasvatus on lepsuilua, jossa lasten annetaan tehdä ja sanoa mitä hyvänsä ja tulla kiittämättömiksi. Tällaiset penskat hyppivät vanhempien ihmisten silmille, ovat nenäkkäitä ja nokkavia – uusia punavihreitä maailmanomistajia. Mielestäni ankaralla kasvatuksella saadaan lapset kunnioittamaan oikeita asioita ja käyttäytymään hillitysti ja pidättyvästi. Mielestäni uskonto on sellainen asia, jonka piirteitä voidaan hyväksyä, vaikkei edes kuuluisi kirkkoon. Mielestäni jonkinlaisen korkeamman voiman ymmärtäminen käsittää myös paljon siitä, kuinka laaja henkinen horisontti tällaisella ihmisellä on. Ateismi on paitsi että se on vasemmistolainen ajatus, myös älyllisesti epärehellistä siinä mielessä, että se on pelkkää uskovaisuuden negaaatiota eli ei mikään aate vaan reaktiivisesti ja relatiivisesti uskoa ja uskovaisia kohtaan suuntautumista. Muistaakseni vasemmistolaiset poliitikot ja tutkijat julkaisivat vuosikausia sitten kirjan, joka kertoi heidän mukaansa äärioikeistosta ja tietysti sen moraalisesta pahuudesta. Tämä että äärivasemmisto käsittelee äärioikeistoa, liittyy vain siihen, että heidän poliittiseen itseidentiteettiinsä liittyy äärioikeiston kuvitteleminen, ja heille sitä varmaan on vaikka Kokoomuksen vasemmistosiipi. Eli äärivasemmistonkin toiminta on negaatiota, relatiivisuutta, pyyteellisyyttä ja reaktiivisuutta, koska he kokevat kiinnostusta tuon ”aatteen” vastakohtaisuuteen, jonka he vain itse kuvittelevat. He tarvitsevat siis naisen tavalla jonkun möreä-äänisen mörön, jota kohtaan räksyttää ja nalkuttaa. Minä en koe pienintäkään kiinnostusta tutustua äärivasemmiston aatteisiin, koska olen muodostanut omat arvoni ja periaatteeni täysin vapaasti, enkä aikoinaan liittynyt puolueeseen, johon liityin sen takia, että olisin liittymisellä halunnut vastustaa jotain toista poliittista tahoa. Eli työväen aatekin on vain syntynyt kateudesta, jota tämä ryhmä on kokenut paremmin menestyviä ja lahjakkaampia ihmisiä kohtaan. Jos katsotaan sitä, miten tuo roskaväki kokoontuu sosiaalisessa mediassa ja alkaa siellä tavallisesti epäsuorasti suhtautua kielteisesti johonkin kunnon väen edustajaan, joka ei mielistele sellaisia ryhmiä, joita kohtaan hänen ei tarvitse omasta mielestään mielistellä. Itse uskon subculture-käsitteeseen, jossa annetaan tietynlaisille viitekulttuureille oma rauha ja vapaus muodostaa itse elintapansa. Kuitenkin mielestäni kansalaisuuden käsitteen kautta kaikille ihmisille on taatttava mahdollisuus kaikkiin sellaisiin oikeuksiin, joita myös karkeasti määritellyllä enemmistöllä on. Suomessa kautta historian erilaisuutta ja erikoisuutta on tavallisesti hyväksytty vain yläluokan piirissä, koska tarve konformismiin ja mukautumiseen on aina ollut yläluokassa vähäisempää. En usko esim, että työväenluokkaisia homoja olisi koskaan kehotettu näkymään seksuaalisuutensa kautta. Omassakin suvussani on ollut homoja jo 1800-luvulla ja koska heillä ei ollut koskaan materiaalista tai rahallista tarvetta muodostaa perhettä, he saivat olla rauhassa omissa ympyröissään ja täysin suvun hyväksymänä, joista monesti ainakin osa varmasti aavisti tämän puolen heissä. Vasemmistoa luonnehtii tänä päivänä no-no-asiat, no-no-sanat, poliittinen korrektisuus ja tiettyjen epäolennaisten asioiden toitottaminen. Näihin kuuluvat ammattisolidaarisuus kaikenlaisilla vaikutteellisuuteen tyypillisillä aloilla, sukupuolisen suuntautumisen toitottaminen niin priden kuin työväenluokkaisten miesten itseidentiteettiin liittyvällä heterouden toitottamisella. Sukupuoliset asiat kuuluvat makuuhuoneeseen, ja makuuhuoneen ovi on kiinni. Mielestäni ihmisen on keskityttävä omaan työhönsä ja tehtävä siinä parhaansa ilman minkäänlaisia riittävän työn mittareita. Jos joku pystyy parempaan kuin toinen, ei häntä siinä tulisi rankaista ja luonnollisesti tarjota hänelle suuremmat ansiot. Kaikki työnteko tulisi tehdä voimavarojen ja osaamisen kautta, eikä työntekijän tekemän työn määrää tulisi mitenkään allokoida tai rajoittaa. Eli punakapinan perinnöstä elää Suomessa vieläkin sodan aloittaneiden raakalaisten ihannointi viattomia marttyyreinä, joita valkoiset pedot keskitysleireillään kiusasivat.

Runo

Ja aallot itkivät lopulta yksinään hiljaa, kuin sattumalta pitkin kamaran matalaa siltaa, vaivaisen arvottoman heinäkuun päivän iltaa, tulevaisuus on aina ja ikuisesti tässä ja nyt, yhdistävät aikaa siinä kuin monet arvottomat kytkyt, on löydettävä vahva lanka yhdistävän ketjun, jos edes otat vastaan sanoja tällaisen retkun, Rammstein on kova, uskottava ja Saksa myös, ' vaikka onkin se nykyään synkässä SPD:n yös, ei ole haalareita monen lailla tällä filosofilla oudolla, on henkinen positio sama kuin milläkin luodolla, ei meidän tule aina seurata mallia aaltojen, voimme sen sijaan ottaa ilmassa vauhtia kaartojen, vedessä on toki joskus mukavampaa kuin tulessa, olen monesti kohdannut sen monessa erilaisessa unessa, ehkä hyvyydelläkin voi joskus olla lopulta tilaa, vaikka monesti narsisti sen alhaisella luonteellaan pilaa, on minun ajatteluni vapaampaa kuin eroja viitekehyksien, silti summaa suurta monien kauheiden erehdyksien.

Pientä höpöttelyä

Aloitan pohtimalla ajatuksiani, koska en ole suoraan sanoen saanut niitä aseteltua oikeaan järjestykseen moneen viikkoon. Minun mielestäni olisi olennaista käsitellä ihmisten ominaisuuksia ja mitkä niistä ovat tärkeimpiä, ja miten niitä tulisi kehittää edelleen. Yksi tällainen asia on etenkin kohteliaisuus ja toisten ihmisten huomioiminen. Työväenluokkahan käsittää monesti kohteliaisuuden mielistelyksi, joka on jotenkin ”epämiehekästä”. Itse en kuitenkaan näin ajattele, vaan on ominaista sivistyneen yhteiskunnan säilyttämiseksi olla kohtelias. On huvittavaa havaita, miten suurin osa jopa ns. aikuisista naisista pitää vain sellaista lähestymistä vakavasti otettavana, jos mies kehuu ja ylistää itseään ja/tai puhuu alentavasti jostain toisesta miehestä. Naisethan pitävät sarkasmia ”älykkyyden merkkinä”. Tosiasiassa samalla kun sarkasmi perustuu pääasiassa oman itsensä asettamisesta jonkun toisen yläpuolelle, keskittyvät ironia ja itseironia pääasiassa asioihin ja ominaisuuksiin, eikä siihen kuulu yksilöille irvailua. On käsittämätöntä, jos ihmisellä on hienovarainen ja vaatimaton lähestymistapa (mutta kuitenkin itsevarmuutta) niin monesti etenkin nainen tulkitsee tästä, eli siitä ettei mies suoranaisesti ylistä itseään, että miehellä on ”heikko itsetunto”. Samaa luullaan itseironian käyttämisestä, mutta kuka hyvänsä voi havaita sen, onko itseironiattomalla vai itseironiaa käyttävällä korkeammat hengenlahjat. Monesti myös sarkasmi liittyy vitsien kertomiseen, eli sillä on selkeä intentionaalinen merkitys, samalla kun ironia ja itseironia elää kaikissa tilanteissa, joihin ihminen ajautuu. Se on epäintentionaalista, eli sillä ei pyritä mihinkään. Muuhun palatakseni, minun on sanottava, että mitkä ihmiset selkeimmin suhtautuvat minuun kielteisesti. Nuo ovat lähinnä kulttuurivasemmistolaiset, työväenluokka, keskiluokan elintasoesteetikot ja pride-väki, jotka katsovat, että heidän seksuaalisen suuntauksensa toitottaminen muille ihmisille on tärkeää ja asiallista. Hyväksyn tietysti homot, lesbot ja transihmiset, mutta minun mielestäni seksuaalinen suuntautuminen on ns. oma asia. En minä kyllä näiltä ihmisryhmiltä ole koskaan minkäänlaista sympatiaa etsinytkään. Olen lukenut viime aikoina kaikenlaista, ja voin sanoa, että tänä päivänä minkäänlainen teksti ei ole minulle liian vaikeaa, ymmärrän kirjoja formaalisesta logiikasta ja korkeammasta matematiikasta. Terävä kieli minulla varmaan on, itseironialla, ironialla ja itsevarmalla kohteliaisuudella saa monesti hiljennettyä ihmisiä, ainakaan minulle ei ole kukaan koskaan tullut sanomaan, vaikkapa että ”Voi perkele kun olet niin kohtelias” tai ”Voi helvetti kun olet niin ironinen”. Minun mielestäni pitäisi kirjoittaa hieman siitä, mikä erottaa ylemmän keskiluokan ja yläluokan rahvaasta. Mielestäni siihen liittyy oikeanlainen kasvatus, virikkeiden viljely ja tarjoaminen, oikeanlaisen käytöksen rohkaiseminen, oikeanlaisten arvojen kunnioittaminen, itsehillintä, pidättyvyys ja kohteliaisuuden ylläpitäminen. Sivityneistön arvoihin on perinteisesti kuulunut aina, että itseä ei aseteta turhaan toisen minän yläpuolelle, vaikka kyseessä olisi minkälainen tilanne hyvänsä. Eli voisin sanoa, että yläluokan jäsen ei ole välinpitämätön sillä tavalla, että hänet voitaisiin tulkita jossain tilanteessa epäkohteliaaksi tai välinpitämättömäksi. Kaikkien huomioon ottaminen on mielestäni yksi sellainen periaate, jonka olen kotoani oppinut. Sivistyneistö erottuu keskiluokan elintasoesteetikoista siinä mielessä, että paljoa materiaalista hyvää ei olla koskaan kunnioitettu itseisarvona. Olen oppinut mielestäni saksalaista kulttuuria paljon etenkin äitini vanhempien luona. Tavallisesti oli tyypillistä esimerkiksi, että kaikki taloon tulleet sukulaiset kättelivät vuorotellen kaikki taloon aikaisemmin tulleet, ja muistan ilmapiirin olleen jäykkä ja pidättyväinen. Minua kättely pitkään pelotti, koska olin pitkään todella ujo, ja en varmaan kokenut sukulaisia automaattisesti niin läheisinä ainakaan mielen tasolla. Eli se pointti tässä varmaan oli, että kun en tuollaista ollut harrastanut paljon missään muuallakaan niin tuollainen läheisyys jännitti joskus. On vähän pohdittava perimiäni ominaisuuksia. Oisko ollut Schopernhauer, joka kirjoitti joskus, että mies saa älykkyytensä äidiltä tai äidin suvulta, mutta temperamenttinsa ja moraalisen luonteensa isältään. Minä voin hyvin tuon omalla kohdallani tunnistaa. Äitini on eronnut kirkosta jo aikoja sitten, en ole kuitenkaan varma hänen vakaumuksistaan. Sitten taas isälläni on ehdoton, absoluuttinen ja totalistinen tapa ajatella moraalista ja etiikasta, joka on mielestäni vaikuttunut jonkinlaisesta vanhakirkollisesta ajattelusta. Jos ajatellaan hänen periaatettaan”Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon”, niin voidaan havaita, ettei tuollaisen ajattelun takana varsinaisesti ole minkäänlaista etiikkaa. Vai voiko ihminen olla eettinen, jos se haluaa käskyttää muita, mutta samalla itse vetäytyä pois moraalisesta velvoittavuudesta? Minun mielestäni ei. Eli voidaan havaita se, että ei tuollaisia sanovalla ihmisellä voi olla minkäänlaista moraalista uskottavuutta. Kuitenkin tuohon ”moraaliseen ajatteluun” liittyy vakavuus, yksioikoisuus ja vanhoillisuus. Siinäkin mielessä äitini ja isäni suvut poikkeavat suuresti toisistaan. Isäni on perinyt nipottajan luonteensa suuremmin äidiltään kuin isältään, sillä Arvi-ukki oli rento tyyppi. Sehän on mahdollista, jos hänet todella on siitetty Amerikassa, että hän ei saattanut olla vereltään kuin vain toiselta puoleltaan suomalainen. Mummon isän puolelta ei tule kovin kummoisista oloista, vaikka hänen isänsä suku on Suonenjoella omistanutkin muutamia satoja hehtaareita maata. Maaseudun syvästi uskovaista ja totista väkeä ovat hänen esivanhempansa, mikä onkin varmaan yksi syy siihen, miksi hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä koskaan ironiaa tai itseironiaa. Joku voisi sanoa, että onko oikein arvostella sukulaisiaan tällä tavalla. Se johtuu ehkä siitä, että minussa on jonkinlainen ruuvi löysällä, eli empatiakyvyssäni on aukko, jota olen älyllistämällä pyrkinyt paikkaamaan. Eli voimakas tarpeeni älyllistää aiheuttaa sen, että koska olen emotionaalisesti poikkeava, pyrin ymmärtämään noita asioita järjellä, johon empatian tunteen voi jossain mielessä ainakin perustaa. Eli mielestäni on kuitenkin parempi, että yritän itse ymmärtää näitä asioita älyllä, koska minulta puuttuu sosioemotionaalista ennakoimatonta empatiankykyä. Varmaan tuon sosioemotionaalisen poikkeavuuden takia minulla on taipumusta olla ”reckless” joissain tilanteissa. Minulla ei ole esimerkiksi ole koskaan ollut minkäänlaisia pidäkkeitä mennä puhumaan ihan kenen tahansa ihmisen kanssa tai ottaa tällaiseen ihmiseen eri tavalla yhteyttä, sillä en elä henkisen sosiaalidemokratian näkymättömissä raja-asetelmissa. Vaikka teen nyt ainoan poikkeuksen rahasta puhumisessa, se ei tarkoita, että tulkitsisin kaiken pintarakenteen syyksi materiaalisista olosuhteista. On kuitenkin selvää, että kun suku on merkittävällä tavalla köyhtynyt rahassa, on se aiheuttanut sen, että ainakin joidenkin suvun jäsenten (en tarkoita itseäni) elämänpiiri ja ammatit ovat vaihtuneet suhteessa entiseen. Kuitenkin skimbaamiseen Alpeilla ja purjehtimiseen Saaristomerellä tarvitaan rahaa, tulkittiin se kuinka rahvaanomaiseksi hyvänsä. Tietyissä monista muista aatelissuvuista tulevien ihmisten ryhmissä raha oletetaan itsestäänselvänä, ja sitä se omasta mielestänikin on. Olen aina ajatellut, että rahan tarkoitus tietynlaisen elämänmuodon mahdollistajana on paljon vähäisempi kuin se tarkoitus, jossa sen avulla rahvasta voidaan pitää tietyn välimatkan päässä itsestä, koska rahvaalle raha on tärkeintä. Minä olen mielestäni itseni sivistämisellä jollain tavalla ylittänyt rahan tason, enkä koe sen olevan tärkeintä maailmassa. Minä en myöskään arvostele ihmisiä heidän materiaalisen omaisuutensa kautta, enkä mahtaile millään. Minä en myöskään ajattele yhtään sitä, miten jotkut ihmiset näkevät minut ympärilläni olevan materian kautta. Minun mielestäni materiaaliset asiat ja raha eivät ole kilpailun aiheita. Tavanomaisilla ihmisillä on tapa vertailla kaikkia asioita toisten asioihin. Minä en myöskään koskaan kilpaile kenenkään kanssa, vaan vertailen muutoksia asioissa pelkästään siihen millä tavalla ne liittyvät omaan minääni, eli yritän koko ajan kehittää itseäni paremmaksi. Monesti ihmiset elävät lokeroissaan ja karsinoissaan, eikä ihmisillä tavallisesti ole halua sivistyä ja kehittää itseään sivistyksen ja itsensä kehittämisen takia. Loppujen lopuksi yliopiston palkkalistoillakin on lähinnä näitä lokeroajattelijoita, ei siellä paljon renessanssi-ihmisiä tapaa. Renessanssi-ihmisistä on sanottava, että minun merkitykseni tähän mennessä aatelisen sukuni jäsenenä on ehkä ollut tiettyjen olennaisesti taustaan liittyvien arvojen eksplikoiminen, jotka ovat viimeisen sadan vuoden aikana vaipuneet pinnan alle. Olenhan aina kokenut tärkeäksi olennaisiin asioihin keskittymisen ja tietynlaisen paluun ytimeen. Olen saanut jossain mielessä jopa kritiikkiäkin jalojen ja ylevien arvojen omaksumisesta. Muun muassa eräs lähisukulainen sanoi, kun sanoin lähteväni opiskelemaan taidekouluun, että meidän perhe ei ole siihen riittävän varakas. Tuo on pelkkää humpuukia ja epäolennaisiin asioihin keskittymistä. Yliopiston professorit ja tutkijat kokivat niin suurta alemmuudentuntoa minua kohtaan sukutaustani takia, että halusivat sen takia estää etenemiseni yliopistolla: Laitinen, Moisio, Yrjönsuuri, Pihlström, Heinämaa jne. Eipä siinä mitään, mukavampaa on hullutella kuin taivaan lintu. Monesti huumorintajukin määrittyy porvarillisista ennakkoluuloista, jotka kuuluvat olennaisella tavalla tietynlaisiin karsinoihin. Ihmiset tapaavat liitteitensä takia nauraa samanlaisille asioille. Mielestäni samanlaisen huumorintajun jakaminen ei aina kerro mistään kehittyneisyydestä. Olin esimerkiksi kerran Kultsilla kuuntelemassa Dylan Moranin standup-keikkaa. Jo ensimmäisen puolikkaan aikana katsoin kelloa ja tuskastelin. Olisin lähtenyt jo kesken pois ellen olisi istunut keskellä riviä. Puoliajalla lähdin pois. Minä en osaa nauraa sille, jos joku seisoo lavalla ja kertoo siinä ihmisille ”vitsejä”. Dylan Moranista pidän, hänhän oli loistava etenkin misantrooppisena kirjakauppiaana sarjassa Black books. Sanoisin, että Kokoomuksessa arvostetaan yksilöitä ja heidän potentiaaliaan ja mitä pidemmälle vasemmalle politiikassa siirrytään, sitä vähäisempi on yksilöiden merkitys. On kyseenalaista tunnistetaanko vasemmistopuolueissa Suomessa minkäänlaista yksilön käsitettä, koska olennaisempaa on huoneen koko, ruoka ja rauhoittavat työväenluokkaiset käytännöt ja työkurin ja etiikan laskemiseen pyrkivät tavat. Vasemmiston tapa korostaa tasa-arvoa perustuu nimenomaisesti siihen, että minkäänlaisia yksilön välisiä eroja ei havaita eli yksilöä ei tunnusteta ja vasemmistolaisten mukaan ihmiset muodostavat vain yhtenäisen kantturalauman, jota vasemmistolaiset käyvät lypsämässä.