Pientä höpöttelyä

Aloitan pohtimalla ajatuksiani, koska en ole suoraan sanoen saanut niitä aseteltua oikeaan järjestykseen moneen viikkoon. Minun mielestäni olisi olennaista käsitellä ihmisten ominaisuuksia ja mitkä niistä ovat tärkeimpiä, ja miten niitä tulisi kehittää edelleen. Yksi tällainen asia on etenkin kohteliaisuus ja toisten ihmisten huomioiminen. Työväenluokkahan käsittää monesti kohteliaisuuden mielistelyksi, joka on jotenkin ”epämiehekästä”. Itse en kuitenkaan näin ajattele, vaan on ominaista sivistyneen yhteiskunnan säilyttämiseksi olla kohtelias. On huvittavaa havaita, miten suurin osa jopa ns. aikuisista naisista pitää vain sellaista lähestymistä vakavasti otettavana, jos mies kehuu ja ylistää itseään ja/tai puhuu alentavasti jostain toisesta miehestä. Naisethan pitävät sarkasmia ”älykkyyden merkkinä”. Tosiasiassa samalla kun sarkasmi perustuu pääasiassa oman itsensä asettamisesta jonkun toisen yläpuolelle, keskittyvät ironia ja itseironia pääasiassa asioihin ja ominaisuuksiin, eikä siihen kuulu yksilöille irvailua. On käsittämätöntä, jos ihmisellä on hienovarainen ja vaatimaton lähestymistapa (mutta kuitenkin itsevarmuutta) niin monesti etenkin nainen tulkitsee tästä, eli siitä ettei mies suoranaisesti ylistä itseään, että miehellä on ”heikko itsetunto”. Samaa luullaan itseironian käyttämisestä, mutta kuka hyvänsä voi havaita sen, onko itseironiattomalla vai itseironiaa käyttävällä korkeammat hengenlahjat. Monesti myös sarkasmi liittyy vitsien kertomiseen, eli sillä on selkeä intentionaalinen merkitys, samalla kun ironia ja itseironia elää kaikissa tilanteissa, joihin ihminen ajautuu. Se on epäintentionaalista, eli sillä ei pyritä mihinkään. Muuhun palatakseni, minun on sanottava, että mitkä ihmiset selkeimmin suhtautuvat minuun kielteisesti. Nuo ovat lähinnä kulttuurivasemmistolaiset, työväenluokka, keskiluokan elintasoesteetikot ja pride-väki, jotka katsovat, että heidän seksuaalisen suuntauksensa toitottaminen muille ihmisille on tärkeää ja asiallista. Hyväksyn tietysti homot, lesbot ja transihmiset, mutta minun mielestäni seksuaalinen suuntautuminen on ns. oma asia. En minä kyllä näiltä ihmisryhmiltä ole koskaan minkäänlaista sympatiaa etsinytkään. Olen lukenut viime aikoina kaikenlaista, ja voin sanoa, että tänä päivänä minkäänlainen teksti ei ole minulle liian vaikeaa, ymmärrän kirjoja formaalisesta logiikasta ja korkeammasta matematiikasta. Terävä kieli minulla varmaan on, itseironialla, ironialla ja itsevarmalla kohteliaisuudella saa monesti hiljennettyä ihmisiä, ainakaan minulle ei ole kukaan koskaan tullut sanomaan, vaikkapa että ”Voi perkele kun olet niin kohtelias” tai ”Voi helvetti kun olet niin ironinen”. Minun mielestäni pitäisi kirjoittaa hieman siitä, mikä erottaa ylemmän keskiluokan ja yläluokan rahvaasta. Mielestäni siihen liittyy oikeanlainen kasvatus, virikkeiden viljely ja tarjoaminen, oikeanlaisen käytöksen rohkaiseminen, oikeanlaisten arvojen kunnioittaminen, itsehillintä, pidättyvyys ja kohteliaisuuden ylläpitäminen. Sivityneistön arvoihin on perinteisesti kuulunut aina, että itseä ei aseteta turhaan toisen minän yläpuolelle, vaikka kyseessä olisi minkälainen tilanne hyvänsä. Eli voisin sanoa, että yläluokan jäsen ei ole välinpitämätön sillä tavalla, että hänet voitaisiin tulkita jossain tilanteessa epäkohteliaaksi tai välinpitämättömäksi. Kaikkien huomioon ottaminen on mielestäni yksi sellainen periaate, jonka olen kotoani oppinut. Sivistyneistö erottuu keskiluokan elintasoesteetikoista siinä mielessä, että paljoa materiaalista hyvää ei olla koskaan kunnioitettu itseisarvona. Olen oppinut mielestäni saksalaista kulttuuria paljon etenkin äitini vanhempien luona. Tavallisesti oli tyypillistä esimerkiksi, että kaikki taloon tulleet sukulaiset kättelivät vuorotellen kaikki taloon aikaisemmin tulleet, ja muistan ilmapiirin olleen jäykkä ja pidättyväinen. Minua kättely pitkään pelotti, koska olin pitkään todella ujo, ja en varmaan kokenut sukulaisia automaattisesti niin läheisinä ainakaan mielen tasolla. Eli se pointti tässä varmaan oli, että kun en tuollaista ollut harrastanut paljon missään muuallakaan niin tuollainen läheisyys jännitti joskus. On vähän pohdittava perimiäni ominaisuuksia. Oisko ollut Schopernhauer, joka kirjoitti joskus, että mies saa älykkyytensä äidiltä tai äidin suvulta, mutta temperamenttinsa ja moraalisen luonteensa isältään. Minä voin hyvin tuon omalla kohdallani tunnistaa. Äitini on eronnut kirkosta jo aikoja sitten, en ole kuitenkaan varma hänen vakaumuksistaan. Sitten taas isälläni on ehdoton, absoluuttinen ja totalistinen tapa ajatella moraalista ja etiikasta, joka on mielestäni vaikuttunut jonkinlaisesta vanhakirkollisesta ajattelusta. Jos ajatellaan hänen periaatettaan”Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon”, niin voidaan havaita, ettei tuollaisen ajattelun takana varsinaisesti ole minkäänlaista etiikkaa. Vai voiko ihminen olla eettinen, jos se haluaa käskyttää muita, mutta samalla itse vetäytyä pois moraalisesta velvoittavuudesta? Minun mielestäni ei. Eli voidaan havaita se, että ei tuollaisia sanovalla ihmisellä voi olla minkäänlaista moraalista uskottavuutta. Kuitenkin tuohon ”moraaliseen ajatteluun” liittyy vakavuus, yksioikoisuus ja vanhoillisuus. Siinäkin mielessä äitini ja isäni suvut poikkeavat suuresti toisistaan. Isäni on perinyt nipottajan luonteensa suuremmin äidiltään kuin isältään, sillä Arvi-ukki oli rento tyyppi. Sehän on mahdollista, jos hänet todella on siitetty Amerikassa, että hän ei saattanut olla vereltään kuin vain toiselta puoleltaan suomalainen. Mummon isän puolelta ei tule kovin kummoisista oloista, vaikka hänen isänsä suku on Suonenjoella omistanutkin muutamia satoja hehtaareita maata. Maaseudun syvästi uskovaista ja totista väkeä ovat hänen esivanhempansa, mikä onkin varmaan yksi syy siihen, miksi hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä koskaan ironiaa tai itseironiaa. Joku voisi sanoa, että onko oikein arvostella sukulaisiaan tällä tavalla. Se johtuu ehkä siitä, että minussa on jonkinlainen ruuvi löysällä, eli empatiakyvyssäni on aukko, jota olen älyllistämällä pyrkinyt paikkaamaan. Eli voimakas tarpeeni älyllistää aiheuttaa sen, että koska olen emotionaalisesti poikkeava, pyrin ymmärtämään noita asioita järjellä, johon empatian tunteen voi jossain mielessä ainakin perustaa. Eli mielestäni on kuitenkin parempi, että yritän itse ymmärtää näitä asioita älyllä, koska minulta puuttuu sosioemotionaalista ennakoimatonta empatiankykyä. Varmaan tuon sosioemotionaalisen poikkeavuuden takia minulla on taipumusta olla ”reckless” joissain tilanteissa. Minulla ei ole esimerkiksi ole koskaan ollut minkäänlaisia pidäkkeitä mennä puhumaan ihan kenen tahansa ihmisen kanssa tai ottaa tällaiseen ihmiseen eri tavalla yhteyttä, sillä en elä henkisen sosiaalidemokratian näkymättömissä raja-asetelmissa. Vaikka teen nyt ainoan poikkeuksen rahasta puhumisessa, se ei tarkoita, että tulkitsisin kaiken pintarakenteen syyksi materiaalisista olosuhteista. On kuitenkin selvää, että kun suku on merkittävällä tavalla köyhtynyt rahassa, on se aiheuttanut sen, että ainakin joidenkin suvun jäsenten (en tarkoita itseäni) elämänpiiri ja ammatit ovat vaihtuneet suhteessa entiseen. Kuitenkin skimbaamiseen Alpeilla ja purjehtimiseen Saaristomerellä tarvitaan rahaa, tulkittiin se kuinka rahvaanomaiseksi hyvänsä. Tietyissä monista muista aatelissuvuista tulevien ihmisten ryhmissä raha oletetaan itsestäänselvänä, ja sitä se omasta mielestänikin on. Olen aina ajatellut, että rahan tarkoitus tietynlaisen elämänmuodon mahdollistajana on paljon vähäisempi kuin se tarkoitus, jossa sen avulla rahvasta voidaan pitää tietyn välimatkan päässä itsestä, koska rahvaalle raha on tärkeintä. Minä olen mielestäni itseni sivistämisellä jollain tavalla ylittänyt rahan tason, enkä koe sen olevan tärkeintä maailmassa. Minä en myöskään arvostele ihmisiä heidän materiaalisen omaisuutensa kautta, enkä mahtaile millään. Minä en myöskään ajattele yhtään sitä, miten jotkut ihmiset näkevät minut ympärilläni olevan materian kautta. Minun mielestäni materiaaliset asiat ja raha eivät ole kilpailun aiheita. Tavanomaisilla ihmisillä on tapa vertailla kaikkia asioita toisten asioihin. Minä en myöskään koskaan kilpaile kenenkään kanssa, vaan vertailen muutoksia asioissa pelkästään siihen millä tavalla ne liittyvät omaan minääni, eli yritän koko ajan kehittää itseäni paremmaksi. Monesti ihmiset elävät lokeroissaan ja karsinoissaan, eikä ihmisillä tavallisesti ole halua sivistyä ja kehittää itseään sivistyksen ja itsensä kehittämisen takia. Loppujen lopuksi yliopiston palkkalistoillakin on lähinnä näitä lokeroajattelijoita, ei siellä paljon renessanssi-ihmisiä tapaa. Renessanssi-ihmisistä on sanottava, että minun merkitykseni tähän mennessä aatelisen sukuni jäsenenä on ehkä ollut tiettyjen olennaisesti taustaan liittyvien arvojen eksplikoiminen, jotka ovat viimeisen sadan vuoden aikana vaipuneet pinnan alle. Olenhan aina kokenut tärkeäksi olennaisiin asioihin keskittymisen ja tietynlaisen paluun ytimeen. Olen saanut jossain mielessä jopa kritiikkiäkin jalojen ja ylevien arvojen omaksumisesta. Muun muassa eräs lähisukulainen sanoi, kun sanoin lähteväni opiskelemaan taidekouluun, että meidän perhe ei ole siihen riittävän varakas. Tuo on pelkkää humpuukia ja epäolennaisiin asioihin keskittymistä. Yliopiston professorit ja tutkijat kokivat niin suurta alemmuudentuntoa minua kohtaan sukutaustani takia, että halusivat sen takia estää etenemiseni yliopistolla: Laitinen, Moisio, Yrjönsuuri, Pihlström, Heinämaa jne. Eipä siinä mitään, mukavampaa on hullutella kuin taivaan lintu. Monesti huumorintajukin määrittyy porvarillisista ennakkoluuloista, jotka kuuluvat olennaisella tavalla tietynlaisiin karsinoihin. Ihmiset tapaavat liitteitensä takia nauraa samanlaisille asioille. Mielestäni samanlaisen huumorintajun jakaminen ei aina kerro mistään kehittyneisyydestä. Olin esimerkiksi kerran Kultsilla kuuntelemassa Dylan Moranin standup-keikkaa. Jo ensimmäisen puolikkaan aikana katsoin kelloa ja tuskastelin. Olisin lähtenyt jo kesken pois ellen olisi istunut keskellä riviä. Puoliajalla lähdin pois. Minä en osaa nauraa sille, jos joku seisoo lavalla ja kertoo siinä ihmisille ”vitsejä”. Dylan Moranista pidän, hänhän oli loistava etenkin misantrooppisena kirjakauppiaana sarjassa Black books. Sanoisin, että Kokoomuksessa arvostetaan yksilöitä ja heidän potentiaaliaan ja mitä pidemmälle vasemmalle politiikassa siirrytään, sitä vähäisempi on yksilöiden merkitys. On kyseenalaista tunnistetaanko vasemmistopuolueissa Suomessa minkäänlaista yksilön käsitettä, koska olennaisempaa on huoneen koko, ruoka ja rauhoittavat työväenluokkaiset käytännöt ja työkurin ja etiikan laskemiseen pyrkivät tavat. Vasemmiston tapa korostaa tasa-arvoa perustuu nimenomaisesti siihen, että minkäänlaisia yksilön välisiä eroja ei havaita eli yksilöä ei tunnusteta ja vasemmistolaisten mukaan ihmiset muodostavat vain yhtenäisen kantturalauman, jota vasemmistolaiset käyvät lypsämässä.