Tutkimussuunnitelma Uno von Schrowen elämäkerrallista tutkimusta varten ja kulu- ja työskentelyapurahan hakemiseksi

Tutkimuksen pääasiallisimmat tarkoitukset ovat Uno von Schrowen elämänvaiheiden ja hänen elinympäristöjensä mahdollisimman tarkka kuvaus. Hänen yhteiskunnallinen asemansa vanhaan aatelissukuun kuuluvana kummallisuutena – runoilijana, joka ei hänen syntyperänsä huomioiden ollut vielä tuolloinkaan normin mukaisesti hyväksi katsottua. Tarkoitus on selvittää, mitkä olivat ne virikkeet, jotka johtivat hänen runottarien pariin. Etenkin äidin suurta asiaan vaikuttanutta roolia on korostettu jo aiemmin. On myös tarkoitus selvittää Schrowen runoilijantyön merkitystä ja vaikutteita. Ketkä tulivat runoudessa ennen häntä, ja miten tuo vaikutus on ohjannut myöhemmin nuorempia runoilijoita ja kirjailijoita eteenpäin. Uno von Schrowe syntyi 27.1.1853 aateliseen von Schrowe-sukuun Hartolassa Itä-Hämeessä. Suku oli omistanut kahdensadan vuoden ajan suuren Putkijärven kartanon mainitussa pitäjässä. Schrowe-suku oli alkuperältään saksalainen, ensin Westfalenista Saksasta Baltiaan ja sieltä Suomeen tullut suku. Suvun suomalainen kantaisä Gert Schrowe aateloitiin ja merkittiin Ruotsin ritarihuoneelle vuonna 1650, eli suku on suomalaiseksi aatelissuvuksi varsin vanha ja osittain maineikaskin. Monet suvun jäsenistä ovat olleet etenkin sotilaita ja maanviljelijöitä, Uno on tietämyksen mukaan ainoa suvusta noussut kirjailija. Kuitenkin myöhemmin suvusta on noussut myös kuvataiteilija Viivi von Schrowe-Kallio. Uno von Schrowe aloitti koulunsa vuonna 1863 Jyväskylän suomalaisessa alkeisopistossa ja oltuaan siellä vuoden, päätti hänen isänsä tehdä hänestä kauppiaan tai liikemiehen . Hänet lähetettiin tämän takia Steniuksen kauppaan Porvooseen ottamaan oppia. Hänen mielensä johti kuitenkin tieteisiin ja taiteisiin, minkä takia hän palasi takaisin Jyväskylään kouluun. Siellä hän jopa hyppäsi yhden luokka-asteen yli ja valmistui ylioppilaaksi laudaturin yleisarvosanalla. Merkittävimpänä tutkimusongelmana Schrowen kohdalla on se, miten toiset etenkin Hämeestä tulleet runoilijat ottivat opikseen Uno von Schrowen runoudesta. Lisäksi tähän liittyy se, miten tämä kehitys yhdistyy aatelisen ja Saksasta peräisin olleen Schrowe-suvun suomenkielistymiseen. Vuoden 1896 säätyvaltiopäivillä aatelissäädyssä ensimmäisinä suomen kieltä käyttivät Pehr Evind Svinhufvud, Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen ja tietty Johan Gerhard (”Jussi”) von Schrowe, joka oli Unon nuorempi veli ja lääkäri. Yrjö-Koskinen oli näistä kiivain ja hän etenkin oli jatkamassa tätä kehitystä eteenpäin. Sanottiinhan jossain vaiheessa vielä 1800-luvun lopulla, että hän oli Helsingissäkin ainoa, ns. herrasmies, joka käytti kaikissa tilanteissa kaupungilla, jopa parturissa ollessaan, suomen kieltä. Voidaan sanoa, että Svinhufvud, joka oli yliopistoon kirjautuessaan ilmoittanut suomen kielen ensimmäiseksi kielekseen, ja Schrowe, jonka suvussa Itä-Hämeen maaseudulla oli jo pitkään käytetty suomea, vain siirtyivät siihen suuntaan kehityksessä, minkä Yrjö-Koskinen oli rohkealla ja itsenäisellä toiminnallaan aloittanut. Sanotaan, että ritariston istunnossa noilla valtiopäivillä, Yrjö-Koskinen oli pitänyt suomenkielisen puheen ilman turhia kyselemättä, ja maamarsalkka oli kysynyt muilta, olivatko kaikki ymmärtäneet Yrjö-Koskisen puheen, johon ainakin Viktor Magnus von Born oli rientänyt kertomaan, ettei ollut puhetta ymmärtänyt. Kuitenkin Yrjö-Koskinen kieltäytyi pitämästä puhettaan ruotsiksi, ja tuosta kehityksestä voidaan katsoa alkaneen myös suomalaisen aatelissäädyn virallinen suomenkielistyminen. Uno von Schrowe osasi unkarin ja viron kieltä, ja hän oli jo nuorena miehenä järjestämässä heimoyhteistyön aloittamista etenkin virolaisten tovereiden kanssa. Kääntihän hän myös useiden virolaisten ja unkarilaisten runoilijoiden, kuten Petöfin, lyriikkaa. Schrowea voidaan tutkia monessa viitekehyksessä, ja näiden viitekehyksien tarkasteluun tämä tutkimus tulee keskittymään. Lähteet hänestä ovat vähäiset, mutta riittävät. Esimerkiksi Ritarihuoneella Helsingissä on Schrowe-suvun kansioissa suuri määrä häntä koskevaa materiaalia. Lisäksi uskon muutamalla taholla olevan alkuperäisiä Uno von Schrowen vastaanottamia ja itse muille kirjoittamia kirjeitä. Toisin kuin monen muun runoilijan, häntä on kuvattu luonteeltaan enemmän eloisaksi kuin sisäänpäinkääntyneeksi. Schrowe kirjoitti itse runoja ja käänsi myös etenkin saksalaisten ja unkarilaisten häntä tunnetumpien runoilijoiden tuotantoa. Näitä olivat etenkin Johann Wolfgang von Goethe, Friedrich Schiller ja Petöfi. Turun Ylioppilaslehdessä oli vuonna 1938 artikkeli, jossa käsiteltiin Schrowen aktiivisuutta Viron käynnin suhteen. Vaikka hän oli alkuperältään baltiansaksalainen, oli hänen toinen puolensa suomeksi kirjoittaneena suomalaisena jo ottanut valtaa saksalaisen Baltiassa pitkään vallinneen herraihmisyyden korostamisen sijaan. Kotiseutu Itä-Hämeessä on ollut vaikuttamassa hänen lyriikkansa muotoon, josta tässä ote: (”Hämeenmaa”-runosta): ”Oi, Suomen sydän, Hämeen maa! Miss' on sun vertaisesi? Mik' on niin armast', ihanaa, Kuin sinä lapsillesi? Miss' ääni vapauden on Ain' valpas, puhdas, tahraton? - Se kaikuu sydämmissä Hämeen nuorison.” Schrowe-suku oli ensisijaisesti suomenkielinen jo 1800-luvun puolivälistä asti, vaikka he tietysti ajalleen tyypillisinä osasivat myös erinomaisesti ruotsin ja saksan kieltä. Tärkeä kysymys tässä on se, toimiko esimerkiksi Uno von Schrowe jonkinlaisena vaihteena siinä, kun suomalaiset ja etenkin suomenkieliset runoilijat alkoivat käsitellä suomenkielisen runon muodossa alkuperäänsä. Schrowet olivat tilanherroja, ja Putkijärven kartanossa kerrotaan olleen suurimmillaan neljättäkymmentä torppaa. Siitä huolimatta he olivat jo tuolloin lähellä kansaa ainakin kielen puolesta. Uno von Schrowen yhteydessä voi siis pohtia sitä, millä tavalla ja milloin suomalaisessa aatelissäädyssäkin alkoi nykymuotoon tullut suomen kielen osaaminen ja käyttäminen. Schrowe-suku on liitteessä von Becker-sukuun, jossa kielenmuutos tapahtui Schroweihin nähden myöhäisemmässä historian vaiheessa. Reinhold Octavius von Becker oli Uno von Schrowen isän serkku, eli samassa mielessä loogisesti Reinhold Octavius von Beckerin pojan Frans Edvardin pikkuserkku. Becker-suvussa suomenkielistyminen alkoi siitä, kun ruotsinkielisen oppikoulun käyneen Reinhold Octaviuksen ainoan pojan Frans Edvardin urapolku muuttui sortokauden takia ja kun hänestä tuli maanviljelijä On mielenkiintoista pohtia sitä, millaisia vaikuttimia ja virikkeitä hänen oma lyriikkansa oli saanut aikaisemmista mestareista, ja miten häntä seuranneet, etenkin suomenkieliset runoilijat, omaksuivat hänen lyriikastaan uusiksi yleisiksi virtauksiksi liittyneitä ja tulleita piirteitä. Hartola on Itä-Hämeen itäisimmäksi katsottu osa. Voi olla, että Uno von Schrowe sai suurimmat ympäristöstä tulleet virikkeensä Joutsan Puttolassa, minne kaksitoistapäinen sisarusparvi ja vanhemmat muuttivat myytyään Putkijärven kartanon, suvun historiallisen kotipaikan. Schrowea suunniteltiin ensiksi isänsä toimesta kauppiaaksi, mutta oltuaan tässä opissa, hän katsoi itsellään olevan kirjailijankutsumuksen, ja tämän asiosta hän pääsi jatkamaan opintojaan ja valmistui vuonna 1872 lukiosta laudaturin yleisarvosanalla. On sanottava viron-, unkarin-, - ja kroatiankielisten runojen lisäksi Uno von Schrowe käänsi mm. tsekin- ja espanjankielisiä tekstejä. On tästä laajasta kielitaidosta kirjoitettava, että sitä on mielenkiintoista vertailla siihen faktaan, että Schrowe-suku oli jo tuolloin vankasti suomenkielistynyt. Voidaan epäillä, että tästä poikkeamasta aikansa korkeimpaan säätyläistöön on voinut tulla ennakkoluulottomammaksi ja avoimemmaksi. Suomen kielen osaamisen kautta Schrowet olivat ymmärtäneet kaikkien kielten tärkeyden ja merkityksen. Uno von Schrowe aikoi ensin papiksi, kuten vaikkapa esimerkiksi Mika Waltari, mutta sitten hylkäsi monelle kirjoittajalle nuoruusvuosina tulevan eksistentiaalisen kriisin takia uskonnollisuutensa ja päätti lopulta olevansa kirjailija ja runoilija ja omaavansa kutsumuksen etenkin runojen kirjoittamiseen ja kääntämiseen. Hartolan kirjastossa järjestettiin viime vuonna näyttely Uno von Schrowesta, joka alkoi 27.1 runoilijan syntymän 170-vuotispäivänä. Tuossa tilaisuudessa sanottiin oikealla tavalla, että Schrowen merkitys on suurempi kuin, miten hänet päivässämme tunnetaan tai paremminkin miten hänet on päivässämme kokonaan unohdettu menneeseen historiaan. Schrowe-näyttelyssä oli esimerkiksi Schrowe-suvulle Hartolan Putkijärven kartanossa olleita huonekaluja, joiden ääressä voi olettaa Uno von Schrowenkin oleskelleen ja viettäneen aikaa. Putkijärven kartano on tänä päivänä palanut tai vedetty muuten maan tasalle, vaikka voi olettaa historiallista paikkaa voida tunnustettavan vielä tänäkin päivänä. Kartano tosiaankin kuului suvulle 1600-luvun puolivälistä, suvun aateloimisesta alkaen. Voi ajatella tämän parisataavuotisen historian ja liitteen paikkaan olevan nähtävissä ja tunnettavissa vielä tänäkin päivänä, vaikka Schrowe-suku on kuolemassa mieslinjaisesti. Uno von Schrowen isoisän sisko oli von Becker-sukuun avioitunut Johanna Fredrika von Schrowe (1810-1867) ja Otto Reinhold von Becker ja Johanna Fredrika – ensimmäiset serkukset – menivät avioon nimenomaan kyseisessä Putkijärven kartanossa Hartolassa. Heidän äitinsä olivat sisaruksia ja von Essen-suvusta. O. A. Kallio on lukenut Schrowen samaan hämäläisen albumirunouden luokkaan ajassaan Paavo Cajanderin ja Oskar Uotilan kanssa, ja sekä Uotilan että Schrowen runous on jossain määrin sukua Cajanderin lyriikalle. Schrowe luki paljon ruotsalaista ja saksalaista runoutta, ja kaikuja noista runoista löydetään etenkin Runebergin tuotantoa muistuttavien runojen kautta. Vaikka suurin alkuperäisyys häneltä puuttuu, viehättää hänen runoissaan vilkas mielikuvitus, harras ja vilpitön tunne ja sujuva, virheetön runokieli, joka hyvin helposti taipuu vaikeihinkin runomittoihin ja loppusoinnutuksiin. Pääasiassa näkyvät hänen lahjansa viitanneen kertovaiseen ja idyllirunouteen; parhaat runonsa hän onkin sepittänyt balladimaiseen muotoon. Niissä on tavallisesti päätekijänä joku synkkä, surullinen ja romanttinen aihe: onneton rakkaus ja sen seuraukset, köyhyys, kuolema jne. Sellaisia ovat liikuttava balladi Morsian, jota myöhemmin julkaistu Cajanderin ”Leena” alkuosaltaan muistuttaa; samoin Neito, Viimeinen yö, Mierolaisäijä, Pieni mierolainen, Pesijä ym. Myös luonnolle oli Schrowella avoin ja herkkä silmä. Niitä ovat esim. Kevätlaulu ja Päivännousu, Kesä-aamuna, Aamun sarastaessa, Suven impi, Kuusi, Syksyllä ym. Monesta tuoksahtaa todella virkeä ja raitis luonnontunne; samalla runoilija sovittaa tämän tunnelman laajempiin puitteisiin, ihmiseloon ja isänmaahan. Jo mainittu Hämeenmaa on sepitetty Maammelaulun ja Savolaisen laulun malliin. Erkon Hämäläisen laulu ja monet muut maakuntalaulut muistuttavat Hämeenmaata. Yksi isänmaallinen laulu Schrowelta on Oi terve, Magyar!, joka veljeskansan ylistyksestä kääntyy Suomen kansan ja maan ylistykseen. Siinä ilmenee näkyvänä Maammelaulun jälkituulahdus: ”Tään maan tosin vieraat hylkäjää: Perin halpa se heistä on, Vaan mulle on herttaisin, armain tää - Koti kultainen, verraton.” Pientä maalaisidyllin ja hämäläisen kansanelämän kuvausta sisältävät toisiinsa liittyvät runot Päivä nousi, Vainiolla, Kehrääjä ja Kehtolaulu. Schrowesta on mahdollisesti saatavissa laajempikin lähdeaineisto, kun osaa vain etsiä oikeista paikoista, voidaan esimerkiksi sanoa, että hänen kirjeitään on varmasti säilötty useampaankin paikkaan. Koska häntä on kuvattu ”albumirunoilijaksi”; on olennaista löytää nuo albumit ja etenkin lehdet joihin hän on runojaan tallentanut. Schrowe on ollut opiskelija-aikanaan Hämäläisen osakunnan lehden Hälläpyörän toimituskunnassa ja samalla myös osakunnan sihteerinä. Hän on kirjoitellut useisiin sanomalehtiin ja tilapäisjulkaisuihin julkaisten runoja esimerkiksi Hämäläis-osakunnan albumissa ja Kirjallisessa kuukausilehdessä. Lisäksi hän on kirjoitellut Uuteen Suomettareen, Viralliseen lehteen ja Suomen kuvalehteen, jonka aputoimittajana hän oli 1876-1880. Schrowe-suvun kansio Ritarihuoneella on varmasti moneen aiheeseen liittyvän asian Pandoran lipas. Lisäksi on varmasti olennaista hankkia tietoa hänestä, mitä hänestä on jäänyt opettajatyöskentelynsä paikkakunnille Poriin, Turkuun, Heinolaan ja Porvooseen. Hänen kääntämänsä versio norjalaisen kirjailija Lars Dillingin kirjasta, nimellä Jutelmia, voi varmasti olla suureksi hyödyksi Uno von Schrowen kirjailijantyön ja luonteen kuvaamisessa. On sanottu Schrowen taiteellisten taipumusten tulleen suuressa määrin hänen äidiltään Charlotta os. Sjöholmilta, joka harrasti laulamista ja näyttelemistä. Näitä piirteitä ilmeni hänessä jo nuorena. Uno ei viihtynyt muiden lasten kanssa tavallisissa leikeissä, vaan istui mieluummin yksin miettimässä tai haaveilemassa. Hän opetteli soittamista itsenäisesti ja innostui näytelmätaiteesta. Innostus suomenkielisyyttä kohtaan tuli suoremmin hänen äidiltään, joka oli innokas suomenmielinen. Veljenpoikaansa tukevat tädit, joiden suosiossa Uno oli koko elämänsä, auttoivat häntä opiskelemaan Helsinkiin kokoamalla kokoon rahoja Unoa varten. Schrowe asui tietyssä vaiheessa suomenkielisen Julius Krohnin kanssa, jonka vaikutus oli häneen suuri. Hän oli myös opintojensa ohessa pikakirjoittajana valtiopäivillä. Viimeisinä vuosinaan Schrowe oli innokas jaegeriläinen, jonka opin mukaan tuli aina nukkua säästä välittämättä ikkuna auki ja avatun ikkunan ääressä, jonka takia hän sai keuhkotaudin ja lähti Saksan Sleesiaan parantolaan. Kuitenkaan hän ei taudistaan parantunut vaan menehtyi syksyllä 33-vuotiaana Görbersdorffissa, jonne hänet on myös haudattu. Tutkimuksen rahoitukseen kuuluu myös tarve käydä Schrowen kuolinpaikassa entisessä Saksan Sleesiassa, joka kuuluu nykyään Puolaan. Viljo Tarkiainen on kirjoittanut vuonna 1913 julkaisemassaan kattavassa kokoelmassa Schrowen omia ja käännettyjä runoja, että ”Uno von Schrowe oli herkkä runoilijasielu, joka eli omaa hiljaista mielikuvituselämäänsä arkisen ahertelun ohella. Hän oli ankara velvollisuuksien mies, joka täytti nuhteettomasti koulu- ja sanomalehtimiestehtävänsä, mutta palveli samalla myös runottaria. Hänen runoutensa yleissävy on romanttissekaista ja idyllistä.” Lähdemateriaalista hyvin olennainen osa Ritarihuoneen papereiden lisäksi tulee aikakauslehdistä, sanomalehdistä ja albumeista, missä hän julkaisi suurimman osan omasta runotuotannostaan. Hänen omana aikanaan hänen kirjoittamistaan tai kääntämistään tuotteista julkaistiin kirjan muodossa vain norjalaisen Lars Dillingin romaanin käännös Jutelmia ja Syntymäpäiväkirja, jossa oli hänen kirjoittamiaan runoja vuoden jokaiselle päivälle. Sisällysluettelon suunnitelma Uno von Schrowe-tutkimusta varten Esipuhe Johdanto Schrowe-suvun tausta ja yhteydet Vanhemmat ja perhe Nuori aatelismies oppimassa porvariksi Paluu Jyväskylään oppimaan Riemuylioppilas Harhailua luovuuden ja teologian välillä Uusi vakaumus: töihin Runojen kirjoittelua leikillä ja vakavasti Aateluuden ja saksalaisuuden paino Valmistuminen yliopistosta Nostalgiset tunnot kotiseudusta Rahan takia tehtävää työtä Yhteyksiä Krohniin ja muihin Aatelismies joka ei pitänyt ruotsia tärkeänä Hengen vienyt hullutus Mies lepää saksalaisuuden seudulla Lähdeluettelon suunnitelma Uno von Schrowe-tutkimusta varten Kirjallisuuslista Aateliskalenteri, Finska ridderskapets och adelns kalender, eri vuosia Dilling, Lars: Jutelmia, suomenkielinen käännös Schrowelta, 1885 Ellilä, E.J: Itähämäläisiä kirjailijoita, 1966 Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 670, 1955 Kallio, O.A: Uudempi suomalainen kirjallisuus I-II, 1928 Schrowe, von, Mauno: SUKUKIRJA – von Schrowe, 1950 Schrowe, von, Uno: Runoja, 1913 Schrowe, von, Uno: Syntymäpäiväkirja, värssy kullekin vuoden päivälle, 1885 Suomalainen Parnasso: Varhaisrunous II, 1958 Suomi, Vilho: Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan, 1954 Lehtilähteet: Suomen kuvalehti Virallinen lehti Hälläpyörä Hämäläisen osakunnan albumi Uusi Suometar Turun Ylioppilaslehti Muut: Ritarihuoneen arkisto, Schrowe-suvun kansiot Elävillä Schrowe-suvun jäsenillä olevat tiedot Vuoden 1882-valtiopäivien protokolla Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899 Hartolan kirjasto Jyväskylän keskustakirjasto Työn tausta, tavoite ja merkitys Kiinnostukseni von Schroween liittyy osittain samaan alkuperään ja aiempaan suvun asumapaikkaan. Schrowe on ollut mielessäni joitain aikoja. Tutkimuksella on tarkoitus osoittaa ja tutkia millainen rooli Uno von Schrowella oli aikansa suomenkielisessä runoudessa, ja miten häntä on alettu nimittää Itä-Hämeen ensimmäiseksi taiderunoilijaksi. On siis monen muun elämäkerran ohessa tavoitteena ilmentää ja tuoda esiin Schrowen merkitys ja se, millaisena se voidaan nykypäivän näkulmasta nähdä. Kun Schrowesta ei ole kirjoitettu aiemmin elämänkertaa, on tällä tutkimuksella senkin takia merkittävä rooli. Suorituspaikka Työ valmistuu pääasiassa kotona Suomessa, mutta Schrowen liikkuvuuden takia on varmaan olennaista käydä ainakin Hartolassa, Joutsassa ja Puolassa entisessä Görbersdorffin kaupungissa, missä Schrowe kuoli ja minne hänet on haudattu. Tämänhetkinen vaihe Olen ollut tietoinen tietyistä Schrowen vaiheista jo pitkään, ja suunnitelma työstä on ollut pöydällä jo useampia kuukausia. Olen myös käynyt Sysmässä ko. Suvulle kuuluneissa kartanoissa, kuten Koskipäässä. Toteuttamissuunnitelma Kirjoittaminen tapahtuu samalla kun etsin Unosta enemmän lähdetietoa. Tiedän hänestä löytyvän tietoa, joka kuitenkin pitää vain vähitellen kauhoa esiin. Kirjoittaminen ja kokonainen hanke valmistuu sen myötä kun Schrowesta tulee esiin uutta tietoa. Tulo- ja menoarvio Apurahan tulisi mahdollistaa tavallinen oleminen, siihen liittyvät kulut, kirjojen ostaminen ja lainaaminen ja mahdolliset matkat Uno von Schrowen jäljillä ainakin Suomessa ja mahdollisesti myös ainakin Puolassa entisessä Görbersdorffissa. On olemassa tietoa, että parantola, jossa Schrowe oli, on vielä nykyäänkin pystyssä. Myös voi olla aiheellista käydä Saksan Westfalenissa, mistä Schrowe-suku on peräisin.